Miksei verkkoarkisto ole verkossa?

Kuten Leena jokin aika sitten blogasi, verkossa voi nyt tarkistaa, mitä www-sivuja Kansalliskirjasto on kerännyt verkkoarkistoonsa ja mitä ei.  Hakuun siis annetaan sivun URL, ja tuloksena näkee, josko ja milloin sivu on tallennettu.

Luonnollisesti ensimmäinen kysymys on: miksi verkkoarkiston sisältöä ei voi näyttää? Miksei kirjasto voisi pitää vaikkapa henkilön X blogimerkintää näkyvillä, kun se on nähtävillä verkossakin? Ja miksi sama aineisto sitten voi olla esillä Internet Archivessa?

Kysymys on tietenkin tekijänoikeudesta. “Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen”, toteaa tekijänoikeuslaki, ja jatkaa: “Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin…”

Kenelläkään ei ole siis noin vain oikeutta ottaa toisen ihmisen kirjoitusta netistä ja jaella sitä julkisesti. Erikseen on sitten annettu sitaattioikeus sekä sallittu kappaleiden valmistaminen yksityiseen käyttöön  sekä opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen tarpeisiin.

Kansalliskirjaston verkkoarkisto ei koostu yksityiseen käyttöön tehdyistä teoskappaleista, joten ilman erityissäännöksiä arkistoa ei voisi lainkaan kerätä. Niinpä tekijänoikeuslain 16 b pykälän 3. kohdassa on tehty poikkeus, jonka mukaan Kansalliskirjasto voi “valmistaa kokoelmiinsa liitettäviksi kappaleita tietoverkoissa yleisön saataviin saatetuista teoksista”.

Hyvä tähän asti: nyt arkistoa voidaan kerätä. Mutta tekijänoikeus tuottaa myös oikeuden määrätä kappaleiden saattamisesta yleisön saataviin. Tekijänoikeuslain 16 b §:ssä on tätäkin oikeutta rajoittava poikkeus, joka on ilmaistu harvinaisen polveilevasti; ydin on tämä:

” [Kansalliskirjasto]  saa – – välittää kokoelmissaan olevan julkistetun teoksen yleisöön kuuluvalle henkilölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten yleisölle välittämiseen varatuilla laitteilla, jos muu kuin tässä kohdassa tarkoitetun käytön edellyttämä teoksen kappaleen valmistaminen digitaalisesti on estetty sekä jos teoksen välittäminen edelleen on estetty – – “. Käytännössä verkkoarkisto tulee siis olemaan käytettävissä Kansalliskirjastossa, Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa ja eduskunnan kirjastossa;  sekä Joensuun, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin kirjastoissa.

Eli toisin sanoen: sekä verkkoarkisto että edes rajallinen mahdollisuus antaa se käyttöön ovat poikkeuksia siihen yleissääntöön, ettei tällaista arkistoa voi kerätä kuin yksityisesti.

Entä sitten Internet Archive? Sen toiminnan taustalla on “fair use” -oppi, jota Suomen lainsäädäntö ei sellaisenaan tunne. Fair use -periaatteen mukaan kappaleen valmistaminen arvostelun, kommentoinnin, uutisoinnin, opetuksen ja tutkimuksen tarpeisiin on sallittua tietyin edellytyksin. Edellytyksistä tärkein on se, ettei kappaleella ole merkittävää vaikutusta teoksen markkinointiin tai teoksen arvoon. Internet Archive lähtee siitä, että sen toiminta on lähtökohtaisesti fair usen mukaista, ja edellyttää myös, että arkiston käyttäjät käyttävät aineistoa vain mainituilla tavoilla, ei siis esim. kaupallisesti. Jos joku verkkojulkaisija haluaa, Internet Archive lopettaa hänen aineistojensa arkistoinnin mukisematta.

Archiven ja Kansalliskirjaston toimintaperiaatteissa on se ero, että Internet Archivesta voi poistaa aineistoa. IA noudattaa robots.txt-kieltoja, ja voi muutenkin pyynnöstä jättää sivustoja arkistoimatta tai poistaa niitä. Esim. Facebook puuttuu arkistosta kokonaan.  Kansalliskirjasto taas voi viime kädessä kerätä ja säilyttää lain turvin mitä tahansa lain piiriin kuuluvaa aineistoa tahansa; voi vaatia luovutettavaksi myös esim. maksullisia aineistoja; jättää noudattamatta robots.txtit jne. Siinäkin tapauksessa, että Kansalliskirjaston keräämä aineisto vaikkapa sisältäisi kunnianloukkauksen, aineistoa ei poistettaisi – joskin se voitaisiin piilottaa yleisöpäätteeltä. Verkkoarkistolla on siis huomattavia oikeuksia, joten sillä on myös huomattavia velvollisuuksia.

Siitä, ovatko nykyiset rajoitukset verkkoarkiston käytössä liian tiukat vai liian väljät, tuskin voikaan syntyä yksimielisyyttä. Todelliseen koetukseen arkisto joka tapauksessa joutuu varmasti vasta muutaman vuoden kuluttua, kun se aidosti alkaa sisältää mielenkiintoisia määriä aineistoa, jota ei enää muualta saa käsiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *