Ilari Aalto kirjoitti jokin aika sitten Mullan alta -blogissa otsikolla “Käsikranaatteja keskiajan Suomessa”. Kirjoitus käsittelee 1497 tapahtunutta räjähdeonnettomuutta, jossa Turun piispan Maunu Särkilahden sihteeri Paulus Scheel menetti peukalonsa: lähestyttäessä Kuusiston linnaa piispa oli käskenyt antaa merkin muutamalla “bombardalla”, jotta linnan väki ei säikähtäisi lähestyvää laivaa. Lainaus blogista:

Latinan sana bombarda saattoi viitata mihin vain tuliaseisiin, mutta tapahtumien kulku paljastaa, että kyseessä oli itse asiassa käsikranaatti. Epäonnekseen Paulus ei ollut kovin kätevä tuliaseiden kanssa: hänen sytyttäessään vasemmassa kädessään ollutta kranaattia se (“kuten Onnetar nurjasti tahtoi”*) räjähti hänen kädessään pieniksi sirpaleiksi, minkä seurauksena sihteerin peukalo silpoutui irti.

Jossakin on sittemmin keskusteltu siitä, että onko kyseessä todella käsikranaatti eli heite. Koska asia liittyy metodologisessa mielessä omiin tutkimusintresseihini, käsittelen tässä kirjoituksessa tätä kysymystä puhtaasti kielellisestä näkökulmasta.

Käsikanuuna. Wien, ÖNB, Cod. 3069, fol. 38v.

Relevantit tekstit tältä kannalta ovat blogikirjoituksen lopussa mainituissa dokumenteissa DF 4782, DF 4783 ja DF 6830. Viimeksi mainittu on lopullinen versio Scheelin anomuksesta toimittaa papinvirkaa ruumiinviasta huolimatta. Tämän ilmaisultaan tiiviin tekstin mukaan hänen huolimattomasti sytyttämänsä ja rikkoutuneen (vai rikkomansa) bombardan tai sen osan tuli irroitti ja tuhosi hänen peukalonsa:

…ignis cuiusdam bombarde per eundem exponentem inconsiderate incense et confracte seu illius petie pollicem amputando et consumendo supervenit…

Kyseisessä dokumentissa onnettomuuden olosuhteita on kaunisteltu muuttamalla merkinanto kotisatamassa taisteluksi Rutenian rajalla; voi siis olla, että onnettomuudenkaan kuvaus ei ole ylipäänsä täysin luotettava.

Joka tapauksessa kahden ensiksi mainutun asiakirjan mukaan piispa käski joko ampumaan tai heittämään muutaman bombardan (‘ut bombardas aliquas emitterent’ DF 4782); sihteeri yritti “päästää” sellaisen (‘laxare ac dimittere conabatur’ DF 4782, ‘dimittere ac relaxare conabatur’ DF 4783), mutta bombarda pirstaloitui (‘in partes minvtatim confracta ac rupta’ DF 4782, ‘ex ruptura cuiusdam bombarde’ DF 4783) hänen käsissään (‘in manibus suis’ DF 4783, ‘inter manus suas’ DF 4782).

Verbi emittere on tässä yhteydessä epäselvä, sillä se voi jo klassisessa latinassakin viitata niin nuolien ampumiseen kuin heittokeihäiden heittämiseenkin. Piispan käskyn muotoilu siis jättää tulkinnan avoimeksi.

Muuten sanamuodot eivät eksplisiittisesti viittaa siihen, että bombarda olisi ollut Scheelin vasemmassa kädessä tai että hän oli parhaillaan sytyttämässä sitä, kun se räjähti. Tässä kohden palaan ensiksi siteeraamani dokumentin kohtaan ‘per eundem exponentem’. Luen tämän participium coniunctum -rakenteena, jossa exponere ilmaissee samaa asiaa kuin kahden muun dokumentin (re)laxare ja dimittere (demittere). (Viimeksi mainittu verbi voisi ilmaista myös ampumista, esimerkiksi nuoli voi olla ‘ab arcu demissa’.)

Koska exponere voi tarkoittaa muun muassa yli laidan heittämistä, (re)laxare käsistä päästämistä ja dimittere pudottamista, tuntuisi yksinkertaisin tulkinta olevan, että Scheel piti sytytettyä bombardaa kaksin käsin aikeenaan pudottaa se veteen.

Kranaatti. München, BSB, Cod.icon. 232, fol. 112r.

Jos kyse on kranaatista, olisi luontevaa otaksua, että se räjähti ennenaikaisesti. Tekstit kuitenkin antavat ymmärtää, että kyse oli jonkinlaisesta rikkoutumisesta (confracta, rupta, ruptura). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että kyseessä olisi ollut ase, jonka normaaliin toimintaan ei kuulu räjähtäminen kappaleiksi. Näin ollen voitaisiin arvella, että Scheel oli käsittelemässä esimerkiksi käsikanuunaa sen yhtäkkiä räjähtäessä normaalin laukeamisen sijaan, mahdollisesti niin, että hän oli laskemassa sitä käsistään yritettyään ensin laukaista sen. Epäkuntoinen ampuma-ase selittäisi sen, miksi hänen vammansa jäivät lopulta suhteellisen vähäisiksi verrattuna siihen, mitä voisi odottaa paine- ja sirpalevaikutukseen perustuvan räjähteen lauetessa käyttäjänsä käsiin. Tämä vaikuttaa kuitenkin turhan monimutkaiselta selitykseltä, ja käsikranaatilta odotettavat vaikutustavat voivat hyvinkin olla  juuri se, mihin sanat ignis ja petia itse asiassa viittaavat.