Kommentti Tieteen termipankin uusien aihealueiden julkistamistilaisuuden paneelikeskusteluun 23.1.2019

Kirjoittajat: Maj-Lis Aaltonen & Liisa Siipilehto

Me allekirjoittaneet panemme ilolla merkille Tieteen termipankin uusien aihealueiden julkistamistilaisuuden. Haluamme tällä kannanotolla antaa panoksemme tilaisuutenne aktivoimaan keskusteluun. Olemme huojentuneita siitä, että kannanottoja suomenkielisen tutkimuksen terminologian puolesta alkaa kuulua yhä useammin. Jaamme huolenne suomenkielisen termistön kuihtumisesta sillä kokemuksella, johon olemme törmänneet tutkimuksen tietoresurssien parissa työskennellessämme usean vuosikymmenen ajan ja erityisesti työ luonnonvara-alan tutkimushankekuvausten verkkohakemiston Hankehaavin, www.hankehaavi.fi, tuotannossa vuodesta 2008 lähtien.

Hankehaavin tavoitteena on tuoda tutkimustietoa helposti ja kätevästi tiedontarvitsijoiden ulottuville hankekuvauksina, joissa kerrotaan suomenkielellä käynnissä olevien ja päättyneitten tutkimushankkeiden perustiedot (hankkeen nimi, vaihe, kesto, vastuuhenkilö organisaatiossa, tiivistelmä, asiasanat, yhteistyötahot, rahoittajat).

Hankekuvaukset ovat tärkeitä erityisesti uusimman tutkimuksen tiedonlähteinä. Hankekuvaus tehdään jo tutkimuksen aloitusvaiheessa ennen kuin mitään on vielä edes julkaistu. Hanketieto on parhaimmillaan kattava ja aikaa kestävä kuvaus tutkimuksen kohteesta, lähestymiskulmasta ja ongelmaratkaisusta. Yhdentoista vuoden aikana Hankehaaviin on kertynyt yli 9000 tutkimushankekuvausta luonnonvara-alan keskeisistä tutkimusorganisaatioista. Hankehaavin ytimessä ovat julkisin varoin rahoitetut tutkimushankkeet. Hankehaavin tuottaa maa- ja metsätalousministeriön tieto- ja tutkimustoimiala.

Hankehaavissa suomenkielisyys on ollut johtava periaate alusta lähtien. Suomenkielisten hankekuvausten saaminen tiedontuottajilta asiasanoineen ei ole ollut koskaan itsestäänselvyys, eikä se ole sitä edelleenkään. Organisaatioiden sisällä on voinut olla ristivetoa siitä, millä kielellä tietoa pitäisi tarjota. Viestintäväki on kiitellyt Hankehaavia tutkimustiedon saatavuuden ja tutkimuksen näkyvyyden parantamisessa. Tästä huolimatta viestinnän asiantuntijat eivät ole aina voineet voineet vaikuttaa hanketiedon tuottamiseen omassa organisaatiossaan. Tietojärjestelmien teknisiin rajoituksiin on törmätty, mutta yhtä lailla tutkimusjohto on voinut ohjeistaa ainoaksi tutkimuskieleksi englannin. Vuosien varrella on käynyt myös niin, että organisaatiouudistuksissa ja tietojärjestelmien vaihdoksissa suomenkielisyys on jäänyt toiseksi englanninkielisyyden voittaessa.

Sitkeää palopuhetta suomenkielisyyden ja asiasanojen puolesta on tarvittu ja tarvitaan edelleen. Ja siinä meitä auttavat nämä julkiset laajemmat kannanotot!

Kannanottona ehdotamme, että kaikkien tutkimustiedon tuottamisessa olevien osapuolten tulee kohentaa suomen kielen asemaa seuraavasti:

  • rahoittajien pitää edellyttää, että rahoituksen saaneista tutkimuksista tehdään suomenkieliset kuvaukset sisällönkuvauksineen (asiasanat, tiivistelmä, mahdolliset luokittelut), vaikka koko julkaisutuotanto olisikin muun kielistä; rahoittajan ääntä kuunnellaan!
  • tutkimusorganisaatioiden tutkimusjohdon pitää huolehtia, että organisaation omissa tutkimustietojärjestelmissä on sekä suomenkieliset että kansainväliset näkökulmat toteutettuina; tutkimusjohto luo linjat talon tavoille!
  • tutkimusviestinnän väen pitää osaltaan kantaa huolta siitä, että organisaatiossa tuotetaan ja jaetaan suomenkielistä tietomateriaalia uutisten lisäksi myös pitemmän aikavälin tarpeisiin; viestintäväellä on yhteys tiedon loppukäyttäjiin!
  • tutkimustietopalvelun väen pitää huolehtia siitä, että sisällönkuvailuun on käytettävissä suomenkieliset sanastot, termipankit ja/tai ontologiat ja tutkijoita opastetaan myös näiden työkalujen hyödyntämiseen. Tutkijoiden tuottamasta tiedosta tuotetaan kuvailuun kannustavia tietopalveluja; tietoasiantuntijat voivat ohjata organisaatioidensa tietovirtoja!
  • tutkimustietojärjestelmien suunnittelijoiden ja pääkäyttäjien pitää huolehtia siitä, että tietojärjestelmissä on paikat ja jakelutavat sekä suomenkieliselle että kansainväliselle kuvailulle – tekniset esteet eivät voi enää tänä päivänä olla syy suomenkielisten kuvausten ja sisällönkuvailujen sivuuttamiseen; tekniikka on parhaimmillaan silloin, kun se palvelee asiakkaitaan ja teroittaa työkalujaan näiden käyttöön!
  • tutkijan pitää nähdä oma vastuunsa kansallisen tutkimustietovarannon tuottajana ja osallistua alansa termistön tuottamiseen, vakiinnuttamiseen ja käyttöön; tutkija saa rahoituksen, jota vastaan hän lupaa tuottaa tietoa!

Luonnonvara-ala on yhä kasvavan yhteiskunnallisen ja monitieteisen kiinnostuksen kohteena, koska ilmastonmuutos, energiantuotannon ja teknologian kehitys, ruoantuotannon määrään, laatuun ja ympäristöön kohdistuvat asiat tulevat yhä tärkeämmiksi. Ratkaisuja ongelmiin haetaan ja tarvitaan nopeasti, ja ratkaisuvaihtoehtoja joudutaan pohtimaan yhä tarkemmin päätöksenteossa monilla tasoilla. Sujuva tutkimustiedon välitys on avainasemassa. Suomalainen tutkimus on monella alalla kansainvälistä ja korkeatasoista – miksi se ei haluaisi näyttäytyä sellaisena suomenkielisenäkin?

Maj-Lis Aaltonen, toimitusjohtaja, informaatikko, MI Tietorakenteet Oy

Liisa Siipilehto, tietoasiantuntija, Helsingin yliopiston kirjasto

Sanat liikkeessä: kääntäminen ja kääntymättömyys

Kuinka kääntää mimesis? Entä apeiron? Ovatko affekti tai altermoderni tyydyttävää suomen kieltä? Jos Sehnsucht-sanan kääntää ”kaihoksi” tai ”kaipaukseksi”, välittyvätkö alkukielisen termin merkitykset?

Viime kuukausina olen pohtinut teoreettisten käsitteiden kääntämistä ja kääntymättömyyttä, sillä osallistun Tieteen termipankkiin kuuluvan monitieteisen humanistisen termityöhankkeen toimintaan. Työryhmäämme kuuluu tutkijoita filosofian, semiotiikan, estetiikan, kirjallisuustieteen ja teatteritieteen aloilta ja tavoitteemme on kartoittaa, selvittää ja määritellä termejä, joita käytetään useilla eri humanistisilla tieteenaloilla. Tämä prosessi on mielestäni verrattavissa käännöstyöhön: työryhmän kokouksissa olemme tunnustelleet sitä, miten jokin yhteinen termi ”kääntyy” käytettäväksi kunkin tieteenalan omassa kontekstissa. Toisaalta olemme käsitelleet tieteenalakohtaisia termejä, jotka voivat olla relevantteja myös muilla aloilla, ja selvittäneet käsitteiden lainaamista oppialasta toiseen. Näin kysymys on merkityskokonaisuuksien liikuttelusta alueelta toiselle yhteistä maaperää etsien.

Löysin hajanaisille kääntämistä koskeville kysymyksilleni kiintopisteen kuultuani hiljattain eräällä konferenssivierailulla filosofi Barbara Cassinin esitelmän käsitteiden yleistettävyydestä ja paikallisuudesta. Cassin on tullut tunnetuksi luotsaamastaan suurprojektista, yli kymmenen vuoden työn tuloksena julkaistusta Vocabulaire européen des philosophies: Dictionnaire des intraduisibles -ensyklopediasta (2004). Tämä on 1300-sivuinen, satoja hakusanoja sisältävä eurooppalaisen filosofian käsitteistöä ja sen historiaa selittävä teos. Cassinin toimittama ensyklopedia on ilmestynyt lähivuosina myös ukrainan-, arabian- ja englanninkielisinä versioina, ja kiinankielinen laitos on tiettävästi valmisteilla. Käännösprosessissa uudet versiot ovat osaltaan muuttaneet teoksen painotuksia sekä laajentaneet, päivittäneet ja paikallistaneet sanastoa eurooppalaisen ajatusperinteen ulkopuolelle. Tämä on ollut tarkoituskin, sillä intraduisibles-projekti on lähtökohtaisesti korostanut ajattelun ja käsitteiden historiallisuutta ja sidonnaisuutta kieleen. Ensyklopedia ei systematisoi ajatussuuntauksia tai yksittäisten teoreetikkojen elämäntyötä, vaan lähestyy käsitteitä niiden kontekstienvälisen liikkeen kautta.

Mitä oikein ovat hakuteoksen otsikon intraduisibles – ”kääntymättömät” termit? Cassinin mukaan ne ovat ongelmallisia sanoja, jotka toimivat kahta teoreettisen ajattelun taustalla piilevää periaatetta vastaan. Ensimmäinen on perinteinen ajatus käsitteiden universaaliudesta: käyttämämme käsitteet ylittävät sekä ajan että paikan ja niiden merkitykset ovat siirrettävissä kulttuurista ja kielestä toiseen. Eri kielien sanaston yhteismitattomuus kuitenkin kyseenalaistaa tämän ajatuksen ja paljastaa käännöstyön sisältöä muokkaavan vaikutuksen. Esimerkiksi homonyymiset sanat vaativat kontekstin huomioon ottavia valintoja: kääntääkö venäjän мир (mir) ”maapalloksi”, ”maailmaksi”, ”sovinnoksi” vai ”rauhaksi”?

Toisen näkökulman, jota kääntämistä vastustavat termit problematisoivat, Cassin nimeää ”ontologiseksi nationalismiksi”. Tällä hän tarkoittaa uskoa siihen, että oma kieli liittyy olennaisesti jonkin kansan, ryhmän tai rodun autenttiseen olemukseen ja että joillakin kielillä on tästä johtuen perustava asema. Cassinin esimerkki on saksalaisfilosofi Martin Heideggerin olettama ainutlaatuinen yhteys antiikin Kreikan filosofian ja saksan kielen välillä. Tämä yhteys tekee Heideggerille saksan kielestä ainoan modernin kielen, jolla olemisen kysymystä voi todella tutkia. Autenttiseen olemukseen keskittyvän ajattelun sijaan Cassin korostaa kielten ja kontekstien moninaisuutta ja tästä seuraavaa jatkuvaa kääntämisen tarvetta – jopa yhdestä kielestä löydämme murteiden, slangien ja jargonien haarautuvia polkuja.

Universalismin ja nationalismin vastaisesti kääntymättömyyden ajatus korostaa käsitteiden asemaa sanoina, jotka toimivat kuin työkalut erilaisissa yhteyksissä ja kokoonpanoissa. Sanoilla on oma kielikohtainen historiansa ja suhdeverkostonsa toisten kielten vastaaviin sanoihin. Dictionnaire des intraduisibles pyrkii tuomaan esiin esittelemisensä termien molemmat puolet tarjoamalla sekä käsitehistoriallisia että käännösmahdollisuuksia vertailevia katsauksia.

Intraduisibles ei suinkaan asetu kääntämisen ajatusta vastaan, vaan korostaa käännöstyön loppumattomuutta: emme koskaan voi lopettaa termien kääntämistä, sillä niiden kontekstit muuttuvat jatkuvasti ja käännökset eivät alun perinkään vastaa ongelmattomasti alkuperäistä termiä. Erinomaisena esimerkkinä muille kielille hankalasti kääntyvästä termistä on Sigmund Freudin kuuluisaksi tekemä das Unheimliche, samanaikainen tuttuuden ja vierauden tunne, joka on käännetty suomenkielisissä julkaisuissa ”kammottavaksi”, ”epämukavuudeksi” tai jopa ”kummaksi”. Alkuperäisen Un-heimlichin kaksijakoisuus ei helposti välity muilla kielillä ilmaistuna (suomalaisista käännösratkaisuista ”epä-mukavuus” viestinee tämän parhaiten). Ranskaksi termi on käännetty muotoon l’inquiétante étrangeté (”huolestuttava outous”), englanniksi uncanny (Koillis-Englannin murteessa canny merkitsee hyvää tai miellyttävää) ja ruotsiksi det kusliga (kalsea, kolkko, synkkä). Saksankielisen Unheimlichin keskeinen osa Heim (koti) ja sen ristiriitaiset johdannaiset heimlich (piilevä, salainen) tai heimisch (synnynnäinen, kotoisa) eivät kuitenkaan helposti ulotu käännöksiin asti. Freudille Unheimlich ei ole kammottavaa siksi, että se on tuntematonta, vaan siksi, että se merkitsee vierautta ja outoutta joka ilmenee jossakin läheisessä ja tutussa, esimerkiksi ruumiinosissa tai ihmistä esittävissä mallinukeissa. Alkuperäisen sanan sisältämän tuttuuden ja vierauden kaksijakoisuuden vuoksi useimmat käännökset sisältävät viittauksen Freudin käyttämän saksankielisen termin nyansseihin.

Unheimlich kääntyy kielialueiden lisäksi myös tutkimusalueelta toiselle. Termi sijoittuu alun perin oikeastaan kirjallisuustieteeseen, sillä Freud kommentoi psykiatri Ernst Jentschin tulkintaa E. T. A. Hoffmannin ”Der Sandmann” -tarinasta ja sen kummallisista vaikutelmista. Tästä käsite on siirtynyt laajemmin eri taiteenlajien tulkinnan apuvälineeksi ja omaksi esteettiseksi kategoriakseen. Myös käsitteen filosofisia ja semioottisia ulottuvuuksia voidaan luodata: miten kammottavuuden tuttua ja vierasta yhdistävä olemisen tapa ymmärretään ontologisesti tai miten merkitykset rakentuvat noin ristiriitaisessa vaikutelmassa? Onko elokuvan herättämä kummallisuuden tunne samankaltaista kuin kauhuromaanin, ja millä keinoin elokuva ja kirjallisuus luovat nuo vaikutelmat? Liikkeessään ja sovellettavuudessaan Das Unheimliche on paitsi intraduisible – kääntymätön eli jatkuvaa käännöstyötä vaativa – myös aidosti monitieteinen humanistinen termi.

Kääntämisen ja kääntymättömyyden painottamisella on myös (tiede)poliittinen ulottuvuus. Tiedettä ja yliopistomaailmaa koskeva nykykeskustelu vaatii tutkimuksen kansainvälistä vertailtavuutta, tuloksellisuutta ja sovellettavuutta. Tämän tavoitteen saavuttamiseen kohdistuu myös poliittista painetta ja ohjausta. Varteenotettavan tutkimuksen tulisi olla englanninkielistä ja aiheeltaan yleismaailmallista eli toteuttaa Barbara Cassinin kritisoimaa käsiteuniversalismia. Kielelliset ja kulttuuriset erityisyydet tulisi minimoida tutkimusedellytysten ylläpitämiseksi. Tästä näkökulmasta termien käyttöyhteyksien hienovarainen selvittely ja käännösten problematisointi asettuvat ikävästi tuottavuuden tielle.

Sisällöllisesti ajatellen mikään ala ei kuitenkaan hyödy universalismin yksioikoisesta painottamisesta, ja eniten sitä hylkii humanistinen tutkimus, jolle käsitehistoria, hermeneuttinen vastavuoroisuus tulkitsijan ja tulkittavan välillä, väitteiden ja määrittelyjen asiayhteys sekä monitieteiset teoriat ovat korostetun tärkeitä. Cassin siteeraa dekonstruktiofilosofi Jacques Derridan iskulausetta ”plus d’une langue”, joka kiteyttää omassa kääntymättömyydessään merkitysten moninaisuuden eetoksen. Adverbi plus de voi tarkoittaa ”lisää” tai ”enemmän kuin”, mutta merkitsee myös kieltolauseessa ”ei enää”, ”ei enempää”. Monimerkityksellinen lause sisältää vastakohdan – ”kieliä on aina yhtä enemmän” ja ”ei enää yhtäkään kieltä” – ja kertoo siitä, että konteksteja ja merkityksiä on enemmän kuin tarpeeksi. Tämä tilanne vaatii selvittämistä, ymmärtämistä, kääntämistä, asioiden välittämistä ja muokkausta, uudelleenmäärittelyä, sovittelua… humanistista tutkimusta.