University of Helsinki
Keskiviikkona toukokuun 15. päivä (2024) meillä oli ilo saada vieraaksemme uskonnonpedagogiikan professori Henrik Simojoki Berliinin Humboldt-yliopistosta. Henrik on ollut mukana eurooppalaisessa rippikoulututkimushankkeessa, jossa on jo parinkymmenen vuoden ajan tehty vertailevaa tutkimusta rippikouluista ja niiden osallistujista Euroopan eri maissa, Suomi mukaan lukien. Päätimme rakentaa hänen vierailunsa ympärille symposiumin (jonkin aiheen ympärille rakentuva tieteellinen kokoontuminen, jossa esitellään tutkimuksia ja keskustellaan). Saimme symposiumiin muitakin rippikoulun huippututkijoita, kuten professori Kati Tervo-Niemelä, Jouko Porkka, Jari Pulkkinen, Heidi Toivanen ja Hilla Kaartti. Päivästä tuli antoisa kattaus rippikoulusta ja sen tutkimisesta kiinnostuneille, otsikolla “Rippikoulututkimuksen uusia tuloksia ja tulevaisuuden tutkimussuuntia”. Paikan päällä ja striimin kautta osallistujia oli yhteensä kolmisenkymmentä. Päivä päättyi paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin, mitä rippikouluun liittyen olisi tarpeen tutkia tulevaisuudessa.
Simojoen esitelmä käsitteli rippikoulututkimuksen Saksan aineistoa. Hän esitteli saksalaisten tutkijoiden kehittämän teoreettisen mallin, jonka avulla he ovat muodostaneet kysymyspatterit, joilla on kartoitettu rippikoulun laatua. Tulokset toivat esille kehittämishaasteita erityisesti rippikoululaisten osallisuuden ja opetuksen merkityksellisyyden osalta.
Tervo-Niemelä ja Porkka esittelivät kuusi rippikoulutyön megatrendiä, jotka vaikuttavat rippikoulutyöhön kautta Euroopan. Niitä ovat muun muassa uskonnon merkityksen heikkeneminen, sukupuolien eriytyminen arvojen ja uskonnollisuuden alueella, sekä nuorten hyvinvoinnin muutokset.
Pulkkinen ja Toivanen selvittivät nuorten toimijuuteen liittyviä muuttujia kansainvälisestä rippikouluaineostosta, jotka mittasivat oppimista, osallisuutta ja merkityksellisyyttä. Keskeiset havainnot liittyivät siihen, että oppimiseen rippikoulussa vaikuttavat monet tekijät, kuten koettu yhteisöllisyys, mahdollisuus kysellä ja tulla kohdatuksi, sekä monipuolisten opetusmenetelmien käyttö. Rippikoululaiset eivät kokeneet opetuksen yleensä haastavan heidän ajatteluaan, ja myöskään rippikoulussa opitun ei koettu vaikuttavan kovin voimakkaasti heidän omaan elämäänsä. Viimeksi mainitut herättivät keskustelua rippikoulun pedagogiikasta ja sen tutkimisen tarpeellisuudesta. Miten opetus voisi puhutella nuorten omia elämänkysymyksiä ja tarjota kristinuskon viitekehyksessä niihin subjektiivisesti merkityksellisiä vastauksia?
Hilla Kaartin esitys kirkosta eronneiden entisten isosten kokemuksista toi esille, että isostoiminta koettiin monella tavalla mielekkäänä ja antoisana aikana, josta monet vastaajista olivat saaneet monenlaisia eväitä elämäänsä. He eivät olleet yleensä saaneet lapsuudenkodissaan uskonnollista sosialisaatiota, eivätkä he hakeutuneet isostoimintaan uskonnollisista syistä. Vaikka kokemukset isostoiminnasta olivat pääosin myönteisiä, kirkosta eroamisen syynä oli useimmin uskon puute Jumalaan ja kirkon opetuksiin. Lopuksi Kaartti esitti tutkimuksensa pohjalta suosituksia rippikoulutyölle. Ne olivat monilta osin yhteneviä Simojoen esittämiin laadukkaan rippikoulutyön kriteerien kanssa.
Esitykset herättivät runsasta keskustelua, jota jatkettiin vapaamuotoisessa paneelikeskustelussa. Yleisesti todettiin, että laajoihin aineistoihin perustuvissa tutkimuksissa ollaan saatu selville suuria linjoja ja ilmiöitä, joiden tarkempi laadullinen tutkimus olisi tarpeen. Tässä opinnäytteillä olisi tärkeä osa. Simojoki esitti puheenvuorossaan tutkimuksellisina aukkoina oppimistutkimuksen ja nuorten ennakkokäsitysten (prekoncepts) tutkimisen, eli sen, miten nuoret itse ymmärtävät tutkimuksissa käytetyt käsitteet, kuten oppiminen, usko tai hyvinvointi. Toivanen totesi, että kyse on myös metodologiasta, jonka avulla nuorten omat näkökulmat pääsisivät esille. Pulkkinen korosti nuorten omien elämänkysymysten ottamista opetuksen lähtökohdaksi. Aino-Elina Kilpeläinen ehdotti simulated-recall menetelmää. Esiin nousi idea tutkielmaseminaarien rakentamista rippikouluopetuksen tutkimisen ympärille. Tervo-Niemelä esitti korkeakoulujen välisen yhteistyöhankkeen aloittamista, jossa opinnäytetöissä tutkittaisiin rippikoulun oppituntien pedagogiikkaa ja oppimista simulated recall -menetelmällä. Simojoki kiitteli päivän antia, joka johti poikkeuksellisen konkreettisiin suunnitelmiin. Näiden ideoiden kehittelyä sovittiin jatkettavan.
Symposium on osa uskonnonpedagogiikan oppialan meneillään olevaa rippikoulututkimushanketta, jonka ympärille rakentuu myös lukuvuoden 2024-25 maisterintutkielmaseminaari. Symposiumin videotallenteet ovat saatavilla opiskelijoille pyydettäessä.