Optimistit eivät selviydy

Aleksi omakuvaOllako optimisti, pessimisti vai realisti? Aleksi Tuuri pohtii, voiko sotavangin filosofiaa soveltaa hyvinvointiyhteiskuntaan.

Olen pyrkinyt säännöllisen epäsäännöllisesti lueskelemaan erilaisia business-kirjoja. Viime syksynä erityisen vaikutuksen teki Jim Collinsin kirja Hyvästä Paras – Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Kirjassa puitiin läpi tekijöitä, jotka olivat olleet syynä eri alojen yritysten menestykseen. Erityisesti mieleeni kuitenkin jäi tarina amiraali Stockdalesta.

Amiraali Stockdale joutui sotavangiksi Vietnamin sodan aikana. Hän virui Vietnamissa sotavankina vuosikausia ja tuona aikana häntä myös kidutettiin säälimättömästi lukuisia kertoja. Jim Collinsin kysyessä nyt jo eläkepäiviä viettävältä amiraali Stockdalelta, miten hän selviytyi koettelemuksesta, amiraali vastasi: ”En menettänyt koskaan uskoani siihen, että tarina päättyy hyvin. Olin varma, että pääsen vapaaksi ja että tuo aika muodostuisi elämäni ratkaisevaksi kokemukseksi, jota en vaihtaisi pois.” Collinsin edelleen jatkaessa: ”Ketkä eivät selviytyneet?”, vastasi Stockdale lyhyesti: ”Optimistit.”

Amiraalin mukaan ne henkilöt, jotka odottivat pääsevänsä ensin jouluksi kotiin ja sen jälkeen pääsiäiseksi perheensä luokse, kuolivat ennen pitkää suruun. Stockdale myös totesi, että ei pidä koskaan menettää uskoaan siihen, että kaikki käy hyvin, mutta samalla on otettava huomioon kulloisenkin todellisuuden julmimmat tosiasiat. Tältä pohjalta Jim Collins muotoili Stockdalen paradoksin:

”Säilytä usko siihen, että sinulle käy lopuksi hyvin, vaikka koetkin vaikeuksia ja kohtaa kulloisenkin todellisuuden julmimmatkin tosiasiat, mitä ne sitten ovatkaan.”

Aloin pohtia hyvinvointiyhteiskuntamme haasteita Stockdalen paradoksin pohjalta. Ehkäpä onkin niin, että pessimistit eivät laita tikkua ristiin tulevaisuuden vuoksi, koska he eivät usko saavansa mitään muutosta kuitenkaan aikaiseksi. Optimistit puolestaan eivät koe tarpeellisena tehdä vaikeita ratkaisuja, sillä he uskovat, että muutos parempaan tapahtuu joka tapauksessa, vaikka sitten itsestään.

Muutoksen saavat todennäköisimmin aikaan realistit, jotka Stockdalen tavoin katsovat julmimpia tosiasioita silmiin ja tekevät tarvittavat, ja joskus vaikeatkin ratkaisut. Paremman yhteiskunnan rakentaminen vaatii välillä kipeitä päätöksiä. Toisinaan voimme joutua luopumaan myös jo saavutetuista eduista, jotta voimme jättää tuleville sukupolville yhteiskunnan, jolla on varaa ja kykyä huolehtia myös yhteiskunnan heikompiosaisista.

Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen vaatii niin julmien tosiasioiden hyväksymistä, päättäväisyyttä, kestävyyttä kuin myös kovaa uskoa tulevaan. Uskon kuitenkin, että meistä yhteisönä löytyy näitä ominaisuuksia ja toivon, että olen lähempänä Stockdalen mainitsemaa realistia kuin optimistia.

Aleksi Tuuri on koulutukseltaan metsänhoitaja ja toimii LähiTapiola Pääkaupunkiseudun yritysasiakasliiketoiminnassa yhteyspäällikkönä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *