Toiseksi viimeinen päivä. Väsynyt kestävyyssoturi matkaa Sipoon metsistä kohti Viikkiä. Ajatus ei luista, mikään ei luista, ahdistaa. Ratkaisumme tuntuu tarpeettomalta, eikä lainkaan innovatiiviseltä. Olemmeko yrittäneet keksiä pyörän uudestaan ja päätyneet neliskanttiseen renkaaseen?

Saapuminen Viikkiin, ajoissa. Poissaoloja ei juuri ole, lukuunottamatta yhtä pommiin nukkumista. En usko että minun tarvitse kirjoittaa blogia, JES!

Aluksi kuppi teetä ja leipä kouraan ja sitten hommiin. Alkuun palasimme pohtimaan haasteemme perustana toimivan filosofian paikkansapitävyyttä, tämä hieman turhautti. Sitten syömään.

Ruoka auttoi! ideat lentelivät kuin itsestään ja ryhmäläiset jatkoivat toistensa lauseet. Miten tämä on mahdollista? Juuri viimeisellä mahdollisella hetkellä ryhmämme rupesi toimimaan kuin hyvin öljytty tuuliturbiini. Ratkaisumme hienosäätyi uskottavasti toimivaksi hyväksi ratkaisuksi! Nyt enää hetki niin harjoittelemme huomista loppuesitystä toiselle ryhmälle.

Ja sitten esittämään. Emme kerenneet täysin saada uusia juttuja mukaan esitykseemme ja esitys mentiin hieman ontuen läpi. Saimme kuitenkin hyvää palautetta, kiitos siitä toiselle ryhmälle. Sitten hiomaan esitystä lisää.

Seuraavaksi esitettiin jollekin Jukalle, ilmeisesti joku lehtori, viisas mies. Nyt esitys meni paremmin, vaikka unohdin loppuun kirjoitetun vitsin, “punch-linen”. Esitys meni jopa niin hyvin, että meitä pyydettiin Yliopisto-lehden(?) haastatteluun huomenna. Saimme myös hyviä vinkkejä ja parannusehdotuksia. Kiitos niistä. Sitten loppuhionta ja kotiin.

Ei vainenkaan poissaolojen takia rupesinkin kirjoittamaan blogia, Kiitos I.