Näkökulma: Piirileikki Helsingin yliopistolla

Suurimmalle osalle yliopistolaisista ympäristöasioiden huomioiminen on itsestään selvä osa arkea. Jätteiden lajittelu sujuu yhtä luontevasti kuin hampaiden harjaus, eikä kasvissyöntiä tarvitse kummemmin perustella Unicafeen pöydässä.

Myös yliopiston ulkopuolella ympäristöasiat ovat iskostuneet erottamattomaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Vahvasta asemasta huolimatta nykyisellä ympäristötietoisuudella on melko lyhyet juuret maassamme. Kuvaavaa on, että pian 100 vuotta täyttävän valtiomme ympäristöministeriöllä on takanaan ainoastaan hieman yli 30 vuotta toimintaa.

Ympäristökysymykset ovat kulkeneet lyhyessä ajassa matkan marginaalista valtavirtaan. Muutos ei ole tapahtunut itsestään, vaan on vaatinut useiden yksilöiden peräänantamatonta työtä. Eräs näistä ihmisistä on professori Ilmo Massa. Hän on ollut alusta alkaen mukana luomassa suomalaista humanistis-yhteiskuntatieteellistä ympäristötutkimusta. Uransa aikana Massa on henkilökohtaisesti kokenut tieteenalan kehitykset useat värikkäät vaiheet.

MassaLapista Helsinkiin

Tänä päivänä Ilmo Massan voi löytää usein työhuoneestaan Viikin ympäristötalosta, jossa hän työskentelee ympäristömuutos ja –politiikka –pääaineen yliopistolehtorina. Massa ei kuitenkaan ole alun perin mikään etelänvetelä, vaan hän on kotoisin Lapista, tarkemmin ottaen Alatorniosta.

Maatalouden parissa sivutoimisesti työskennellyt Massan isä luki paljon ja kannusti lapsiaan opiskelemaan. 70-luvun alussa Massa pyrki opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja pääsi sisään huippupisteillä. Opinnot sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan parissa eivät olleet itsestään selvä polku Massalle. ”Minun on vaikea perustella sitä. Se oli vähän sattuman kauppaa”, kommentoi Massa valintaansa.

Sosiaalipolitiikan opinnoissa painotettiin OECD:laista hyvinvointinäkökulmaa, johon liittyi ympäristö hyvinvoinnin osana, mutta asia ei ollut erityisemmin esillä. Massa kuitenkin innostui vuonna 1972 ilmestyneestä Rooman klubin ”Kasvun rajat” –raportista. Myös samana vuonna alkanut ensimmäinen öljykriisi vaikutti Massan näkemyksiin. Ajan hengen mukainen taistolaisuus ei kuitenkaan vedonnut häneen.

Gradu aiheekseen Massa valitsi Lapin ympäristöhistorian. ”En tiennyt, että samaan aikaan ympäristöhistoriaa harrastettiin Yhdysvalloissa. Ei meillä ollut sellaisia kontakteja”, Massa muistelee. Varsinaista mentoria Massalla ei ollut, mutta häneen vaikuttaneista ihmisistä Massa mainitsee mm. Jussi Raumolinin, Ilmari Hustichin ja Matti Sarmelan. Ilman suurempaa ohjausta Massa ravasi ympäri Helsingin kirjastoja etsien aineistoa työhönsä. Lopulta gradusta muodostui yli 200 sivuinen järkäle, joka kattoi ajanjakson metsästyskulttuurista moderniin aikaan. ”Se oli tietysti hullua. Ei siinä mitään järkeä ollut, mutta sellaisen kuitenkin sain aikaan”, naurahtaa Massa.

Mutkikas työura

Myös varsinaisella työurallaan Massa on saanut kiertänyt Helsinkiä. Hänen toimistonsa osoite on vaihtunut monesti ja uran aikana tutuksi ovat tulleet useat Helsingin yliopiston laitokset. Humoristisesti Massa kuvaakin työuraansa piirileikiksi ympäri Helsingin yliopistoa.

Valmistumisen jälkeen Massan ura lähti käyntiin humanistisessa tiedeyhteisössä. Uran ensiaskeliin vaikutti merkittävästi Massan luomat kontaktit Suomen antropologisessa seurassa.

Ensimmäisen työtehtävänsä Massa sai uskontotieteen professori Juha Pentikäiseltä, joka otti Massaan yhteyttä ja pyysi häntä tekemään esitutkimusta aiheesta ”arktisten kansojen sopeutuminen ympäristöönsä”. Teologisesta tiedekunnasta matka jatkui Kansanrunoustieteen laitokselle, jossa Massa työskenteli projektissa, joka käsitteli maailmankuvan muutosta teollisessa Suomessa. Seuraava etappi taas oli työtehtävä Suomen akatemian humanistisen toimikunnan assistenttina.

80-luvun puolella Massa sai kutsun sosiaalipolitiikan assistentiksi, jossa tutkijan ura alkoi vakiintua. Apurahaa irtosi yhteiskunnalliseen energiatutkimukseen, jonka lopputuloksenaKirjat syntyi teos ”Energia, kulttuuri ja tulevaisuus”. Kirjan julkaisun jälkeen Suomessa alkoi esiintyä enemmän yhteiskunnallista energiatutkimusta. Kirjoitusprosessin aikana Massalle myös valkeni, että yhteiskunnallinen ympäristötutkimus oli asia, jota tulisi kehittää. Pian Massan vaikutuksesta Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan alalle käynnistettiin ympäristöpolitiikan opetusta 80-luvun puolivälissä.

80-luvun lopussa alkoi kypsyä idea yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kehittämisseminaarista. Toteutuessaan seminaarin suosio yllätti Massan ja muut järjestäjät: Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin Porthania III:ssa, josta osanottaja määrän takia siirryttiin ensin Porhania II:en ja lopulta vielä Porthania I:en, jonka penkit täyttyivät viimeistä myöten. Seminaarin lopputuloksena syntyi Rauno Sairisen kanssa yhteistyössä kirja ”Ympäristökysymys”, joka kokosi aikansa ideoita.

 90-luvun puolivälissä syntyi taas teos ”Riskiyhteiskunnan talous. Suomen talouden riskiyhteiskunnan_talousekologinen modernisaatio” Ossi Rahkosen kanssa. Massan mukaan teos tuli kuitenkin liian aikaisin: ”Suomi oli virittäytymässä Nokia –huumaan ja taloudellisen kasvun ideologiat olivat nousussa”. Hänen mukaan talouden ekologisen modernisaation aika on oikeastaan vasta nyt.

Vuonna 1999 kutsu kävi Viikkiin Bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan. Ympäristösuojelutieteen (nykyisen ympäristömuutos ja –politiikan) opiskelijoiden mielenkiinto yhteiskuntatieteitä kohtaan  oli kasvussa. Opiskelijoiden vinkistä professori Pekka Kauppi pyysi Massaa Ympäristötieteiden laitokselle tuomaan uudenlaisia näkemyksiä opettajakuntaan. Samalla työt Sosiaalipolitiikan laitoksella jatkuivat.

2000-luvun alussa Massalle myönnettiin ympäristöpolitiikan pooliprofessuuri, joka sijoittui sekä Yhteiskuntapolitiikan että Ympäristönsuojelutieteen laitoksille. Virka kesti viisi vuotta, jonka jälkeen Massa siirtyi yliopistolehtorin tehtäviin Ympäristötieteiden laitokselle.

Tieteenalan tuskat

Ilmo Massa on uransa aikana työskennellyt kuudessa eri laitoksessa Helsingin yliopistolla. Väliin mahtuu myös pistäytyminen Kanadassa McGillin yliopiston maantieteen laitoksella tutkijana 80-luvun alkupuolella. Vaikka Helsingin yliopistolla Massa ei ole työskennellyt Maantieteen laitoksella, omien sanojensa mukaan hänet on aikoinaan tituleerattu laitoksen kirjaston ahkerimmaksi käyttäjäksi.

Massan henkilökohtainen ura Helsingin yliopistolla kuvaa samalla myös humanistis-yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen mutkikasta matkaa. Yhteiskuntatieteellinen energiatutkimus, ympäristöhistoria, ympäristösosiologia ja ympäristöpolitiikan tutkimus ovat hakeneet paikkaansa tiedeyhteisössä. Osittain prosessi jatkuu yhä.

Massa on saanut myös henkilökohtaisesti tuntea tieteenalan kasvukivut. Hänen kollegansa eivät ole aina täysin ymmärtäneet poikkitieteellistä tutkimusta. Lisäksi Massan tutkimus ja mielipiteet ovat herättäneet tulisia tunteita yliopiston ulkopuolisissa instituutioissa, tosin ajoittain eri syistä kuin yliopistolla. ”Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on parhaimmillaan silloin, kun se liikkuu lähellä valtaa”, kommentoi Massa.

Vaatimaton pioneeri

Vaikka yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kehityskulku on ollut ajoittain vaikea, se on kantanut hedelmää. Samaan aikaan kun Massa ja hänen kollegansa ovat tehneet työtään yliopistolla, ympäristötietoisuus on iskostunut osaksi suomalaista yhteiskuntaa, niin ajatuksen kuin käytännön tasolla.

Massa ei kuitenkaan halua suurennella omaa osuuttaan muutoksessa.  Keskeisempi rooli on ollut hänen mukaansa ollut ympäristöliikkeellä, joka on politisoinut ympäristökysymykset. Rooliinsa Massa suhtautuu vaatimattomasti: ”ideat ovat olleet vaikuttamassa, mutta mikä niiden merkitys on ollut, niin sitä on vaikea sanoa.” Tutkimuspoliittisesti Massa kuitenkin kokee vaikuttaneensa selkeästi yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kehitykseen.

Opiskelijoita Massa kannustaa rohkeasti pitämään kiinni omista näkemyksistään. Massan mielestä opiskelijoiden kannalta ympäristöala on erittäin hyvä. Pinnalle nousee jatkuvasti uusia ideoita ja tekemistä riittää: ”Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen alueella tehtäviä on vaikka kuinka, etenkin integroituneena luonnontieteisiin.”

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *