Tervetuloa seuraamaan Marian matkaa Geoinformatiikan menetelmät -kurssin kanssa. Maaliskuun viimeiseen päivään mennessä tänne ilmestyy seitsemän huolella ja kärsivällisyydellä työstettyä kirjoitelmaa, joissa kerron seikkailuistani kyseisen kurssin parissa. Luvassa on sekä jännittäviä taisteluja ihmisen ja koneen kesken että ystävyyden ja ymmärtämisen hetkiä. Ethän missaa mitään!
Tämä kurssi on aiheuttanut minussa harmaita hiuksia jo alusta lähtien. Heti ensimmäinen viikkotehtävä onnistui lannistamaan minut mystisellä synkällä energiallaan. Kivenkova egoni otti kovan kolhun ja siitä lähtien olen häntä koipien välissä piilotellut jokaista word-tiedostoa, joka on nimetty harjoitukseksi. Sitkeästi olen kuitenkin koittanut niitä kukistaa, ja taitelun tulokset olen moodleen haudannut.
Minua harmittaa, sillä kurssikerrat ovat olleet kuitenkin kivoja. En ole hetkeen jaksanut keskittyä mihinkään niin hyvin, kuin seuraamaan zoomia ja tekemään perässä harjoituksia QGISsillä. Yhtäkään ongelmaa ei minulle näinä aikoina ole ilmennyt. Miksi sitten pelkään niin kovin tehdä tehtäviä itsenäisesti? Varmasti osaisin niitä, vaikken ihan gis-velho olekaan, mutta näppärä oppija kuitenkin. Kai minulla sitten oli jotain ulkoisia esteitä matkallani…
Nyt ne saavat kuitenkin väistyä. En ole luovuttaja. Nappaan sisun kainaloon ja armottomasti aion tehdä tämän blogin valmiiksi hinnalla millä hyvänsä (oikeestaan kyl priorisoin geomorfologisen karttatulkinnan ja lukupiirin vaatimat muistiinpanot ihmismantsan kirjatenttikirjasta, mut tää tulee heti perään). Joten Arttu Paarlahti, jos kuulet tämän, älä heitä minua hylätyllä, vaan ymmärrä ahdingossa rypevää opiskelijaa ja tarjoa hänelle mahdollisuus hiihtää läpi tästä kurssista, vaikka kurssin tiedotusblogissa lukeekin, että blogipostauksia saisi olla korkeintaan kaksi rästissä.
Toivotan itselleni onnea matkaan. Kiitos Maria, sä pystyt siihen. Mä tiiän.
ps. Jätän muistoksi epätoivon parkaisun tonne pohjalle. Ne ei sit kuulu kurssisuoritukseen.