Termipankki kielitieteen moniäänisyyden selventäjänä: sukellus termeihin ja käsitteistöön kielitieteen johdatuskurssilla

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.


Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa

Termipankin suosituimmat sivut vuonna 2020

Oikeustiede, filosofia, kielitiede ja kirjallisuustiede ovat aihealueita, joille on kohdistunut viime vuoden aikana paljon hakuja. Biologiassa ja kasvitieteessä on myös huomattava määrä sivukatseluja. Tämä heijastaa kyseisten aihealueiden käsitesivumääriä ja sisältöjen runsautta. Sivumääräänsä nähden nousevalta vaikuttaa historia, jossa on jo paljon katseluja, vaikka sivuja on huomattavasti vähemmän kuin edellisissä.


Sivukatseluja 1.1.-31.12.2020 kaikkiaan 2 828 127 Google Analyticsin mukaan. Näistä:

oikeustiede                  16,81 %      475 305 sivukatselua
filosofia                        11,90 %      336 651 
kielitiede                        9,62 %      271 966
kirjallisuudentutkimus    7,35 %      207 966
biologia                          5,58 %      157 892
kasvitiede                      2,65 %        74 917
historia                          2,28 %        64 369

Luetuimpia yksittäisiä käsitesivuja olivat:

Kirjallisuudentutkimus: modernismi        6 515 sivukatselua
Kirjallisuudentutkimus: realismi              6 457
Filosofia: etiikka                                     5 234
Kielitiede: konteksti                                5 028
Kirjallisuudentutkimus: fokalisointi         4 689
Kirjallisuudentutkimus: metafora           4 076
Filosofia: paradigma                              4 000
Filosofia: metafysiikka                           3 882
Oikeustiede: laillisuusperiaate
hallinnossa                                            3 620
Filosofia: hermeneuttinen kehä             3 614


Oikeustieteessä seuraavaksi tulivat väittämistaakka ja kompetenssi. Biologian suosituin sivu oli ekosysteemi, seuraavaksi tuli useammallakin aihealueella esiintyvä nimitys biomarkkeri. Kasvitieteen katsotuin termi oli ristipölytys ja historian holokausti. Kuluneen vuoden päätapahtumia heijastanee se, että sijalla 47. oli nimitys social distance.


Tieteen termipankin käyttö vuonna 2020 näkyy kootusti seuraavasta Google Analyticsin näkymästä:



Istuntojen määrä on vakiintunut kuuden tuhannen päivittäisen käynnin paikkeille arkipäivisin lukukausien aikana. Nousua edelliseen vuoteen on 30 prosenttia. Luvut on tietysti syytä suhteuttaa 71,43 %:n välittömään poistumiseen, mikä heijastaa vahingossa sivuille päätyviä tai robotteja eikä suuruudestaan huolimatta ole tavaton avoimilla verkkosivuilla. Jos koko välittömän poistumisen osuus vähennetään, jää istuntoja 428 550, mikä on keskimäärin 1174 päivää kohti.

 

Monikasvoisuus on vahvuus

Tieteen termipankin monimuotoisuus on vahvuutta, vaikka tiedemaailmassa ja varsinkin tieteen rahoituksessa on yleensä totuttu näkemään toimintoja toisensa pois sulkevien vaihtoehtojen kautta: jokin on

• joko huippututkimusta tai sitä palvelevaa, ― tai sitten tutkijankoulutusta tai yliopistokoulutusta laajemminkin,
• jokin on tarkoitettu tutkijoille ― ja jokin toinen sen sijaan on yleistajuisempaa ja tarkoitettu myös laajemmalle yleisölle,
• jokin on kansainvälistä ―ja jokin muu kansallista.
Mutta Tieteen termipankki on tätä kaikkea, eikä siinä tarvitse nähdä erityistä ristiriitaa. (Käyttäjä- ja asiantuntijakyselystä ks. Tieteessä tapahtuu 4/2020.)

Sitten on vielä sellainen hahmotusta vaikeuttava seikka, että Tieteen termipankki on tutkimusinfrastruktuuri, mutta se ei kuitenkaan tarjoa tutkimusvälineitä, menetelmiä tai dataa. Toki sitä voi käyttää esim. kielentutkimuksen datana, mutta se ei ole sen ensisijainen tarkoitus. Termit voi kuitenkin nähdä tieteellisen ymmärtämisen välineinä.

Ymmärtääkseen tätä kaikkea on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä ovat tieteen termit. Ja tämän ymmärtämiseksi täytyy katsoa termien taakse käsitteisiin.

Tieteellinen tutkimus kiteytyy tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa. Käsitteenmuodostus on tieteellisen tiedonmuodostuksen ytimessä. Käsitteet muodostavat käsitejärjestelmiä, jotka ilmentävät tieteellisiä teorioita. Tieteelliset käsitteet ovat siis tieteellisen ymmärtämisen yksikköjä (esim. Temmerman 2000). Niihin kiteytyy myös tutkimuksellisia näkökulmia tutkimuskohteeseen.
Kaikki eri tieteenalojen käsitteet eivät ole samassa asemassa. Jotkin ovat vakiintuneita, ja niitä voi pitää tieteellisen ymmärtämisen ja tiedonmuodostuksen välineinä. Toisaalta käsitteenmuodostus voi olla keskeinen osa tutkimusprosessia. Tällöin käsite ei välttämättä vakiinnu tiivistettäväksi suppeaan määritelmään tai tällainen määritelmä kertoo vain kalpean aavistuksen siitä, mitä käsitteen hahmottamiseen liittyy. Ja sitten on kaikkea näiden ääripäiden väliltä. On vanhentuneita teorioita ja hylättäviä käsitteitä. On uudenlaista käsitteellistä ymmärtämistä, joka toisinaan tiivistyy vanhan termin yhteyteen niin, että käsite on kokonaan uudistunut. Joskus taas kehitetään uusi sana osoittamaan uutta käsitettä. Usein käsitteelliset innovaatiot kehitetään yhdellä kielellä, nykyään useimmiten englanniksi, jolloin esimerkiksi suomeksi täytyy kehittää käännösvastine uutta käsitteellistä ymmärtämistä osoittamaan.

Käsitteitä osoittaa erikoisalan sanasto, tässä tapauksessa eri tieteenalojen termistö. Termi on siis erikoisalan sana. Tieteellistä tutkimusta ja ylipäänsä tieteellistä tietoa välitetään pääosin kielen välityksellä, kirjoittamalla tutkimusraportteja, tutkimuksia ja niiden pohjalta yleistajuisempia tekstejä, ja tieteellisessä keskustelussa ylipäänsä. Tieteellinen ajattelu ja ymmärtäminen myös tapahtuu paljolti kielen avulla, vaikka ei toki yksinomaan sen, jos ajatellaan esim. matemaattista mallinnusta. (Kielen ja matematiikan suhde on oma kiistanalainen tutkimusalueensa, johon en tässä mene.)

On tärkeää, että tietoa tieteen ajantasaisesta sanastosta ja varsinkin käyvistä käännösvastineista eri kielten välillä on helposti saatavilla. Sanastoa, esimerkiksi uusien englanninkielisten termien käännösvastineita suomeen, täytyy myös koko ajan tietoisesti kehittää. Sanojen ja käännösvastineiden tarjoaminen on tärkeä osa Tieteen termipankin tehtävää esim. eri kielillä toimivien tutkijoiden ja opiskelijoiden avuksi, mutta se ei ole sen ainoa tehtävä.

Tieteen termipankki on olemassa myös sitä varten, että kunkin tieteenalan asiantuntijat esittävät siinä tieteen käsitteisiin kuuluvaa tietoa. Termin voi nähdä myös niin, että siihen liittyy semioottisen ajattelun mukaisesti kielellisen merkin kaksi puolta: sekä nimitys että käsite, jota nimitys osoittaa. Termipankissa on omaksuttu tämä näkemys.

Käsitteeseen liittyvää tietoa esitetään termipankissa kahdella tasolla. Määritelmä osoittaa tiiviissä muodossa käsitteen paikan käsitejärjestelmässä. Se osoittaa ikään kuin sen lokosen, johon erikoisalan sanan osoittama käsite sijoittuu alan käsitejärjestelmässä. Määritelmät ovat myös tieteellisiä siinä mielessä, että ne esitetään terminologisen tiedonesittämisen edellyttämällä tavalla ja kullakin tieteenalalla vakiintuneiden määrittelykäytänteiden mukaisesti – mikäli sellaisia ko. käsitteen kohdalla on. Linkit lähikäsitteisiin osoittavat kullakin käsitesivulla lisäksi suhdetta laajempaan käsitejärjestelmään.

Määritelmä ei kuitenkaan välttämättä kerro kovin paljoa siitä, millaiseen laajempaan teoriakehykseen ja näkemykseen käsitteen käyttö liittyy ja millaisia näkökulmia se välittää tutkittavaan aiheeseen. Tätä kaikkea voi kuitenkin avata vapaamuotoisemmin selitteessä. Siinä kerrotaan siis myös siitä, miten termiä käytetään alan diskurssissa, missä tieteellisissä keskusteluissa se on syntynyt ja missä sen käyttö on kotonaan. Ja tätä kaikkea on tarkoitus avata myös niin, että opiskelija tai tieteellisestä tiedonmuodostuksesta muuten kiinnostunut voi päästä jyvälle. Samalla voidaan antaa lähdeviitteitä, joiden avulla pääsee eteenpäin.

Voidaan tietysti sanoa, ettei alan tutkija eikä varsinkaan huippututkija tarvitse tällaista tietoa, koska hän hallitsee tuon tiedon tai saa sen alan tutkimuksista. Näin on varmasti tutkijan omalla erikoisalalla, mutta tutkimus tapahtuu yhä enemmän monitieteisissä ja tieteidenvälisissä ryhmissä. Tutkimus pyrkii enenevässä määrin vastaamaan mm. ihmiskunnan suuriin haasteisiin, joihin ei ole pelkästään yhden tieteenalan piiristä löydettäviä ratkaisuja.

Monitieteisessä tutkimuksessa tarvitaan eri tieteenalojen välistä ymmärrystä. Aina tarvittavaa tietoa ei suoraan löydy eri tieteenalojen aihealueilta. Yhteisen käsitteellisen maaperän muodostaminen on usein yllättävän pitkä prosessi, joka vaatii eri tieteenalojen välistä keskustelua. Tämä vaatii uudenlaisen ymmärryksen rakentamista kaikilta osapuolilta. Tutkimusryhmällä voi olla tarve kirjata yhteisesti käytettävä termistö, määritelmät ja käännösvastineet. Tieteen termipankkia voi käyttää myös tähän tarkoitukseen, kuten aihealue Clean Energy Research osoittaa. Sen toteuttanut monitieteinen tutkimushanke käytti aihealuetta myös lunastaakseen suuremmalle yleisölle tiedottamisen vaateita (ks. esim. termi energiasääennuste, ks. myös blogi 4/2017 ).

Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen piirissä on havaittu, miten kaikille osallistuville tutkijoille on tietämystä avartavaa tutustua lähitieteenaloilla käytettävien samojen tai läheisten termien käsitteelliseen ymmärtämiseen ja käsitehistoriassa erkaantuviin polkuihin (ks. Monitieteinen_termityö).

Termityö voi myös tuoda eri alojen tutkijoita yllättävästikin yhteen jonkin leikkaavan erikoisalan pariin, kuten kävi Kordelinin säätiön rahoittamassa suuressa kulttuurihankkeessa, jossa esimerkiksi geologi ja taidehistorioitsija työstivät yhdessä jalokiviin liittyviä käsitesivuja.

Lähde
Temmerman, R. (2000) Towards New Ways of Terminology Description. The Sociocognitive Approach. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins.

Voisiko sen selkeämmin sanoa?

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Selkokieli ja siihen liittyvä tutkimus on Tieteen termipankin uusi aihealue. Kielitoimiston sanakirja määrittelee selkokielen suomen kielen muodoksi, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi (https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/selkokieli). Vastaavasti yleiskieli määritellään eri ikä- ja ammattiryhmien yhteiseksi kielimuodoksi, joka on muotoasultaan kirjakielen normien mukaista, käyttää yleisesti tunnetuksi tiedettyä sanastoa ja on virkerakenteeltaan yksinkertaista. Selkokielinen viestintä on suunnattu ihmisille, joille yleiskieli on liian vaikeaa lukea tai ymmärtää. Mukautettu, selkokielelle muokattu yleiskielinen teksti käsittelee aihetta hyvin konkreettisella tavalla ja selittää myös sellaisia yleiskielisiä sanoja, jotka yleiskielessä jätetään selittämättä. Nykyisin lukemiseen ja ymmärtämiseen liittyvät taidot korostuvat, kun yhä useampi asia hoidetaan itsenäisesti, useimmiten verkkopalvelua ja digitaalisia välineitä käyttäen.

Selkokeskuksen viimeisimmän tarvearvion mukaan (2019) Suomessa on jopa 650 000 – 750 000 selkokieltä tarvitsevaa henkilöä, joista osalle selkokieli on ainoa mahdollisuus kommunikoida tai lukea (https://selkokeskus.fi/selkokieli/tarvearvio/). Osalle selkokielen tarve on syntynyt vamman tai sairauden vuoksi. Joillekin selkokielen tarve voi olla väliaikainen, jolloin he voivat hyödyntää jotain muuta kieltä tai kommunikointijärjestelmää viestinnässään.

Selkokielen tarpeen ymmärtäminen yhteiskunnassamme liittyy läheisesti saavutettavuuteen. Yhteiskuntamme toimintoihin osallistuminen tulisi olla yhdenvertaista ja esteetöntä jokaiselle, erilaisista yksilökohtaisista rajoitteistaan huolimatta. Käsitteet saavutettavuus ja esteettömyys ymmärretään usein toistensa synonyymeiksi, mutta niillä on myös merkityseroja. Esteettömyys huomioi yhteiskunnan rakennetun ympäristön, kuten rakennukset, liikennevälineet ja ulkoilualueet, ja siellä eri tavalla liikkuvat ja toimivat ihmiset. Saavutettavuus sisältää osittain samoja merkityksiä, mutta usein se viittaa lisäksi viestintään, kuten verkkosivuihin ja palveluihin ja niiden soveltuvuuteen erilaisille käyttäjäryhmille. Fyysinen saavutettavuus ymmärretäänkin usein yhdenvertaiseksi oikeudeksi hyvään elinympäristöön, jossa liikkuminen, eläminen, asuminen ja toimiminen on mahdollista eri väestöryhmille. Aistinvarainen saavutettavuus tarkoittaa, että myös näkö-, kuulo- tai tuntoaistirajoitteiset henkilöt voivat käyttää palveluja esimerkiksi erilaisten apuvälineiden avulla. Kognitiivisella saavutettavuudella viitataan tiedon ja tiedonkäsittelyn saavutettavuuteen sekä ratkaisuihin, jotka helpottavat ymmärtämistä, hahmottamista ja muistamista sekä uuden tiedon oppimista tai omaksumista. Keskeistä on kielen ja käytetyn terminologian ymmärrettävyys. Näitä ja monia muita selkokieleen liittyviä termejä päästään pian tarkastelemaan Tieteen termipankissa.

Selkokieltä on kehitetty Suomessa 1980-luvulta lähtien, ja siitä on julkaistu tutkimuksia, opinnäytetöitä sekä myös oppaita. Tuorein niistä on Leealaura Leskelän Selkokieli – Saavutettavan kielen opas (2019), johon on koottu uusin tieto selkokielestä ja kielellisestä saavutettavuudesta (https://selko.fi/selkokieli-saavutettavan-kielen-opas/). Teos antaa lukijalleen tarkan ja laaja-alaisen kuvan niin kirjoitetun kuin puhutunkin selkokielen tarpeesta, asemasta, käytöstä ja käytännöistä yhteiskunnassamme. Samalla se muodostaa ajantasaisen perustan selkokielen termistölle ja käsitteille. Tälle perustalle kootaan pääosin myös Tieteen termipankissa esiintyvät, selkokieleen ja sen tutkimukseen liittyvät termit ja määritelmät. Tavoitteena on, että myös selkokielen osalta termityö yhdenmukaistaa ja vakiinnuttaa käsitteitä, ja selkeyttää selkokieleen ja saavutettavuuteen liittyvää viestintää. Selkokielen ja sen tutkimuksen termityö on käynnistynyt alkuvuonna 2020. Työtä tehdään osana valinnaisia opintoja ryhmässä, jossa on kaksi maisteriopiskelijaa ja väitöskirjatutkija. Toivotamme tervetulleiksi mukaan termityöhön myös muut selkokielen tutkijat!

Kirjoittaja Annikki Hyppönen

Kirjoittaja valmistelee kognitiivisen saavutettavuuden suunnitteluun liittyvää väitöskirjaa Vaasan yliopistossa, viestintätieteiden tutkimusohjelmassa

Uskontotieteellistä oppisanastoa rakentamassa

Kirjoittanut Tuomas Äystö

Uskontotiede on suomalaisissa yliopistoissa rakentunut pitkälti suhteessa kulttuurien tutkimukseen ja teologiaan. Esimerkiksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vuonna 1962 perustetun oppituolin haltija Lauri Honko oli yhdistetysti vertailevan kansanperinteentutkimuksen ja uskontotieteen professori. Honko jätti jälkeensä myös uskontotieteen oppisanaston, joka oli osittain nyt rakenteilla olevan termistön inspiraationa. Helsingin yliopistossa oppiaine puolestaan on nykyisin kahdessa tiedekunnassa: teologisessa ja humanistisessa.

Uskontotieteen identiteetti ja metodologiat ovat siis kehittyneet, kun rajaa on vedetty lähitieteisiin. Tämä näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 perustettu ja uudeksi kattojärjestöksi tarkoitettu European Academy of Religion tuli olemassa olevien kattojärjestöjen torjumaksi muun muassa siksi, että ne pitivät järjestöä liian teologisena. Alalla hyvin yleinen metodologinen oletus onkin, että tunnustuksellinen, uskonnollisessa mielessä normatiivinen teologia ei kuulu uskontotieteeseen. On kuitenkin muistettava, että uskontotieteilijät ovat tieteellisesti kirjava porukka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Yksi väylä oppialan määrittämiseen on oppisanaston rakentaminen. Kokemukseni perusteella oman alan konstituoiminen ja identiteetin rakentaminen on uskontotieteilijöille usein melko tärkeä asia. Lisäksi uskontotieteilijät tuntuvat rakastavan käsitteellisiä kysymyksiä. On siis melko loogista, että uuden oppisanaston rakentamisen lähtökohdaksi muodostui kollektiivinen toimintatapa. Suomen Uskontotieteellinen Seura edustaa kaikkien yliopistojen uskontotieteitä, ja sen hallitus tulikin Tieteen Termipankki -hankkeen uskontotieteellisen osan johtoryhmäksi. Suomalainen uskontotiede on kaksikielinen tieteenala, joten SUS linjasi jo alkuvaiheessa, että oppisanasto on rakennettava suomeksi ja ruotsiksi.

Uskontotieteilijöiden valitsemassa toimintatavassa tehtäväkseni koordinaattorina määrittyi erityisesti kirjoittajien etsiminen ja rekrytoiminen ja näin sisältöjen koostaminen SUS:n noin kerran kuukaudessa kokoontuvan hallituksen tarkastettavaksi. Tämä on hidas työtapa, ja lokakuussa 2019 aloitetun hankkeen tulokset eivät vielä juurikaan näy Tieteen Termipankissa. Näin varmistuu kuitenkin se, että oppisanasto edustaa laajasti suomalaisten uskontotieteilijöiden näkemyksiä, eikä yksinomaan vaikkapa minun näkemyksiäni.

Olen ollut yhteydessä erityisesti työnsä alkuvaiheen ohittaneisiin uskontotieteen tohtorikoulutettaviin sekä jo pidemmälle ehtineisiin tutkijoihin. Mukaan lähteneitä kirjoittajia on jo parikymmentä, ja tavoitteena on rekrytoida lisää. Koordinointi jatkuu: luvassa on vielä paljon yhteydenpitoa, muistuttelua, koostamista ja tiedonvälitystä.

Seuraava mahdollisuus vaikuttaa uskontotieteen oppisanastoon on 27.3. järjestettävässä Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus -tapahtumassa Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kello 13–17. Vedän siellä termistöä koskevan työpajan uskontotieteen osalta.

Tuomas Äystö

PERUTTU Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus

Tieteen termipankin ja Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen seminaari on PERUTTU koronapandemian ja Helsingin yliopiston poikkeustilan vuoksi.

Kielikeskus (Fabianinkatu 26, Helsinki), 27.3.2020, klo 13.00–17.00

Miten yhdistää alati kansainvälistyvä tiede ja elävät kansalliskielet? Mikä merkitys tutkimustietoon ja asiantuntijuuteen nojaavalla Tieteen termipankilla (TTP) on tutkijoiden ja tieteen luotettavuutta kyseenalaistavana aikana? Kuinka termityö voi helpottaa tutkijan ja opettajan arkea sekä rakentaa siltoja huippututkimuksen maailmasta yliopistojen kolmannen tehtävän täyttämiseen?

Käytännön vinkkejä ja kokemuksia eri tieteenalojen termityöstä jaetaan Tieteen termipankin seminaarissa, jossa summataan Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituskauden 2018–2019 tuloksia sekä keskustellaan tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Seminaarin yhteydessä on kaikille avoin työpaja sekä taidehistorian, geologian, historian ja uskontotieteen alakohtaiset työpajat, joissa suunnitellaan termityön tulevaisuutta. Kaikki tieteellisten termien merkityksestä kiinnostuneet, termipankin asiantuntijaryhmien jäsenet sekä uudet asiantuntijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Kahvitarjoilun järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistille (johanna.enqvist[at]helsinki.fi) 19.3.2020 mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mihin työpajaan aiot osallistua.

Ohjelma

Klo 13.00–13.05 Tilaisuuden avaus/ Tiina Onikki-Rantajääskö, TTP, juhlasali
Klo 13.05–13.10 Kordelinin säätiön tervehdys/ Erik Båsk
Klo 13.10–14.30 Kordelin-tutkijat esittäytyvät:
Hanna Kemppi: Taidehistorian termityön ja opetuksen yhdistäminen
Elina Lehtonen: Miten geologian aihealueen viestintä, runous ja Twitter liittyvät toisiinsa?
Jouko Nurmiainen: Historian aihealue mukana monitieteisessä humanistisessa termityössä
Tuomas Äystö: Uskontotieteen asiantuntijaryhmän organisoituminen ja työtavat
Klo 14.30–14.45 Termipankin asiantuntija- ja käyttäjäkyselyiden (2019) tulokset Johanna Enqvist, TTP
Klo 14.45–15.15 Kahvi
Klo 15.15–17.00 Työpajat (juhlasali, sh. 203, sh. 205, sh. 403)

Työpajojen teemat

Työpaja 1/Taidehistoria/Hanna Kemppi
Työpaja 2/Geologia/Elina Lehtonen
Työpaja 3/Historia/Jouko Nurmiainen
Työpaja 4/Uskontotiede/Tuomas Äystö
Työpaja 5/AVOIN työpaja: TTP osana opettajan ja tutkijan arkipäivää/ Johanna Enqvist & Tiina Onikki-Rantajääskö; AKVA-hankkeen esittely (Akateemiset valmiudet maahanmuuttajille)/ Taija Udd ym; Esimerkkitapauksena Tieteen termipankin hyödyntäminen kandiohjelman yhteiskurssilla/ Yrjö Lauranto & Laura Visapää.

Historian termejä ja termien historiaa – Tieteen termipankin historian aihealuetta rakentamassa

Kirjoittanut Jouko Nurmiainen

Maailma muuttuu, ja niin muuttuvat ihmiset ja heidän yhteiskuntansa ja kulttuurinsakin. Yhtä lailla jatkuvassa, mutta vailla alkua tai lopullista päämäärää olevassa muutoksessa ovat myös ihmisten ajatteluunsa ja kommunikaatioonsa käyttämät kielet ja niiden termit ja käsitteet. Historiantutkimus ja -kirjoitus ovat oppialoja, joiden kiinnostuksen kohteina on nimenomaan tämä ihmiskulttuurien ajallinen jatkumo, erityisesti sikäli kuin siitä voidaan saada tietoa kirjallisten tai ylipäänsä kielellisten lähteiden perusteella. Näin ollen sekä historioitsijoita että heidän teostensa lukijoita kiinnostaa jo lähtökohtaisesti sekä se, mitä menneisyyden tapahtumista on ihmisten käyttämillä kielillä kerrottu ja kirjoitettu, että se, mitä nämä kertomukset oikeasti tarkoittavat.

Varsin useinhan on niin, että vanhaa kieltä lukiessa erityisesti vähänkään abstraktimmat käsitteet alkavat saada yllättävänkin vierailta tuntuvia sanallisia asuja, vaikka käytetty kieli periaatteessa olisi hyvinkin tuttua, jopa lukijan omaa äidinkieltä. Samalla jotkut sanat vaikuttavat tutuilta ja turvallisilta, mutta niiden käyttöyhteys on sittenkin nykylukijasta erikoinen ja yllättävä – eli niiden merkitys onkin ajan myötä muuttunut. Nämä jokaisen vähänkään vanhempia aikoja tutkivan historioitsijan ainakin jossain määrin jakamat havainnot ovat kaiken käsitehistoriallisen tutkimuksen ja tiedonintressin perusta. Käsitehistoriassa kiinnostutaan juuri siitä muutoksesta, jonka kohteina ajattelumme abstraktit apuvälineet, käsitteet, eräänlaiset kielelliset merkitystiivistymät, ovat kielen ja kielenkäyttäjiä ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutuksessa ja kehitysprosesseissa. Yhteiskunnalliset muutokset ja ylipäänsä innovaatiot tuottavat uusia käsitteitä ja vanhoille käsitteille uusia merkityksiä, ja samalla ajattelulle itsessään ja yhteiskunnallis-kulttuuristen prosessien kuvaamiselle syntyy uusia kielellisiä välineitä.

Kielen ja sitä käyttävän kulttuurin tai sivilisaation suhde sekä historiallisena että elävänä kokonaisuutena onkin suorastaan loputtoman täynnä mitä moninaisimpia, myös historiallisesti kiinnostavia kysymyksenasetteluja. Samalla käsitehistoriallisen näkökulman huomioiminen voi vielä entisestään avartaa, laajentaa ja syventää myös muiden tieteenalojen terminologiaa ja sanastoa koskevaa tutkimusta. Tieteen termipankin tarjoama, luontevasti aivan valtavan moni- ja poikkitieteinen keskusteluympäristö luokin juuri meille historioitsijoille hedelmällisen pohjan sekä oman, historia-alan termipankkisisältömme laatimiselle että käsitehistoriallisen ulottuvuuden markkinoimiselle myös naapurialojemme termityöhön.

Historia, joka on parhaillaan liittymässä mukaan Tieteen termipankin oppi- ja tieteenalakaanoniin, on kuitenkin myös paljon muuta kuin käsitehistoriaa. Historia on yksi kaikkein tunnetuimmista, suosituimmista, perinteikkäimmistä ja yleistajuisimmista yliopistollisen opinharjoituksen aloista nykyisessä yhteiskunnassa, yksi harvoista yliopistotasolla opiskeltavista aloista, joita ainakin toistaiseksi opetetaan sellaisenaan myös peruskouluissa ja lukioissa. Historia kuuluu vuodesta toiseen kaikkein luetuimpiin ja seuratuimpiin akateemisiin oppialoihin tieto- ja tiedekirjallisuutta kuluttavan lukijakunnan piirissä. Lisäksi historioitsijoiden tieteelliset tutkimustulokset ovat kieleltään ja käsitteiltään yleensä siinä määrin selkeitä, että aihepiiristä kiinnostunut maallikkolukijakin saa niistä vaivatta selvää ilman erityistä oppialan omaan kielelliseen jargoniin syventymistä. Näin on siitäkin huolimatta, mitä totesin edellä käsitteiden ajallisista muutoksista: vaikka termit ja käsitteet ovat aina osa omaa aikaansa, tekstissä olevien vieraampien elementtien ymmärtämistä helpottaa se, missä kontekstissa niitä käytetään, ja samalla historioitsijan tehtävänä on tulkita mennyttä, tietystikin parhaansa mukaan rehellisesti ja menneisyydelle oikeutta tehden, omille aikalaislukijoilleen ymmärrettäviksi tarinoiksi. Historia on kollektiivinen muisti, ja historioitsijat ovat tämän muistin tulkkeja ja tarinallistajia, menneisyyden kertomusmuotoon pukijoita. Tässä muistitehtävässä ja ymmärtämisen prosesseissa historiallisista sanakirjoista, sanastoista ja käsiteluetteloista on sekä historiallisten tekstien kirjoittajille että niiden lukijoille suurta apua, ja tätäkin tehtävää myös Tieteen termipankki omalta, yhä merkittävämmältä osaltaan täyttää, jatkossa myös meille historioitsijoille.

Koko ajan päivitettävät ja laajennettavat Tieteen termipankin oppialakohtaiset aihealueet voivat parhaimmillaan olla portteja alojensa koko sivistykseen ja kieleen, ja aihealueilla olevat yksittäiset termisivut tarjoavat sivujen kirjoittajille mahdollisuuden laatia niistä portteja yksittäisten termien taustaan, historiaan, käännösvastineisiin, rinnakkaisiin merkityksiin ja lisätietokirjallisuuteen. Internetin maailmassa hypertekstilinkkien avulla pystytään hetkessä siirtymään yksittäisistä avainsanoista kokonaisiin tutkimuksellisiin maailmoihin tavalla, josta perinteisissä sanakirjoissa tai edes ensyklopedioissa ei voitu edes haaveilla.

Tieteen termipankista kehitetäänkin myös historian alalle vakaa ja luotettava, asiantuntijoiden tuottama ja ylläpitämä verkkoresurssi, josta jokainen suomenkielisistä historian termeistä kiinnostunut kansalainen voi käydä hakemassa tietoa. Olemme synnyttämässä Termipankin tieteenalojen perheeseen uutta jäsentä, sivustoa, jolla on merkitystä ja käyttöarvoa niin opiskelijoille ja opettajille kouluissa tai yliopistoissa, tutkijoille heidän tutkimustyössään tai journalisteille ja muille asiantuntijoille tai tiedonjanoisille.

Tämän lisäksi termipankki tarjoaa oman alansa terminologiasta kiinnostuneille ammattihistorioitsijoille erinomaisen kanavan vaikuttaa alansa sanaston ja kielen laajempaan ymmärtämiseen: kun tulet mukaan kirjoittamaan termisivuja tai keskustelemaan niiden sisällöstä, vaikutat suoraan siihen, miten tutkimusalasi termit suomeksi jatkossa ymmärretään ja mihin suuntaan historia-alan suomen kieli jatkossa kehittyy.

Jouko Nurmiainen
kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin historian aihealueen koordinaattori

Historian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyy Kordelinin säätiön sekä Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön tuella, ja sitä on valmisteltu myös Koneen Säätiön monitieteiseen humanistiseen termityöhön myöntämän apurahan turvin. Historian aihealueen aloitteellinen taustayhteisö on Suomen Historiallinen Seura (SHS).

Monikielistä tieteen sanastoa kartutetaan Tieteen termipankissa

Helsingin Sanomat uutisoi (HS 26.10.) suomen kielen lautakunnan kannanotosta, joka nosti esiin vakavan huolen Suomen kansalliskielten roolista yhteiskunnassamme. Kannanotto asettuu osaksi jo pidempään jatkunutta kielipoliittista keskustelua, jota on käyty mm. HS:n sivuilla (HS 21.8. ja 25.8.). Oleellinen teema keskustelussa on kysymys suomen kielen asemasta tieteen kielenä – ja erityinen huolenaihe suomenkielisen tieteen sanaston puute aloilla, joilla tutkimus ja opetus tapahtuu englanniksi. HS on aikaisemmin perännyt tutkijoiden vastuunottoa tilanteesta (pääkirjoitus 25.8.2018).

Tieteen termipankki on tiedeyhteisön sisältä kumpuava pyrkimys tarjota tieteen sanastoa internetiin avoimesti saataville niin suomeksi, englanniksi kuin muillakin tarvittavilla kielillä. Tavoitteena on helpottaa eri kielten käyttöä tieteestä viestittäessä. Tiede on monikielistä, eikä suomen kielen kehittäminen tieteen kielenä ole ristiriidassa tieteen kansainvälisyyden kanssa, vaan näitä voidaan edistää rinta rinnan.

Tieteen termipankki pyrkii saamaan termityön ja käsiteanalyysin pariin kaikki Suomessa harjoitettavat tieteenalat. Vastuun termistön kehittämisestä ottavat kunkin alan tutkijat termipankin asiantuntijoina. Kukaan muu ei tätä voi heidän puolestaan hoitaa.
Mukana on tällä hetkellä noin 40 tieteenalaa tai erikoisalaa. Uusimpina tulokkaina termipankissa ovat aloittaneet geologia, historia ja taidehistoria Kordelinin säätiön Suurten kulttuurihankkeiden tuella.

Tieteen termipankki on kansainvälisestikin innovaatio yhdistäessään wikipohjaisuuden ja keskittymisen tieteen sanastoon. Wikipediasta se poikkeaa siinä, että tietoja voivat lisätä vain kunkin tieteenalan asiantuntijat rajoitetun talkoistamisen periaatteella. Termipankki tarjoaa tutkijoille alustan myös monitieteiseen termityöhön ja tieteidenväliseen keskusteluun. Se mahdollistaa laajemmankin käsitteisiin liittyvän tiedon tarjoamisen avoimesti kaikkien saataville.

Toivomme kaikkien tieteenalojen asiantuntijoiden heräävän kantamaan vastuuta oman alansa käsitteistön määrittelystä ja pätevien käännösvastineiden tarjoamisesta sekä tiedeyhteisön että yhteiskunnan hyödyksi. Tieteen termistö on keskeinen elementti suomen kielen säilyttämisessä elinvoimaisena tieteen kielenä, koska juuri termeihin kiteytyy kokonaisia tieteellisiä ajattelutapoja ja näkökulmia. Sen lisäksi tarvitaan tietysti tieteellistä ja yleistajuista keskustelua, jossa tieteellinen tieto tuodaan osaksi yhteiskunnan kehittämistä ja kaikkien kiinnostuneiden ulottuville.

Tiina Onikki-Rantajääskö
suomen kielen professori
Tieteen termipankin johtaja

Johanna Enqvist
Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori
Helsingin yliopisto

tieteentermipankki.fi

The Helsinki Term Bank for the Arts and Sciences (HTB)

The English name of Tieteen termipankki has changed. The new name, chosen by the steering group of the term bank is The Helsinki Term Bank for the Arts and Sciences (HTB). By the new name, we want to emphasize our readiness for international cooperation. We had also received some feedback about the old name The Bank of Finnish Terminology in Arts and Sciences. Besides the intended emphasis on the Finnish language, it could evoke a wrong idea of Finnish research having a terminology of its own. The Arts and Sciences are international in their essence. However, terminology is not always wholly harmonized between different languages and research cultures. The multilingual website of the HTB brings this to the fore.

It has also been proposed that we should call the website a term media rather than a term bank because it offers a platform for much more information and discussion than only terms and their equivalents. It is indeed possible and desirable to introduce the background of the terms in the concept pages: conceptual history, knowledge frames and the discourses where the term finds its proper context. It is in the hands of our experts, how much information they want to give in their terminological work. The content is created by niche-sourcing of the researchers in each field. Moreover, we welcome new volunteers!

The expert groups consist of researchers all over Finland at different universities and research institutes – and to a growing extent also internationally. Interdisciplinary and multilingual research groups can use the website in creating a terminological common ground for their joint approach ‒ just look at the field of Clean Energy Research as an example.

Thus the city name Helsinki refers only to the place where the infrastructure is coordinated. On the National Roadmap of Research Infrastructures the HTB is in cooperation with FIN-CLARIN. The title with the city name in it follows the example of many large international corpora or databases etc. (e.g. The Helsinki Corpus on English Texts, London–Lund Corpus of Spoken English). In addition to that, we hope that it brings a hint of “Helsinki spirit” in it – a willingness to constructive cooperation.

Vaikuttavuutta kolmella kielellä – ja useammallakin

Helsingin yliopiston vastuullisten tutkijoiden (PI) listalla ryöpsähti vähän aikaa sitten kielikeskustelu. Se sai alkunsa englanninkielisestä kutsusta englanninkieliseen tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen, jossa opastetaan tulevaan tutkimuksen kansainväliseen arviointiin. Arvioinnissa tiettävästi yhtenä painopisteenä on yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Yliopistoissa on käynnissä murros, kun pyritään määrätietoisesti organisaation läpäisevään kansainvälisyyteen. Käytännössä tämä halutaan osoittaa siirtymällä kokoustamaan pelkästään englanniksi, etteivät suomea osaamattomat opettajat ja tutkijat jää keskustelun ulkopuolelle. Jos paikalla on yksikin suomea osaamaton, keskustelu muuttuu englanninkieliseksi. Ja hallinnon tilaisuudet pyritään järjestämään englanniksi jo varmuuden vuoksi. Helsingin yliopiston johtosääntö mahdollistaa myös pöytäkirjojen kirjoittamisen pelkästään englanniksi eikä se edellytä ulkomailta rekrytoitavilta suomen tai ruotsin kielen taidon hankkimista. (Johtosääntö on parhaillaan uudistettavana, mutta näihin kohtiin ei olla esittämässä muutoksia.)

Yliopistossa on hyvät kieliperiaatteet, mutta käytännössä ollaan ajautumassa yksikielisyyteen, siis pelkkään englantiin. Virallisesti kaksikielisessä yliopistossa ruotsi uhkaa jäädä käytännön kokoontumisissa kokonaan jalkoihin. Toki kokemusta on myös toimivista monikielisistä käytänteistä esimerkiksi suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksessa, jossa myös Tieteen termipankkia koordinoidaan. Toivoa sopii, ettei tietotaito näiden osalta hautaudu vuodenvaihteessa lakkautettavan laitosrakenteen mukana, vaan voisi pikemminkin levitä hyvien käytänteiden mallina laajemmallekin.

Kysymys on juuri tästä. Voimme opetella uusia monikielisiä käytänteitä, joissa eri kieliä käytetään myös hallinnollisissa tilaisuuksissa toistensa rinnalla aivan niin kuin teemme arjessamme muutenkin. Tämä vaatii asennetta ja kysyy kielitietoisuutta. Lopputulos on kuitenkin palkitseva. Kokoontumisissa kukin voi puhua itselleen tärkeästä asiasta sillä kielellä tai niillä kielillä, jotka siinä yhteydessä sujuvimmiksi kokee. Paikalta löytyy kyllä spontaania käännösapua niille, jotka meinaavat pudota kärryiltä. Puheen tukena voi käyttää toisella kielellä esitettyjä dioja. Monikielisyyskeskustelun virittämiseen tähtäsi myös äskettäin eri kampuksilla järjestetty kielitietoisuuskampanja, joka korosti sitä, että voimme olla toinen toisemme tukena eri kielten haltuunotossa – ja tarjota näin myös mahdollisuuden oppia suomea.

En voi nähdä täytenä sattumana sitä, että samaan aikaan kun yliopistossa on runnottu läpi monta suurta uudistusta kiivaassa aikataulussa, käännetään hallintoon liittyvä keskustelu tapahtumaan yksinomaan englanniksi. Ei varmasti tarvitsisi edes erikseen sanoa, että hallinnollinen terminologia on näissä kansainvälisissä keskusteluissa yhteinen opettelun aihe. Uudistusten yhteydessä sitä keksitään koko ajan lisää eikä sanaseppoilu suju aina yhtä tahtia kolmella kielellä. Usein pysähdytään erikseen keskustelemaan siitä, ymmärtävätkö paikalla olijat jonkin englanninkielisen hallintotermin samalla tavalla ja mikä on sen suomenkielinen vastine yliopiston hallinnossa. Kieltämättä tällainen yhteisen ymmärryksen hakeminen olisi suomenkielistenkin hallintotermien yhteydessä tarpeellista. Monista niistä on kuitenkin käytännön kokemuksen kautta saavutettu tieto. Uusia opetellaan samalla kun opetellaan elämään uudessa hallintorakenteessa, koulutusohjelmarakenteessa ja osastorakenteessa.

Toki useimmat hallinnon viestit tulevat kauniisti kolmella kielellä. Tämä luo myös luottamusta siihen, että uudet hallintotermit saadaan käyttöön niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Ja ehkä jostain löytyy myös vastaavuustaulukko niiden välillä. Mallia voisi ottaa vaikka Tieteen termipankista. Sen wiki-pohja on avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti vapaasti hyödynnettävissä hallinnonkin käyttöön.