Helsingin yliopiston rehtori on päättänyt valtiotieteellisen tiedekunnan esityksen mukaisesti, että sosiaalityön käytäntötutkimuksen apulaisprofessorin (assistant professor) tehtävään otetaan VTT Maija Jäppinen viiden vuoden määräajaksi. Jäppinen aloittaa tehtävässä huhtikuussa 2021.

Jäppinen on työskennellyt sosiaalityön käytännönopetuksesta vastaavana yliopistonlehtorina HY:ssa ja toiminut myös Heikki Waris -instituutissa. Hän odottaa uuden tehtävän alkua innolla: ”Käytäntötutkimuksen apulaisprofessuuri tarjoaa upean mahdollisuuden tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sosiaalityön tutkimusta yhteistyösuhteissa pääkaupunkiseudun käytännön toimijoiden kanssa. Haluan vahvistaa erityisesti moninaisuuteen, siirtolaisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyviä keskusteluja ja osaamista sosiaalityössä.”

Täytetty tehtävä on osa yliopiston vakinaistamispolkujärjestelmää (tenure track), jossa yliopisto palkkaa henkilön apulaisprofessoriksi (assistant professor) 3–5 vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen, jonka päättyessä henkilö voi edetä vakinaistamispolulla toiseen 3–5 vuoden määräaikaiseen apulaisprofessuuriin (associate professor). Menestyksekäs tutkija voidaan vakinaistaa lopulta professoriksi.

Instituutti onnittelee lämpimästi Maijaa valinnasta!

Kuva: Harry Lunabba

Mirja Satkan uraa ja eläkkeelle jäämistä juhlistaneen seminaarin ’Miten sosiaalityö taisteltiin tieteenalaksi ja osaksi yhteiskuntatieteitä?’ luentotallenteet on julkaistu Sosiaalityön tutkimuksen seuran sivuilla. Linkin kautta on mahdollista katsoa joko koko seminaaritallenne tai yksittäisiä puheita. Luennot ovat myös vapaasti käytettävissä opetuksessa viittauskäytäntöjen mukaisesti.

Seminaari tarjosi ainutlaatuisen katsauksen aikalaistoimijoilta sosiaalityön tieteenalan kehitykseen ja siihen liittyneisiin keskusteluihin. Paikan päälle kutsuttujen lisäksi seminaaria seurasi 118 etäyhteysosallistujaa.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille!

Pian on aika juhlistaa Helsingin yliopiston sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori Mirja Satkan uraa ja eläköitymistä. Virtuaalinen jäähyväisseminaari järjestetään maanantaina 24.8.2020, kello 12.00-18.00. 

Seminaarin tarkoituksena on alustaa tutkimusprojektia aiheesta, keskustella sen tekemisessä tarpeellisista näkökulmista sekä kirjoittajista. Seminaari rakentuu aikalaistoimijoiden eli sosiaalityön tieteenalan rakentamisessa mukana olleiden lyhyille alustuksille sekä yhteiselle keskustelulle. Seminaarissa keskustellaan siitä, mitkä näkökulmat tutkimuksessa on ensisijaista saada esiin.

Osallistuminen:

Koronavirustilanteen vuoksi seminaari videoidaan Tieteiden talolta, ja tilaisuuteen voi osallistua videoyhteydellä omalta koneelta. Videoyhteys ei edellytä etukäteen ilmoittautumista, kirjautumista tai rekisteröitymistä, mutta teknisistä syistä etäosallistujia pyydetään olemaan paikalla n. 5 min ennen tilaisuuden alkua. Linkki seminaariin löytyy täältä.

Ohjelma:

Puheenjohtaja Timo Harrikari, Lapin yliopisto

12.00 Tilaisuuden avaus, Maritta Törrönen
12.15 Sosiaalityön käytäntö, professio ja tieteenala, Aulikki Kananoja
12.30 Vaikeita valintoja, Jorma Sipilä
13.00 Sosiaalityö tieteenalaksi – sosiaalihuoltajan näkökulma, Mirja Satka

Keskustelua

13.30 Sosiaalityön itsenäistyminen suomen- ja ruotsinkielisessä Helsingin yliopistossa, Synnöve Karvinen-Niinikoski
13.45 Sosiaalisen ympäristön ja sosiaalityön suunnittelun koulutusohjelma: Monitieteisyys ja oma profiili 1970-luvun tutkinnonuudistuksesta kestävän siirtymän paradigmaan, Aila-Leena Matthies

Keskustelua

14.15-14.45 Kahvitauko
14.45 Sosiaalipolitiikan metamorfoosi Lapin yliopistossa, Kyösti Urponen
15.00 Sosiaalityö itsenäiseksi pääaineeksi Kuopion yliopistossa, Pauli Niemelä
15.15 Opetusklinikka ja moniammatillisuus Turun yliopistossa, Leo Nyqvist

15.30-16.00 Julkaisua kohti, keskustelua juontaa Timo Harrikari

16.00-17.30 Saattelua & kilistelyä

Seminaarin järjestävät: Sosiaalityön tutkimuksen seura, Helsingin yliopiston sosiaalityön tieteenala, Soccan Heikki Waris -instituutti

Tervetuloa osallistumaan keskusteluun!

Terveyssosiaalityö näkyväksi -tutkimuksessa on kartoitettu suomalaista terveyssosiaalityötä empiirisesti laajemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Terveyssosiaalityö näkyväksi –tutkimuksessa 249 terveyssosiaalityöntekijää HUSista, Helsingin kaupungilta, Taysista ja Tampereen kaupungilta kuvasivat yhden työpäivän aikana tekemäänsä työtä viiden minuutin tarkkuudella. Tutkimustulokset osoittavat, että terveyssosiaalityössä tarjotaan emotionaalista tukea ja tietoa sopeutumisesta sairauteen ja elämäntilanteen muutoksiin sekä vahvistetaan potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. ”Terveyssosiaalityö varmistaa osaltaan terveydenhuollon toimenpiteiden vaikuttavuutta huolehtimalla, että potilaat saavat tukea omaisiltaan sekä tarvitsemansa sosiaalipalvelut ja muut palvelut”, sanoo tutkimusjohtaja ja Soccan Heikki Waris –instituutin kehittämispäällikkö Laura Yliruka.

Tilannearvioita, terveysperusteisten etuuksien selvittämistä ja psykososiaalista tukea

Terveyssosiaalityöntekijät työskentelevät akuuteissa tilanteissa ja kiireettömässä hoidossa osana somaattista, psykiatrista ja mielenterveyspalvelujen hoitoketjua. Terveyssosiaalityön erityisosaamista ovat vaativien tilannearvioiden tekeminen, terveysperusteisten etuuksien selvittely ja psykososiaalisen tuen tarjoaminen ja järjestäminen.  Sosiaalityössä tehdään myös sosiaalipalveluja koskevaa neuvontaa, työkyvyn ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittämistä ja yhteistyötä potilaan omien verkostojen, viranomaisten ja järjestöjen kanssa. ”Terveyssosiaalityössä potilaan elämäntilannetta tarkastellaan kokonaisuutena ja etsitään ratkaisuja tukea potilasta sekä hänen läheisiään oikea-aikaisesti koko hoitoprosessin aikana. Potilaiden hyvää kokemusta terveydenhuollossa vahvistetaan tuomalla esiin potilaan ja perheenjäsenten toiveita ja tarpeita”, hankkeen tutkija Jenika Heinonen kertoo.

Terveyssosiaalityöntekijää tarvitaan esimerkiksi silloin, kun on kyse työkyvyttömyydestä ja kuntoutusmahdollisuuksista, vanhemmuuteen, lapsiin sekä perhe- ja parisuhteisiin liittyvistä kysymyksistä, mielenterveyshaasteista, psykosomaattisesta tuesta sairauden käsittelyyn ja siihen sopeutumiseen sekä läheisten tukemiseen sairauden tai kuoleman kohdatessa. Terveyssosiaalityön tehtäväkentän laajuutta kuvaa hyvin se, että tutkimuspäivän aikana 249 terveyssosiaalityöntekijää hoitivat yli 1 700 potilaan asioita. Tilannearviointien ja ohjauksen taustalla oli 84 erilaista elämäntilannetta.

Terveyssosiaalityö näkyväksi-tutkimus

Tutkimuksessa toistettiin aiemmin Melbournen yliopistossa Australiassa toteutettu tutkimusasetelma. ”Kerätystä ja kansainvälistä kiinnostusta herättäneestä aineistosta on meneillään myös maiden välistä vertailevaa tutkimusta”, toteaa professori Mirja Satka. Tutkimusta koordinoidaan Soccan Heikki Waris –instituutissa. Mukana tutkimuksen teossa on ollut Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja vastaajaorganisaatioista koottu kliinisten tutkijoiden asiantuntijaryhmä.

Tutkimus edustaa yhteistoiminnallista käytäntötutkimusta, jossa tutkimusta toteutetaan tiiviisti terveyssosiaalityöntekijöiden kanssa. ”Tutkimuksen aineistot ovat käytettävissä kussakin osallistuvassa yksikössä tarkempia analyyseja varten ja näin edistämme HUS:n strategista päämäärää olla paras yhteisö oppia, tutkia ja tehdä merkityksellistä työtä”, toteaa Laura Yliruka.

Tutkimus auttaa niin ammatillisia yhteistyökumppaneita kuin päätöksentekijöitäkin tutustumaan terveyssosiaalityöhön, mikä on tärkeätä niin potilas- ja asiakastyön tuloksellisuuden kuin sote-integraationkin kannalta. ”Terveyssosiaalityöhän on soten ytimessä”, muistuttaa yliopistonlehtori Anna Metteri Tampereen yliopistosta.

Sidosryhmäraportti tuo tiivistetysti esille ensimmäiset empiiriset tulokset: http://www.socca.fi/files/8555/Terveyssosiaalityo_nakyvaksi_-terveyssosiaalityon_tarve_interventiot_ja_ajankaytto_-raportti.pdf

Lue tutkimushankkeesta lisää täältä.

Kuvassa vasemmalta

Jenika Heinonen, Laura Yliruka, Lynette Joubert, Anna Metteri ja Mirja Satka

Väitöstilaisuudet välitetään reaaliaikaisesti verkossa ja ne ovat kaikille kiinnostuneille avoimia.

VTM, laillistettu sosiaalityöntekijä Tiina Lehto-Lundén väittelee lauantaina 6.6.2020 kello 12 aiheenaan lasten kokemukset lastensuojelullisesta tukiperhetoiminnasta. Lapsia kuullen Tiina jäljittää vastausta kysymykseen millaiseksi tukiperhetoiminta merkityksellistyy lasten kokemana. Vastaväittäjänä toimii sosiaalityön professori Sanna Hautala Lapin yliopistosta ja kustoksena Mirja Satka. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 3/2020. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. Väitöstilaisuutta voi seurata tämän linkin kautta.

VTM, laillistettu sosiaalityöntekijä Susanna Hoikkala väittelee perjantaina 12.6.2020 kello 14 aiheenaan yhden lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytännöt vuosien 1950-2000 välillä. Tutkimuksen aineistona ovat tapauslaitoksen yksityiskohtaiset aikalaisdokumentit, joten Susannan analyysi on vahvasti kiinni laitoksen arkipäiväisissä käytännöissä ja niissä ajan myötä tapahtuneissa isoissa muutoksissa. Vastaväittäjänä on sosiaalityön professori Marjo Kuronen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena Mirja Satka. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Heikki Waris -instituutin tutkimuksia. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. Väitöstilaisuutta voi seurata tämän linkin kautta.

Juuri ennen sosiaalityön käytäntötutkimuksen käsikirjan julkistamista on paikallaan taustoittaa juhlan kohdetta. Vierailin syksyllä 2019 Melbournen yliopiston sosiaalityön yksikössä aitiopaikalla, sillä kirjaa viimeisteltiin siellä. Valmis opuksen tuli olla toukokuussa 2020, jolloin Melbournen yliopisto järjestäisi viidennen kansainvälisen käytäntötutkimuksen konferenssin.

Hyvin tunnetuista syistä konferenssi siirtyi vuodella, mutta yli 500 sivuinen, Routledgen kustantama käytäntötutkimuksen käsikirja valmistui aikataulussa. Käsikirja on Australiasta, Itäisestä Aasiasta, Euroopasta ja USAsta kotoisin olevan 48 kirjoittajan työn tulos. Kansallisvaltioittain tarkastellen kirjoittajien enemmistö on Victoriasta, Tanskasta, Britanniasta, USAsta sekä Suomesta. Mukana on peräti 15 suomalaista sosiaalityön asiantuntijaa, joista 14 toimii Helsingin yliopistossa eri rooleissa, ja yksi Itä-Suomen yliopistossa. Tästä voi päätellä, että käytäntötutkimus on hyvässä vedossa niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin sosiaalityön keskustelussa.

Käytäntötutkimusta tekevät eivät pidä itseään koulukuntana, mutta sosiaalityön tutkimusta ja käytäntöjä uudistavana 2000-luvun liikkeenä sitä voi kyllä pitää. Sen ytimessä on tiedontuotannon auktoriteetin ja toimijuuden yleinen demokratisoituminen tutkijoilta kaikille osallisille. Jotkut kirjoittajat arvioivat (esim. M. Fisher), että käytäntötutkimus syntyi paikkaamaan näyttöön perustuvan sosiaalityön ongelmia sille liian kompleksiseksi käyneessä maailmassa. Toisaalta voi myös kysyä: eikö se ollut ajattelumme tiedon tuottamisesta ja tutkimuksesta, joka muuttui, ja tarvittiin käytännön toimijat mukaan ottavaa uudistumista? Ajankohtaiseksi käytäntötutkimusta perustelee myös se, että huomattava osa kirjoittajista oli koolla jo Englannin Salisburyssä keväällä 2008. Samat naamat ovat jatkaneet yhteistä keskustelua Helsingissä 2012, New Yorkissa 2014, Hong Kongissa 2017 – ja ensi vuonna Melbournessa – mutta vetäneet joka kerta mukaansa kasvavan joukon uusia tutkivia kollegoja.

Tällä vuosituhannella sosiaalityön käytäntötutkimuksesta on ilmestynyt lukuisia oppikirjoja eri maissa (Suomessa 2005 ja 2016; Pohjoismaissa 2012), mutta nyt ilmestynyt käsikirja on ensimmäinen globaali esitys aiheesta. Seuraava luonteva askel olisi tietenkin käytäntötutkimuksen kansainvälisen tieteellisen aikakausjulkaisun pystyttäminen, mutta tietääkseni se ei vielä ole tekeillä. Käytäntötutkijat ovat toistaiseksi saaneet julkaisunsa riittävästi esille moninaisilla sosiaalityölle relevanteilla kanavilla, ja toisaalta käytäntötutkijoilla ei ole ollut tarvetta oman koulukunnan sementoimiseen.  Se olisi vastoin liikkeen tämänhetkisiä pyrkimyksiä olla lähestymistavoissaan avoin ja neuvotteleva, sekä tukea demokraattista, moninäkökulmaista tiedon tuottamista inhimillisen hyvinvoinnin monista kysymyksistä.

The Routledge Handbook of Social Work Practice Research (toim. Lynette Joubert, University of Melbourne, Australia & Martin Webber, University of York, UK) sisältää 39 lukua, joista artikkeleiden määrällä mitaten painavimmat pääluvut (11 artikkelia/luku) käsittelevät käytäntötutkimuksen metodologiaa ja sovelluksia. Metodologisen keskustelun vahvuus on upeaa, sillä käytäntötutkimuksen tulosten tulee olla luotettavia, käytännön kannalta relevantteja, sekä eettisesti ja sosiaalisesti kestäviä – kuten tieteen tulosten yleensäkin. Tähän osaan sisältyy Heidi Muurisen (2019) väitöskirjaan nojaava pragmatismia käytäntötutkimuksen metodologiana esittelevä artikkeli.

Kolme muuta kirjan päälukua keskittyvät käytäntötutkimuksen ominaislaadun, pedagogiikan sekä tulevaisuuden kysymyksiin. Pedagogisen osan kaksi ensimmäistä artikkelia esittelevät yksityiskohtaisesti pääkaupunkiseudun Praksis opetusta. New Yorkin konferenssissa sitä kommentoi paikallinen sosiaalityön käytäntöjen opettaja: ”olette ainakin 20 vuotta meitä edellä”.

Kirjan monitahoisissa sisällöissä kuvataan käytäntötutkimuksen kehityskaari tällä vuosituhannella, tutkimustavan sidoksisuus kulloiseenkin kulttuuri- ja toimintaympäristöön sekä relationaalisten ja monimenetelmäisten tutkimusotteiden hyödyllisyys, kun tavoitteena on eri osapuolia osallistava tutkimus ja dialoginen tiedon tuottaminen.

Eri puolilla maailmaa kehittyneet käytäntötutkimuksen tavat vaihtelevat. Esimerkiksi New Yorkissa syntynyt sairaalan sosiaalityön clinical data mining (tiedonlouhinta kliinisistä dokumenteista) on levinnyt muun muassa Australiaan ja sikäläinen empiiriseen näyttöön perustuva sosiaalityöntekijän päivittäisten työsisältöjen tutkimus (Manguy, ym.) on tuotu Suomeen (ks. Yliruka ym. 2019). Se on yksi kirjassa esitellyistä käytäntötutkimuksen sovelluksista. Osallistavista käytäntötutkimuksista Suomessa ja muualla maailmassa kuvataan tutkimusta nuorten kanssa sekä pakolais- ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten kanssa.

Globaalin käsikirjan virtuaalinen julkistus alkaa kokeiluna Australian Melbournessa pari päivää ennen globaalia juhlistusta. Silloin testataan globaalin (IT) ja lokaalin tekniikan (kilistely) käytännöllinen toimivuus. Koko maapallolle ulottuva julkistustapahtuma ajoittuu Kaliforniaan kello 8 aamulla, Victoriaan kello 22 illalla, ja muualle sillä välillä, kuten Suomeen kello 15.

Jos meillä ei olisi globaalia virusta, ei meillä myöskään olisi tätä jännittävää virtuaalista juhlaa, joka on lajissaan sosiaalityön ensimmäinen. Tulevaisuudessa virtuaaliset julkkarit lienevät vain luonteva osa tutkijan arkipäivää ja glokaalia elämänmenoa.

Mirja Satka

Viitteet:

Muurinen: Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa. Helsinki: Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 2/2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5616-82-8

Yliruka & Heinonen & Satka & Metteri & Alatalo: Terveyssosiaalityö näkyväksi -tutkimus. Terveyssosiaalityön tarve, interventiot ja ajankäyttö. Työpapereita 2019:1. Helsinki: Socca 2019.  http://www.socca.fi/tutkimus/terveysosiaalityo_nakyvaksi_-tutkimus

Heikki Waris -instituutin tohtorikoulutettava Nanne Isokuortti oli sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry:n haastateltavana. Väitöskirjassaan hän tarkastelee sitä, miten ulkomailla kehitettyjä tutkimusperustaisia innovaatioita voidaan ottaa käyttöön suomalaisessa lastensuojelussa. Isokuortti pitää tutkimustyössä tärkeänä kosketusta käytännön sosiaalityöhön ja kaipaa itsekin toisinaan sosiaalityöntekijän perinteisten työtehtävien pariin. Lue haastattelu täältä.