Mirja Satkan jäähyväisseminaaritallenne julkaistu – kiitos osallistujille!

Mirja Satkan uraa ja eläkkeelle jäämistä juhlistaneen seminaarin ’Miten sosiaalityö taisteltiin tieteenalaksi ja osaksi yhteiskuntatieteitä?’ luentotallenteet on julkaistu Sosiaalityön tutkimuksen seuran sivuilla. Linkin kautta on mahdollista katsoa joko koko seminaaritallenne tai yksittäisiä puheita. Luennot ovat myös vapaasti käytettävissä opetuksessa viittauskäytäntöjen mukaisesti.

Seminaari tarjosi ainutlaatuisen katsauksen aikalaistoimijoilta sosiaalityön tieteenalan kehitykseen ja siihen liittyneisiin keskusteluihin. Paikan päälle kutsuttujen lisäksi seminaaria seurasi 118 etäyhteysosallistujaa.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille!

 

 

Miten sosiaalityö taisteltiin tieteenalaksi ja osaksi yhteiskuntatieteitä? Mirja Satkan jäähyväisseminaari

Pian on aika juhlistaa Helsingin yliopiston sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori Mirja Satkan uraa ja eläköitymistä. Virtuaalinen jäähyväisseminaari järjestetään maanantaina 24.8.2020, kello 12.00-18.00. 

Seminaarin tarkoituksena on alustaa tutkimusprojektia aiheesta, keskustella sen tekemisessä tarpeellisista näkökulmista sekä kirjoittajista. Seminaari rakentuu aikalaistoimijoiden eli sosiaalityön tieteenalan rakentamisessa mukana olleiden lyhyille alustuksille sekä yhteiselle keskustelulle. Seminaarissa keskustellaan siitä, mitkä näkökulmat tutkimuksessa on ensisijaista saada esiin.

Osallistuminen:

Koronavirustilanteen vuoksi seminaari videoidaan Tieteiden talolta, ja tilaisuuteen voi osallistua videoyhteydellä omalta koneelta. Videoyhteys ei edellytä etukäteen ilmoittautumista, kirjautumista tai rekisteröitymistä, mutta teknisistä syistä etäosallistujia pyydetään olemaan paikalla n. 5 min ennen tilaisuuden alkua. Linkki seminaariin löytyy täältä.

Ohjelma:

Puheenjohtaja Timo Harrikari, Lapin yliopisto

12.00 Tilaisuuden avaus, Maritta Törrönen
12.15 Sosiaalityön käytäntö, professio ja tieteenala, Aulikki Kananoja
12.30 Vaikeita valintoja, Jorma Sipilä
13.00 Sosiaalityö tieteenalaksi – sosiaalihuoltajan näkökulma, Mirja Satka

Keskustelua

13.30 Sosiaalityön itsenäistyminen suomen- ja ruotsinkielisessä Helsingin yliopistossa, Synnöve Karvinen-Niinikoski
13.45 Sosiaalisen ympäristön ja sosiaalityön suunnittelun koulutusohjelma: Monitieteisyys ja oma profiili 1970-luvun tutkinnonuudistuksesta kestävän siirtymän paradigmaan, Aila-Leena Matthies

Keskustelua

14.15-14.45 Kahvitauko
14.45 Sosiaalipolitiikan metamorfoosi Lapin yliopistossa, Kyösti Urponen
15.00 Sosiaalityö itsenäiseksi pääaineeksi Kuopion yliopistossa, Pauli Niemelä
15.15 Opetusklinikka ja moniammatillisuus Turun yliopistossa, Leo Nyqvist

15.30-16.00 Julkaisua kohti, keskustelua juontaa Timo Harrikari

16.00-17.30 Saattelua & kilistelyä

Seminaarin järjestävät: Sosiaalityön tutkimuksen seura, Helsingin yliopiston sosiaalityön tieteenala, Soccan Heikki Waris -instituutti

Tervetuloa osallistumaan keskusteluun!

Terveyssosiaalityö varmistaa terveydenhuollon vaikuttavuutta

Terveyssosiaalityö näkyväksi -tutkimuksessa on kartoitettu suomalaista terveyssosiaalityötä empiirisesti laajemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Terveyssosiaalityö näkyväksi –tutkimuksessa 249 terveyssosiaalityöntekijää HUSista, Helsingin kaupungilta, Taysista ja Tampereen kaupungilta kuvasivat yhden työpäivän aikana tekemäänsä työtä viiden minuutin tarkkuudella. Tutkimustulokset osoittavat, että terveyssosiaalityössä tarjotaan emotionaalista tukea ja tietoa sopeutumisesta sairauteen ja elämäntilanteen muutoksiin sekä vahvistetaan potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. ”Terveyssosiaalityö varmistaa osaltaan terveydenhuollon toimenpiteiden vaikuttavuutta huolehtimalla, että potilaat saavat tukea omaisiltaan sekä tarvitsemansa sosiaalipalvelut ja muut palvelut”, sanoo tutkimusjohtaja ja Soccan Heikki Waris –instituutin kehittämispäällikkö Laura Yliruka.

Tilannearvioita, terveysperusteisten etuuksien selvittämistä ja psykososiaalista tukea

Terveyssosiaalityöntekijät työskentelevät akuuteissa tilanteissa ja kiireettömässä hoidossa osana somaattista, psykiatrista ja mielenterveyspalvelujen hoitoketjua. Terveyssosiaalityön erityisosaamista ovat vaativien tilannearvioiden tekeminen, terveysperusteisten etuuksien selvittely ja psykososiaalisen tuen tarjoaminen ja järjestäminen.  Sosiaalityössä tehdään myös sosiaalipalveluja koskevaa neuvontaa, työkyvyn ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittämistä ja yhteistyötä potilaan omien verkostojen, viranomaisten ja järjestöjen kanssa. ”Terveyssosiaalityössä potilaan elämäntilannetta tarkastellaan kokonaisuutena ja etsitään ratkaisuja tukea potilasta sekä hänen läheisiään oikea-aikaisesti koko hoitoprosessin aikana. Potilaiden hyvää kokemusta terveydenhuollossa vahvistetaan tuomalla esiin potilaan ja perheenjäsenten toiveita ja tarpeita”, hankkeen tutkija Jenika Heinonen kertoo.

Terveyssosiaalityöntekijää tarvitaan esimerkiksi silloin, kun on kyse työkyvyttömyydestä ja kuntoutusmahdollisuuksista, vanhemmuuteen, lapsiin sekä perhe- ja parisuhteisiin liittyvistä kysymyksistä, mielenterveyshaasteista, psykosomaattisesta tuesta sairauden käsittelyyn ja siihen sopeutumiseen sekä läheisten tukemiseen sairauden tai kuoleman kohdatessa. Terveyssosiaalityön tehtäväkentän laajuutta kuvaa hyvin se, että tutkimuspäivän aikana 249 terveyssosiaalityöntekijää hoitivat yli 1 700 potilaan asioita. Tilannearviointien ja ohjauksen taustalla oli 84 erilaista elämäntilannetta.


Terveyssosiaalityö näkyväksi-tutkimus

Tutkimuksessa toistettiin aiemmin Melbournen yliopistossa Australiassa toteutettu tutkimusasetelma. ”Kerätystä ja kansainvälistä kiinnostusta herättäneestä aineistosta on meneillään myös maiden välistä vertailevaa tutkimusta”, toteaa professori Mirja Satka. Tutkimusta koordinoidaan Soccan Heikki Waris –instituutissa. Mukana tutkimuksen teossa on ollut Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja vastaajaorganisaatioista koottu kliinisten tutkijoiden asiantuntijaryhmä.

Tutkimus edustaa yhteistoiminnallista käytäntötutkimusta, jossa tutkimusta toteutetaan tiiviisti terveyssosiaalityöntekijöiden kanssa. ”Tutkimuksen aineistot ovat käytettävissä kussakin osallistuvassa yksikössä tarkempia analyyseja varten ja näin edistämme HUS:n strategista päämäärää olla paras yhteisö oppia, tutkia ja tehdä merkityksellistä työtä”, toteaa Laura Yliruka.

Tutkimus auttaa niin ammatillisia yhteistyökumppaneita kuin päätöksentekijöitäkin tutustumaan terveyssosiaalityöhön, mikä on tärkeätä niin potilas- ja asiakastyön tuloksellisuuden kuin sote-integraationkin kannalta. ”Terveyssosiaalityöhän on soten ytimessä”, muistuttaa yliopistonlehtori Anna Metteri Tampereen yliopistosta.

Sidosryhmäraportti tuo tiivistetysti esille ensimmäiset empiiriset tulokset: http://www.socca.fi/files/8555/Terveyssosiaalityo_nakyvaksi_-terveyssosiaalityon_tarve_interventiot_ja_ajankaytto_-raportti.pdf

Lue tutkimushankkeesta lisää täältä.

Kuvassa vasemmalta

Jenika Heinonen, Laura Yliruka, Lynette Joubert, Anna Metteri ja Mirja Satka

Kaksi väitöstä lapsista ja lastensuojelusta kesäkuussa – instituutti juhlii virtuaalisesti

Väitöstilaisuudet välitetään reaaliaikaisesti verkossa ja ne ovat kaikille kiinnostuneille avoimia.

VTM, laillistettu sosiaalityöntekijä Tiina Lehto-Lundén väittelee lauantaina 6.6.2020 kello 12 aiheenaan lasten kokemukset lastensuojelullisesta tukiperhetoiminnasta. Lapsia kuullen Tiina jäljittää vastausta kysymykseen millaiseksi tukiperhetoiminta merkityksellistyy lasten kokemana. Vastaväittäjänä toimii sosiaalityön professori Sanna Hautala Lapin yliopistosta ja kustoksena Mirja Satka. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 3/2020. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. Väitöstilaisuutta voi seurata tämän linkin kautta.

VTM, laillistettu sosiaalityöntekijä Susanna Hoikkala väittelee perjantaina 12.6.2020 kello 14 aiheenaan yhden lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytännöt vuosien 1950-2000 välillä. Tutkimuksen aineistona ovat tapauslaitoksen yksityiskohtaiset aikalaisdokumentit, joten Susannan analyysi on vahvasti kiinni laitoksen arkipäiväisissä käytännöissä ja niissä ajan myötä tapahtuneissa isoissa muutoksissa. Vastaväittäjänä on sosiaalityön professori Marjo Kuronen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena Mirja Satka. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Heikki Waris -instituutin tutkimuksia. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. Väitöstilaisuutta voi seurata tämän linkin kautta.

Globaali käytäntötutkimus juhlii toukokuussa 2020

Juuri ennen sosiaalityön käytäntötutkimuksen käsikirjan julkistamista on paikallaan taustoittaa juhlan kohdetta. Vierailin syksyllä 2019 Melbournen yliopiston sosiaalityön yksikössä aitiopaikalla, sillä kirjaa viimeisteltiin siellä. Valmis opuksen tuli olla toukokuussa 2020, jolloin Melbournen yliopisto järjestäisi viidennen kansainvälisen käytäntötutkimuksen konferenssin.

Hyvin tunnetuista syistä konferenssi siirtyi vuodella, mutta yli 500 sivuinen, Routledgen kustantama käytäntötutkimuksen käsikirja valmistui aikataulussa. Käsikirja on Australiasta, Itäisestä Aasiasta, Euroopasta ja USAsta kotoisin olevan 48 kirjoittajan työn tulos. Kansallisvaltioittain tarkastellen kirjoittajien enemmistö on Victoriasta, Tanskasta, Britanniasta, USAsta sekä Suomesta. Mukana on peräti 15 suomalaista sosiaalityön asiantuntijaa, joista 14 toimii Helsingin yliopistossa eri rooleissa, ja yksi Itä-Suomen yliopistossa. Tästä voi päätellä, että käytäntötutkimus on hyvässä vedossa niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin sosiaalityön keskustelussa.

Käytäntötutkimusta tekevät eivät pidä itseään koulukuntana, mutta sosiaalityön tutkimusta ja käytäntöjä uudistavana 2000-luvun liikkeenä sitä voi kyllä pitää. Sen ytimessä on tiedontuotannon auktoriteetin ja toimijuuden yleinen demokratisoituminen tutkijoilta kaikille osallisille. Jotkut kirjoittajat arvioivat (esim. M. Fisher), että käytäntötutkimus syntyi paikkaamaan näyttöön perustuvan sosiaalityön ongelmia sille liian kompleksiseksi käyneessä maailmassa. Toisaalta voi myös kysyä: eikö se ollut ajattelumme tiedon tuottamisesta ja tutkimuksesta, joka muuttui, ja tarvittiin käytännön toimijat mukaan ottavaa uudistumista? Ajankohtaiseksi käytäntötutkimusta perustelee myös se, että huomattava osa kirjoittajista oli koolla jo Englannin Salisburyssä keväällä 2008. Samat naamat ovat jatkaneet yhteistä keskustelua Helsingissä 2012, New Yorkissa 2014, Hong Kongissa 2017 – ja ensi vuonna Melbournessa – mutta vetäneet joka kerta mukaansa kasvavan joukon uusia tutkivia kollegoja.

Tällä vuosituhannella sosiaalityön käytäntötutkimuksesta on ilmestynyt lukuisia oppikirjoja eri maissa (Suomessa 2005 ja 2016; Pohjoismaissa 2012), mutta nyt ilmestynyt käsikirja on ensimmäinen globaali esitys aiheesta. Seuraava luonteva askel olisi tietenkin käytäntötutkimuksen kansainvälisen tieteellisen aikakausjulkaisun pystyttäminen, mutta tietääkseni se ei vielä ole tekeillä. Käytäntötutkijat ovat toistaiseksi saaneet julkaisunsa riittävästi esille moninaisilla sosiaalityölle relevanteilla kanavilla, ja toisaalta käytäntötutkijoilla ei ole ollut tarvetta oman koulukunnan sementoimiseen.  Se olisi vastoin liikkeen tämänhetkisiä pyrkimyksiä olla lähestymistavoissaan avoin ja neuvotteleva, sekä tukea demokraattista, moninäkökulmaista tiedon tuottamista inhimillisen hyvinvoinnin monista kysymyksistä.

The Routledge Handbook of Social Work Practice Research (toim. Lynette Joubert, University of Melbourne, Australia & Martin Webber, University of York, UK) sisältää 39 lukua, joista artikkeleiden määrällä mitaten painavimmat pääluvut (11 artikkelia/luku) käsittelevät käytäntötutkimuksen metodologiaa ja sovelluksia. Metodologisen keskustelun vahvuus on upeaa, sillä käytäntötutkimuksen tulosten tulee olla luotettavia, käytännön kannalta relevantteja, sekä eettisesti ja sosiaalisesti kestäviä – kuten tieteen tulosten yleensäkin. Tähän osaan sisältyy Heidi Muurisen (2019) väitöskirjaan nojaava pragmatismia käytäntötutkimuksen metodologiana esittelevä artikkeli.

Kolme muuta kirjan päälukua keskittyvät käytäntötutkimuksen ominaislaadun, pedagogiikan sekä tulevaisuuden kysymyksiin. Pedagogisen osan kaksi ensimmäistä artikkelia esittelevät yksityiskohtaisesti pääkaupunkiseudun Praksis opetusta. New Yorkin konferenssissa sitä kommentoi paikallinen sosiaalityön käytäntöjen opettaja: ”olette ainakin 20 vuotta meitä edellä”.

Kirjan monitahoisissa sisällöissä kuvataan käytäntötutkimuksen kehityskaari tällä vuosituhannella, tutkimustavan sidoksisuus kulloiseenkin kulttuuri- ja toimintaympäristöön sekä relationaalisten ja monimenetelmäisten tutkimusotteiden hyödyllisyys, kun tavoitteena on eri osapuolia osallistava tutkimus ja dialoginen tiedon tuottaminen.

Eri puolilla maailmaa kehittyneet käytäntötutkimuksen tavat vaihtelevat. Esimerkiksi New Yorkissa syntynyt sairaalan sosiaalityön clinical data mining (tiedonlouhinta kliinisistä dokumenteista) on levinnyt muun muassa Australiaan ja sikäläinen empiiriseen näyttöön perustuva sosiaalityöntekijän päivittäisten työsisältöjen tutkimus (Manguy, ym.) on tuotu Suomeen (ks. Yliruka ym. 2019). Se on yksi kirjassa esitellyistä käytäntötutkimuksen sovelluksista. Osallistavista käytäntötutkimuksista Suomessa ja muualla maailmassa kuvataan tutkimusta nuorten kanssa sekä pakolais- ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten kanssa.

Globaalin käsikirjan virtuaalinen julkistus alkaa kokeiluna Australian Melbournessa pari päivää ennen globaalia juhlistusta. Silloin testataan globaalin (IT) ja lokaalin tekniikan (kilistely) käytännöllinen toimivuus. Koko maapallolle ulottuva julkistustapahtuma ajoittuu Kaliforniaan kello 8 aamulla, Victoriaan kello 22 illalla, ja muualle sillä välillä, kuten Suomeen kello 15.

Jos meillä ei olisi globaalia virusta, ei meillä myöskään olisi tätä jännittävää virtuaalista juhlaa, joka on lajissaan sosiaalityön ensimmäinen. Tulevaisuudessa virtuaaliset julkkarit lienevät vain luonteva osa tutkijan arkipäivää ja glokaalia elämänmenoa.

Mirja Satka

Viitteet:

Muurinen: Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa. Helsinki: Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 2/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5616-82-8

Yliruka & Heinonen & Satka & Metteri & Alatalo: Terveyssosiaalityö näkyväksi -tutkimus. Terveyssosiaalityön tarve, interventiot ja ajankäyttö. Työpapereita 2019:1. Helsinki: Socca 2019.  http://www.socca.fi/tutkimus/terveysosiaalityo_nakyvaksi_-tutkimus

Sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä tutkimusperustaisesti

Heikki Waris -instituutin tohtorikoulutettava Nanne Isokuortti oli sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry:n haastateltavana. Väitöskirjassaan hän tarkastelee sitä, miten ulkomailla kehitettyjä tutkimusperustaisia innovaatioita voidaan ottaa käyttöön suomalaisessa lastensuojelussa. Isokuortti pitää tutkimustyössä tärkeänä kosketusta käytännön sosiaalityöhön ja kaipaa itsekin toisinaan sosiaalityöntekijän perinteisten työtehtävien pariin. Lue haastattelu täältä.

Käytäntö kohtaa tutkimuksen Melbournessa – Ideoita suomalaisen praktikkotutkimuksen vahvistamiseen

Sosiaalityön opintoihin Helsingin yliopistossa on kuulunut käytäntötutkimuksen opetus jo yli 10 vuoden ajan. Opetuksen myötä monilla pääkaupunkiseudulla toimivilla sosiaalityöntekijöillä on käsitys siitä, mistä käytäntötutkimuksessa on kyse ja miten tutkimus voi kytkeytyä osaksi sosiaalityöntekijän työtä. Kunnissa ei kuitenkaan ole sosiaalityön ammattilaisten tutkimuksen tekoa käytännössä tukevia rakenteita – toisin kuin esimerkiksi terveydenhuollossa. Miksi ja miten sosiaalityöntekijät voisivat tehdä tutkimusta osana työtään?

Vastausta tähän kysymykseen on hahmoteltu Australian Melbournessa ja siellä yleisessä terveyssosiaalityössä, johon pääsimme tutustumaan tutkimusvaihdon aikana huhtikuussa 2019. Melbournessa tutkimuksen tekeminen oli useissa sairaaloissa siellä työskenteleville sosiaalityöntekijöille mahdollista, yhdessä sairaalassa jopa pakollista.

Tutkimuksen tekemistä monialaisessa työyhteisössä pidettiin tärkeänä monesta syystä. Ensiksi tutkimuksen tekeminen syvensi ymmärrystä asiakkaiden tilanteisiin ja tarpeisiin liittyvistä kysymyksistä. Laadullisen tutkimuksen tekeminen esimerkiksi rintasyöpää sairastavien naisten, vakavasti sairastuneiden lasten perheiden tai omaishoitoon liittyvän väkivallan eri osapuolten kokemuksista auttoi sosiaalityön tiimejä kehittämään toimintaansa ja yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Toiseksi tutkimuksen tekeminen mahdollisti palvelujen arvioimisen, kuten sairaalapäivystyksessä käytettävän perheväkivaltaa kartoittavan lomakkeen arviointitutkimuksen kohdalla. Monissa sairaaloissa arvioitiin myös tutkimuskoordinaattoreiden työn ja työntekijöille tarjottujen koulutusten vaikuttavuutta. Lisäksi tutkimuksen tekoon liittyvien kirjallisuuskatsausten tekemisen koettiin edistävän jo olemassa olevan tutkimustiedon hyödyntämistä.

Sosiaalityöntekijöiden työssään tekemälle tutkimukselle oli tarjolla tukea. Osa organisaatioista oli palkannut sosiaalityön osastolle tutkimuskoordinaattorin, joka työskenteli samoissa avotoimitiloissa sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tutkimuskoordinaattori auttoi sosiaalityöntekijöitä tutkimuskysymyksen muotoilussa, kirjallisuuskatsauksen tekemisessä, tutkimusmenetelmän valinnassa sekä tulosten analysoinnissa ja raportoinnissa. Lisäksi tutkimuskoordinaattorit kokosivat olemassa olevaa ja organisaation omasta tutkimustoiminnasta kertyvää tutkimustietoa ja tekivät myös itse tutkimusta. Eri sairaaloissa työskentelevät tutkimuskoordinaattorit tekivät myös yhteistyötä yhteisen tietopohjan ja toimintamallien kehittämiseksi, esimerkiksi eutanasiaan liittyvien käytäntöjen kohdalla. Kaikissa sairaaloissa ei ollut palkattua sosiaalityön tutkimuskoordinaattoria, mutta yliopiston professori tuki muun opetus- ja tutkimustyönsä ohella sosiaalityön tiimin yhdessä toteuttamaa tutkimusaineiston keruuta, analyysin tekoa ja tutkimusartikkelin kirjoittamista.

Tutkimuksen teon liittäminen osaksi työtä herättää kysymyksiä siitä, miten se on mahdollista kiireisen asiakastyön ohella eikä aikataulujen sovittaminen ole melbournelaistenkaan praktikkotutkijoiden mukaan aina helppoa. Melbournessa praktikkotutkijoiden tekemät yksittäiset tutkimukset olivat kuitenkin niin pieniä, että ne olivat sovitettavissa osaksi työtä. Tällöin tutkimuskoordinaattorin oli mahdollista koota pienistä puroista isompi tiedon virta. Tarvittaessa työajan rauhoittamiselle tutkimuksentekoon haettiin apuraha. Silloin kun tutkimuksen tekeminen oli koko tiimin yhteinen tehtävä ja aineiston keruuseen osallistui useita sosiaalityöntekijöitä, oli mahdollista kerätä jopa 100 asiakkaan laadullinen haastatteluaineisto, tehdä analyysi yhdessä ja jakaa kirjoitusvastuita. Lisäksi aineiston kerääminen ei ollut käytännön työstä erillinen tehtävä vaan haastattelut toteutettiin asiakkaiden suostumuksella palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Koska käytäntötutkimukset olivat sosiaalityöntekijöille ja organisaatiolle relevantteja, niiden tekeminen motivoi osallistujia sovittamaan tutkimusta osaksi työtä.

Merkittävää tutkimuksen teon onnistumiselle näyttää käymiemme keskustelujen perusteella olleen:

  • tutkimusaineiston keruun sovittaminen osaksi asiakastyötä
  • tutkimuskoordinaattorin tai professorin antama tuki ja ohjaus tutkimusosaamisen vahvistamiseksi
  • organisaation esimiesten tuki ja lupa käyttää pieni osa työajasta tulosten analysoimiseen ja tieteellisen julkaisun kirjoittamiseen.

Esimiehet arvioivat tutkimuksen teon olevan hyödyllistä palvelutoiminnan kehittämiselle, tutkimusperustaiselle käytännölle ja sosiaalityön toiminnalle osana terveydenhuoltoa. Tutkimuksen konkreettiset hyödyt asiakkaille saivat esimiehet arvostamaan tutkimusta ja edistämään tutkimusmyönteistä työkulttuuria.

Melbournessa on onnistuttu luomaan tuki- ja yhteistyörakenteita sekä organisaatiokulttuuria, joka mahdollistaa tutkivaa sosiaalityötä ja praktikkotutkimuksen tekemistä. Lisäksi yhteinen tutkimuksen teko esimerkiksi fysioterapeuttien kanssa edistää monialaista yhteistyötä ja tiedonmuodostusta. Tapaamiemme ammattilaisten kokemusten valossa praktikkotutkimuksen edistäminen olisi nähdäksemme perusteltua myös suomalaisessa sosiaalityössä, jossa sosiaalityöntekijöillä on jo vankkaa menetelmällistä osaamista.

Lisää melbournelaisten sosiaalityöntekijöiden tekemästä tutkimuksesta ja siitä, miten Australiassa käytäntö kohtaa tutkimuksen on mahdollista päästä kuulemaan ensi vuonna Melbournen yliopiston 25.-27.5.2020 järjestämässä Practice meets research -käytäntötutkimuskonferenssissa.

Nanne Isokuortti ja Heidi Muurinen

tohtoriopiskelijat

Kiitämme Kunnallisalan kehittämissäätiötä matka-apurahasta, joka mahdollisti tutkijavaihdon.

Historia opettaa

Olen juuri arvioinut yli 40 oppimispäiväkirjaa. Tehtävä sai minut tällä kertaa emotionaalisesti kosketetuksi. Kysyn itseltäni mikä sen sai aikaan? Mikä tällä kurssilla oli erilaista ja kosketti kokenutta opettajaa? Vastaukseni on: Lukemani todisti että oman alan historian tuntemus on tärkeä osa sosiaalityöntekijän ammatti-identiteettiä ja itseymmärrystä.

Sosiaalityön tieto, oppihistoria ja teoria -kurssi suunniteltiin kaksi vuotta sitten täyttämään tietoaukkoa, joka on näkynyt erityisesti graduohjauksessa. Opiskelijat ovat kuulleet siihen mennessä ison määrän luentoja ja lukeneet satoja sivuja sosiaalityön teoriasta, teorian ja käytännön suhteista, oppihistoriasta sekä muuttuvasta sosiaalityöntekijän tietoperustasta – asiakkaiden tietämys mukaan lukien. Mutta opiskelijalle tämä monien tasojen palapeli ei läheskään aina jäsentynyt maisteriopintojen aikana.

Suunnittelin kurssin, jossa oppihistoriaa käytetään juonena sitoa yhteen erilaisia sosiaalityössä vaikuttaneita ja vaikuttavia tieteenfilosofisia ja teoreettisia traditioita sekä sosiaalityön ammattien kehitystä. Ideana oli analysoida sitä, miten ja miksi suomalainen sosiaalityön tieto ja tietäminen on ollut jatkuvassa muutoksessa. Se on edelleenkin valtakamppailujen luvattu kenttä. Joinakin ajankohtina kamppailu on ollut näkyvää, enimmäkseen se on aikalaistoimijoille kuitenkin piiloista.

Kurssilla läpikäytiin eri aikojen tiedollisia jännitteitä nykyaikaa painottaen. Tämän ajan jännitteet paikannettiin näyttöperustaisen sosiaalityön sekä vuorovaikutussuhteita, elämänkokonaisuutta ja erilaista tietoa arvostavan pragmaattisen lähestymistavan välisiksi.

Lisäksi tarkasteltiin sosiaalityön tieteenalan luonnetta muiden sosiaalitieteiden joukossa sekä suhteessa lääketieteeseen, tiedon käsitettä ja lajeja, eri teorioiden taustaoletuksia, 1900-luvun lopun käytäntökäännettä. Edelleen esiteltiin suomalaisen sosiaalityön oppihistorian muutoksia eri aikoina hallinneiden tietokäytäntöjen kautta viimeisen sadan vuoden ajalta ja tutustuttiin digitaaliseen dokumentaatioon Apotin välityksellä. Kurssin kuluessa luettiin kansainvälisiä ja kotimaisia tieteellisiä artikkeleita.

Tavoitteena oli ymmärtää paremmin nykypäivän monitahoista tutkimusajattelua sekä keskustelua tiedosta niissä yhteiskunnallisissa suhteissa, joissa sosiaalityöntekijät nyt toimivat. Tutkimuksen käytännöllisiä nykysuuntauksia eli implementaatiotutkimusta ja kokeilemista tiedon tuottamisen menetelminä kurssilla esittelivät tohtorikoulun opiskelijat. Lisäksi tehtiin eri aihepiirejä yhteen kokoavia ja syventäviä oppimistehtäviä ja kirjoitettiin oppimispäiväkirja.

Oli koskettavaa lukea monen opiskelijan kokeneen oppimisprosessinsa voimaannuttavaksi. Ainakin osan palapelit olivat edenneet tai tulleet jopa valmiiksi. Se tuotti kirjoittajille iloa ja ammattiylpeyttä. Avaan joitakin ydinkohtia kurssilaisten oivalluksista.

Kaikki lukivat tieteellisen artikkelin Mary Richmondin 100 vuotta sitten kirjoitetun sosiaalityön opin uudesta tulkinnasta (Fjeldheim, ym. 2015). Havaittiin että sosiaalityön ydin ei ole muuttunut: sen tietokohde on aina ollut ihmisen ja yhteisön vuorovaikutussuhteet. Alan tietokohde ei olekaan epämääräinen.

Sosiaalityön metodikiistaan perehdyttiin Timo Toikon (2003) artikkelista. Miten lähes samoin ajattelevat toimijat eivät voineet tehdä kompromisseja, vaan ajautuivat elämäniäkseen eri leireihin ja hidastivat oppialan kehitystä? Yhteistyö vs. eristäytyminen eri alojen asiantuntijoiden välillä tai saman alan toisin ajattelevien kesken tunnistettiin myös tästä ajasta. Työskentely asiakkaiden ja eri ammattilaisten yhteisillä vaihtoalueilla (Pohjola, ym. 2015) näyttäisi keinolta välttää leiriytyminen. Vaihtoalue määriteltiin eri osapuolten jakamaksi yhteiseksi oppimisen ja dialogisen toiminnan tilaksi. Voisiko vaihtoalue mahdollistaa ammatin tietoperustan, joka kehittyy osana käytäntöjä? Ja lisäksi kaikkia tiedon lajeja hyödyntäen? Sosiaalityön tietoperustan ikuisiin dilemmoihin voikin löytyä toimivia ratkaisuja.

Oppimispäiväkirjoista välittyy ymmärrys siitä, että sosiaalityön tietoperusta on historiallisesti kerrostunut ja alinomaisessa liikkeessä. Siksi jokaisen sossun on hyvä tehdä omat valintansa ja olla selvillä millä tietoperustalla kulloinkin toimii, ja miten hyödyntää niitä tiedon eri lajeja, jotka ovat osa sosiaalityötä.

Mikään ei tieto ei välttämättä häviä, vaan se voi ilmaantua uudestaan, uusina käsitteinä ja uusilla metodeilla tuotettuna. Sosiaalityön tieteenala sijoittuu kahden episteemisen systeemin kohtaamispisteeseen; ala on sekä teoreettinen että käytännöllinen. Siksi näiden systeemien jatkuva vuorovaikutus on käytännön työssä tarpeellista, kuten on myöskin erityinen tietoteoria. Esimerkiksi sellainen kuin pragmatismi, joka arvostaa käytännöllistä tieteellistä tietoa.

Mirja Satka

Sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori

 

Kahden opiskelijan oppimispäiväkirjat voi lukea täältä:

Oppimispäiväkirja – Salla Lajunen

Oppimispäiväkirja – Joni Lähde

 

Eväitä monitieteisen käytäntötutkimuksen tekoon

Kesän lopussa australialainen professori Lynette Joubert vieraili Heikki Waris -instituutin kutsumana Helsingissä. Joubert oli yksi pääpuhujista kansainvälisessä käytäntötutkimuksen seminaarissa Hong Kongissa toukokuussa 2017, jossa myös suomalaisia käytäntötutkimuksen tekijöitä oli runsaasti paikalla.

Kuinka sosiaalinen saadaan esille?

Yksi Joubertin esittelemistä käytäntötutkimushankkeista koski syöpäsairaiden hoidon parantamista. Käytäntötutkimus alkaa aina käytännön työntekijöiden havaitsemasta epäkohdasta, josta muotoillaan tutkimuskysymys. Ongelmaksi oli havaittu se, että syöpäpotilaiden sellaiset oireet kuin unettomuus, pelokkuus ja huolestuneisuus tulkittiin masennukseksi ja niitä hoidettiin masennuksena. Tutkimuksessa hyödynnettiin monimetodista lähestymistapaa (data mining, kvasi-kokeelliset menetelmät ja fokusryhmähaastattelut).

Kvantitatiivista aineistoa analysoimalla käytäntötutkijat havaitsivat, että masennusoireiden takaa löytyi perheen huoltoon ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin liittyviä tekijöitä sekä taloushuolia. Ei olekaan merkityksetöntä, määritelläänkö ongelmat sosiaalisiksi vai terveydellisiksi. Onko syöpään sairastumisessa kyse myös mielen sairastumisesta vai luonnollisesta sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen?

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin laajan potilasjoukon tilannetta ja nostettiin esiin teemoja, joihin tarttumalla potilaiden hoitoa ja psykososiaalista tukea voitiin parantaa. Käytäntötutkimuksen viimeisessä vaiheessa potilaat olivat itse mukana tulkitsemassa tutkimuksen tuloksia ja kehittämässä siltä pohjalta hoitoa paremmaksi.

Sairaalassa tarvitaan vahvaa poikkitieteellistä tutkimusta ja rahoitusta

Kaiken kaikkiaan Joubertin luento vahvisti käsitystä siitä, kuinka paljon saisimme aikaan monitieteisillä, käytännönläheisillä tutkimushankkeilla. Tämä vaatisi kuitenkin myös muun muassa sosiaalityöntekijöille vastaavia mahdollisuuksia ja resursseja tutkimuksen tekemiseen kuin esimerkiksi lääkäreillä.

Professori Joubertin kanssa on suunniteltu uusi vierailu Suomeen huhtikuussa 2018. Tavoitteenamme on jatkaa silloin siitä, mihin elokuussa jäimme. Uskon, että tästäkin kansainvälisestä yhteistyöstä on hyötyä, kun suunnittelemme opetuksen ja tutkimuksen rakenteita SOTEen ja uusiin osaamis- ja tukikeskuksiin. Australiassa on pitkät perinteet siitä, että sosiaalityön professori toimii yliopistollisissa sairaaloissa honoury position -asemassa: hänellä on oikeus opettaa, ohjata ja tehdä käytäntötutkimusta sairaalassa. Toivottavasti myös meille saadaan jatkossa vastaavat rakenteet.

Laura Yliruka
Kehittämispäällikkö, VTT

Tutkimusta sosiaalityön konehuoneissa ja niiden liepeillä – terveisiä Hong Kongin käytäntötutkimuskonferenssista!

Mitä on käytäntötutkimus? Toukokuun lopulla matkustin Hong Kongiin asti etsimään vastausta tähän kysymykseen. Olen sovittanut käytäntötutkijan takkia ylleni siitä lähtien, kun viime syksynä aloitin yliopistonlehtorina erityisalanani sosiaalityön ammattikäytäntöjen opetus ja tutkimus. Suurimman osan tutkijanurastani olen tehnyt sosiaalityön käytäntöihin liittyvää ja niiden kehittämisen kannalta relevanttia tutkimusta, mutta en ole määritellyt tutkimustani erityisesti käytäntötutkimukseksi.

Hong Kongissa osallistuin yhdessä useamman suomalaisen kollegan kanssa 4. kansainväliseen käytäntötutkimuksen konferenssiin (4th International Conference on Practice Research, ICPR). Minulla on kunnia olla puheenjohtajana helsinkiläisten käytäntötutkijoiden työryhmässä, joka veti salin täyteen osallistujia kuulemaan ja keskustelemaan Heikki Waris -instituutin piirissä kehitellyistä sosiaalipalveluiden tutkimusperustaisen kehittämisen malleista. Tämän lisäksi matkani tarkoituksena oli syventää ymmärrystäni siitä, kuinka käytäntötutkimus eri yhteyksissä ja eri puolilla maailmaa ymmärretään.

Monitieteiseen konferenssiin osallistui noin 250 tutkijaa ja tutkimusorientoitunutta käytännön toimijaa 34 maasta. Enemmistö osallistujista oli sosiaalityön piiristä, mutta sen lisäksi edustettuina olivat ainakin sosiologian, sosiaalipolitiikan, terveystieteiden ja psykologian tieteenalat. Myös teoreettis-metodologisten lähestymistapojen kirjo oli laaja. Konferenssi toi yhteen niin näyttöön perustuvan käytännön nimeen vannovat, satunnaistettuja kontrolloituja koeasetelmia toteuttavat tutkijat kuin yhteistutkijuuteen ja -kehittämiseen pohjautuvien uudenlaisten tutkimusasetelmien rakentajat, etnografit ja toimintatutkijat.

Pienimpänä yhteisenä nimittäjänä kaikkien osallistujien välillä tuntui olevan kiinnostus tutkimuksen ja sen tulosten käytäntörelevanssia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta kohtaan. Tästä näkökulmasta kaikki minunkin tutkimukseni – ja iso osa Suomessa tehtävästä sosiaalityön tutkimuksesta – on käytäntötutkimusta.

Laajan yleiskuvan hahmottelemisen ohella oman käytäntötutkimusymmärrykseni kehittymisen kannalta olennainen oli erityisesti tanskalaisen sosiologian professori Kjeld Högbron esitelmä ja hänen kollegansa, professori Lars Uggerhöjdin kommenttipuheenvuoro siihen. Ne auttoivat kontekstoimaan käytäntötutkimusta suhteessa muuhun sosiaalitieteiden kenttään – toisaalta tuoden ilmaa hengittää ja hyvin avaraa ymmärrystä käytäntötutkimuksesta, toisaalta kirkastaen käytäntötutkimuksen erityispiirteitä suhteessa muihin sitä lähelle tuleviin tutkimuskeskusteluihin.

Kjeld Högsbro suhteutti esitelmässään käytäntötutkimusta Max Weberin soveltavaan sosiologiaan, Michael Burawoyn julkiseen sosiologiaan ja Dorothy Smithin institutionaaliseen etnografiaan. Kaikilla edellä mainituilla on ilmeisiä yhtymäkohtia, mutta esimerkiksi soveltavan sosiologian ajatuksesta poiketen käytäntötutkimuksen pääasiallisena tavoitteena ei ole niinkään politiikkaan vaikuttaminen kuin sosiaalityön käytännön kehittäminen yhteistoiminnallisen tutkimuksen keinoin.

Lars Uggerhöjdin sanoin käytäntötutkimus ”astuu sisään sosiaalityön konehuoneeseen”, vaikuttaa käytäntöön sisältä käsin tutkimalla ja kehittämällä käytäntöjä yhdessä käytännön työntekijöiden ja palveluita käyttävien kansalaisten kanssa. Yhteistoiminta ja jatkuva vuoropuhelu tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja palvelujen käyttäjien välillä mahdollistaa myös tutkimustulosten sujuvan siirtymisen osaksi käytännön työtä.

Hong Kongin konferenssin jälkeen minulla on hieman aiempaa painokkaampi näkemus siitä, että käytännön sisäpuolelle positioituminen – ulkopuolelta sisään kurkistamisen sijaan – on käytäntötutkimuksen ydin. Tunnistan myös itse tutkijana käyneeni konehuoneen puolella ja viihtyväni siellä.

Maija Jäppinen
Yliopistonlehtori, VTT

Konferenssin pääesitelmät ovat katsottavissa ja kuunniteltavissa Facebookissa.