Tätä blogitehtävää varten luettiin vuodelta 1993 peräisin oleva teksti (Queen & Blinn 1993) GIS:n eli geoinformatiikan perusteista. Vaikka teksti on esimerkiksi tekniikan kehitykseen suhteutettuna jo varsin iäkäs, suurin osa siinä esitetyistä tiedoista ja periaatteista on yhä käyttökelpoisia.
Tekstin teemat olivat suurimmilta osin entuudestaan tuttuja, mutta toki uusiakin asioita oli. En esimerkiksi ollut aiemmin edes ajatellut GIS:iä päällekkäisinä, eri asioita sisältävinä karttatasoina, jollaisina se artikkelin ensimmäisessä kuvassa esitettiin. Pikemminkin mielikuvissani on ollut jonkinlainen yksi karttataso, jolle tuodaan MapInfomaisesti jostakin taulukosta tietoa tiettyihin koordinaattipisteisiin. Nyt kun asiaa on ajatellut tarkemmin, esimerkiksi peruskartan päälle aseteltavat nimistöt, tiesuunnitelmat tai satelliittikuvathan ovatkin oikeastaan yhdeksi karttaesitykseksi yhdistettäviä karttatasoja, eli esimerkkejä niin kutsutusta overlay-analyysistä.
Jos tarkastellaan geoinformatiikkaa kokonaisuutena, se on tekstin mukaan monista eri osista koostuva kokonaisuus, joka vaatii mm. tilastotietoja eli dataa, karttapohjia, ohjelmiston, laitteet ja tietysti osaavan käyttäjän; toisaalta on huomioitava, että kaikki kyseisiä välineitä käyttävät menetelmät eivät kuitenkaan ole geoinformatiikkaa. Perinteisten paperikarttojen tarkasteluun verrattuna sekä haasteita että mahdollisuuksia on GIS:ssä paljon enemmän. Jo GIS:n ruohonjuuritasolta lähdettäessä on osattava päättää, käytetäänkö omassa työssä alue- eli rasterimuotoista (ruutuja) vai toisiinsa yhdistettävien koordinaatillisten pisteiden ja viivojen muodostamaa vektoriaineistoa. Vektoriaineistoa on ehkä näennäisesti helpompi tuottaa itse (“sen kun piirtää viivoja”), mutta valmista rasteriaineistoa on usein mielekkäämpi tai ainakin yksinkertaisempi käyttää. Siitä eteenpäin edettäessä on valittava yllämainitut ohjelmat ja data ja niin edelleen. Yksinkertaisimman paperikartan tekoon vaaditaan äärimmillään vain paperia ja yksi kynä. Vanhoissa käsityömenetelmissä on hyvää sekin, etteivät ne vanhene kovin nopeasti, toisin kuin tietokoneet ja ohjelmistot, joita joutuu päivittämään jatkuvasti. Vastaavasti paperikartan kanssa lopputuloskin on yksinkertainen, eikä sitä voi helposti päivittää, muuntaa tai monistaa eikä edes analysoida.
Kuten Jäppinen (2011) osuvasti mainitsee, alueellisen tiedon tuottamisessa, käsittelyssä ja analysoinnissa oli aiemmin ongelman tiedon saatavuus, kun taas nykyisin geoinformatiikan ja Internetin myötä ongelmaksi alkaa muodostua tiedon valtava määrä. GIS-ohjelmistojen käyttöä rajoittaakin käytännössä vain kulloinkin valittu tarkasteluaihe ja -taso.
Lähteet:
Blinn, C. R. & Queen, L. P. (1993). The Basics of Geographic Information Systems. Geographic Information Systems Basics, Terminology, and Analysis Tools: A Three-Part Series. University of Minnesota. 28.2.2011. <https://moodle.helsinki.fi/file.php/3710/artikkeli2_basics_of_GIS.pdf>
Jäppinen, Heikki (2011). Artikkeli 2 -GIS. Heikki Jäppisen blogi. Helsingin yliopisto. 28.2.2011. <https://blogs.helsinki.fi/0k42643/2011/02/27/artikkeli-2-gis/>