Alumnitoiminnan ja varainhankinnan blogi perustettu!

Tervetuloa avara-blogiin!

Blogin perustamisen ideana on lisätä avara-toiminnan suunnittelun läpinäkyvyyttä ja vahvistaa yhdessä
tekemisen kulttuuria läpi yliopiston. Meitä alumnitoimintaan ja varainhankintaan liittyviä toimijoita on vielä vähän ja onnistumisemme kannalta on tärkeää, että saamme mahdollisimman monen näkemyksiä, kokemuksia ja osaamista toiminnan kehittämiseen. Tulemme entistä enemmän painottamaan omassa toiminnassa tiedekuntien ja laitosten kanssa yhdessä tekemistä.

Tässä blogissa kerromme ajankohtaisista avara-asioista mahdollisimman paljon niiden vielä ollessa idea- tai suunnitteluvaiheessa. Kynnys kirjoittamiselle ja kommentoinnille pidetään matalana. Asiat ja ideat jakoon, kolumneja ei tarvitse kirjoittaa.

Toivomme, että te kaikki muutkin avara-asioista kiinnostuneet ottaisitte blogin omaksenne ja julkaisisitte omat pohdinnat ja suunnitelmat myös täällä.

Laitetaan tieto kulkemaan ja hyvät käytänteet kiertämään!
 

Avara-tiimi

Pia Dolivo, Mikko Kotola, Anni Siitonen, Pia Österman

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *