Järjestyksessä toinen Sulautuva opetus 2008 -seminaari onnistui mielestäni hyvin. Toisen seminaarin suunnittelussa oli mukana valtiotieteellisen tiedekunnan verkko-opetuksen kehittämistiimi eli Arja Kukkonen ja Raimo Parikka, Avoimen yliopiston Minna Vänskä ja Päivikki Rentola-Hemmi sekä Opetusteknologiakeskuksesta Sari Koski-Kotiranta ja Heikki Wilenius. Seminaarin suunnittelu edistyi ensimmäistä kertaa sujuvammin. Nyt ei enää tarvinnut miettiä missä ja miten asiat järjestetään. Ensimmäisen seminaarin onnistumisen jälkeen tiesimme, että parasta on pysyä samoilla linjoilla.
Saimme taas erittäin onnistuneita sulautuvan opetuksen caseja. Opettajat tuntuvat haluavan jakaa hyviä opetuskokemuksiaan myös muille. Jakaminen onkin tarpeen, sillä meillä ei ole tietoa lähi- ja verkko-opetuksen yhdistämisestä, käytännöistä ja sen vaikutuksista kuin vasta parinkymmen vuoden ajalta. Kasvokkaisen vuorovaikutuksen merkityksestä opetukseen, opiskeluun ja oppimiseen tiedämme jo paljon, mutta entä verkkovuorovaikutuksen. Tai kasvokkaisen ja verkkovuorovaikutuksen yhteisvaikutuksen merkitys? Voisi ehkä todeta, että sulautuvan opetusken alueella tehdään nykyisin ihmiskokeita. Joidenkin kokeiden vaikutusta myös tutkitaan. Oma havaintoni on, että ihmisten arki on nykyisin melko teknologisoitunutta, joten miksei myös opetus. Yleensä teknologia saapuu ensin, sitä kokeillaan ja sitten vasta tutkitaan. Näin se tuntuu menevän kotona, työssä kuin opetuksessa ja oppimisessakin. Tietoverkon vaikutusta työn arkeen on esimerkiksi tutkittu hämmästyttävän vähän.
Mutta taas asiaan, eli Sulautuva opetus 2008 seminaariin. Seminaariin ilmoittautui 124 kiinnostunutta kuulijaa, joista iso osa saapui lumipyrystä huolimatta paikalle.