Käytännön monitieteisyyttä eli humanistinen termityöpäivä 4.11.2016

 

dsc_2064

Monitieteinen humanistinen termityöhanke ulkoisti itsensä marraskuussa 2016 yhdeksi seminaaripäiväksi Koneen säätiön viihtyisään Kamariin. Tarkoituksena oli avata monialaisen termityön perusteita ja käytännön kysymyksiä uusille aloille, sillä mukaan pyydettiin asiantuntijoita sekä termityöhankkeen nykyisiltä aloilta (filosofia, kirjallisuudentutkimus, semiotiikka, esittävien taiteiden tutkimus ja estetiikka) että myös historiatutkimuksen sekä elokuva- ja televisiotutkimuksen puolelta. Termipäivään osallistuivat seuraavat asiantuntijat: Tiina Käkelä-Puumala, Markku Roinila, Aino Kukkonen ja Janne Vanhanen (termityöhanke), Tiina Onikki-Rantajääskö (Tieteen termipankin johtaja, suomen kieli), Lea Laitinen ja Antti Kanner (suomen kieli), Tuomo Aho ja Ilmari Hirvonen (filosofia), Viola Capkovà (kirjallisuudentutkimus), Tytti Rantanen (kirjallisuudentutkimus, elokuva- ja televisiotutkimus), Petteri Kummala (estetiikka), Jouko Nurmiainen ja Petri Karonen (historiatutkimus).

Päivän aloittivat Tiina Käkelä-Puumalan tervetulosanat ja humanistisen termihankkeen tutkijoiden esittäytyminen. Sen jälkeen jakauduimme oman kiinnostuksen mukaisesti ryhmiin, joille jokaiselle oli annettu etukäteen yksi termi tai termipari pohdittavaksi. Käsitellyt termit olivat periodi, positivismi, konteksti, identiteetti/subjekti sekä ruumis/keho.

Periodista keskustelivat esittävien taiteiden, elokuvatutkimuksen ja historian tutkijat. Totesimme eri aloilla olevan yhtäläisyyksiä mutta myös eroja käsitteen käytössä. Eri alat voivat jakaa tiettyjä laajoja yhteisiä periodikäsitteitä (esim. antiikki, keskiaika), mutta tutkimukselle on ominaista myös kiinnostus niihin tekijöihin, jotka jäävät periodille määriteltyjen ominaispiirteiden ulkopuolelle. Periodeilla on ollut erityistä merkitystä muun muassa arkeologiassa ja taidehistoriassa. Pohdimme mm. sitä, kuinka pitkä periodin pitäisi olla ollakseen periodi ja sitä kuinka joskus toimijat itse ovat jo olleet hyvin tietoisia uuden ajanjakson ”rakentamisesta” (esim. renessanssi). Vaikka määrittelytapoja on monia ja välillä niiden käyttö ristiriitaistakin, totesimme kaikkien kuitenkin tarvitsevan tutkittavan ajan jakamista sekä jäsennystä jollain tavalla, ja pian puhuimmekin jo periodisaatiosta. Ja kuten usein käy, keskustelu johti monien muidenkin käsitteiden pariin: keskustelimme myös tyylikauden ja epookin kaltaisista käsitteistä ja niiden suhteesta periodiin.

Positivismista, subjektista ja identiteetistä keskusteleva ryhmä jäi Kamariin pitkän pöydän ääreen. Todettiin, että termit olivat varsin kaukana toisistaan myös tieteenalojen suhteen. Kävimme kuitenkin sivuillemme vilkuilematta positivismin kimppuun, jota pidetään monella humanistisella alalla vanhentuneena, kylmänä, yksipuolista tiedeuskoa edustavana terminä. Filosofiassa tavataan erottaa ns. klassinen, yhteiskunnallisesti orientoitunut Auguste Comten positivismi, Wienin piirin edustama looginen positivismi, uuspositivismi, joka suhtautuu kriittisesti metafysiikkaan ja haluaa käännettävyysteesin kautta löytää keskeisille tieteellisille termeille havaintovastineet, ja lopulta looginen empirismi, joka kehittyi USA:ssa. Puhtaasti filosofisen positivismin lajien lisäksi on olemassa myös historiallinen positivismi, joka kuuluu historian aihealueelle sekä oikeuspositivismi, joka löytyy tällä hetkellä filosofian aihealueelta, vaikka sopinee myös oikeustieteen puolelle.

Subjekti oli laitettu pariksi identiteetille, mutta pian havaitsimme, että termeillä ei ole paljon tekemistä keskenään. Kirjallisuudentutkimuksessa subjekti on hyvin keskeinen termi ja kirjallisuudentutkimuksen nykyinen lyhyt subjektin kuvaus kaipaisikin sen osalta täydennystä. Kielitieteessä subjekti-sivu on tällä hetkellä puhtaan kieliopillinen: termistä kaivattaisiinkin enemmän sisällöllistä kuvausta. Puhuttiin myös siitä voiko subjekti olla jokin muu kuin ihminen. Filosofiassa on tavattu kartesiolaisuuden vaikutuksesta ajatella subjekti ajattelevaksi subjektiksi eli mieleksi, mutta myös muunlaisia käyttöjä voi olla.

Identiteetillä on monia eri merkityksiä filosofian, kirjallisuudentutkimuksen ja kielentutkimuksen aloilla. Ensinnäkin voidaan mainita ryhmäidentiteetti kielitieteessä – termi löytyy muilta tieteenaloilta, kuten sosiaalipsykologiasta. Kielellinen tai kansallinen identiteetti tulee esiin kirjallisuudentutkimuksessa: voidaan esimerkiksi puhua jonkin teoksen suhteesta kansalliseen identiteettiin. Kirjallisuudentutkimuksessa käsitellään myös samastumista eli identifioitumista johonkin fiktiiviseen henkilöön tai ryhmään. Identifioituminen voi koskea myös kieltä; esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan identifioitui suomalaisiin ja suomalaisuuteen, vaikka kirjoitti ruotsiksi. Tässä tapauksessa voidaan puhua kielellisestä identiteetistä.

Ruumis-keho -käsiteparin työstettäväkseen saanut ryhmä pohti näiden kahden lähes synonyymisen sanan sisältöä. Termit ovat esiintyneet melko runsaasti erilaisissa ruumiillisuutta koskevien teorioiden suomentamista koskevissa keskusteluissa erityisesti filosofiassa ja taiteiden tutkimuksen aloilla. Debatti on koskenut juuri sitä, tulisiko puhua ruumiista vai kehosta silloin, kun tarkoitetaan subjektiivisesti koettua, havaitsevaa ja toimivaa kokonaisuutta. Ruumis-keho -jaottelu löytyy jo fenomenologisen filosofian alkuperäisistä saksankielisistä muotoiluista. Edmund Husserlin tuotannossa ruumista käsitellään sekä fyysisenä ja fysiologisena ruumiina (Körper) että koettuna, subjektiivisena ruumiina (Leib). Tämä jaottelu näkyy, usein implisiittisenä, valituissa suomenkielisissä muotoiluissa. Monet ovat pitäneet sanaa keho keinotekoisena, toiset taas ruumista liiaksi kuolleen, materiaalisen objektin mieleen tuovana. Kompromissina on toisinaan käytetty ilmausta elävä ruumis.

Koska ryhmä koostui estetiikan edustajista, keskustelu koski pitkälti ruumista estetiikan traditiossa. Todettiin, että Termipankin estetiikan aihealueelle olisi relevanttia lisätä ruumis-termisivu ja määritelmääkin muotoiltiin jo alustavasti. Estetiikassa fenomenologinen lähestymistapa on vahvin konteksti ruumiista keskustelemiselle. Kaikki esteettisen kokemuksen teoriat sisältävät ainakin jossain määrin ajatuksen aistivasta ruumiista, joskin käsite “esteettinen” syntyi 1700-luvun rationalismin vaikutuspiirissä. Esille nousi ruumiillisuuden käsittely tanssin ja yleisemmin esittävien taiteiden tutkimuksessa – näillä alueilla on paljon yhteistä estetiikan kanssa mitä tulee fenomenologiseen ja jälkifenomenologiseen (esim. Michel Foucault’n) ruumista koskevaan ajatteluun.

Kontekstia pohtinut työryhmä joutui tilanpuutteen vuoksi siirtymään läheiseen kahvilaan keskustelemaan. Ryhmään kuului kirjallisuudentutkimuksen, kielitieteen ja historiatutkimuksen edustajia. Konteksti, eli tausta tai asiayhteys tarkoittaa eri tieteenaloilla hyvin erilaisia asioita. Kielitieteessä konteksti on suppeimmillaan välitön sanayhteys (esimerkiksi virke), joka auttaa yksittäisen sanan ymmärtämisessä. Kun mennään virkettä laajempiin kokonaisuuksiin, konteksti viittaa jo sanan historialliseen kontekstiin tai ilmaisun käyttökontekstiin osana kielellistä vuorovaikutusta. Kielitieteessä puhutaankin kontekstuaalisuuden käänteestä, jossa tutkimuksen mielenkiinto on siirtynyt kielellisistä yksiköistä itse vuorovaikutustilanteen analyysiin. Historiatieteissä konteksti nähdään toimintatilana, jolla ei usein kuitenkaan ole suoraan kausaalisuhdetta tutkittaviin tapahtumiin (esimerkiksi Suomen itsenäistyminen on historiallinen konteksti kun tutkitaan 1920-luvun urheilukulttuuria). Kirjallisuudentutkimuksessa on nähty useita kontekstia painottaneita vaiheita, kuten 1800-luvun lopun biografismi sekä kulttuurintutkimuksen nousu 1960-luvulla. Jälkimmäiselle oli ominaista kontekstualisointi eli kaunokirjallisuuden diskurssin suhteuttaminen paitsi kirjallisuuden omaan traditioon myös muihin saman aikakauden julkaisuihin, julkiseen keskusteluun, jne. Nykyisellään kontekstualisointi on eräs kirjallisuudentutkimuksen keskeinen toimintatapa. Kielentutkija Antti Kanner toi esiin myös sukulaiskäsite kotekstin eli sanan välittömän merkitysyhteyden, joka on laskennalllisesti helppo löytää esimerkiksi datalouhinnassa. Termipäivän päätökseksi Antti näytti, miltä konteksti näyttää eli millainen visuaalinen kuvaaja voidaan saada esiin datalouhinnan tuloksena, kun lasketaan tietyn sanan tai sille läheisten ilmausten esiintymistiheys jossakin tekstikorpuksessa.

Termityöpäivä onnistui luomaan muutamaksi tunniksi antoisan monitieteisen keskustelun tilan, jossa tuli hyvin konkreettisesti esille tämänkaltaisen kollaboratiivisen termityön jatkuva tarve humanistisissa tieteissä. Keskustelun tulokset eivät jääneet pelkästään osallistujien iloksi, vaan ne päätyvät päivityksiksi myös Tieteen termipankin sivuille.

dsc_2065

Kirjoittajat: Aino Kukkonen, Janne Vanhanen, Markku Roinila ja Tiina Käkelä-Puumala

Kuvat: Aino Kukkonen

 

 

 

Tieteen termipankin aineistoa Sanastokeskuksen TEPA-termipankkiin

Kirjoittanut Katri Seppälä

Sanastokeskus TSK on vuodesta 1984 alkaen ylläpitänyt TEPA-termipankkia. Muutaman vuoden sisäisen käytön jälkeen termipankki avattiin ensin maksaville asiakkaille ja vuodesta 1997 alkaen se on ollut kaikkien maksuttomasti käytettävissä Sanastokeskuksen verkkosivuston kautta. TEPAa on uudistettu vuosien varrella sekä tekniikan että sisällön osalta ja tänä syksynä termipankkiin päätettiin ottaa aineistoeriä, jotka kasvattavat TEPA-haun piiriin kuuluvaa aineistoa merkittävästi. Toinen mukaan otetuista aineistoista on peräisin EU:n toimielinten yhteisestä IATE-termipankista ja toinen kattaa valtaosan Tieteen termipankin aineistosta. Tarkempaa tietoa TEPAn sisällöstä löytyy termipankin etusivun Sisältö-linkin kautta.

Aineistolisäysten tarkoituksena on helpottaa tiedonhakua: yhdellä TEPA-haulla voi nyt saada hakutuloksia entistä useammista lähteistä ja tiedon käyttö on aiempaa helpompaa, kun hakutulokset näkyvät yhtenäisessä muodossa alkuperäisten toisistaan poikkeavien esitystapojen sijaan.

Ennen viimeisintä uudistusta kaikki TEPAn aineistot perustuivat valmiisiin julkaisuihin. Myös jatkuvasti päivitettävien Tietotekniikan termitalkoiden ja Pankki- ja rahoitussanaston aineistoista vain julkaisuvalmiit osat sisällytettiin TEPA-termipankkiin. Suurin osa aineistosta oli kertynyt Sanastokeskuksen eri toimijoiden toimeksiannosta toteuttamista sanastoprojekteista.

Nyt tilanteeseen tulee muutos, kun mukana on Tieteen termipankin aineistoa, johon sisältyy erilaisissa kehitysvaiheissa olevia aineistoeriä. Päivitämme TEPAssa näytettävää Tieteen termipankin aineistoa säännöllisesti ja jokaisesta termitietueesta on linkki alkuperäiseen tietueeseen, joten käyttäjän on helppo tarkistaa, milloin kyseisen käsitteen tietoja on viimeksi päivitetty. Vastaavasti linkin avulla voi käydä tarkistamassa esimerkiksi onko käsitteen sisällöstä käytyä keskustelua kirjattu Tieteen termipankin wikiin.

Tieteen termipankin aineiston lisääminen TEPAan laajentaa termipankin sisältöä paitsi määrällisesti niin myös uudella näkökulmalla. Vaikka TEPA-termipankkiin jo aiemmin sisältyneet sanastoaineistot sisältävät useiden eri erikoisalojen käsitteitä, eikä tutkimusta ole erityisesti rajattu pois sanaston käsitteitä valittaessa, käsitteitä on useimmiten tarkasteltu käytännön työn ja toiminnan näkökulmasta. Nyt kun aineistot on koottu yhteen, pääsemme tarkastelemaan millä tavalla tutkijoiden laatimien määritelmien näkökulma mahdollisesti eroaa muiden samojen käsitteiden käyttäjien näkökulmasta.

Samalla kun TEPA-termipankkiin lisättiin aineistoa, niiltä osin kuin mahdollista termitietueisiin tuotiin mukaan uusi ominaisuus: automaattisesti kootut käsitesuhteet. Käsitesuhteet perustuvat alkuperäiseen aineistoon kirjattuun tietoon, joka ei kuitenkaan kaikilta osin ole aiemmin ollut näkyvillä tai helposti käytettävissä. Toivomme, että nyt esiin nostetut käsitesuhteet helpottavat siirtymistä toisiinsa liittyvien käsitteiden välillä tietoa haettaessa ja toisaalta tukevat myös käynnissä olevaa Tieteen termipankin kehitystyötä.

TEPA-termipankkiin voi tehdä hakuja osoitteessa: http://www.tsk.fi/tepa/ Otamme mielellämme vastaan palautetta osoitteeseen tsk@tsk.fi.

Mikä on jokin, joka edustaa jotakin toista jollekin?

Kirjoittanut Juuso-Ville Gustafsson

Ovatko semiotiikan termit hukassa? Eikö semiosis suju? Semiotiikkaan voi nykyisin törmätä yllättävissä paikoissa – ja täysin eri aloilla. Monille ensikosketus semiotiikkaan tulee erilaisten tekstien kautta, joissa käytetään semiotiikalle ominaista terminologiaa. Mikäli se ei ole ennestään tuttua, saattaa semiotiikka alkaa tuntua luotaantyöntävältä tai esoteeriselta. Tällainen tunne on täysin ymmärrettävä, sillä ilman helposti saatavilla olevaa suomenkielistä semiotiikan sanastoa on keskeisten käsitteiden selvittäminen työlästä ja aikaavievää puuhaa. Tilannetta vaikeuttaa myös se, ettei suomenkielisiä semiotiikan sanakirjoja yksinkertaisesti ole olemassa – edes käännöksinä. Suomenkielisiä semiotiikan johdantoteoksia kyllä löytyy, mutta nämäkin teokset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Näistä teoksista luetuimpia lienevät Eero Tarastin Johdatusta Semiotiikkaan (Gaudeamus, 1990) ja Harri Veivon ja Tomi Huttusen Semiotiikka. Merkeistä Mieleen ja Kulttuuriin (Edita, 1999). Näiden teosten lisäksi semiotiikkaa on käsitelty myös monien erityisalojen oppikirjoissa, mutta nämä teokset eivät ole ensisijaisesti tarkoitettu semiotiikan oppikirjoiksi.

Jos semiotiikkaan satunnaisesti törmäävä lukija, opinnäytettä työstävä opiskelija tai artikkelia lukeva tutkija haluaisi nopeasti selvittää, mitä käsitteillä ”teksti”, ”koodi” tai ”semiosis” tarkoitetaan, joutuu hän turvautumaan lähinnä englanninkielisiin semiotiikan oppikirjoihin, tietosanakirjoihin ja hakuteoksiin. Painettujen hakuteosten ongelmana on kuitenkin niiden nopea vanhentuminen, usein kallis hinta, kehno saatavuus ja määritelmien tai selitysten pituutta koskevat rajoitukset. Suomalaisesta näkökulmasta englanninkieliset sanakirjat eivät myöskään auta käännösvastineiden löytämisessä. Kenen puoleen tulisi esimerkiksi silloin kääntyä, kun pitäisi selvittää tulisiko interpretant kääntää tulkinnaksi, tulkitsimeksi vai tulkinteeksi? Siinä missä aikaisemmin tällainen kysymys olisi lähinnä aiheuttanut syvän hiljaisuuden, voidaan siihen nyt antaa selkeä vastaus: Tieteen termipankin tietenkin! Suunnatkaa selaimenne siis osoitteeseen http://tieteentermipankki.fi/wiki/Luokka:Semiotiikka

Termipankin semiotiikan sanasto on nykyaikaisesti toteutettu ja avoimesti kaikkien saatavilla. Kuka tahansa rekisteröitynyt käyttäjä voi käydä termipankin sivuilla ehdottamassa termiä määriteltäväksi tai keskustella termisivun sisällöstä kunkin sivun keskustelualueella. Termipankin mediawikialusta mahdollistaa olemassaolevista määritelmistä keskustelemisen ja kollektiivisen kirjoittamisen ja muokkaamisen yhteistyön. Myös olemassaolevia määritelmiä tai selitteitä voidaan helposti päivittää ja muokata saadun palautteen avulla.

Sanastotalkoot Termipankissa

Termipankissa semiotiikan sanaston rakentaminen tapahtuu rajoitetun joukkoistamisen (engl. niche sourcing) avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sanastoa kartuttavat alan asiantuntijat vapaaehtoistyönä. Määritelmien ja selitteiden tekeminen perustuu lähdemateriaaliin. Käsitettä määriteltäessä asiantuntija käy läpi useamman lähdeteoksen ja vertailee niistä löytyviä määritelmiä keskenään. Näin on toimittava siitä huolimatta, että lopulta päätyisikin käyttämään vain yhtä teosta määritelmän pohjana. Tämän jälkeen on pohdittava, miten käsitteen voisi määritellä mahdollisimman hyvin suomeksi ja miten sitä voisi havainnollistaa selitteeseen. Lopuksi on vielä mietittävä käsitesuhteita, eli käsitteiden yhteyttä toisiin käsitteisiin, kielivastineita ja mahdollisesti myös etymologista alkuperää. Lopputuotteina, käsitteiden määritelminä ja selitteinä, saadaan siis lähdeteosten perusteella tehtyjä suomenkielisiä parafraaseja. Käsitteen määrittelyn osoittautuessa hankalaksi tai monelle tieteenalalle yhteiseksi voi asiantuntija ehdottaa, että termiä käsiteltäisiin Termipankin yhteydessä toimivan Monitieteisen humanististen alojen termityöhankkeen järjestämissä kaikille avoimissa termityökokouksissa.

Toisinaan sanastoa voidaan kartuttaa myös etsimällä oppikirjoista tai muista vastaavista teoksista sopivia määritelmiä tai selitteitä, joita voisi käyttää sellaisenaan – mikäli lähdeteoksen tekijä(t) ja sen kustantaja antavat siihen luvan. Semiotiikan osa-alueelle on esimerkiksi kerätty valmiita määritelmiä ja selitteitä Harri Veivon ja Tomi Huttusen edellä mainitusta semiotiikan oppikirjasta. Professorit Veivo ja Huttunen sekä oppikirjan kustantanut Edita antoivat ystävällisesti Tieteen termipankille luvan hyödyntää heidän teostaan ja siitä mahdollisesti saatavia määritelmiä ja selitteitä sellaisenaan.

Suomenkielisen semiotiikan verkkosanaston perustamisen ja kehittämisen mahdollistivat Suomen kulttuurirahasto ja Koneen säätiö rahoittaessaan monitieteistä humanististen alojen termityöhanketta, jonka yhtenä osana oli semiotiikan osa-alueen perustaminen. Semiotiikan sanaston kokoaminen tieteen termipankkiin aloitettiin syyskuussa 2015 Suomen kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin. Kulttuurirahaston apuraha mahdollisti yhden tutkijan palkkaamisen semiotiikan osa-alueen kehittämiseen neljäksi kuukaudeksi. Työtä semiotiikan osa-alueen parissa pystyttiin jatkamaan myös vuonna 2016 Koneen säätiön humanististen alojen termityöprojektille myöntämällä apurahalla. Tämän apurahan turvin on osa-alueen kehitystyötä voitu jatkaa toiset neljä kuukautta.

Jos semiotiikan termit ovat hukassa, niin kannattaa jatkossa suunnata tieteen termipankkiin. Jos taas termit ovat hyvin hallussa ja huomaat jonkun olennaisen termin puuttuvan, tai havaitset puutteita määritelmissä tai selitteissä, voit rekisteröityä käyttäjäksi ja auttaa meitä termipankin kehittämisessä. Osallistumalla termityöhön voit vaikuttaa termipankin kehittämiseen ja tulevaisuuteen.

Otsikossa on kyseessä merkki: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Semiotiikka:merkki

Sanat liikkeessä: kääntäminen ja kääntymättömyys

Kuinka kääntää mimesis? Entä apeiron? Ovatko affekti tai altermoderni tyydyttävää suomen kieltä? Jos Sehnsucht-sanan kääntää ”kaihoksi” tai ”kaipaukseksi”, välittyvätkö alkukielisen termin merkitykset?

Viime kuukausina olen pohtinut teoreettisten käsitteiden kääntämistä ja kääntymättömyyttä, sillä osallistun Tieteen termipankkiin kuuluvan monitieteisen humanistisen termityöhankkeen toimintaan. Työryhmäämme kuuluu tutkijoita filosofian, semiotiikan, estetiikan, kirjallisuustieteen ja teatteritieteen aloilta ja tavoitteemme on kartoittaa, selvittää ja määritellä termejä, joita käytetään useilla eri humanistisilla tieteenaloilla. Tämä prosessi on mielestäni verrattavissa käännöstyöhön: työryhmän kokouksissa olemme tunnustelleet sitä, miten jokin yhteinen termi ”kääntyy” käytettäväksi kunkin tieteenalan omassa kontekstissa. Toisaalta olemme käsitelleet tieteenalakohtaisia termejä, jotka voivat olla relevantteja myös muilla aloilla, ja selvittäneet käsitteiden lainaamista oppialasta toiseen. Näin kysymys on merkityskokonaisuuksien liikuttelusta alueelta toiselle yhteistä maaperää etsien.

Löysin hajanaisille kääntämistä koskeville kysymyksilleni kiintopisteen kuultuani hiljattain eräällä konferenssivierailulla filosofi Barbara Cassinin esitelmän käsitteiden yleistettävyydestä ja paikallisuudesta. Cassin on tullut tunnetuksi luotsaamastaan suurprojektista, yli kymmenen vuoden työn tuloksena julkaistusta Vocabulaire européen des philosophies: Dictionnaire des intraduisibles -ensyklopediasta (2004). Tämä on 1300-sivuinen, satoja hakusanoja sisältävä eurooppalaisen filosofian käsitteistöä ja sen historiaa selittävä teos. Cassinin toimittama ensyklopedia on ilmestynyt lähivuosina myös ukrainan-, arabian- ja englanninkielisinä versioina, ja kiinankielinen laitos on tiettävästi valmisteilla. Käännösprosessissa uudet versiot ovat osaltaan muuttaneet teoksen painotuksia sekä laajentaneet, päivittäneet ja paikallistaneet sanastoa eurooppalaisen ajatusperinteen ulkopuolelle. Tämä on ollut tarkoituskin, sillä intraduisibles-projekti on lähtökohtaisesti korostanut ajattelun ja käsitteiden historiallisuutta ja sidonnaisuutta kieleen. Ensyklopedia ei systematisoi ajatussuuntauksia tai yksittäisten teoreetikkojen elämäntyötä, vaan lähestyy käsitteitä niiden kontekstienvälisen liikkeen kautta.

Mitä oikein ovat hakuteoksen otsikon intraduisibles – ”kääntymättömät” termit? Cassinin mukaan ne ovat ongelmallisia sanoja, jotka toimivat kahta teoreettisen ajattelun taustalla piilevää periaatetta vastaan. Ensimmäinen on perinteinen ajatus käsitteiden universaaliudesta: käyttämämme käsitteet ylittävät sekä ajan että paikan ja niiden merkitykset ovat siirrettävissä kulttuurista ja kielestä toiseen. Eri kielien sanaston yhteismitattomuus kuitenkin kyseenalaistaa tämän ajatuksen ja paljastaa käännöstyön sisältöä muokkaavan vaikutuksen. Esimerkiksi homonyymiset sanat vaativat kontekstin huomioon ottavia valintoja: kääntääkö venäjän мир (mir) ”maapalloksi”, ”maailmaksi”, ”sovinnoksi” vai ”rauhaksi”?

Toisen näkökulman, jota kääntämistä vastustavat termit problematisoivat, Cassin nimeää ”ontologiseksi nationalismiksi”. Tällä hän tarkoittaa uskoa siihen, että oma kieli liittyy olennaisesti jonkin kansan, ryhmän tai rodun autenttiseen olemukseen ja että joillakin kielillä on tästä johtuen perustava asema. Cassinin esimerkki on saksalaisfilosofi Martin Heideggerin olettama ainutlaatuinen yhteys antiikin Kreikan filosofian ja saksan kielen välillä. Tämä yhteys tekee Heideggerille saksan kielestä ainoan modernin kielen, jolla olemisen kysymystä voi todella tutkia. Autenttiseen olemukseen keskittyvän ajattelun sijaan Cassin korostaa kielten ja kontekstien moninaisuutta ja tästä seuraavaa jatkuvaa kääntämisen tarvetta – jopa yhdestä kielestä löydämme murteiden, slangien ja jargonien haarautuvia polkuja.

Universalismin ja nationalismin vastaisesti kääntymättömyyden ajatus korostaa käsitteiden asemaa sanoina, jotka toimivat kuin työkalut erilaisissa yhteyksissä ja kokoonpanoissa. Sanoilla on oma kielikohtainen historiansa ja suhdeverkostonsa toisten kielten vastaaviin sanoihin. Dictionnaire des intraduisibles pyrkii tuomaan esiin esittelemisensä termien molemmat puolet tarjoamalla sekä käsitehistoriallisia että käännösmahdollisuuksia vertailevia katsauksia.

Intraduisibles ei suinkaan asetu kääntämisen ajatusta vastaan, vaan korostaa käännöstyön loppumattomuutta: emme koskaan voi lopettaa termien kääntämistä, sillä niiden kontekstit muuttuvat jatkuvasti ja käännökset eivät alun perinkään vastaa ongelmattomasti alkuperäistä termiä. Erinomaisena esimerkkinä muille kielille hankalasti kääntyvästä termistä on Sigmund Freudin kuuluisaksi tekemä das Unheimliche, samanaikainen tuttuuden ja vierauden tunne, joka on käännetty suomenkielisissä julkaisuissa ”kammottavaksi”, ”epämukavuudeksi” tai jopa ”kummaksi”. Alkuperäisen Un-heimlichin kaksijakoisuus ei helposti välity muilla kielillä ilmaistuna (suomalaisista käännösratkaisuista ”epä-mukavuus” viestinee tämän parhaiten). Ranskaksi termi on käännetty muotoon l’inquiétante étrangeté (”huolestuttava outous”), englanniksi uncanny (Koillis-Englannin murteessa canny merkitsee hyvää tai miellyttävää) ja ruotsiksi det kusliga (kalsea, kolkko, synkkä). Saksankielisen Unheimlichin keskeinen osa Heim (koti) ja sen ristiriitaiset johdannaiset heimlich (piilevä, salainen) tai heimisch (synnynnäinen, kotoisa) eivät kuitenkaan helposti ulotu käännöksiin asti. Freudille Unheimlich ei ole kammottavaa siksi, että se on tuntematonta, vaan siksi, että se merkitsee vierautta ja outoutta joka ilmenee jossakin läheisessä ja tutussa, esimerkiksi ruumiinosissa tai ihmistä esittävissä mallinukeissa. Alkuperäisen sanan sisältämän tuttuuden ja vierauden kaksijakoisuuden vuoksi useimmat käännökset sisältävät viittauksen Freudin käyttämän saksankielisen termin nyansseihin.

Unheimlich kääntyy kielialueiden lisäksi myös tutkimusalueelta toiselle. Termi sijoittuu alun perin oikeastaan kirjallisuustieteeseen, sillä Freud kommentoi psykiatri Ernst Jentschin tulkintaa E. T. A. Hoffmannin ”Der Sandmann” -tarinasta ja sen kummallisista vaikutelmista. Tästä käsite on siirtynyt laajemmin eri taiteenlajien tulkinnan apuvälineeksi ja omaksi esteettiseksi kategoriakseen. Myös käsitteen filosofisia ja semioottisia ulottuvuuksia voidaan luodata: miten kammottavuuden tuttua ja vierasta yhdistävä olemisen tapa ymmärretään ontologisesti tai miten merkitykset rakentuvat noin ristiriitaisessa vaikutelmassa? Onko elokuvan herättämä kummallisuuden tunne samankaltaista kuin kauhuromaanin, ja millä keinoin elokuva ja kirjallisuus luovat nuo vaikutelmat? Liikkeessään ja sovellettavuudessaan Das Unheimliche on paitsi intraduisible – kääntymätön eli jatkuvaa käännöstyötä vaativa – myös aidosti monitieteinen humanistinen termi.

Kääntämisen ja kääntymättömyyden painottamisella on myös (tiede)poliittinen ulottuvuus. Tiedettä ja yliopistomaailmaa koskeva nykykeskustelu vaatii tutkimuksen kansainvälistä vertailtavuutta, tuloksellisuutta ja sovellettavuutta. Tämän tavoitteen saavuttamiseen kohdistuu myös poliittista painetta ja ohjausta. Varteenotettavan tutkimuksen tulisi olla englanninkielistä ja aiheeltaan yleismaailmallista eli toteuttaa Barbara Cassinin kritisoimaa käsiteuniversalismia. Kielelliset ja kulttuuriset erityisyydet tulisi minimoida tutkimusedellytysten ylläpitämiseksi. Tästä näkökulmasta termien käyttöyhteyksien hienovarainen selvittely ja käännösten problematisointi asettuvat ikävästi tuottavuuden tielle.

Sisällöllisesti ajatellen mikään ala ei kuitenkaan hyödy universalismin yksioikoisesta painottamisesta, ja eniten sitä hylkii humanistinen tutkimus, jolle käsitehistoria, hermeneuttinen vastavuoroisuus tulkitsijan ja tulkittavan välillä, väitteiden ja määrittelyjen asiayhteys sekä monitieteiset teoriat ovat korostetun tärkeitä. Cassin siteeraa dekonstruktiofilosofi Jacques Derridan iskulausetta ”plus d’une langue”, joka kiteyttää omassa kääntymättömyydessään merkitysten moninaisuuden eetoksen. Adverbi plus de voi tarkoittaa ”lisää” tai ”enemmän kuin”, mutta merkitsee myös kieltolauseessa ”ei enää”, ”ei enempää”. Monimerkityksellinen lause sisältää vastakohdan – ”kieliä on aina yhtä enemmän” ja ”ei enää yhtäkään kieltä” – ja kertoo siitä, että konteksteja ja merkityksiä on enemmän kuin tarpeeksi. Tämä tilanne vaatii selvittämistä, ymmärtämistä, kääntämistä, asioiden välittämistä ja muokkausta, uudelleenmäärittelyä, sovittelua… humanistista tutkimusta.

Tieteidenvälisiä termiseikkailuja

Helmikuussa 2015 aloitti Tieteen termipankissa toimintansa Monitieteinen humanistinen termityöhanke[1], jonka tarkoituksena on määritellä ja selittää Tieteen termipankkiin termejä, joita käytetään monilla eri humanistisilla tieteenaloilla. Hanke sai alkunsa kun keväällä 2014 Termipankin kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian koordinaattorit kokoontuivat käymään läpi näiden kahden tieteenalan yhteistä termistöä. Huomattiin, että yhteisiä termejä on paitsi yllättävän paljon, ne myös eroavat mielenkiintoisella tavalla toisistaan eri tieteenaloilla.

Mitä tarkoittaa realismi?

Esimerkiksi käyköön termi ”realismi”. Kirjallisuudentutkimuksessa sen määritelmä Termipankissa kuuluu: ”puolueettomaan todellisuuden kuvaamiseen pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1800-luvun puolivälissä” ja filosofiassa: ”näkemys, jonka mukaan on olemassa jotakin ihmisestä riippumatta”. Ensinäkemällä näillä kahdella termillä ei tunnu olevan kovinkaan paljon tekemistä keskenään. On selvää ettei näiden kahden termin käytölle ole yhteistä metodologiaa. Kirjallisuudentutkimuksessa tarkastellaan tietynlaisia tekstejä ja niiden kirjoittajia, joille on yhteistä tietty taiteellinen tavoite kun taas filosofiassa tarkastellaan todellisuutta, joka ei riipu millään tavoin ihmisten tavoitteista.

Onko näiden määritelmien välillä sitten mitään yhteistä? On toki. Kummassakin pyritään näkemään todellisuus sellaisena kuin se on, vaikka kirjallisuudentutkimuksessa se tapahtuu ihmisen tuottamien tekstien kautta kun taas filosofiassa realismin eri suuntaukset pyrkivät tavoittamaan todellisuuden sellaisena kuin se on meistä riippumatta. Toisin sanoen molemmissa pyritään objektiivisuuteen, toteen kuvaan maailmasta sellaisena kuin se on.

Havaittiin, että monien humanististen termien välillä vallitsee, Wittgensteinin kuuluisaa termiä lainatakseni, perheyhtäläisyys. Teoksessaan Filosofisia tutkielmia (1953), §66-76 Ludwig Wittgenstein käsittelee erilaisia pelejä. Esimerkkinä olkoon jalkapallo, lasten yksin pelattava pallopeli, jossa palloa potkitaan seinään vasten ja se pomppaa takaisin ja korttipeli, jota sanotaan ”kärsivällisyydeksi”. Jalkapallolla on yhteistä lapsen pelin kanssa se, että mukana on pallo, mutta osallistujamäärä on eri. Korttipelissä on sama ominaisuus kuin lapsen pelissä sikäli että molemmissa on yksi pelaaja, mutta korttipelissä ei ole palloa. Jalkapallossa on yhteistä korttipelin kanssa se, että siinä voitetaan tai hävitään, mutta tämä ominaisuus ei kuulu lapsen peliin. Silti näitä kaikkia toimintoja yhdistää jokin, nimittäin se, että kaikkia niitä sanotaan peleiksi. Tätä Wittgenstein nimittää perheyhtäläisyydeksi.[2]

Jos nyt ajatellaan jonkinlainen realismiperhe, joka sisältää monia eri perheenjäseniä jotka ovat jollakin tavoin yhteydessä realismiin merkityksessä maailma sellaisena kuin se on, ne voivat erota toisistaan aika lailla ihan samalla tavalla kuin vaikkapa äiti ja poika eroavat toisistaan. Silti niille on yhteistä perheenjäsenyys, ja tässä tapauksessa suhde maailmaan sellaisena kuin se on. Niinpä voidaan tässä tapauksessa sanoa, että näitä erilaisia realismikäsitteitä yhdistää perheyhtäläisyys.

Tieteidenvälisyyttä käytännössä

Tieteen termipankki tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tämän kaltaisten perheyhtäläisyyksien tarkastelulle. Siihen kuuluu useita humanistisia tieteenaloja, jotka käyttävät osin samaa termistöä. Eri merkityksien kiinnostavan tarkastelun lisäksi projektilla on myös hyvin käytännöllinen päämäärä: Termipankin kannalta on tarkoituksenmukaista, että termien eri käytöt tulevat selvästi eriteltyä ja lisäksi eri tieteenalojen termisivuilta voi hedelmällisesti viitata muiden tieteenalojen vastaavien termien sivuille. Tähän käytännölliseen tieteidenvälisyyteen hanke perustuu, ja sen päätyömuotona on käytännön termityö tiiviissä yhteistyössä hankkeen tutkijoiden ja termipankin kesken.

Käytännössä tämä tapahtuu paitsi tutkijoiden epämuodollisen yhteydenpidon kautta, myös kaikille kiinnostuneille avoimissa monitieteisissä termikokouksissa. Keväällä 2015 pidettiin seitsemän avointa termikokousta, joissa keskusteltiin vapaamuotoisesti sellaisista monitieteisistä termeistä kuin performanssi, representaatio, intentionaalisuus, merkitys, diskurssi, teksti, affekti, sympatia, empatia, kuva ja kauneus. Kokousten seurauksena ao. termisivuja muokattiin Tieteen termipankissa huomattavasti ja luotiin uusia linkityksiä tieteenalojen kesken.

Syksyllä 2015 hanke käynnistyy toden teolla kun mukaan tulevat uusina itsenäisinä aihealueina estetiikka ja semiotiikka ja marraskuusta lähtien teatteritaide (termipankissa aihealue esittävät taiteet).[3] Syys- ja lokakuussa hankkeessa toimii aktiivisesti kolme tutkijaa yhtä aikaa ja marras-joulukuussa neljä tutkijaa. Ulkoisesti toiminta näkyy avoimina termikokouksina, joissa hankkeen tutkijat kokoontuvat läppäriensä kanssa keskustelemaan monitieteisistä termeistä Porthaniaan kerran kuussa. Tarkoitus on paitsi keskustella, myös tehdä muutokset Termipankkiin saman tien. Kokoukset ovat kaikille avoimia, joten termityötä pääsee ihmettelemään lähietäisyydeltä ja samalla vaikuttamaan Termipankin sisältöihin.

Monitieteinen humanistinen termihanke toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi kiinnostaviin termikeskusteluihin seuraavina päivinä:

22. 10. klo 10-12 P518 (termi realismi)
26. 11. klo 10-12 P518 (termi kritiikki)
17. 12. klo 10-12 P617 (käsiteltävä termi ilmoitetaan myöhemmin)

Monitieteinen termihanke on kiinnostunut paitsi käytännön termityöstä, myös Termipankin edustaman avoimen julkaisualustan mahdollisuuksista ja ns. rajoitetun talkoistamisen periaatteesta, jossa asiantuntijaryhmien jäsenet voivat muokata yhdessä kaikkea oman alansa termitietoa. Kollektiivinen työ asettaa monenlaisia haasteita kiireisessä akateemisessa toimintaympäristössä, ja hanke pyrkii löytämään ratkaisuja termityön houkuttelevuuden parantamiseksi. Tähän liittyen hanke järjestää marraskuussa workshopin, johon liittyy avoin tilaisuus The Humanities in the Digital Age: Access, Equality and Education perjantaina 6.11.2015 10.15–12.00 Suomalaisen kirjallisuuden seurassa, suuri juhlasali, Hallituskatu 1, Helsinki. Tilaisuudessa puhuu teoksen Open Access and the Humanities (Cambridge University Press, 2014) julkaissut Martin Paul Eve.

Yllämainitun talkooperiaatteen hengessä monitieteinen humanistinen termihanke toivottaa kaikki monitieteisestä termistyöstä kiinnostuneet mukaan termitalkoihin – jatko-opiskelijat ja tutkijat voivat saada Termipankkiin kirjauduttuaan asiantuntijaryhmän jäsenenä suoran muokkausoikeuden termisivuihin ja perusopiskelijat voivat Termipankkiin rekisteröityään aloittaa keskustelun millä tahansa termisivulla, esimerkiksi haastamalla sivun määritelmän, ehdottomalla lisämateriaalia selitykseen, kertomalla tieteidenvälisistä aspekteista, tarjoamalla sivulta puuttuvan käännösvastineen jne. Lisätietoja saa osoitteesta tieteentermipankki-info@helsinki.fi.

Monitieteistä termityötä opiskelemaan

Monitieteinen humanistinen termityöhanke järjestää myös syksyllä 2015 (15. 9. – 24. 11.) aihetta koskevan kurssin (Suomen kielen oppiaine), jossa tehdään tieteidenvälistä termityötä käytännössä työryhmätyöskentelyn muodossa. Kurssi on avoin kaikille keskustakampuksen maisterivaiheen opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille ja sen opettajina toimivat hankkeen jäsenet ja vierailevat luennoijat. Lisätietoja kurssista voi kysyä osoitteesta markku.roinila (at) helsinki.fi

[1] Hanketta rahoittavat Humanistisen tiedekunnan tulevaisuusrahasto ja Suomen kulttuurirahasto.
[2] Esimerkki teoksesta Chon Tejodor, Starting with Wittgenstein, Continuum, London 2011, s. 112.
[3] Tarkemmin hankkeen tutkijoista ja taustavoimista, ks. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Hanketta_koskeva_powerpoint-esitys_%28suomeksi%29

Käsiteanalyysiä opettamassa ja oppimassa

Helsingin yliopistossa on järjestetty kolmena peräkkäisenä lukukautena Käsiteanalyysin ja termityön kurssi. Keväällä 2014 pitämälläni kurssilla opiskelijat olivat suomen kielen graduvaiheen opiskelijoita. Syksyllä 2014 kurssille toivotettiin tervetulleiksi kaikki humanistisen tiedekunnan opiskelijat ja myös Humanistis-yhteiskunnallisen tutkijakoulun tohtoriopiskelijat. Keväällä 2015 järjestin vastaavanlaisen kurssin kuin syksyllä ja lisäksi periodin mittaisen kurssin Viikissä HY:n kolmen muun tutkijakoulun opiskelijoille.

Graduaan tai väitöskirjaansa työstäville kurssi tarjoaa välineitä oman tutkimuksen keskeisten käsitteiden ymmärtämiseen ja määrittelyyn. Käsiteanalyysi menetelmänä on selkeyttävä ja pakottaa miettimään käsitteiden suhteita toisiin käsitteisiin, etsimään ja tunnistamaan niiden välisiä eroja ja rajoja. Itselle tuttujen ja jopa itsestäänselvien käsitteiden määrittely saattaa tuntua yllättävän vaikealta, mutta kurssilla yhdessä pohtien yleensä on löydetty sekä asiantuntijaa itseään (opinnäytteen tekijää) että maallikoita (muita opiskelijoita ja ohjaajaa) tyydyttävä terminologinen määritelmä ja laajempi selite.

Käsitesuhteet mietinnässä

Kurssin opettajana ja termitöiden ohjaajana olen myös itse oppinut paljon. Käydessämme esimerkiksi läpi koostumussuhteen ja hierarkiasuhteen eroa mietimme yhdessä, millainen käsitesuhde on kirjallisuuden ja tietokirjallisuuden tai koirien ja koiraeläinten välillä. Totesimme, että näitä kahta käsitesuhdetta ei ole aina helppo erottaa toisistaan. Koostumussuhde on keskeinen silloin, kun kyse on konkreettisista, rajatuista kokonaisuuksista ja niiden tunnetuista osista. Opetin, että hierarkkisessa käsitesuhteessa alakäsitteellä on kaikki yläkäsitteen piirteet sekä ainakin yksi lisäpiirre. Opiskelijalle tuli ongelma ns. sinä-passiivin määrittelyssä. Fennistiikassa sitä joko ei voi määritellä passiiviksi tai sitten passiivin määritelmää pitää laventaa niin paljon, että käsitteen ala eli ekstensio kattaa myös sinä-passiivin.

Erityisesti väitöskirjaansa työstävien kanssa tuli selväksi se, että hyvin teoreettisille käsitteille on vaikea työstää termityössä suositeltuja hierarkiasuhteeseen perustuvia määritelmiä, koska yläkäsitettä ei välttämättä teoriassa ole käsitteenä olemassa. Tällaisissa tapauksissa apua saa ns. yleismääritelmistä, joissa yläkäsitteen tilalla on jokin käsitettä luonnehtiva yleiskielinen sana. Nämä yleismääritelmät lähestyvät ns. nominaalimääritelmiä, joita käytetään esim. sivistyssanakirjoissa, mutta käsitteet voidaan sitoa tieteenalan käsitejärjestelmiin tuomalla määritelmiin muita lähikäsitteitä, esimerkiksi funktiosuhteisia käsitteitä (jotka osoittavat esim. synty-, aika- tai syy-seuraussuhteen, toiminnan kohteen tai tavan, ominaisuus- tai omistussuhteen).

Hierarkiasuhde näyttää menevän helposti sekaisin wikissä käytetyn luokittelun kanssa. Termipankin luokat voivat olla myös termejä, ja siten toisen käsitteen yläkäsitteitä, mutta ne ovat ennen muuta ns. teemaryhmiä tai alaotsikoita, joiden alle tietyt termipankkiin syötetyt termit sijoitetaan.

Eri tieteenalojen termejä oppimassa

Kurssilla tulivat tutuiksi monet kiinnostavat käsitteet eri tieteenaloilta. Yksi uudehko termi on pariskuntapuhe, jonka opiskelijani määritteli “sosiaaliseksi ja toiminnalliseksi ilmiöksi, jossa pariskunnan kategoria tulee merkitykselliseksi osaksi mitä tahansa puhetapahtumaa”. Termi kuuluu keskusteluntutkimuksen alaan, ja se kertoo puheessa reaalistuvista käytänteistä: puolisot voivat työskennellä tiiminä, kierrättää ja toistaa samoja kielenaineksia, täydentää toistensa vuoroja tai rakentaa kerrontaa yhteistoimin. Toisaalta puolisot voivat kiistellä ja komennella toisiaan, oikoa toisen käsityksiä tai kilpailla kertojan asemasta yhteistä kokemusta kerrottaessa.

Filosofian alueella tuli määritellyksi kategoria “perustavan ominaisuuden nimeäväksi luokaksi tai yleiskäsitteeksi”, ja käsitesivun selitteessä avataan tarkemmin Aristoteleen ja Kantin ajatuksia kategoriasta. Kasvatustieteen alueella tuli esiin, että käsitteen piilo-opetussuunnitelma yläkäsite ei ole opetussuunnitelma, vaikka sanatasolla siltä vaikuttaakin. Samoin historian vastavalistus ei ole valistuksen alakäsite, vaan sen vieruskäsite – aatteellinen liike, kuten valistuskin.

Kieliteknologian sovellukset liittyvät usein käännöstieteeseen, mutta esimerkiksi kotouttaminen käännöstieteessä on kokonaan eri asia kuin kieliteknologian kotoistus. Sekaannuksen välttämiseksi suositeltavampi suomenkielinen nimitys kieliteknologian käsitteelle, jonka kerrotaan olevan “tietokoneohjelmiston sopeuttamista paikalliseen käyttöön”, onkin ehkä lainattu lokalisointi.

Viikissä eräs maaperätutkija totesi, että kasvitieteen alueella humus on määritelty niin väljästi, että määritelmä ottaa piiriinsä paljon enemmän tarkoitteita kuin pitäisi. Eri tieteenaloilla samoja käsitteitä selvästikin käytetään eri tavoin. Lisäksi on termejä, jotka eri tieteenaloilla edustavat aivan eri käsitteitä: filosofin ja fyysikon kosmologioilla on yhteys, mutta filosofin termi liittyy metafysiikkaan kun taas fyysikko tarkastelee maailmankaikkeutta luonnontieteen menetelmin.

Tohtoriopiskelijat vetivät mukavasti mukaansa myös ohjaajiaan tai kollegoitaan. Myös keskustelua syntyi: wikiin tuli mm. neuvottelua siitä, voiko sammalkatto-termin määrittelyssä kertoa, että kasvukerros sisältää sammalen lisäksi jäkälää, kuten opiskelija oli aluksi määritellyt. Lopputuloksena todettiin, että parempi on mainita selitteessä, että ikääntyneillä sammalkatoilla esiintyy usein myös jäkälää, mutta koska se ei periaatteessa ja alun perin sammalkatolle kuulu, sitä ei kuulu mainita varsinaisessa määritelmässä.

Kursseille osallistuneet osaavat selvästikin kieliä, ja Tieteen termipankki antaa mahdollisuuden lisätä erikielisiä vastineita rajattomasti. Esimerkiksi japaninkielisiä vastineita lisäilivät yksi kirjallisuudenopiskelija, yksi käännöstieteen opiskelija ja yksi fysiikan jatko-opiskelija. Japaniksi maailmanviiva on 世界線 [sekaisen].

Termipankki kiittää talkoolaisia

Kaikki opiskelijat eivät toteuta kurssityötään Tieteen termipankin wikissä, mutta esimerkiksi tämän kevään kahden kurssin tuloksena termipankissa on työstetty noin 150 eri käsitesivua. Hyviä analyysejä tehtiin myös alueilla, joita ei vielä termipankissa ole mukana, kuten käsityötieteen, historian ja psykologian aloilla. Kurssin aikana termipankkiin saatiin mukaan Kosmologian ja Fysiikan aihealueet, lisäksi termityö aloitettiin ruotsinkielisellä Politologi-aihealueella, kun suomenkieliseltä puolelta valtiotieteet vielä kokonaan puuttuvat. Jatko-opiskelijat pääsivät myös mukaan tieteenalojensa asiantuntijaryhmiin, ja osa heistä on kurssin jälkeenkin jatkanut termityötä wikissä.

Kaiken kaikkiaan tänä keväänä pidetyt kurssit kannustavat edelleen tarjoamaan vastaavanlaisia kursseja yliopistoissa graduvaiheen opiskelijoille ja erityisesti väitöskirjan tekijöille. Se myös tuli vahvasti esiin, että termityö ja käsiteanalyysi eivät kuulu ainoastaan humanistisille aloille, vaan vastaavanlaisia taitoja tarvitaan kaikkialla, jossa operoidaan käsitteillä.

Kummittelua ja vapaata tanssia

Aiemmissa blogikirjoituksissa on raotettu hieman eri tieteenalojen termityötä, ja esimerkiksi poudan ja onnellisuuden kaltaisten käsitteiden jälkeen minulla on lyödä pöytään seuraavat termit. Mitä onkaan kummittelu tai köyhä teatteri? Entä mitä eroa on vapaalla tanssilla ja uudella tanssilla? Muun muassa näitä esittävien taiteiden termejä olen pohtinut, kun aloitin työn aihealueella noin puolitoista kuukautta sitten. Alue on varsin laaja sisältäen esimerkiksi teatterin-, tanssin- ja esitystutkimuksen.

Aloitin tallentamalla teatterin- ja tanssintutkimuksen keskeisiä perustermejä sekä suomennettua aineistoa, muun muassa Marvin Carlsonin esitystutkimuksen sanastoa sekä Konstantin Stanislavskin näyttelijäntyön termejä.

Työn alussa on tullut esiin monitieteisyyden synnyttämiä haasteita: teatterintutkimus jakaa esimerkiksi kielitieteen, kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian kanssa monia yhteisiä käsitteitä, jotka kaipaavat oman määrittelynsä esittävien taiteiden näkökulmasta. Näihin kuuluvat muun muassa käsite performanssi monine johdannaisineen ja suuri joukko semiotiikan alueen termeistä. Onkin mielenkiintoista havaita, kuinka samat termit ovat läsnä eri aihelueilla.

Välillä termit todella haastavat tallentajansa. Yhden termin kanssa voi mennä kymmenen minuuuttia tai puoli päivää. Olen ehkä hieman kateellinenkin sellaisille aloille, joilla on selkeät taksonomiat ja valmiit julkaistut sanastot. Kansainvälisiä sanakirjoja on toki julkaistu esittävien taiteidenkin alalla. Koska suomenkielistä käsikirjaa aakkostettuine termeineen ei kuitenkaan vielä ole, Termipankin kartuttaminen on erityisen tärkeää. Esitystutkimuksen sanasto on levinnyt muiden, erityisesti yhteiskuntatieteiden, alueelle ja termien alkuperäisen määrittelyn tunteminen hyödyntää käyttöä uusissa yhteyksissä.

Termityössä olen päässyt kaivelemaan taas oman alan peruskirjallisuutta ja toisaalta olen voinut käyttää myös alan uusinta suomenkielistä tutkimusta. Aihealueen asiantuntijaryhmän työ on saatu mukavasti käyntiin, ja tapaamisissamme käydään vilkasta keskustelua. Painettuun kirjaan verrattuna on suuri etu, että verkossa oleva Termipankki täydentyy ja muokkautuu koko ajan. Tutkimus ja termit elävät, eikä maailma ole (tältäkään osin) koskaan valmis.

Hämäävän tuttua

(Kirjoittanut Tiera Laitinen)

Sää on siitä mukava puheenaihe, että kaikilla on siitä omakohtaista kokemusta. Niinpä meteorologinkin on yleensä helppo selittää ilmatieteen ilmiöitä suurelle yleisölle, kun perusilmiöitä kuvaava yhteinen sanasto on kaikille tuttua. Monen arjesta vieraantuneemman tieteenalan edustaja joutuu yleistajuista esitelmää valmistellessaan miettimään päänsä puhki, miten kertoa tutkimuksestaan jotain ilman, että joutuu uhraamaan puolet ajastaan käyttämiensä termien selittämiseen.

Joskus sanojen tuttuus voi kuitenkin olla petollista. Tiede tarvitsee täsmällisempää ilmaisua kuin arkipuhe, joten monet tutut suomen kielen sanat on ilmatieteessä määritelty suppeammin tai muuten eri tavalla kuin yleisessä kielenkäytössä.

Esimerkiksi kuura ja huurre tarkoittanevat useimmille ihmisille samaa valkoista kuorrutusta, jota talvisin toisinaan ilmestyy puihin ja muillekin pinnoille. Meteorologille ne ovat eri asioita: kuura merkitsee ainetta, jota syntyy pinnoille härmistymällä eli ilmassa olevan kosteuden muuttuessa suoraan höyrystä kiinteäksi aineeksi. Huurretta puolestaan syntyy, kun alijäähtyneet sumu- tai sadepisarat jäätyvät kiinni pintaan.

Ehkä yleisimmin väärin tulkittu termi on pouta. Monelle se tuo mieleen kauniin kesäisen päivän. Tässä tapauksessa sanan tieteellinen merkitys on kuitenkin laajempi. Säätiedotuksessa pouta tarkoittaa yksinkertaisesti sateetonta säätä. Taivas voi olla täysin pilvessäkin, eikä sana myöskään kerro mitään esimerkiksi lämpötilasta tai tuulisuudesta.

Ensisijaisesti on mielestäni tutkijan velvollisuus muistaa määritellä käyttämänsä termit, jos käyttää sanoja niiden yleiskielisestä merkityksestä poikkeavalla tavalla. Mutta varsinkin sään kaltaisessa kaikkia kiinnostavassa aiheessa yleiskielen ja tieteellisen kielen raja on häilyvä. Silloin soisin tieteellisen täsmällisyyden leviävän yleiskieleenkin, parantaahan se myös arkisen tiedonvälityksen tarkkuutta.

 

Termipankin uusi vinkkaustoiminto

Termipankissa on tällä hetkellä varsin paljon sivuja, joiden sisältö on hyvin vähäinen. Tämä on seurausta siitä, että merkittävä osa aineistosta on tuotu termipankkiin erilaisista valmiista sanastoista, joissa yhdelle käsitteelle on saatettu antaa esimerkiksi vain yksi vieraskielinen vastine, joskus ei edes sitä. Tarkoituksena on, että termipankin asiantuntijat täydentäisivät jatkuvasti sisältöä näille sivuille. Käyttäjäpalautteen perusteella tämänkaltaiset sivut on kuitenkin koettu hämmentäviksi: käyttäjät ovat löytäneet etsimäänsä termiä vastaavan sivun, mutta se onkin paljastunut vain tyhjäksi paikanvaraajaksi. Termipankin käytön selventämiseksi tällaiset sivut on nyt merkitty keskeneräisiksi.

Tieteen termipankin lukijoille on myös annettu mahdollisuus vinkata asiantuntijoille, että toistaiseksi keskeneräinen sivu kaipaisi täydennystä. Vinkkausmahdollisuus koskee sellaisia sivuja, joilla ei ole määritelmä- eikä selitetekstiä ja se löytyy sivun alalaidasta. Vinkkausten perusteella termipankin asiantuntijat voivat priorisoida sellaiset sivut, joille on kaivattu kattavampaa sisältöä.

Huhhuh. Merkintöjä filosofian määritelmien satunnaisuudesta.

Markku Roinila

Olen jo jonkin aikaa työstänyt filosofian termejä Tieteen kansalliseen termipankkiin, aluksi Filosofia.fi-portaalin Logos-verkkoensyklopedian artikkeleiden pohjalta. Puhteen aikana olen pannut merkille, että filosofia, joka usein – tai ainakin 1900-luvun alkupuolella – korostaa eksaktiutta, ei aina ole kovin ronkeli tarkkojen määritelmien suhteen. Siinä missä vaikkapa kasvitieteen määrityksistä löytää helposti keskeiset rakenteet, filosofian kohdalla saattaa kovatasoinenkin artikkeli luistella kevyesti ohi termien määritelmistä. Tämä siitäkin huolimatta, että filosofisen kirjoittamisen oppaissa korostetaan aina käsitteiden määrittämisen ja yksiselitteisyyden merkitystä. Kun katsoo vaikkapa edellämainittua Logos-ensyklopediaa, joissakin artikkeleissa puheena oleva käsite määritellään heti tarkasti, kun taas joissakin artikkeleissa se jätetään tekemättä tykkänään.

Taitaakin olla syytä tehdä käsitesivu määritelmästä. Mutta siihen pitää löytää määritelmä! Ainakin sivulle voi laittaa sitaatin G. W. Leibnizin Metafysiikan esityksestä, jossa hän sanoo: ”Sanon määritelmää nominaaliseksi silloin, kun voidaan yhä epäillä, onko määritelty käsite mahdollinen…mutta siinä tapauksessa, että ominaisuus sallii olion mahdollisuuden tietämisen, se muodostaa reaalimääritelmän” (G. W. Leibniz, Filosofisia tutkielmia, toim. Tuomo Aho & Markku Roinila, Gaudeamus, Helsinki 2011, s. 107).

Filosofiassa ongelmaksi muodostuu helposti se, että määritelmät ovat yleisiä – hyvin yleisiä. Kelpo esimerkki tästä on Frank Martelan artikkeli ”Onnellisuus” Logos-ensyklopediassa. Sinänsä laadukas kirjoitus ei sisällä tarkkaa onnellisuuden määritelmää, vaan pyörii erilaisten kuvailujen ympärillä. Tästä en soimaa millään tavoin Martelaa, sillä kuten hän sanoo: ”Onnellisuuden ydintä etsittäessä on luonnollista kääntyä filosofian puoleen, mutta jos odotamme löytävämme sieltä yksiselitteisen vastauksen, joudumme pettymään.” Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että onnellisuutta koskevaa kirjallisuutta on olemassa yllättävän vähän. Noh, jos itse asiaa koskevaa kirjallisuutta on olemassa vähän, onnellisuuden yleismääritelmiä on olemassa vielä vähemmän. Tarkemmin ottaen en suhteellisen perusteellisen tutkimuksen kuluessa löytänyt yhtäkään yksittäisestä filosofisesta näkemyksestä riippumatonta määritelmää, joka olisi tärkeimpien suuntauksien eli hedonismin (onnellisuus = nautinto) ja eudaimonismin (onnellisuus koostuu pitkäjänteisestä hyvien asioiden tasapainosta) yläpuolella, kattaen ne molemmat.

Onnellisuuden määrittely ei toki ole helppoa. Kautta historian on ollut mitä erilaisimpia näkemyksiä siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi ja joidenkin mielestä kyseessä on niin subjektiivinen asia, ettei sitä edes voi määritellä. Itse kukin voi siis miettiä tykönään onko onnellisuuden määritelmä a) nominaalinen vai b) reaalinen. Ehkäpä näissä ontologisissa vaikeuksissa on syy siihen, miksi filosofian sanakirjoista ei löydy kunnollista onnellisuuden määritelmää. Se näyttäisi kuitenkin olevan tarpeen, sillä onnellisuudella riittää ottajia. Eräskin pääministerin palkkaama konsultti puhui taannoin parta väpättäen kukoistuksesta, joka vie Suomen uuteen nousuun. No, kun katsoo Tieteen termipankin ”Onnellisuus”-termisivua, siitä selviää, että kukoistus merkitsee ainakin akateemisessa filosofiassa Aristoteleen eudaimonismia. Tämä todistaa toisaalta sen, että filosofiassa asiat eivät vanhene, ja toisaalta sen, että filosofisia käsitteitä voi käyttää moniin eri tarkoituksiin.

Oli miten oli, tuskailtuani muutaman tovin määritelmän kanssa avauduin asiasta sosiaalisessa mediassa seuraavasti: ”Määrittele onnellisuus. Huhhuh.” Kommentti tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Sehän on hyvä määritelmä”.

Ps. Tämänhetkisen version onnellisuuden määritelmästä voi katsoa täältä: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:onnellisuus
Parannusehdotukset ovat tervetulleita joko ao. sivun keskustelu-osastoon (http://tieteentermipankki.fi/wiki/Keskustelu_Filosofia:onnellisuus )
tai osoitteeseen tieteentermipankki-info@helsinki.fi !