Ohi on!

Väittelin tiistaina 16.8. aiheesta aiheesta “Study of the Language and Genre of Royal Armouries MS I.33”. Vastaväittäjänä oli Daniel Jaquet Bernin yliopistosta ja kustoksena toinen väitöstutkimukseni ohjaajista, apulaisprofessori Anneli Luhtala.

Lectio praecursoria löytyy YouTubesta kännykkäkameralla kuvattuna. Käsittelin siinä yleisellä tasolla kamppailukirjallisuutta ja annoin havainnollisia esimerkkejä I.33:n kuvasarjoista ja sitä kautta eräistä seikoista, joita väitöskirjassani käsittelen. Vaikka kyse on keskiaikaisen latinan kielen ja kirjallisuuden tutkimuksesta, sidoin käsittelemäni kysymykset lopuksi laajempaan asiayhteyteen käyttämällä esimerkkinä erästä Cosmopolitanissa ilmestynyttä artikkelia.

Perinteinen otsikkokuva sopii tähänkin.

Hermostustani lievensi hieman se, että vastaväittäjän puheenvuoro (alkaa edellä mainitun videon kohdasta 16:42) oli itse asiassa varsin positiivinen.

Itse tarkastuksessa vastaväittäjää kiinnosti muun muassa kamppailukirjan määritelmäni, mitä tarkoitan genren muuttumisella joksikin muuksi, onko esimerkkejä siitä, että kamppailukirjoja on käytetty mallikirjoina, ja mitä mieltä varsinaisesti olen I.33:n luostarialkuperästä. Yksi kysymys, joka liittyi erityisesti vastaväittäjän omiin tutkimusintresseihin, koski sitä, mikä oikeastaan on näkemykseni kamppailukirjojen kuvaaman tekniikan siirtämisestä tutkijan omaksi toiminnaksi tutkimustarkoituksessa. Vastaväittäjä siteerasi seuraavaa kohtaa (s. 17):

Such an approach, which implicitly assumes that techniques exist not as individual historical phenomena but are defined by some essential properties, easily results in anachronistic interpretations and unwarranted certainty.

…jonka hän esitti olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä sanon runosäkeiden selittämisestä toisaalla (s. 153):

Since the verses and their explanations deal with movements that would have manifested in physical reality, this will not be limited to the simple exercise of matching text passages or words with each other. Instead, some consideration of the external reality will be ventured.

Vastasin huomauttamalla, että aiempaa lainausta ei voi ymmärtää oikein huomioimatta, mitä sen edellä lukee:

In the case of practices mostly attested in iconographical form, the method of interpretation often seems to approach mapping the corresponding contemporary sports (or their individual movements) onto the historical sources.

Kyseisessä kohdassa viittasin siis vain eräänlaiseen erikoistapaukseen (‘such an approach’). Jatkoin selostamalla, millaista tulkinnan tarkkuutta pidän ainakin omissa tutkimuksissani sopivana, mitä käsittelen toki myös väitöskirjassani (s. 18).

Eräs muodollisiin seikkoihin liittyvistä kysymyksistä koski kohtaa, jossa käsittelen Marino Sanudon ohjetta, että Pyhän Maan asukkaiden tulisi lukea Vegetiusta ja tulla harjoitetuiksi viikottain “in the use of catapults and bows (‘in balistando vel sagittando’)”. Vastaväittäjä kysyi, eikö verbi balistare viittaa tässä varsijouseen, mikä on tietenkin totta, ja käy ilmi myös käsikirjoituksen kuvituksesta. Kömmähdyksen syynä oli luultavasti Vegetiuksen mainitseminen samassa kohdassa, mikä johti ajatukset antiikkisempaan semantiikkaan. (Heikkona puolustuksena voisi tietysti tarjota sitäkin, että “katapultin” voisi ymmärtää hyvällä tahdolla kattavan myös varsijouset.)

Edellisen yhteydessä silmiini osui kohta, jonka sanamuotoon en ollut tyytyväinen, minkä toin itse esille väitöstilaisuudessa. Kirjoitin joskus blogin puolella: “Ksenofonin kertomuksessa Kyyros varustaa persialaiset sotilaansa […] jonkinlaisin yksiteräisin yhden käden teräasein (κοπίς, σάγαρις, μάχαιρα)”. Vastaavansisältöisessä kohdassa väitöskirjassani kirjoitan kuitenkin “single-edged swords (κοπίς, σάγαρις, μάχαιρα)” (s. 67). En nyt muista, miksi olen päätynyt käyttämään sanaa sword, joka ei ehkä ihan sovi ainakaan sagariksesta puhuttaessa, mutta luultavasti päätin välttää turhan pedanttia sanankäyttöä. (Sitäkin siis tapahtuu.)

Väittelijä, kustos ja vastaväittäjä.

Lopulta vastaväittäjä ja minä nousimme seisomaan, ja vastaväittäjä antoi loppulausuntonsa, minkä jälkeen pyysin läsnäolijoita esittämään mahdolliset huomautuksensa. Ylimääräisenä vastaväittäjänä puheenvuoron käytti tiedekunnan edustaja Jaakko Tahkokallio, jonka asiantuntemukseen suhtaudun pelonsekaisella kunnioituksella. Selvisin kuitenkin jotenkuten hänenkin kysymyksestään.

Kustos julisti tilaisuuden päättyneeksi ennen kahtatoista, mikä oli varsin onnistunut ajoitus huomioiden tilaamani kakkukahvit. Paikalla oli tosin ajankohdasta huolimatta yli kolmekymmentä henkeä, joten kahvikupit pääsivät loppumaan kesken, koska olin arvioinut tarjoilun kuitenkin hieman alakanttiin (luulin kyllä arvioineeni sen yläkanttiin). Kauimpaa tullut yleisön jäsen oli iloiseksi yllätyksekseni Rolf Warming Tukholman yliopistosta.

Karonkka oli pienimuotoinen illallinen Suomenlinnan Panimossa. Selviytymiseeni sen järjestelyistä olen ihan tyytyväinen, vaikka joitakin perinteisen karonkan genrepiirteitä tuli sovellettua hieman luovasti. Suomenlinnasta osa jatkoi Kaislaan, jossa seuraan liittyi vielä väitöstilaisuudessa ollutta väkeä.

Kiitokset vielä tätäkin kautta vastaväittäjälle, kustokselle, ylimääräiselle vastaväittäjälle, väitöstyöni ohjaajille Anneli Luhtalalle ja Samu Niskaselle (quorum conservabam omnia verba conferens in corde meo), doktorandikollegoille ja kaikille eri tavoin läsnä olleille kaikissa päivän monimuotoisissa vaiheissa!

Leave a Reply

Your email address will not be published.