Lentomatkalla eurooppalaisen sosiaalityön tutkimuksen seuran (ESWRA) konferenssiin Tanskan Aalborgiin ajatukseni menevät hetkeksi liki kymmenen vuoden taa, jolloin valmistauduin matkalle pyöreän pöydän seminaariin Salisburyyn, Englantiin. Matka on jäänyt mieleeni yhtäältä siksi, että se oli ensimmäinen työmatka pois puolitoistavuotiaan poikani luota, mutta myös siksi, että tunsin tulossa olevan jotakin historiallista.

Seminaarin lopputuloksena kirjoitettiin 24 tutkijan, sosiaalihuollon asiantuntijan ja yliopisto-opettajan työskentelyn pohjalta niin sanottu Salisbury Statement eli julkilausuma: ensimmäinen kansainvälinen julkilausuma käytäntötutkimuksesta. Paikalla oli arvostamiani sosiaalityön asiantuntijoita yli kymmenestä maasta. Muun muassa Aulikki Kananojan – juuri eläkkeelle jääneen Helsingin sosiaaliviraston johtajan ajatukset saivat vastakaikua kansainväliseltä yleisöltä.

Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin käytäntötutkimus voi hienosti. Tämä keväänä järjestetään ESWRAn konferenssiin liittyvä pre-konferenssi Tanskan Aalborgissa nyt huhtikuussa ja kansainvälinen käytäntötutkimuksen konferenssi Hong Kongissa kuukauden päästä toukokuussa.

Mitä vajaan kymmenen vuoden aikana on saavutettu?

Numeroina: Salisburyssä oli 24 osallistujaa, Helsingin käytäntötutkimuksen konferenssissa 120, New Yorkissa 220 osallistujaa ja Hong Kongiin on ilmoittautunut yli 300 osallistujaa.

Kansainvälisyytenä: Euroopasta ja Australiasta Yhdysvaltoihin ja nyt Hong Kongiin. Pohjoismainen kirjamme käytäntötutkimuksesta käännetään pian kiinaksi!

Julkaisuina: Kansalliset ja kansainväliset lehdet ovat laatineet teemajulkaisuja käytäntötutkimuksen konferenssien esitysten pohjalta: Social Work & Society (2011), Nordic Social Work Research (2014), Janus (2015), Research on Social Work Practice (2015), Journal of Teaching in Social Work (2016). Myös kirjoja on julkaistu: Käytäntötutkimuksen taito (2016), Relationship-based social work research – understanding practice research (2016) sekä Uppror i elfenbenstornet – En bok om praktikforskning i socialt arbete (2016).

Ymmärryksen lisääntymisenä: Salisbury Statementin (2008) jälkeen ovat ilmestynyt Helsinki Statement (2013) ja New York Statement (2015). Julkilausumat ovat rakentaneet kansainvälisessä dialogissa syntynyttä ymmärrystä käytäntötutkimuksesta. Samalla ne ovat antaneet mahdollisuuden yhä laajenevalle joukolle tulla mukaan.

Pre-konferenssin aloituspuheenvuoroa varten tiivistän kolmen edellä mainitun julkilausuman viestit omaan tulkintaani nojautuen – ja myös hieman väkivaltaa tehden:

1) Salisbury: käytäntötutkimus perustuu uteliaisuudelle. Sitä tehdään, koska maailma on monimutkainen. Tarvitaan kumppanuutta tutkijoiden ja sosiaalityöntekijöiden kesken. Julkilausumassa haettiin uudenlaista yhteistyötä yliopiston ja ”kentän” välille. Tutkijan ja tutkivan sosiaalityöntekijän työnjaot olivat vielä jäsentymättömiä. Johtopäätöksenä oli, että käytäntötutkimusta täytyy ruveta tekemään, jotta voimme ymmärtää sitä paremmin.

2) Helsingin julkilausumasta nostan yhden ajatuksen: ”Käytäntötutkimusta voidaan pitää lisääntyvässä määrin sellaisena tutkimuksen ja käytännön kohtaamispaikkana, joka täytyy neuvotella joka kerta ja joka paikassa, ennemmin kuin erityisenä tutkimusmetodina.”

Helsingin konferenssista mieleeni ovat jääneet Heikki Waris -instituutin järjestämä kokeellinen työpaja yhteistutkijuudesta, engeströmiläisen toiminnan teoreettisen ajattelun esittely käytäntötutkimuksen yhteydessä, sekä Irving Epsteinin luento tiedon louhimisesta. Epstein otti viestikapulan ja lähti valmistelemaan New Yorkin konferenssia.

3) New Yorkin julkilausuma korosti konferenssin teemaa siltojen rakentamisesta siilojen sijaan. Sillan rakentaminen näyttöön perustuvien käytäntöjen tutkijoiden ja tutkimuksella informoidun käytännön välille oli yksi merkittävä tulos. Mieleeni jäi myös pohjoismaisten tutkijoiden, Lars Uggerhojin ja Ilse Julkusen dialogi dialogisuudesta käytäntötutkimuksessa. Näitä ajatuksia meidän pitäisi hyödyntää tulevassa sotessakin lääketieteellisen tutkimuksen ja sosiaalityön tutkimuksen siltojen rakentamisessa.

Wariksen työssä New Yorkin konferenssin fokus näkyi siinä, että meitä pyydettiin kirjoittamaan käytäntötutkimuksen opetuksestamme yhdysvaltalaiseen evidence based -perinteeseen nojautuvaan lehteen.

4) Hong Kongin julkilausumaa ei vielä ole kirjoitettu – sellainen toivottavasti syntyy konferenssin jälkeen. New Yorkin julkilausumassa tulevan konferenssin agendaksi asetetaan toimijajoukon laajentaminen: sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden lisäksi mukana olisi tärkeää olla poliittisia päätöksentekijöitä, sosiaalityön johtoa, opettajia ja palvelujen käyttäjiä. Toisaalta kehotetaan hyödyntämään monipuolisesti eri tutkimusmenetelmiä (niin kvantitatiivisia kuin kvalitatiivisiakin), jotta eri osapuolien ääni tulee esille. Kehotetaan hyödyntämään kokeilemista menetelmänä. Edelleen pidetään tärkeänä yhteisen ymmärryksen rakentamista arvoista sekä
sosiaalityöntekijöiden kykyä hyödyntää ja tuottaa käytäntötutkimusta. Monitieteisyyttä ja tutkimusrakenteiden luomisen tärkeyttä korostetaan – ja kaikkea tätä tulisi tehdä globaalissa yhteistyöverkostossa. Mahtavaa!

Menen Hong Kongin käytäntötutkimuksen konferenssiin moderoimaan eli keskusteluttamaan yleisöä ensimmäiseen suureen sessioon. Lisäksi minulla on siellä esitys liittyen Pro Sos -hankkeeseemme. Hankkeessa on monia käytäntötutkimuksellisia elementtejä, joista kertoa. Hankkeessamme hyödynnetään yhteistutkimisen ideoita ja siinä on ensimmäistä kertaa ainakin Wariksen ja Soccan historiassa kokemusasiantuntijoita palkattuina hanketyöntekijöinä. Hankkeessa hyödynnetään monenlaisia metodeja: kokeilemista ja mittareja ja sitä tehdään osana suurta toimijaverkostoa: kansallista sosiaalialan osaamiskeskusten ESR-hanketta.

Voisin puhua Hong Kongissa myös LAPE-työstämme, jossa luodaan käytäntötutkimukselle ominaisia yhteiskehittelyprosesseja lastensuojelun mallinnusten rikastamiseksi ja juurruttamiseksi – palvelujen kehittämiseksi. Yhteiskehittelyyn kutsutaan mukaan lapset, nuoret, ammattilaiset, esimiehet, yliopisto-opettajat, kuntatoimijat, järjestöt ja yritykset.

Voisin puhua Hong Kongissa myös käytäntötutkimuksen opetuksesta (Praksis). Sen avulla kasvatetaan sosiaalityöntekijöitä, jotka osaavat hyödyntää ja tehdä käytäntötutkimusta. Sitä minun ei kuitenkaan tarvitse tehdä, sillä paikalla on useampi Helsingin yliopiston, Wariksen ja Praksiksen kasvatti puhumassa käytäntötutkimuksistaan: Nanne Isokuortti, Kaisa Pasanen ja Heidi Muurinen.

Laura Yliruka
Kehittämispäällikkö, VTT

Kirjoitettu 18.4.2017