#TermiTammikuu – geologian termit termipankista Twitteriin

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Moni tiedeviestintään liittyvä ohjeistus kehottaa välttämään tieteellisiä termejä ja yleistajuistamaan ne siellä missä mahdollista. Aina tieteellisten termien yleistajuistaminen ei ole mahdollista eikä toivottavaa, sillä tieteelliset näkökulmat ja tavat ajatella tiivistyvät termeihin. Miten tieteellisistä termeistä tai termityöstä voisi viestiä?

Tammikuussa 2021 ylläpidin omalla Twitter-tililläni #TermiTammikuu-kampanjaa. Kampanja oli osa taloudellisen geologian ja ympäristögeologian projektia, jonka aloitin Tieteen termipankin geologian aihealueella syyskuussa 2020 K. H. Renlundin säätiön tuella.

Termeistä viestimisen ja geologian aihealueen näkyväksi tekemisen Twitterissä olin aloittanut jo aikaisemmin työskennellessäni geologian aihealueen parissa Alfred Kordelinin säätiön tuella. Esimerkiksi syksyllä 2019 tviittasin viikoittain termeistä eri viikonpäiviin liittyvien aihetunnisteiden kautta: #MineraaliMaanantai, #KiviKeskiviikko ja #TermiTorstai. Näistä etenkin #TermiTorstai on jäänyt elämään – myös muiden tviittaavien asiantuntijoiden parissa. Twitterin valinta Termitammikuun alustaksi oli tämän taustan valossa siis luontevaa!

 

Termitammikuu tilastoina

Termitammikuun aikana tviittasin joka päivä johonkin taloudellisen geologian tai ympäristögeologian aihepiiriin liittyvään tieteelliseen termiin/termeihin liittyen. Yhteensä kuukauden aikana ”virallisia” #TermiTammikuu-tviittejä kertyi 60 kappaletta. Tästä lukemasta on jätetty pois termeistä käytyyn keskusteluun liittyvät tviitit.

Twitterin tilastojen perusteella ”virallisille” tviiteille, ja siten geologisille termeille ja myös geologian aihealueelle, oli 11.2.2021 mennessä kertynyt yli 27 400 näyttökertaa. Tämä on kohtalaisen hyvä tulos, kun huomioidaan esimerkiksi seuraajieni määrän (tammikuun alussa n. 550).

Kertyneiden näyttökertojen perusteella kuukauden parhaat tviittailupäivät olivat tiistai ja torstai (kuva 1). Vähiten näyttökertoja kertyi lauantaina, vaikkei tviittien määrä lauantaisin eronnut merkittävästi muista viikonpäivistä torstaita lukuun ottamatta.

Kuva 1. #TermiTammikuu-tviittien näyttökertojen lukumäärä (11.2.2021 mennessä) eri viikonpäiville laskettuna, sekä vuorovaikutusprosentin (engl. engament rate) mediaani ja keskiarvo.

 

Faktaketjuista runoihin

Termitammikuuhun valitsin termejä usealla eri tavalla tavalla: halusin nostaa esiin jollakin tavalla haastavia termejä, tuntemattomampia termejä sekä termejä, joista ajattelin voivani luoda mielenkiintoista sisältöä.

Suurin osa tviiteistä keskittyi avaamaan sitä, mitä termi geologiassa tarkoittaa ja voiko se esimerkiksi sekoittua johonkin toiseen termiin (kuva 2). Näyttökertojen perusteella tällaiset tviitit levisivät laajimmalle. Eniten näyttökertoja saaneisiin kuuluvat ketjut maaperään, mineraalivaraan ja marmoriin liittyen.

Tavoitteenani oli tviitata termeistä mahdollisimman yleistajuisesti, joskin yksittäisen tviitin merkkirajoitus välillä rajoittikin termin laajaa taustoittamista. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kertoa kerralla: tiettyyn aiheeseen liittyviä termejä voi nostaa yksi kerrallaan esiin esimerkiksi perättäisinä päivinä (kuva 2).

Kuva 2. Esimerkki #TermiTammikuu-tviittiketjusta. Alkuperäiseen Twitter-ketjuun pääset tästä.

Termitammikuun aikana jatkoin myös kokeiluja termien ja runojen vuoropuhelusta kirjoittaen termeistä lyhyitä runoja senryuu-mitassa (kuva 3). Olen viitannut tällaisiin runoihin tiedehaikuina (tai termihaikuina), vaikka nämä termien runotiivistykset eivät usein täytäkään kaikkia haikun tunnusmerkkejä. Lisäksi Termitammikuun aikana julkaistiin myös yksi limerikki rautamuodostumiin liittyen.

Sekä runous että tieteen termit voivat olla monimuotoisia ja -tulkintaisia, joista saa enemmän irti kun niiden äärelle malttaa vastaanottajana pysähtyä. Käsitteiden merkityssisällön ilmaisu runon kautta on mielestäni yksi hyvä keino paitsi pohtia termin keskeisintä sisältöä kirjoittajana, mutta myös tuoda tieteen termejä esiin uudella tavalla. Lyhyet haikumaiset runot ovat toimivia myös Twitterin merkkirajoitusten näkökulmasta.

Näyttökertojen perusteella tiedehaikut eivät kalpene muille tviiteille. Esimerkiksi runon sisältävä fluidisulkeuma-tviitti oli 11.2. mennessä Termitammikuun tviiteistä neljänneksi laajimmalle levinnyt.

Kuva 3. Termiruno termistä upamalmi. Alkuperäiseen tviittiin pääset tästä.

 

Keskusteluista korjauksiin

Iloinen huomio oli se, ettei Termitammikuu jäänyt vain yksisuuntaiseksi tviittailuksi. Tviiteistä syntyvä keskustelu johti monessa tapauksessa siihen, että myös geologian aihealueen termisivujen sisältö muuttui paremmaksi. Termitammikuun tviitit saivat ilahduttavasti aikaan reagointia myös geologian alaa laajemmassa Twitter-yleisössä.

Termitammikuu oli ylläpitäjän näkökulmasta erittäin positiivinen kokemus. Jos toteuttaisin somekampanjan uudestaan, käyttäisin vielä enemmän aikaa sisällön suunnitteluun esimerkiksi etsimällä tviitteihin liittyviä havainnollistavia kuvia tai videoita. Näen termeistä viestimisen mahdollisuuksina myös erilaiset meemit.

Termitammikuun kaltainen somekampanja voisi toimia hyvin myös koko termipankin laajuisena, useamman tieteenalan yhteisenä ponnistuksena.

 

Elina Lehtonen
Twitter: @eslehton

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori. Lehtonen on aikaisemmin julkaissut Tieteen termipankin blogissa tekstit Geologian aihealue kerrostuu käsite kerrallaan ja Mineraalinimien monet alkuperät.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 Kordelinin säätiön tuella. Termistön kokoaminen jatkuu edelleen K. H. Renlundin säätiön tuella maaliskuuhun 2021. Geologian aihealueen päivitystä tehdään yhteistyössä usean eri tahon kanssa, lisätietoa geologian aihealueen etusivulta.

Termipankin suosituimmat sivut vuonna 2020

Oikeustiede, filosofia, kielitiede ja kirjallisuustiede ovat aihealueita, joille on kohdistunut viime vuoden aikana paljon hakuja. Biologiassa ja kasvitieteessä on myös huomattava määrä sivukatseluja. Tämä heijastaa kyseisten aihealueiden käsitesivumääriä ja sisältöjen runsautta. Sivumääräänsä nähden nousevalta vaikuttaa historia, jossa on jo paljon katseluja, vaikka sivuja on huomattavasti vähemmän kuin edellisissä.


Sivukatseluja 1.1.-31.12.2020 kaikkiaan 2 828 127 Google Analyticsin mukaan. Näistä:

oikeustiede                  16,81 %      475 305 sivukatselua
filosofia                        11,90 %      336 651 
kielitiede                        9,62 %      271 966
kirjallisuudentutkimus    7,35 %      207 966
biologia                          5,58 %      157 892
kasvitiede                      2,65 %        74 917
historia                          2,28 %        64 369

Luetuimpia yksittäisiä käsitesivuja olivat:

Kirjallisuudentutkimus: modernismi        6 515 sivukatselua
Kirjallisuudentutkimus: realismi              6 457
Filosofia: etiikka                                     5 234
Kielitiede: konteksti                                5 028
Kirjallisuudentutkimus: fokalisointi         4 689
Kirjallisuudentutkimus: metafora           4 076
Filosofia: paradigma                              4 000
Filosofia: metafysiikka                           3 882
Oikeustiede: laillisuusperiaate
hallinnossa                                            3 620
Filosofia: hermeneuttinen kehä             3 614


Oikeustieteessä seuraavaksi tulivat väittämistaakka ja kompetenssi. Biologian suosituin sivu oli ekosysteemi, seuraavaksi tuli useammallakin aihealueella esiintyvä nimitys biomarkkeri. Kasvitieteen katsotuin termi oli ristipölytys ja historian holokausti. Kuluneen vuoden päätapahtumia heijastanee se, että sijalla 47. oli nimitys social distance.


Tieteen termipankin käyttö vuonna 2020 näkyy kootusti seuraavasta Google Analyticsin näkymästä:



Istuntojen määrä on vakiintunut kuuden tuhannen päivittäisen käynnin paikkeille arkipäivisin lukukausien aikana. Nousua edelliseen vuoteen on 30 prosenttia. Luvut on tietysti syytä suhteuttaa 71,43 %:n välittömään poistumiseen, mikä heijastaa vahingossa sivuille päätyviä tai robotteja eikä suuruudestaan huolimatta ole tavaton avoimilla verkkosivuilla. Jos koko välittömän poistumisen osuus vähennetään, jää istuntoja 428 550, mikä on keskimäärin 1174 päivää kohti.

 

Monikasvoisuus on vahvuus

Tieteen termipankin monimuotoisuus on vahvuutta, vaikka tiedemaailmassa ja varsinkin tieteen rahoituksessa on yleensä totuttu näkemään toimintoja toisensa pois sulkevien vaihtoehtojen kautta: jokin on

• joko huippututkimusta tai sitä palvelevaa, ― tai sitten tutkijankoulutusta tai yliopistokoulutusta laajemminkin,
• jokin on tarkoitettu tutkijoille ― ja jokin toinen sen sijaan on yleistajuisempaa ja tarkoitettu myös laajemmalle yleisölle,
• jokin on kansainvälistä ―ja jokin muu kansallista.
Mutta Tieteen termipankki on tätä kaikkea, eikä siinä tarvitse nähdä erityistä ristiriitaa. (Käyttäjä- ja asiantuntijakyselystä ks. Tieteessä tapahtuu 4/2020.)

Sitten on vielä sellainen hahmotusta vaikeuttava seikka, että Tieteen termipankki on tutkimusinfrastruktuuri, mutta se ei kuitenkaan tarjoa tutkimusvälineitä, menetelmiä tai dataa. Toki sitä voi käyttää esim. kielentutkimuksen datana, mutta se ei ole sen ensisijainen tarkoitus. Termit voi kuitenkin nähdä tieteellisen ymmärtämisen välineinä.

Ymmärtääkseen tätä kaikkea on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä ovat tieteen termit. Ja tämän ymmärtämiseksi täytyy katsoa termien taakse käsitteisiin.

Tieteellinen tutkimus kiteytyy tieteellisessä käsitteenmuodostuksessa. Käsitteenmuodostus on tieteellisen tiedonmuodostuksen ytimessä. Käsitteet muodostavat käsitejärjestelmiä, jotka ilmentävät tieteellisiä teorioita. Tieteelliset käsitteet ovat siis tieteellisen ymmärtämisen yksikköjä (esim. Temmerman 2000). Niihin kiteytyy myös tutkimuksellisia näkökulmia tutkimuskohteeseen.
Kaikki eri tieteenalojen käsitteet eivät ole samassa asemassa. Jotkin ovat vakiintuneita, ja niitä voi pitää tieteellisen ymmärtämisen ja tiedonmuodostuksen välineinä. Toisaalta käsitteenmuodostus voi olla keskeinen osa tutkimusprosessia. Tällöin käsite ei välttämättä vakiinnu tiivistettäväksi suppeaan määritelmään tai tällainen määritelmä kertoo vain kalpean aavistuksen siitä, mitä käsitteen hahmottamiseen liittyy. Ja sitten on kaikkea näiden ääripäiden väliltä. On vanhentuneita teorioita ja hylättäviä käsitteitä. On uudenlaista käsitteellistä ymmärtämistä, joka toisinaan tiivistyy vanhan termin yhteyteen niin, että käsite on kokonaan uudistunut. Joskus taas kehitetään uusi sana osoittamaan uutta käsitettä. Usein käsitteelliset innovaatiot kehitetään yhdellä kielellä, nykyään useimmiten englanniksi, jolloin esimerkiksi suomeksi täytyy kehittää käännösvastine uutta käsitteellistä ymmärtämistä osoittamaan.

Käsitteitä osoittaa erikoisalan sanasto, tässä tapauksessa eri tieteenalojen termistö. Termi on siis erikoisalan sana. Tieteellistä tutkimusta ja ylipäänsä tieteellistä tietoa välitetään pääosin kielen välityksellä, kirjoittamalla tutkimusraportteja, tutkimuksia ja niiden pohjalta yleistajuisempia tekstejä, ja tieteellisessä keskustelussa ylipäänsä. Tieteellinen ajattelu ja ymmärtäminen myös tapahtuu paljolti kielen avulla, vaikka ei toki yksinomaan sen, jos ajatellaan esim. matemaattista mallinnusta. (Kielen ja matematiikan suhde on oma kiistanalainen tutkimusalueensa, johon en tässä mene.)

On tärkeää, että tietoa tieteen ajantasaisesta sanastosta ja varsinkin käyvistä käännösvastineista eri kielten välillä on helposti saatavilla. Sanastoa, esimerkiksi uusien englanninkielisten termien käännösvastineita suomeen, täytyy myös koko ajan tietoisesti kehittää. Sanojen ja käännösvastineiden tarjoaminen on tärkeä osa Tieteen termipankin tehtävää esim. eri kielillä toimivien tutkijoiden ja opiskelijoiden avuksi, mutta se ei ole sen ainoa tehtävä.

Tieteen termipankki on olemassa myös sitä varten, että kunkin tieteenalan asiantuntijat esittävät siinä tieteen käsitteisiin kuuluvaa tietoa. Termin voi nähdä myös niin, että siihen liittyy semioottisen ajattelun mukaisesti kielellisen merkin kaksi puolta: sekä nimitys että käsite, jota nimitys osoittaa. Termipankissa on omaksuttu tämä näkemys.

Käsitteeseen liittyvää tietoa esitetään termipankissa kahdella tasolla. Määritelmä osoittaa tiiviissä muodossa käsitteen paikan käsitejärjestelmässä. Se osoittaa ikään kuin sen lokosen, johon erikoisalan sanan osoittama käsite sijoittuu alan käsitejärjestelmässä. Määritelmät ovat myös tieteellisiä siinä mielessä, että ne esitetään terminologisen tiedonesittämisen edellyttämällä tavalla ja kullakin tieteenalalla vakiintuneiden määrittelykäytänteiden mukaisesti – mikäli sellaisia ko. käsitteen kohdalla on. Linkit lähikäsitteisiin osoittavat kullakin käsitesivulla lisäksi suhdetta laajempaan käsitejärjestelmään.

Määritelmä ei kuitenkaan välttämättä kerro kovin paljoa siitä, millaiseen laajempaan teoriakehykseen ja näkemykseen käsitteen käyttö liittyy ja millaisia näkökulmia se välittää tutkittavaan aiheeseen. Tätä kaikkea voi kuitenkin avata vapaamuotoisemmin selitteessä. Siinä kerrotaan siis myös siitä, miten termiä käytetään alan diskurssissa, missä tieteellisissä keskusteluissa se on syntynyt ja missä sen käyttö on kotonaan. Ja tätä kaikkea on tarkoitus avata myös niin, että opiskelija tai tieteellisestä tiedonmuodostuksesta muuten kiinnostunut voi päästä jyvälle. Samalla voidaan antaa lähdeviitteitä, joiden avulla pääsee eteenpäin.

Voidaan tietysti sanoa, ettei alan tutkija eikä varsinkaan huippututkija tarvitse tällaista tietoa, koska hän hallitsee tuon tiedon tai saa sen alan tutkimuksista. Näin on varmasti tutkijan omalla erikoisalalla, mutta tutkimus tapahtuu yhä enemmän monitieteisissä ja tieteidenvälisissä ryhmissä. Tutkimus pyrkii enenevässä määrin vastaamaan mm. ihmiskunnan suuriin haasteisiin, joihin ei ole pelkästään yhden tieteenalan piiristä löydettäviä ratkaisuja.

Monitieteisessä tutkimuksessa tarvitaan eri tieteenalojen välistä ymmärrystä. Aina tarvittavaa tietoa ei suoraan löydy eri tieteenalojen aihealueilta. Yhteisen käsitteellisen maaperän muodostaminen on usein yllättävän pitkä prosessi, joka vaatii eri tieteenalojen välistä keskustelua. Tämä vaatii uudenlaisen ymmärryksen rakentamista kaikilta osapuolilta. Tutkimusryhmällä voi olla tarve kirjata yhteisesti käytettävä termistö, määritelmät ja käännösvastineet. Tieteen termipankkia voi käyttää myös tähän tarkoitukseen, kuten aihealue Clean Energy Research osoittaa. Sen toteuttanut monitieteinen tutkimushanke käytti aihealuetta myös lunastaakseen suuremmalle yleisölle tiedottamisen vaateita (ks. esim. termi energiasääennuste, ks. myös blogi 4/2017 ).

Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen piirissä on havaittu, miten kaikille osallistuville tutkijoille on tietämystä avartavaa tutustua lähitieteenaloilla käytettävien samojen tai läheisten termien käsitteelliseen ymmärtämiseen ja käsitehistoriassa erkaantuviin polkuihin (ks. Monitieteinen_termityö).

Termityö voi myös tuoda eri alojen tutkijoita yllättävästikin yhteen jonkin leikkaavan erikoisalan pariin, kuten kävi Kordelinin säätiön rahoittamassa suuressa kulttuurihankkeessa, jossa esimerkiksi geologi ja taidehistorioitsija työstivät yhdessä jalokiviin liittyviä käsitesivuja.

Lähde
Temmerman, R. (2000) Towards New Ways of Terminology Description. The Sociocognitive Approach. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins.

Kamppailuntutkimuksen termityön lähtölaukaus

Kirjoittanut Antti Ijäs

Alkuvuodesta alkaen Tieteen termipankissa on ollut uusi aihealue nimeltään kamppailuntutkimus. Kamppailuntutkimus on monitieteinen ala, jonka keskiössä on kamppailu laajasti ymmärrettynä sekä sen eri ilmenemismuotoihin vuorovaikutussuhteessa oleva aineellinen ja aineeton kulttuuri.

Kamppailuntutkimuksen kenttä

Nimityksenä kamppailuntutkimus on vähemmän kapea kuin sitä vastaavat martial arts studies ja Kampfkunstwissenschaft. Nimitys martial arts on alkujaan käännöslaina japanista ja on sellaisena viitannut japanilaisten sotataitojen kokonaisuuteen, vaikka termiä on sittemmin käytetty myös viitattaessa eurooppalaisiin kamppailutaitoihin, erityisesti Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestyneessä monografiassa The Martial Arts of Renaissance Europe. Nykyään pyritään yleensä eri yhteyksissä erottamaan toisistaan kamppailu-urheilu ja ”tositilanteisiin” valmistautuminen, vaikka näiden ero ei historiallisesti tai muutenkaan ole täysin selvärajainen.

On kuitenkin turha rajoittaa kattotermiä muodollisesti koskemaan vain tietynlaisia kamppailutietoon ja -taitoon liittyviä kulttuuri-ilmiöitä eli kamppailuaiheisia liikuntalajeja. Kamppailu on ilmiönä ihmisten (ja muunlajisten eläinten) vuorovaikutuksen muoto, joka kattaa laajasti ymmärrettynä muun muassa taistelemisen, ottelemisen, tappelemisen, hätävarjelun ja voimankäytön. Nämä eroavat toisistaan muun muassa niiden legitimiteetin, kulttuurisidonnaisuuden ja puhujan asenteen osalta. Kamppailu on kuitenkin vakiintunut suhteellisen neutraaliksi kattotermiksi, ja tässä mielessä suomenkielistä nimitystä kamppailuntutkimus voidaan varovasti pitää suorastaan ylivertaisena kansainvälisessä vertailussa.

Kuten todettua, kamppailun ja siihen liittyvien ilmiöiden tutkimus on tapahtunut monien eri alojen viitekehyksissä. Sellaiset kamppailuntutkimukseen keskittyvät tieteelliset aikakauslehdet kuin Martial Arts Studies ja Acta Periodica Duellatorum ovat vielä suhteellisen tuore ilmiö. Käytännössä esimerkiksi gladiaattorikisat ovat kiinnostaneet antiikintutkijoita, lähitaistelu sotatieteilijöitä, kaksintaistelut ja turnajaiset keski- ja uuden ajan historioitsijoita; kamppailu-urheilua koskevaa tutkimusta löytyy puolestaan liikunta- ja valmennustieteiden alalta, ja historiallinen kamppailukirjallisuus on kiinnostanut lähdeaineistona niin oikeushistorioitsijoita kuin yksittäisiä kirjallisuudentutkijoitakin. Kamppailuntutkimuksen nimeäminen yhtenäiseksi alaksi mahdollistaa ilmiötä koskevan käsitteistön yhtenäistämisen ja vähentää tarvetta keksiä pyörää jatkuvasti uudelleen.

Kaksintaistelu miehen ja naisen välillä kuvattuna käsin kirjoitetussa kamppailukirjassa 1400-luvulta. Julkaistu Nathanael Schlichtegrollin teoksessa Talhofer. Ein Beytrag zur Literatur der gerichtlichen Zweykæmpfe im Mittelalter (München 1817).

Kamppailutermistön lähteet

Kamppailuaiheiden tutkimuksen hajaannuksesta seuraa luonnollisesti se, että myös olemassa oleva termistö on hajaantunut eri aloille. Erityisesti aseiden osalta oma lukunsa on vanhempi antikvaarinen termistö, joka on toisinaan saanut innoituksensa morfologisille piirteille ajatelluista funktioista, mistä tunnetuin esimerkki lienee arkeologian veriura.

Toisin kuin arkeologiassa, historiallisen kamppailuntutkimuksen näkökulmasta ei välttämättä ole syytä käsitteellisesti erottaa toisistaan eri tikarityyppejä, vaan esimerkiksi jonkin kamppailukirjan voidaan katsoa käsittelevän yksinkertaisesti tikaria. Tutkimuksen päämääristä riippuen voi tietysti olla merkittävää, millaisesta tikarista tarkalleen ottaen on kyse, esimerkiksi kiinnitettäessä huomio kuvamuotoisiin alkuperäislähteisiin tai kamppailutekniikan välineeltä edellyttämiin erityispiirteisiin. Tällöin voidaan myös ajatella, että esinetyypeistä puhuttaessa siirrytään käyttämään arkeologista käsitteistöä. Rajat ovat onneksi sumeita.

Oman kysymyksensä on se, miten suhtautua enemmän tai vähemmän vakiintuneeseen termistöön, joka ei välttämättä ole erityisen johdonmukaista. Omat pulmansa aiheuttaa sekin, että esimerkiksi saksan Fechten ei eksplisiittisesti viittaa välineeseen, mutta suomen miekkailu viittaa. Muuten kuin miekkailun yhteydessä käännösvastineena on perinteisesti käytetty sanaa taistelu (esimerkiksi pistintaistelu). Nykyään taistelu viittaa lähinnä kamppailuun sodankäynnin osana.

Mainittakoon myös se, että kamppailun eri aloilla on paljon omaa erikoissanastoaan. Tällaisen sisäisen termistön käytettävyys tutkimuksessa vaihtelee tilanteen mukaan: esimerkiksi johonkin tiettyyn urheilulajiin keskittyvässä tutkimuksessa ei tekniikan osalta ole välttämättä tarpeen operoida muilla käsitteillä ja nimityksillä kuin mitä lajin harjoitteluyhteisössä on tapana käyttää. Esimerkkinä vaihtelevasta sanastosta mainittakoon taisteluasento, valmiusasento, varoasento ja otteluasento, jotka viittaavat kaikki oikeastaan samaan asiaan; erot syntyvät lähinnä siitä, minkä urheilulajin tai vastaavan yhteydessä kutakin nimitystä käytetään ja tietysti siitä, että mikään näistä funktioon liittyvistä käsitteistä ei oikeastaan määritä sitä, millaisesta asennosta motorisessa mielessä on kyse.

Kamppailutermityön suuntaviivoja

Termipankissa kamppailututkimuksen aihealueen alaluokat myötäilevät kamppailuntutkimuksen monialaisuutta: esimerkiksi sotatieteisiin liittyvällä lähitaistelulla on oma luokkansa kuten myös historiallisella kamppailuntutkimuksella. Sama käsite voi kuulua useampaan luokkaan, eivätkä luokat muodosta hierarkkisia järjestelmiä: ne auttavat tutkijaa löytämään tarvitsemansa, mutteivat pyri jäsentelemään tietoa universaalisessa mielessä.

Aseisiin ja varusteisiin liittyvän käsitteistön osalta on huomioitava se, että jotain tiettyä välinetyyppiä voi olla mahdoton määritellä tyhjentävästi sen muista erottavien piirteiden kautta. Kamppailuntutkimuksen kannalta pääpaino onkin sellaisissa yläkäsitteissä, jotka juontuvat kamppailullisesta funktiosta tai käytännöllisestä erityispiirteestä. Tilaa on toki myös yksittäisten asetyyppien nimityksille, vaikka niillä ei välttämättä ole vakiintuneen nimen lisäksi muuta erityispiirrettä kuin olla ollut olemassa tietyssä kulttuurillisessa kontekstissa tietyssä ajassa ja paikassa.

Tärkeää olisi, että kaikki tutkijat, joiden tutkimus käsittelee kamppailuntutkimuksellisia aiheita, hyödyntäisivät jo tehtyä termityötä. Tämän edellytyksenä tietysti on, että jo tehty termityö on sen verran laadukasta ja kattavaa, että tutkijat voivat hyödyntää sitä omassa työssään. Laadun ja kattavuuden takaa puolestaan se, että tutkijat osallistuvat siihen joko panostamalla käsitteenmäärittelyyn omassa tutkimustyössään ja tekemällä sitä näkyväksi tai peräti osallistumalla suoraan termityöhön Tieteen termipankissa. Kamppailuntutkimuksen asiantuntijaryhmään liittyminen ei edellytä ”kamppailuntutkijan” omaksumista ensisijaiseksi identiteetikseen.

FM Antti Ijäs on väitöskirjatutkija ja Tieteen termipankin kamppailuntutkimuksen aihealueen koordinaattori.

Mineraalinimien monet alkuperät

Kirjoittanut Elina Lehtonen

Mineraali on ”luonnossa esiintyvä, epäorgaanisesti ja geologisten prosessien kautta syntynyt kiteinen aine, jolla on tietty (määrätty, mutta ei vakio) kemiallinen koostumus ja kiderakenne”. 

Ametistikiteitä ja viistehiottu ametisti Lampivaaran ametistikaivoksesta. Kuva Kari A. Kinnunen, Geologian tutkimuskeskus, 2003, rajattu alkuperäisestä.

Kasvi- ja eläinkuntaan verrattuna mineraali on kivikunnan laji, samalla tavalla kuin esimerkiksi kuusi on kasvilaji ja kultapanda eläinlaji. Kivilajit ovat yleensä useammasta eri mineraalilajista koostuvaa kokonaisuus, kuin metsä, jossa kasvaa muitakin kasvilajeja kuusen lisäksi. Monomineraaliset, eli yhdestä tai lähes yhdestä mineraalista koostuvat, kivilajit ovat harvinaisempia, mutta ei epätavallisia.   

Mineraalit tai tietyn mineraalin eri värimuunnokset ovat saaneet nimiään perustuen paikannimiin, henkilöihin ja mineraalien ominaisuuksiin. Vanhimmat nimet on annettu jo antiikin aikoina. 

Tänä syksynä geologian ja taidehistorian aihealue on tehnyt yhteistyötä ja geologian aihealueelle on lisätty tai tarkennettu kultasepäntyön ja taideteollisuuden kannalta tärkeitä mineraaleja ja niiden etymologiaa. Joidenkin nimien, esimerkiksi kunziitin, alkuperä on erittäin hyvin tiedossa. Vanhoissa, etenkin kreikan ja latinan sanoista johdetuissa, nimissä on hyvä huomioida se, että käännös- ja kopiointityössä on saattanut tapahtua kirjoitusvirheitä, jotka ovat voineet muuttaa tulkintaa alkuperäisestä.

Yhteistyö taidehistorian aihealueen koordinaattorin Hanna Kempin kanssa on ollut antoisaa ja toivottavasti työmme tuloksista on pitkään hyötyä kaikille Tieteen termipankin käyttäjille!

Tutkimusmatkan mineraalien ja niiden nimien mielenkiintoiseen maailmaan voi aloittaa seuraavan runon myötä: 

Nimiäiset 

suolaiset aallot akvamariiniin kivettyneenä 

onko laineiden alla juhlat Ægir  

         ja pöytien koristeina egiriinikiteet

olutta ametistipikariin! en juovu, vaikka kuinka joisin 

hämmästyttävä thaumasiitti 

        ansaitset oodin: sinä silikaatti, sulfaatti ja karbonaatti 

agricolaiitti – ei Mikael, vaan Georgius

Neron vihreiden lasien takana gladiaattorit 

        beryllus, brille, berylli?

ruusujen rinnalla hehkuu rodoniitti

tapioliitti, oi metsänjumala!  

mutta johditko meidät harhaan apatiitti?

Mineraalien nimistä voit lukea lisää esimerkiksi tästä julkaisusta: Löllingiitistä eskolaiittiin – mineraalien nimien alkulähteillä.

 

Elina Lehtonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja Tieteen termipankin geologian aihealueen koordinaattori.

Geologian aihealue Tieteen termipankissa käynnistyi syksyllä 2018 ja termistön kokoaminen jatkuu edelleen Kordelinin säätiön tuella. Geologian aihealueen päivitystä tehdään yhteistyössä usean eri tahon kanssa, lisätietoa geologian aihealueen etusivulta.