Raportti viikosta 3: edistystä

 

Projektityö on lähtenyt pienten alkukankeuksien jälkeen mukavasti käyntiin. Ensimmäisten viikkojen aika tuntui menevän suurilta osin siihen, että koetimme päästä jyvälle varsinaisesta tehtävästä. Nyt kun tutkimuskysymys on selvillä ja kurssin luonne ja suoritustapa on hahmottunut, olemme päässeet kiinni työntekoon.

Ryhmätyö on sujunut ainakin tähän saakka hyvin, sillä kaikki ryhmän jäsenet ovat aktiivisia, ottavat vastuuta ja osallistuvat oman taitotasonsa mukaisesti. Olemme todenneet hyväksi tavata kasvokkain ryhmän kanssa, nyt tapaamisia on ollut kolme. Keskustelimme myös Skype –mahdollisuudesta, mutta koska tapaamiset on ollut melko helppo järjestää niin olemme päätyneet varailemaan ryhmätyötiloja Kaisasta käyttöömme.

Useful-Links-Dubzz-Digital-Marketing1Lisäksi muutama ryhmän jäsen on hyödyntänyt perjantaista työpajaa, jossa on saanut kysyä apua. Tosin huomasimme, että sieltäkään ei saanut vastausta kaikkiin kysymyksiin, mitä kurssin sisältö toi eteen. Hieman heräsi kysymys, että mihin suuntaan tulisi apua tarvittaessa kääntyä..

 

Mitä tutkimukseen tulee, niin vähensimme tutkittavat muuttujat kolmeen: sukupuoli, sosio-ekonominen asema ja rahahuolet.

 

Mona ja Juho ovat ajaneet aineistoja SPSS:ään. Kumpikin on käyttänyt hieman eri määrää muuttujia tässä työssä. Tuloksena tästä työstä on syntynyt ristiintaulukointia ja diagrammeja. Seuraavaksi edessä onkin tutkimusaineiston analysoiminen.

Näyttökuva 2015-4-2 kello 14.45.00

 

Anni kokeili One Notea muistiinpanojen tekemiseen. Ohjelma ei ole ihan niin jähmeä kuin word, mutta helpompi on käyttää kynää ja paperia, jos haluaa hyödyntää muistiinpanojen hienouksia. Koimme tämän ohjelman käytön epärelevantiksi työmme kannalta, joten emme tule hyödyntämään sitä sen enempää Anni loi Zotero-ryhmän, jonne kaikki ovat liittyneet. Ryhmä ei ole vielä ollut varsinaisesti käytössä, mutta sen lisäarvo tulee varmaankin sen myötä kun aineistoa saadaan kerättyä. Lisäksi Anni tutustui Atlas.ti:hin ja haki relevanttia tutkimusaineistoa.

Teija paneutui Zoteroon ja on myös hakenut lähdekirjallisuutta käyttäen sekä Helkan tietokantaa, että Google Scholaria. Kokeilujen myötä tämä osoittautui mutkattomammaksi vaihtoehdoksi. Helkasta viitteiden vieminen Zoteroon oli ilmeisesti haastavampaa kuin Google Scholarista.

Yhteydenpito hoituu edelleen Yammerin kautta. Ohjelma on osoittautunut mutkattomaksi käyttää ja jokainen ryhmäläinen käy siellä lukemassa viestit ja kirjoittamassa tehdystä työstä. Yammerista ja ryhmätapaamisista Alina kasaa blogin tutkimuspäiväkirjaa. Suunnittelimme siten, että jokainen ryhmän jäsen voi vielä erikseen käydä kommentoimassa tekemiään osuuksia julkaistuihin blogiteksteihin. Yhtä lukuunottamatta kaikki ovat blogin admineja, mutta toivottavasti tämäkin tekninen ongelma saadaa pian korjattua

Tehtävienjako on toistaiseksi sujunut hyvin luontevasti. Olemme pyrkineet myös ottamaan huomioon sen, että jokainen jäsen tekee töitä eri aihepiirien parissa osallistuen meta-, tilasto-, ja kirjallisuusosioista ainakin kahteen. Tähän olemme myös hyvin päässeet.

 

One thought on “Raportti viikosta 3: edistystä

  1. Katsoin atlas.ti:n Youtube-sivustolta tutoriaalivideoita, minkä lisäksi aloin lukemaan itse ohjelmassa olevaa aloitusopasta. Jonkin verran sain hahmotettua itselleni atlas.ti:n ominaisuuksia. Vaikein osuus atlas.ti:hin liittyen oli kuitenkin ohjelman avaaminen yliopiston tietokoneella, sillä ohjelma piti noutaa koneelle paikasta X, eikä tämä toiminto onnistunut aivan niin kuin olisi pitänyt. Jo siis ohjelman avaamisessa kului runsaasti aikaa.

    Zotero-ryhmän luominen oli melko mutkatonta, mutta vaikeudet alkoivat, kun yritimme jakaa henkilökohtaisesta kirjastosta materiaalia ryhmälle. Onnistuimme tässä loppujen lopuksi, tosin pitkällisen kokeilu-erehdys-prosessin tuloksena.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *