Ministeri “keskustelee” sensuurista

Lapsiporno.info -sivuston kömpelöiden sensurointiyritysten ja taiteilija Ulla Karttusen teoksen takavarikosta syntyneeseen keskusteluun on nyt liittynyt viestintäministeri Suvi Lindén, joka lausuu Helsingin Sanomien (HS 20.2.2008) mukaan seuraavaa: “Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena.” (Lindenin tiedotetta, johon uutinen perustuu, ei ollut viestintäministeriön sivuilla saatavissa, ei myöskään Lindenin omilla www-sivuilla.)

Ikävä kyllä ministeri Lindén ei voisi olla täydellisemmin hakoteillä.

Lapsipornon levittämisen ehkäisemisessä sensuurin keinoin on kyse juuri ja nimenomaan sananvapaudesta ja siihen puuttumisesta. Tämä on täysin hyväksyttävä tosiasia. Sananvapauteen voi puuttua, ja kun lapsipornosta on puhe, vallinnee laaja yksimielisyys siitä, että puuttumiseen on vissejä syitä. Mutta väittää, että kyse ei olisi painovapauteen liittyvästä asiasta on kuin väittää, että kirurgin skalpelli ei ole veitsi eikä sitä koskaan voisi käyttää aseena. Olkoon ruusu ruusu ja sensuuri sensuuri – newspeak on pelottavaa ja tuomittavaa.

Ministeri Lindén ei millään tavalla ota kantaa asian ytimeen: siihen, että Keskusrikospoliisin toimintaa lapsiporno.infon ja monien muiden sivustojen tapauksessa ei pääasiassa kritisoida sikäli, kuin se estää lapsipornon levitystä, vaan sikäli kuin se loukkaa sananvapautta oikeudenvastaisesti. Näitä kysymyksiä käsittelee lähemmin mm. Laura Katajan Avoin kirje sensuurista, http://www.helsinki.fi/~likataja/avoin_kirje.html.

Kaiken kaikkiaan edelleen vahvistuu käsitykseni siitä, että oli lapsellista kuvitellakaan, että koko sensuuritoiminnassa oli tarkoituskaan olla mitään järkeä. Valtiovalta näkyy haluavan mieluummin valita näyttäviä joskin viime kädessä täysin hyödyttömiä menetelmiä lapsipornon torjumiseen. Sen enempää lapsien hyväksikäytön tepsivä vastustaminen kuin sananvapauden puolustaminenkaan eivät oikein jaksa kiinnostaa.

4 thoughts on “Ministeri “keskustelee” sensuurista

  1. Kas, törmäsin kyllä tuohon, mutta luulin, että tiedote käsittelee vain tuota mediafoorumia. – Varsin näyttävästi valtalehdistö uutisoi muusta asiasta annettuun tiedotteeseen sisältyvän heiton. Pelkäsin, että uutisoinnissa olisi tulkittu ministeriä kenties väärin, mutta eipä siltä näytä.

  2. Todella suututtavaa. Ministeri vihjaa, että kritiikin esittäjät puolustaisivat lapsipornon levittäjien oikeuksia vedoten sananvapauteen, vaikka ainakaan minun silmiini ei ole sattunut yhtään sen suuntaista kannanottoa.

    Alunperin ajattelin, että tarkoitus on myöhemmin hankkia tämän ennakkotapauksen avulla poliisille lisää oikeuksia sensuroida myös muunlaista laittomana pidettyä materiaalia, mutta mitään sellaista lakia ei ilmeisesti tarvitakaan. Poliisin tulkinnan mukaan nykyinenkin laki riittää hyvin sensuroimaan ihan mitä sattuu huvittamaan.

  3. “Todella suututtavaa. Ministeri vihjaa, että kritiikin esittäjät puolustaisivat lapsipornon levittäjien oikeuksia vedoten sananvapauteen”

    Itse sain erään sensuurin puolustajan suutahtamaan vihjaamalla, että nykymallinen muka-ratkaisu, jossa itse asialle ei tehdä mitään vaan se vain lakaistaan maton alle, varmaankin on lapsipornon levittäjien mielen mukainen.

Comments are closed.