Tieteen termipankin katsotuimmat termit vuonna 2021 ovat suosituimmasta lähtien: modernismi, fokalisointi, metafora, paradigma, etiikka, nihilismi, affekti, diskurssi, intersubjektiivisuus, hermeneuttinen kehä, kertoja, konstruktio, bioindikaattori ja prekluusio.

TIeteen termipankin sivuja katseltiin vuonna 2021 yli 2 miljoonaa kertaa. Tämä tarkoittaa käyttäjämäärien vakiintumista noin 5 000 käyttäjään päivässä lukukausien aikana. Käyntejä oli noin 1,3 miljoonaa.

Tieteen termipankin käyttö vuonna 2021 sivukatseluiden määrinä (Google Analytics):

Verrattuna edellisvuoteen käyttömäärien voi katsoa vakiintuneen, määrällisesti ne ovat hiukan laskeneet. Laskussa näkyy se, että rahoitus ja sen mahdollistama aktiivinen tiedottaminen ja kartuttaminen nostavat välittömästi termipankin käyttöä ja rahoituksen väheneminen näkyy vastaavasti käytön lievänä laskuna. Viime vuoden ero edelliseen vuoteen verrattuna heijastaa ennen kaikkea Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituksen päättymistä. Käyttäjämäärissä lasku on ollut 14 %. Google Analyticsin mukaan. Täytyy kuitenkin huomata, että termipankki näkyy myös Sanastokeskus TSK:n termipankissa TEPA, jonka käyttäjät eivät näy Tieteen termipankin verkkopalvelua koskevassa tilastossa.

Termipankin käytetyimmät aihealueet olivat vuonna 2021 samat kuin aiempina vuosina:

Aihealue  Sivukatseluita

Oikeustiede   363 639
Filosofia         267 372
Kielitiede        227 809
Kirjallisuudentukimus 173 911

Käyntien määrä heijastaa käsitesivujen määrää ja sisällökkyyttä.

Koko termipankin suosituimmat sivut ovat niin ikään tuttuja aikaisemmilta vuosilta:



Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoittamien aihealueiden geologian, historian, taidehistorian ja uskontotieteen vuodesta 2018 lähtien tuottamista uusista käsitesivuista katsotuimpia olivat viime vuonna:

Aihealue  Sivu            Katseluita

Historia    kolonialism i   2 497
Historia    isoviha           2 118
Historia    merkantilismi 1 594
Historia    holokausti      1 258
Historia    uusi aika        1 237
Taidehistoria vanitas      1 127

Voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa. Tällaisesta käynee esimerkiksi oikeustieteen toiseksi suosituin termi prekluusion jälkeen, väittämistaakka. Tieteen termipankissa näkyy siis tieteen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen merkitys.

Kirjoittanut Yrjö Lauranto

Kielen kuvaus riippuu siitä, miten kuvaaja tulkitsee systeemisten säännön- mukaisuuksien ja kielenkäytön todellisuuden suhteen. Kielitieteessä onkin paljon teoriasidonnaista moniäänisyyttä, ja tässä suhteessa se eroaa merkittävällä tavalla luonnontieteistä. Moniäänisyyden hyväksyminen on erityisen vaikeaa niille, jotka vasta aloittelevat kielitieteeseen tutustumista, esimerkiksi niille, jotka ovat aloittamassa opintojaan Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmassa Johdatusta kielentutkimukseen kurssilla. Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille välineitä myös kielitieteen moniäänisyyden tiedostamiseen ja hyväksymiseen. Apua tähän tarjoaa Tieteen termipankki.

Esimerkki kielitieteen käsitteellis-terminologisesta moniäänisyydestä: referointi ja projektio

Mitä ilmiötä edustaa sellainen rakenne kuin Heikin tulevan aina sisään takaovesta? Se liittyy tyypillisesti kommunikaatiota ilmaiseviin lauseisiin: Lissu kertoi/sanoi/kirjoitti Heikin tulevan sisään takaovesta. Rakennetta käytetään toisin sanoen referointiin, jo sanotun toistamiseen ja sen merkitsemiseen jonkun toisen (tai puhujan omiksi) sanoiksi. Referoinniksi kutsutaan usein myös ajattelun eksplisiittistä merkitsemistä toisen vastuulle (tai omalle kontolle): Lissu ajatteli/luuli/otaksui Heikin tulevan sisään takaovesta. Kyseistä rakennetta käytetään kuitenkin myös seuraavanlaisissa yhteyksissä, jotka eivät ihan ongelmitta yhdisty referointiin: Lissu näki/kuuli/vaistosi Heikin tulevan sisään takaovesta. Asiaa voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Heikin tulevan sisään takaovesta -rakenne voidaan nähdä eräänlaisena heijasteena siitä, mitä Lissun tietoisuus pitää sisällään. Kun sanotaan, että Lissu kertoi, ajatteli tai näki Heikin tulevan sisään takaovesta, projisoidaan eli heijastetaan todellisuuden tapahtuma, Heikin sisääntulo, eksplisiittisesti Lissun tietoisuuden kautta: hänen sanomakseen, ajattelemakseen tai aistein havainnoimakseen. Ilmiö on laajempi kuin referointi, ja sitä kutsutaan projektioksi. Teoreettisina käsitteinä referointi ja projektio limittyvät keskenään mutta eivät ole synonyymeja. Ne eivät ole myöskään lähtöisin samasta teoriakehyksestä. Toisaalta kummassakin kuvauksessa on hyvät puolensa. Rakenteena Heikin tulevan sisään takaovesta on joka tapauksessa niin yleinen, että sen kuvaamiseen ja siten myös nimeämiseen pitää ottaa kantaa jo opintojen alkuvaiheessa.

Sukellus mihin tahansa tieteeseen saattaa aloittelijan näkökulmasta olla haastava jo siksi, että kuvaukselle välttämättömiä termejä sataa ropisee alusta saakka. Kielitieteeseen ei tukea juuri saa lukio-opinnoista, sillä lukion opetussuunnitelmassa kieliopin analyysin rooli ei ole tätä nykyä kovin suuri. Termien määrää ja sitä kautta asian haastavuutta lisää sitten se, että kielitieteen eri suuntauksissa ei kuvata ihan tarkkaan ottaen samoja ilmiöitä, niin kuin edellä kävi ilmi. Asiaa monimutkaistaa sekin, että eri teorioissa samalla nimityksellä saatetaan viitata hieman eri sisältöisiin asioihin: eivät esimerkiksi referointiinkaan kaikki tutkijat sisällytä täysin samoja asioita. Kaiken kukkuraksi eri teorioissa saattaa olla käytössä sama termi mutta täysin eri merkityksissä. Sellainen on juuri vaikkapa edellä yhdessä merkityksessä esittelemäni projektio.

Koska kieli ja kielenkäyttö ovat tavallisia puheenaiheita myös arkielämässä, arkipuheessa ja tieteellisissä yhteyksissä käytetään myös samoja termejä. Kielitieteellisen ajattelun oppimisen näkökulmasta se on samaan aikaan sekä hyöty että haitta. Arkipuheessa referoinnilla voidaan viitata mihin hyvänsä toisilta kuultuun. Tässä mielessä referointiin perustuvat esimerkiksi useimmat uutistekstit, sillä toimittaja on harvoin itse todistamassa niitä tapahtumia, joista hän kirjoittaa. Kielitieteellisessä mielessä referoinnista on kyse kuitenkin vain silloin, kun toisilta kuultu on eksplisiittisesti merkitty toisilta kuulluksi. Jos näin ei tehtäisi, miltei kaikki puhe ja kirjoitus voitaisiin tulkita referoinniksi ja käsite menettäisi kuvausvoimansa.

Termipankin käyttö Johdatusta kielentutkimukseen -kurssilla

Olen pitänyt paljon niitä kursseja, jotka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ne sisältävät luonnollisesti keskeistä perusanalyysia ja muodostavat pohjan muille, myöhemmille opinnoille. Johdatusta kielentutkimukseen -kurssiin osallistuu satakunta opiskelijaa, koko se ikäluokka, joka on päässyt Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien tutkinto-ohjelmaan suomenkielisen valintakokeen kautta. Siitä syystä pyrin antamaan kiinnostavan ja tarpeeksi konkreettisen yleiskuvan kielentutkimuksesta ja kielitieteen historiasta myös sellaisille opiskelijoille, jotka eivät kenties koskaan sen jälkeen tule opiskelemaan kielitiedettä. Kurssin eri vaiheissa nostan esiin 1900-luvun alkupuolella eläneen brittiläisen kielentutkijan J. R. Firthin toteamuksen merkityksen tilannesidonnaisuudesta: ”Meaning is function in context.” Sen ympärille on otollista rakentaa, sillä koska se pätee kielen lisäksi myös muuhun ihmisen sosiaaliseen toimintaan, se on helppo ymmärtää ja se synnyttää keskustelua. Tähän yhteyteen on hedelmällistä liittää myös se, että koska termitkin saavat merkityksensä omassa teoriayhteydessään, niitä ei voi käyttää samassa tekstissä mielivaltaisesti eri teoriakehyksiin kuuluvia merkityksiä sekoittaen, sillä niin käsitteet puuroutuvat eikä kokonaisuudesta ota selvää enää kukaan. Ymmärtääkseen termin taustalla olevan käsitteen opiskelijan pitää tietää jonkin verran myös siitä kontekstista ja ajattelusta, josta termi ja käsite ovat peräisin. Tässä tehtävässä minua opettajana auttaa Tieteen termipankki. Kuvaan nyt lyhyesti tehtävän, joka on osa Johdatusta kielentutkimukseen -kurssin suoritusta.

Tehtävä tehdään vähintään 3 hengen pienryhmissä. Termejä on tehtävässä kaikkiaan 27, ja niin kukin ryhmän jäsen saa kontolleen enintään 9 termiä. Tehtävään tutustutaan heti kurssin alettua, vaikka kaikkia termejä ei olekaan vielä siinä vaiheessa käsitelty. Tarkoitus on, että pienryhmät määrittelevät termejä vähitellen ja käyvät niistä keskustelua kurssin kuluessa. Ryhmien avuksi luon ryhmäkohtaiset keskustelu- ja chat-alueet, kannustan opiskelijoita sopimaan omia pienryhmätapaamisia, ja lisäksi heidän on mahdollista nostaa ongelmakohtia esiin kaikille yhteisellä keskustelualueella, jossa minäkin olen läsnä. Tehtävän ohjeet ovat lyhennettyinä seuraavat:

1) Lähtekää liikkeelle siitä, miten termi on määritelty luennolla. Tehkää itsellenne selväksi, mitä termillä tarkoitettiin. Keskustelkaa, jos luennolla annettu selitys ei ole kaikille selvä.
2) Tarkistakaa, löytyykö termi Isosta suomen kieliopista. Eroaako määritelmä luennolla esitetystä? Jos se eroaa, niin miten?
3) Tarkistakaa, onko termi määritelty Tieteen termipankissa. Eroaako TT:n määritelmä edellisistä? Jos se eroaa, miten? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä? Annetaanko TT:ssa termille eri tulkintoja? Miten ne kontekstualisoidaan?
4) Määritelläänkö termi Wikipediassa tai muualla verkossa? Missä? Ovatko määritelmät yhdenmukaisia edellisten kanssa? Miten ne eroavat toisistaan? Ilmeneekö määritelmästä, että se on käytössä myös jollain muulla tieteenalalla kuin kielitieteessä?

Kun kaikkiin termeihin on löydetty määritelmät, ryhmät käyvät ne yhdessä läpi. Termejä on tarkoituksellisesti erilaisia: niitä, joihin löytyy hyvin yhdenmukaisia määritelmiä, ja niitä, joita käytetään eri suuntauksissa hiukan eri tavoin. Ryhmät jättävät yhden vastausdokumentin. Ihmiset orientoituvat tällaiseen tehtävään hiukan eri tavoin, mutta ryhmäpaine tuottaa usein sen, että monet keskittyvät omiin termeihinsä melko huolellisesti ja paneutuen. Parhaat vastaukset osoittavat kiitettävää paneutumista asiaan.

Annan pienryhmille kirjallisen yhteispalautteen, jossa nostan esiin erityyppisiä ratkaisuja ja ryhmien tekemiä huomioita sekä esimerkkejä hyvin muotoilluista määritelmistä. Terminologiaharjoituksen tärkeä tehtävä on osaltaan myös akateemiseen ajatteluun ja kirjoittamiseen harjaannuttaminen: miten muodostaa selkeä määritelmä, joka sisältää olennaisen muttei mitään turhaa. Lisäksi kirjoitan kirjallisen palautteen loppuun yhteenvedon pienryhmien omista yhteenvetoteksteistä. Vuoden 2019 kurssille tekemäni loppuyhteenveto kuului seuraavasti:

Tämän tehtävän päämääriksi nimesitte yhteenvedoissanne mm. seuraavat asiat: oppia käyttämään eri lähteitä ja tutustua eritoten Tieteen termipankkiin, kerrata asioita ja liittää hämärästi mieleen muistuvat termit johonkin kontekstiin, vertailla lähteitä ja huomata määritelmien erilaisuus (ja toisaalta myös samanlaisuus), huomata, että monet termit ovat käytössä eri tieteenaloilla (joskus samantyyppisessä, joskus erityyppisessä merkityksessä), tiedostaa, että eri lähteitä käytetään eri tarkoituksiin (esim. Iso suomen kielioppi on erittäin hyvä lähde, mutta ei kaikkiin tarkoituksiin) ja tajuta, että kaikkia termejä ei ole määritelty missään muualla kuin luennoilla – –. Hyvä kommentti oli myös se, että tämä tehtävä oli paikka paikoin aika puuduttava! 😊 Ymmärrän hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä istua alas ja puuduttaa myös takapuoltaan. Termit ja käsitteet eivät jää mieleen, jos niitä ei mieti tai käytä. Tämän tehtävän yksi päämäärä oli myös se, että otatte ainakin osan termeistä käyttöönne. Ja se taas edellyttää ymmärrystä myös siitä kontekstista, jossa termi on käytössä.

FT Yrjö Lauranto toimii suomen kielen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa

Kirjoittanut Tuomas Äystö

Uskontotiede on suomalaisissa yliopistoissa rakentunut pitkälti suhteessa kulttuurien tutkimukseen ja teologiaan. Esimerkiksi Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan vuonna 1962 perustetun oppituolin haltija Lauri Honko oli yhdistetysti vertailevan kansanperinteentutkimuksen ja uskontotieteen professori. Honko jätti jälkeensä myös uskontotieteen oppisanaston, joka oli osittain nyt rakenteilla olevan termistön inspiraationa. Helsingin yliopistossa oppiaine puolestaan on nykyisin kahdessa tiedekunnassa: teologisessa ja humanistisessa.

Uskontotieteen identiteetti ja metodologiat ovat siis kehittyneet, kun rajaa on vedetty lähitieteisiin. Tämä näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 perustettu ja uudeksi kattojärjestöksi tarkoitettu European Academy of Religion tuli olemassa olevien kattojärjestöjen torjumaksi muun muassa siksi, että ne pitivät järjestöä liian teologisena. Alalla hyvin yleinen metodologinen oletus onkin, että tunnustuksellinen, uskonnollisessa mielessä normatiivinen teologia ei kuulu uskontotieteeseen. On kuitenkin muistettava, että uskontotieteilijät ovat tieteellisesti kirjava porukka niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Yksi väylä oppialan määrittämiseen on oppisanaston rakentaminen. Kokemukseni perusteella oman alan konstituoiminen ja identiteetin rakentaminen on uskontotieteilijöille usein melko tärkeä asia. Lisäksi uskontotieteilijät tuntuvat rakastavan käsitteellisiä kysymyksiä. On siis melko loogista, että uuden oppisanaston rakentamisen lähtökohdaksi muodostui kollektiivinen toimintatapa. Suomen Uskontotieteellinen Seura edustaa kaikkien yliopistojen uskontotieteitä, ja sen hallitus tulikin Tieteen Termipankki -hankkeen uskontotieteellisen osan johtoryhmäksi. Suomalainen uskontotiede on kaksikielinen tieteenala, joten SUS linjasi jo alkuvaiheessa, että oppisanasto on rakennettava suomeksi ja ruotsiksi.

Uskontotieteilijöiden valitsemassa toimintatavassa tehtäväkseni koordinaattorina määrittyi erityisesti kirjoittajien etsiminen ja rekrytoiminen ja näin sisältöjen koostaminen SUS:n noin kerran kuukaudessa kokoontuvan hallituksen tarkastettavaksi. Tämä on hidas työtapa, ja lokakuussa 2019 aloitetun hankkeen tulokset eivät vielä juurikaan näy Tieteen Termipankissa. Näin varmistuu kuitenkin se, että oppisanasto edustaa laajasti suomalaisten uskontotieteilijöiden näkemyksiä, eikä yksinomaan vaikkapa minun näkemyksiäni.

Olen ollut yhteydessä erityisesti työnsä alkuvaiheen ohittaneisiin uskontotieteen tohtorikoulutettaviin sekä jo pidemmälle ehtineisiin tutkijoihin. Mukaan lähteneitä kirjoittajia on jo parikymmentä, ja tavoitteena on rekrytoida lisää. Koordinointi jatkuu: luvassa on vielä paljon yhteydenpitoa, muistuttelua, koostamista ja tiedonvälitystä.

Seuraava mahdollisuus vaikuttaa uskontotieteen oppisanastoon on 27.3. järjestettävässä Kansallinen kieli, kansainvälinen tiede ja tieteellisten termien tulevaisuus -tapahtumassa Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kello 13–17. Vedän siellä termistöä koskevan työpajan uskontotieteen osalta.

Tuomas Äystö

Tieteen termipankin ja Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen seminaari on PERUTTU koronapandemian ja Helsingin yliopiston poikkeustilan vuoksi.

Kielikeskus (Fabianinkatu 26, Helsinki), 27.3.2020, klo 13.00–17.00

Miten yhdistää alati kansainvälistyvä tiede ja elävät kansalliskielet? Mikä merkitys tutkimustietoon ja asiantuntijuuteen nojaavalla Tieteen termipankilla (TTP) on tutkijoiden ja tieteen luotettavuutta kyseenalaistavana aikana? Kuinka termityö voi helpottaa tutkijan ja opettajan arkea sekä rakentaa siltoja huippututkimuksen maailmasta yliopistojen kolmannen tehtävän täyttämiseen?

Käytännön vinkkejä ja kokemuksia eri tieteenalojen termityöstä jaetaan Tieteen termipankin seminaarissa, jossa summataan Kordelinin säätiön suuren kulttuurihankkeen rahoituskauden 2018–2019 tuloksia sekä keskustellaan tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksesta.

Seminaarin yhteydessä on kaikille avoin työpaja sekä taidehistorian, geologian, historian ja uskontotieteen alakohtaiset työpajat, joissa suunnitellaan termityön tulevaisuutta. Kaikki tieteellisten termien merkityksestä kiinnostuneet, termipankin asiantuntijaryhmien jäsenet sekä uudet asiantuntijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Kahvitarjoilun järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistille (johanna.enqvist[at]helsinki.fi) 19.3.2020 mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mihin työpajaan aiot osallistua.

Ohjelma

Klo 13.00–13.05 Tilaisuuden avaus/ Tiina Onikki-Rantajääskö, TTP, juhlasali
Klo 13.05–13.10 Kordelinin säätiön tervehdys/ Erik Båsk
Klo 13.10–14.30 Kordelin-tutkijat esittäytyvät:
Hanna Kemppi: Taidehistorian termityön ja opetuksen yhdistäminen
Elina Lehtonen: Miten geologian aihealueen viestintä, runous ja Twitter liittyvät toisiinsa?
Jouko Nurmiainen: Historian aihealue mukana monitieteisessä humanistisessa termityössä
Tuomas Äystö: Uskontotieteen asiantuntijaryhmän organisoituminen ja työtavat
Klo 14.30–14.45 Termipankin asiantuntija- ja käyttäjäkyselyiden (2019) tulokset Johanna Enqvist, TTP
Klo 14.45–15.15 Kahvi
Klo 15.15–17.00 Työpajat (juhlasali, sh. 203, sh. 205, sh. 403)

Työpajojen teemat

Työpaja 1/Taidehistoria/Hanna Kemppi
Työpaja 2/Geologia/Elina Lehtonen
Työpaja 3/Historia/Jouko Nurmiainen
Työpaja 4/Uskontotiede/Tuomas Äystö
Työpaja 5/AVOIN työpaja: TTP osana opettajan ja tutkijan arkipäivää/ Johanna Enqvist & Tiina Onikki-Rantajääskö; AKVA-hankkeen esittely (Akateemiset valmiudet maahanmuuttajille)/ Taija Udd ym; Esimerkkitapauksena Tieteen termipankin hyödyntäminen kandiohjelman yhteiskurssilla/ Yrjö Lauranto & Laura Visapää.

Kirjoittanut Jouko Nurmiainen

Maailma muuttuu, ja niin muuttuvat ihmiset ja heidän yhteiskuntansa ja kulttuurinsakin. Yhtä lailla jatkuvassa, mutta vailla alkua tai lopullista päämäärää olevassa muutoksessa ovat myös ihmisten ajatteluunsa ja kommunikaatioonsa käyttämät kielet ja niiden termit ja käsitteet. Historiantutkimus ja -kirjoitus ovat oppialoja, joiden kiinnostuksen kohteina on nimenomaan tämä ihmiskulttuurien ajallinen jatkumo, erityisesti sikäli kuin siitä voidaan saada tietoa kirjallisten tai ylipäänsä kielellisten lähteiden perusteella. Näin ollen sekä historioitsijoita että heidän teostensa lukijoita kiinnostaa jo lähtökohtaisesti sekä se, mitä menneisyyden tapahtumista on ihmisten käyttämillä kielillä kerrottu ja kirjoitettu, että se, mitä nämä kertomukset oikeasti tarkoittavat.

Varsin useinhan on niin, että vanhaa kieltä lukiessa erityisesti vähänkään abstraktimmat käsitteet alkavat saada yllättävänkin vierailta tuntuvia sanallisia asuja, vaikka käytetty kieli periaatteessa olisi hyvinkin tuttua, jopa lukijan omaa äidinkieltä. Samalla jotkut sanat vaikuttavat tutuilta ja turvallisilta, mutta niiden käyttöyhteys on sittenkin nykylukijasta erikoinen ja yllättävä – eli niiden merkitys onkin ajan myötä muuttunut. Nämä jokaisen vähänkään vanhempia aikoja tutkivan historioitsijan ainakin jossain määrin jakamat havainnot ovat kaiken käsitehistoriallisen tutkimuksen ja tiedonintressin perusta. Käsitehistoriassa kiinnostutaan juuri siitä muutoksesta, jonka kohteina ajattelumme abstraktit apuvälineet, käsitteet, eräänlaiset kielelliset merkitystiivistymät, ovat kielen ja kielenkäyttäjiä ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutuksessa ja kehitysprosesseissa. Yhteiskunnalliset muutokset ja ylipäänsä innovaatiot tuottavat uusia käsitteitä ja vanhoille käsitteille uusia merkityksiä, ja samalla ajattelulle itsessään ja yhteiskunnallis-kulttuuristen prosessien kuvaamiselle syntyy uusia kielellisiä välineitä.

Kielen ja sitä käyttävän kulttuurin tai sivilisaation suhde sekä historiallisena että elävänä kokonaisuutena onkin suorastaan loputtoman täynnä mitä moninaisimpia, myös historiallisesti kiinnostavia kysymyksenasetteluja. Samalla käsitehistoriallisen näkökulman huomioiminen voi vielä entisestään avartaa, laajentaa ja syventää myös muiden tieteenalojen terminologiaa ja sanastoa koskevaa tutkimusta. Tieteen termipankin tarjoama, luontevasti aivan valtavan moni- ja poikkitieteinen keskusteluympäristö luokin juuri meille historioitsijoille hedelmällisen pohjan sekä oman, historia-alan termipankkisisältömme laatimiselle että käsitehistoriallisen ulottuvuuden markkinoimiselle myös naapurialojemme termityöhön.

Historia, joka on parhaillaan liittymässä mukaan Tieteen termipankin oppi- ja tieteenalakaanoniin, on kuitenkin myös paljon muuta kuin käsitehistoriaa. Historia on yksi kaikkein tunnetuimmista, suosituimmista, perinteikkäimmistä ja yleistajuisimmista yliopistollisen opinharjoituksen aloista nykyisessä yhteiskunnassa, yksi harvoista yliopistotasolla opiskeltavista aloista, joita ainakin toistaiseksi opetetaan sellaisenaan myös peruskouluissa ja lukioissa. Historia kuuluu vuodesta toiseen kaikkein luetuimpiin ja seuratuimpiin akateemisiin oppialoihin tieto- ja tiedekirjallisuutta kuluttavan lukijakunnan piirissä. Lisäksi historioitsijoiden tieteelliset tutkimustulokset ovat kieleltään ja käsitteiltään yleensä siinä määrin selkeitä, että aihepiiristä kiinnostunut maallikkolukijakin saa niistä vaivatta selvää ilman erityistä oppialan omaan kielelliseen jargoniin syventymistä. Näin on siitäkin huolimatta, mitä totesin edellä käsitteiden ajallisista muutoksista: vaikka termit ja käsitteet ovat aina osa omaa aikaansa, tekstissä olevien vieraampien elementtien ymmärtämistä helpottaa se, missä kontekstissa niitä käytetään, ja samalla historioitsijan tehtävänä on tulkita mennyttä, tietystikin parhaansa mukaan rehellisesti ja menneisyydelle oikeutta tehden, omille aikalaislukijoilleen ymmärrettäviksi tarinoiksi. Historia on kollektiivinen muisti, ja historioitsijat ovat tämän muistin tulkkeja ja tarinallistajia, menneisyyden kertomusmuotoon pukijoita. Tässä muistitehtävässä ja ymmärtämisen prosesseissa historiallisista sanakirjoista, sanastoista ja käsiteluetteloista on sekä historiallisten tekstien kirjoittajille että niiden lukijoille suurta apua, ja tätäkin tehtävää myös Tieteen termipankki omalta, yhä merkittävämmältä osaltaan täyttää, jatkossa myös meille historioitsijoille.

Koko ajan päivitettävät ja laajennettavat Tieteen termipankin oppialakohtaiset aihealueet voivat parhaimmillaan olla portteja alojensa koko sivistykseen ja kieleen, ja aihealueilla olevat yksittäiset termisivut tarjoavat sivujen kirjoittajille mahdollisuuden laatia niistä portteja yksittäisten termien taustaan, historiaan, käännösvastineisiin, rinnakkaisiin merkityksiin ja lisätietokirjallisuuteen. Internetin maailmassa hypertekstilinkkien avulla pystytään hetkessä siirtymään yksittäisistä avainsanoista kokonaisiin tutkimuksellisiin maailmoihin tavalla, josta perinteisissä sanakirjoissa tai edes ensyklopedioissa ei voitu edes haaveilla.

Tieteen termipankista kehitetäänkin myös historian alalle vakaa ja luotettava, asiantuntijoiden tuottama ja ylläpitämä verkkoresurssi, josta jokainen suomenkielisistä historian termeistä kiinnostunut kansalainen voi käydä hakemassa tietoa. Olemme synnyttämässä Termipankin tieteenalojen perheeseen uutta jäsentä, sivustoa, jolla on merkitystä ja käyttöarvoa niin opiskelijoille ja opettajille kouluissa tai yliopistoissa, tutkijoille heidän tutkimustyössään tai journalisteille ja muille asiantuntijoille tai tiedonjanoisille.

Tämän lisäksi termipankki tarjoaa oman alansa terminologiasta kiinnostuneille ammattihistorioitsijoille erinomaisen kanavan vaikuttaa alansa sanaston ja kielen laajempaan ymmärtämiseen: kun tulet mukaan kirjoittamaan termisivuja tai keskustelemaan niiden sisällöstä, vaikutat suoraan siihen, miten tutkimusalasi termit suomeksi jatkossa ymmärretään ja mihin suuntaan historia-alan suomen kieli jatkossa kehittyy.

Jouko Nurmiainen
kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin historian aihealueen koordinaattori

Historian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyy Kordelinin säätiön sekä Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön tuella, ja sitä on valmisteltu myös Koneen Säätiön monitieteiseen humanistiseen termityöhön myöntämän apurahan turvin. Historian aihealueen aloitteellinen taustayhteisö on Suomen Historiallinen Seura (SHS).

Helsingin Sanomat uutisoi (HS 26.10.) suomen kielen lautakunnan kannanotosta, joka nosti esiin vakavan huolen Suomen kansalliskielten roolista yhteiskunnassamme. Kannanotto asettuu osaksi jo pidempään jatkunutta kielipoliittista keskustelua, jota on käyty mm. HS:n sivuilla (HS 21.8. ja 25.8.). Oleellinen teema keskustelussa on kysymys suomen kielen asemasta tieteen kielenä – ja erityinen huolenaihe suomenkielisen tieteen sanaston puute aloilla, joilla tutkimus ja opetus tapahtuu englanniksi. HS on aikaisemmin perännyt tutkijoiden vastuunottoa tilanteesta (pääkirjoitus 25.8.2018).

Tieteen termipankki on tiedeyhteisön sisältä kumpuava pyrkimys tarjota tieteen sanastoa internetiin avoimesti saataville niin suomeksi, englanniksi kuin muillakin tarvittavilla kielillä. Tavoitteena on helpottaa eri kielten käyttöä tieteestä viestittäessä. Tiede on monikielistä, eikä suomen kielen kehittäminen tieteen kielenä ole ristiriidassa tieteen kansainvälisyyden kanssa, vaan näitä voidaan edistää rinta rinnan.

Tieteen termipankki pyrkii saamaan termityön ja käsiteanalyysin pariin kaikki Suomessa harjoitettavat tieteenalat. Vastuun termistön kehittämisestä ottavat kunkin alan tutkijat termipankin asiantuntijoina. Kukaan muu ei tätä voi heidän puolestaan hoitaa.
Mukana on tällä hetkellä noin 40 tieteenalaa tai erikoisalaa. Uusimpina tulokkaina termipankissa ovat aloittaneet geologia, historia ja taidehistoria Kordelinin säätiön Suurten kulttuurihankkeiden tuella.

Tieteen termipankki on kansainvälisestikin innovaatio yhdistäessään wikipohjaisuuden ja keskittymisen tieteen sanastoon. Wikipediasta se poikkeaa siinä, että tietoja voivat lisätä vain kunkin tieteenalan asiantuntijat rajoitetun talkoistamisen periaatteella. Termipankki tarjoaa tutkijoille alustan myös monitieteiseen termityöhön ja tieteidenväliseen keskusteluun. Se mahdollistaa laajemmankin käsitteisiin liittyvän tiedon tarjoamisen avoimesti kaikkien saataville.

Toivomme kaikkien tieteenalojen asiantuntijoiden heräävän kantamaan vastuuta oman alansa käsitteistön määrittelystä ja pätevien käännösvastineiden tarjoamisesta sekä tiedeyhteisön että yhteiskunnan hyödyksi. Tieteen termistö on keskeinen elementti suomen kielen säilyttämisessä elinvoimaisena tieteen kielenä, koska juuri termeihin kiteytyy kokonaisia tieteellisiä ajattelutapoja ja näkökulmia. Sen lisäksi tarvitaan tietysti tieteellistä ja yleistajuista keskustelua, jossa tieteellinen tieto tuodaan osaksi yhteiskunnan kehittämistä ja kaikkien kiinnostuneiden ulottuville.

Tiina Onikki-Rantajääskö
suomen kielen professori
Tieteen termipankin johtaja

Johanna Enqvist
Tieteen termipankin tutkimuskoordinaattori
Helsingin yliopisto

tieteentermipankki.fi

The English name of Tieteen termipankki has changed. The new name, chosen by the steering group of the term bank is The Helsinki Term Bank for the Arts and Sciences (HTB). By the new name, we want to emphasize our readiness for international cooperation. We had also received some feedback about the old name The Bank of Finnish Terminology in Arts and Sciences. Besides the intended emphasis on the Finnish language, it could evoke a wrong idea of Finnish research having a terminology of its own. The Arts and Sciences are international in their essence. However, terminology is not always wholly harmonized between different languages and research cultures. The multilingual website of the HTB brings this to the fore.

It has also been proposed that we should call the website a term media rather than a term bank because it offers a platform for much more information and discussion than only terms and their equivalents. It is indeed possible and desirable to introduce the background of the terms in the concept pages: conceptual history, knowledge frames and the discourses where the term finds its proper context. It is in the hands of our experts, how much information they want to give in their terminological work. The content is created by niche-sourcing of the researchers in each field. Moreover, we welcome new volunteers!

The expert groups consist of researchers all over Finland at different universities and research institutes – and to a growing extent also internationally. Interdisciplinary and multilingual research groups can use the website in creating a terminological common ground for their joint approach ‒ just look at the field of Clean Energy Research as an example.

Thus the city name Helsinki refers only to the place where the infrastructure is coordinated. On the National Roadmap of Research Infrastructures the HTB is in cooperation with FIN-CLARIN. The title with the city name in it follows the example of many large international corpora or databases etc. (e.g. The Helsinki Corpus on English Texts, London–Lund Corpus of Spoken English). In addition to that, we hope that it brings a hint of “Helsinki spirit” in it – a willingness to constructive cooperation.