”Peräänkuuluttaisin siis yhteistyötä” – Yhteenveto yhdenvertaisuuslain arvioinnin loppuseminaarin keskusteluista
Aidosti yhdenvertaiset – Yhdenvertaisuuslain arviointihankkeen loppuseminaari järjestettiin marraskuun 25. päivä 2020. Tuolloin julkistettiin alkuvuonna 2019 käynnistetyn yhdenvertaisuuslain arviointitutkimuksen tulokset. Arviointi toteutettiin oikeusministeriön toimeksiannosta osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa (VN TEAS). Tavoitteena oli tuottaa muun muassa tietoa vuonna 2021 käynnistyvän yhdenvertaisuuslain osittaisuudistusta varten. Arvioinnin loppuraportti ja kaksi policy briefiä löytyvät hankkeen tulossivulta ja tilaisuuden tekstitetyt esitykset löytyvät seminaarisivulta.
Vuonna 2015 uusi yhdenvertaisuuslaki laajensi syrjintää kokeneiden oikeussuojaa. Lakiuudistuksen tavoitteena oli vahvistaa yhdenvertaisuutta kaikilla elämänalueilla. Tutkimuksessa arvoitiin yhdenvertaisuuslain vaikutuksia syrjintää kokeneiden oikeussuojaan, syrjinnän ehkäisemiseen ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Tilaisuudessa esiteltiin hankkeen keskeiset tulokset ja johtopäätökset. Painopisteinä olivat oikeussuojan saatavuus sekä työelämän yhdenvertaisuuden edistämistehtävän toteutuminen.
Koska marraskuun julkistustilaisuus järjestettiin poikkeusajasta johtuen verkossa ja osallistujat pääsivät kommentoimaan tilaisuutta kommenttikentän kautta, halusimme tuottaa yhteenvedon seminaarin aikana käydystä keskustelusta, ja siinä esiin nousseista kysymyksistä. Keskustelua käytiin etenkin oikeussuojan saatavuudesta ja saavutettavuudesta, syrjinnän valvonnasta sekä yhdenvertaisuuden edistämistehtävästä, myös suhteessa tasa-arvolakiin.
Keskustelu käynnistyi perustavanlaatuisella kysymyksellä siitä, kuka valvoo rakenteellista syrjintää. Rakenteellinen syrjintä voi olla kiellettyä välillisenä syrjintänä. On kuitenkin myös sen tyyppistä rakenteellista syrjintää, johon lainsäädännön tarjoamin keinoin on vaikea puuttua. Usein rakenteellinen syrjintä kietoutuu yhteen toisaalta esimerkiksi vähemmistöihin kohdistuvien syrjivien asenteiden ja stereotypioiden kanssa, toisaalta myös laajempaan kysymykseen yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.
Toisaalla keskustelussa nostettiin esiin, että yksilöille voi olla haasteellista tietää minkä viranomaisen puoleen kääntyy asiassaan. Syrjintää työelämässä valvoo työsuojeluviranomainen, syrjintää muilla elämänalueilla valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. Lisäksi muut viranomaiset, kuten opetus- ja sivistyspuolen aluehallintoviranomaiset, voivat käsitellä kanteluita, joihin liittyy epäily yhdenvertaisuuslain mukaisesta syrjinnästä. Oikeuskanslerille voi kannella, jos katsoo viranomaisen, virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan menetelleen virheellisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä. Keskeistä on, että viranomaisilla on aina velvollisuus siirtää tapaus oikealle viranomaiselle, vaikka kantelu ei olisikaan kohdennettu oikeaan osoitteeseen. Arvioinnissa nostettiin myös esiin, että eri viranomaisten osaamista yhdenvertaisuusasioissa tulisi vahvistaa.
Useimmat yhdenvertaisuuslain valvontaa koskevat kommentit liittyivät siihen, tulisiko yhdenvertaisuusvaltuutetulle yhdenvertaisuuslain uudistamisen yhteydessä antaa valtuudet käsitellä yksittäisiä työelämän syrjintätapauksia työsuojeluviranomaisten ohella. Kysymys on ollut esillä yhdenvertaisuuslain valmistelusta lähtien. Arviointiraportissa avataan aihetta ja tuodaan esiin haastatteluissa nousseiden näkökulmien pohjalta muutostarpeita. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan tulisi arvioida, millä keinoilla yhdenvertaisuusvaltuutetun edellytyksiä toteuttaa työelämän yhdenvertaisuuden edistämistehtävää voitaisiin parantaa. Tutkimuksessa tuodaan myös esille, että työsuojeluviranomaisen valvontakeinoja tulisi arvioida yhdenvertaisuuden edistämisen ja syrjinnän puuttumisen näkökulmasta sen lisäksi, että työsuojeluviranomaisen työelämän syrjinnän ja yhdenvertaisuuden edistämisen valvontaa tulisi yhdenmukaistaa valtakunnallisesti. Keskustelussa nostettiin esiin, että viranomaisten osaamista ja ymmärrystä voisi hakea esimerkiksi vammaisten kohdalla kyseisestä vammaisjärjestöstä: ”Peräänkuuluttaisin siis yhteistyötä”.
Yksi hyvin tavallinen tehokkaan oikeussuojan kompastuskivi on asioiden käsittelyn pitkittyminen. Keskustelussa nostetiin esiin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tapausten pitkät käsittelyajat. Arviointiraportissa kiinnitetään huomiota lautakunnan puutteellisiin resursseihin, mikä vaikuttaa käsittelyaikoihin. Tapausten käsittelyn kesto voi vaikuttaa myös hyvityskanteen nostamiseen, jos kanneaika ehtii kulua umpeen. Keskustelussa tuotiin esiin, että oikeussuojakeinoja ei välttämättä käytetä pitkien käsittelyaikojen vuoksi etenkään, kun prosessin lopputuloksesta ei välttämättä ole valittajalle itselleen suoraa hyötyä. Kommenteissa todettiin syrjintää jäävän piiloon myös siksi, ettei kaikilla ole tietoa oikeuksistaan. Keskustelija piti tärkeänä, että tietoa saataisiin eri kielillä ja sopivalla kommunikointimuodolla.
Keskustelussa sivuttiin eri tyyppisiä ilmiöitä, jotka edellyttävät viranomaisten ja palveluiden yhdenvertaisuuden tarkastelua yksilön elinkaaren näkökulmasta. Esimerkiksi, mikä vaikutus on korkeakouluun hakeutumiseen sillä, jos pelkästään maahanmuuttajataustaisen vanhemman äidinkielen takia lapsi oppii suomea toisena kielenä (S2)? Kyse voi tällöin olla kouluun juurtuneista käytännöistä, joita tulisi purkaa yhdenvertaisuuden arvioinnilla ja osaamisen kehittämisellä. Teema liittyy toki laajemmin muun muassa opiskelijavalintoihin liittyviin kysymyksiin, joihin ei nyt tehdyssä arvioinnin puitteissa ole voitu pureutua. Lisää selvityksen aiheita nostettiin esiin, esimerkkinä tarve tuottaa tietoa moniperusteisestä syrjinnästä taustan ja vammaisuuden perusteella liittyen koulutukseen ja työllisyyteen.
Kiinnostavana keskusteluna nousi yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain välinen suhde yhdenvertaisuuden edistämistehtävän ja suunnitteluvelvoitteiden osalta. Keskustelussa esitettiin myös, että yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain erilaiset suunnitteluvelvoitteet eivät tue toisiaan. Arviointiraportissa asiaa on tarkasteltu yhdenvertaisuuslain näkökulmasta ja esimerkiksi työelämältä kootun aineiston pohjalta on tuotu havaintona esiin, että suunnitelmatasolla tasa-arvolain perusteet näyttävät usein korostuvan. Kuten keskustelijat nostivat esiin, lain osittaisuudistuksessa tulisi varmistaa, että lakeja kehitettään toisiaan tukevasti. Mitä selkeämmät säännökset, sitä helpompi lakeja olisi panna toimeen ja seuranta. Lisäksi nostettiin esiin, että työelämän yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunniteluun liittyvän tietoisuuden lisäämisessä työmarkkinajärjestöt ovat tärkeässä roolissa. Työelämän tasa-arvosuunnittelun toteutumisesta on myös valmistunut marraskuussa STM:n toimeksiannosta tehty tutkimus.
Työelämän osalta keskustelussa nostettiin esiin myös, että työehtosopimuksissa olisi tarpeen olla mukana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaikutusten arviointipykälät. Ammattiliittojen ja viranomaisen jatkuvaa ja aktiivista yhteistyötä toivottiin lisää, samoin esimerkiksi yhteistä raportointia ja koulutusta. Ajatukset vastaavat hyvin myös arviointiraportin johtopäätelmiä.
Yhteistoiminnan tärkeys työelämän yhdenvertaisuussuunnittelussa nousi esiin niin keskustelussa kuin myös arviointiraportissa. Tulosten mukaan yhdenvertaisuuden tila on kehittynyt positiiviseen suuntaan prosessin myötä etenkin silloin, kun henkilöstöä on osallistettu prosessiin.
Seminaarin keskusteluissa nostettiin esiin muun muassa perustavanlaatuinen kysymys siitä, voiko perhesuhteiden osalta vedota yhdenvertaisuuslakiin tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi silloin, kun kyse on huoltajan tarvitsemista joustoista. Kysymys perhesuhteiden tulkitsemisesta nousee esiin myös arviointiraportissa: yhdenvertaisuuslain mukainen perhesuhteiden määritelmä sekoittuu herkästi tasa-arvolain määritelmän kanssa. Yhdenvertaisuuslaissa ei perhesuhteilla viitata vanhemmuuteen (HE 19/2014), joka kuuluu tasa-arvolain alle. Teema osoittaa hyvin, ettei lain tulkinta ja sen arvioiminen, kuka lain valvonnasta vastaa, ole yksiselitteistä. Tulkinnanvaraa esiintyy nykyisellään myös esimerkiksi siitä, miten vammaisten henkilöiden täysipainoista yhteiskuntaan osallistumista tukevaa kohtuullisten mukautusten velvoitetta tulisi toteuttaa.
Yhdenvertaisuuslain uudistamista pohtivalla työryhmällä on pöydällään paljon tärkeitä näkökohtia, joita seminaarin kirvoittama keskustelukin heijastaa. Osa kysymyksistä on ollut tapetilla jo alkuperäisen yhdenvertaisuuslain säätämisestä lähtien, osa on uudempaa perua. Toivomme, että Aidosti yhdenvertaiset -hanke ja sen herättämä keskustelu tukee yhdenvertaisuuslain uudistamistyötä, ja että saamme pian entistäkin tehokkaamman ja kattavamman syrjinnän vastaisen lain.