Viime viikolla Kansalliskirjaston Fabianian auditoriossa pidetyn Arto-päivän esitykset ovat nyt saatavilla verkossa sekä powerpoint- tai prezi-formaatissa että videoituina.
Arto-päivään osallistui tällä kertaa paikan päällä noin 30 ja Adobe Connect -yhteyden kautta 40 Arto-ihmistä. Joskus takavuosina osallistujia on ollut enemmänkin, vaikkei Arto-päivä ole koskaan liikuttanut suuria massoja. Osallistujilta saadun palautteen perusteella markkinointi jäi ehkä tällä kertaa hieman vajavaiseksi – yksi osallistujista oli bongannut tilaisuuden vasta löydettyään sattumalta printteriltä työtoverinsa tulostaman ohjelman.
Aamupäivän ensimmäinen esiintyjä Lassi Lager kertoi tuoreita Arto-kuulumisia ja esitteli tilastotietoja Arto-tietokannan ja Elektra-aineiston kartunnasta. Kuten jo tammikuussa julkaistussa Tietolinja-artikkelissa (“Mitä kuuluu, Arto?“) todettiin, Arto-tallennuksen määrä on vähentynyt viiden viime vuoden aikana, mutta tähän on kuitenkin monia syitä, eikä kehityskulku ole mitenkään yksiselitteinen. Artoon on nyt lisätty myös tieto julkaisukanavan julkaisufoorumiluokituksesta, minkä avulla haun voi halutessaan rajata pelkästään tieteellisiin lehtiin. Lisäksi Lager esitteli suunnitelmia perustietueiden luomiseksi Artoon joidenkin lehtien julkaisijoilta saadun artikkelidatan pohjalta.
Kari Saari BTJ:ltä esitteli Aleksi-tietokannan kuulumisia ja pohti samalla laajemminkin viitetietokantojen roolia ja arvostusta. Eri yhteyksissä on noussut esiin mielipiteitä, että viitetietokantojen aika on ohi ja kaiken pitää olla saatavilla kokotekstinä. Tässä näkemyksessä on kuitenkin ongelmana se, että monet merkittävät aineistot eivät vain yksinkertaisesti ole saatavilla kokotekstiversiona, eli viite- ja kokotekstitietokantoja ei ole mielekästä asettaa vastakkain. Lisäksi Saari nosti esiin myös Kopioston saamaan sopimuslisenssijärjestön asemaan liittyviä kysymyksiä. Aleksin osalta oli mielenkiintoista kuulla siitä, miten tietokantaan on linkitetty myös verkossa ilmestyviä lehtiä. Arton ja Aleksin välisiä päällekkäisyyksiä on viime vuosina vähennetty, ja jäljellä on enää joitakin kymmeniä lehtiä, jotka ovat Aleksin kattavuuden kannalta välttämättömiä.
Brages Pressarkivin johtaja Jessica Parland von-Essen esitteli arkistonsa toimintaa, joka alkoi alun perin satakunta vuotta sitten. Lehtileikkeiden keruu ja indeksointi on vähitellen jäänyt historiaan, ja nykyään arkisto saa indeksoitavat aineistot valmiiksi digitaalisena suomenruotsalaisilta lehtitaloilta. Arkiston ylläpitämä, vapaasti verkon kautta käytettävissä oleva Press-tietokanta sisältää yli 300.000 artikkeliviitettä. Lisäksi arkisto on myös aktiivisesti mukana Pondus-hankkeessa, joka pyrkii parantamaan suomenruotsalaisten organisaatioiden tuottamien aineistojen saatavuutta avoimena linkitettynä datana, jonka pohjalta olisi mahdollista rakentaa uusia palveluita.
Lounaan jälkeen Ulla Ikäheimo (Kansalliskirjasto) kertoi kirjastotietokannoissa tehdystä nolla-alueen päivityksestä, jonka yhteydessä mm. lisättiin perinteisten painettujen kirjojen tietueisiin hivenen ristiriitaisia tunteita herättänyt lause “ei välittävää laitetta”. Lassi Lager täydensi esitystä Arto-tietokannan näkökulmasta.
Oma esitykseni käsitteli Julkaisufoorumia ja julkaisurekistereitä, eli se lähestyi Arto-tietokantaa tutkimuksenarvioinnin näkökulmasta. Kuten tässäkin blogissa on raportoitu, Julkaisufoorumi-luokituksen ensimmäinen versio julkaistiin helmikuussa, ja sitä hyödynnetään tulevaisuudessa yliopistojen uudessa rahoitusmallissa. Yliopistojen julkaisurekisterien osalta tilanne on vähitellen selkiytynyt: yhteistä kansallista rekisteriä tai tutkimuksenhallintajärjestelmää ei ole näillä näkymin tulossa, vaain yliopistot kehittävät edelleen omia järjestelmiään, joista julkaisutiedot kerätään OKM:n tietovarastoon. Kansalliskirjasto on valmistellut hanke-esityksen Arton kehittämisestä myös julkaisurekistereitä palvelevaksi avoimeksi tietovarannoksi, mutta sen rahoitus on yhä auki. Nina Hyvönen kertoi vielä kansallisesta metatietovarannosta, johon myös Arton pohjalta mahdollisesti muodostettava tietovaranto kytkeytyisi.
Päivän lopuksi keskusteltiin Arton nykytilasta ja tulevaisuudesta Lasse Koskelan (Helsingin yliopiston kirjasto) pitämän alustuksen pohjalta. Muuttokiireiden keskeltä paikalle saapunut Koskela oli saanut tehtäväkseen herättää keskustelua, ja sen hän tekikin ansiokkaasti pitämällä lennokkaan ja provosoivan puheenvuoron (esityksestä ja sitä seuranneesta keskustelusta on ainoastaan videotallenne). Alustuksen taustalla oli Koskelan viime syksynä Verkkari-lehdessä julkaisema kolumni “Arto kaipaa elvytystä ja kuntoutusta“. Koskela toi esille Arton merkityksen humanisteille ja erityisesti kirjallisuustieteilijöille, ja kaipasi etenkin näillä aloilla tärkeiden artikkelikokoelmien sisällön nykyistä kattavampaa luetteloimista Artoon. Koskela piti kattavaa luettelointia ensisijaisena jopa aineistojen digitointiin verrattuna: luettelointi palvelee niitäkin tutkijoita joilla on julkaisut jo valmiiksi hyllyssään, sillä se tekee aineistot oleellisesti helpommin löydettäviksi. Humanistien kannalta myös vanhoilla julkaisuilla on tutkimuksellista arvoa, ja niitä onkin luetteloitu Artoon myös jälkikäteen (esim. Uralica-aineisto ja Historiallinen bibliografia).
Arton tulevaisuuden osalta katseet kääntyivät yllättävänkin voimakkaasti Kansalliskirjaston suuntaan. Omalta osaltamme jouduimme toteamaan, ettei Kansalliskirjastolla ole sellaisia resursseja tai kaikkien alojen asiantuntemusta, että se pystyisi yksin vastaamaan Arton sisällöntuotannosta nyt tai näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa: jos kirjastot lopettaisivat Arto-luetteloinnin, se muuttuisi varsin nopeasti pääosin historiallisia julkaisutietoja sisältäväksi tietokannaksi. Kirjastojen yhteistyön pitää siis jatkua ja toivon mukaan myös laajentua.
Vaikka kirjastojen resurssien väheneminen on aiheuttanut osin ihan aiheellistakin huolta Arton kaltaisten yhteisten palveluiden tulevaisuudesta, Arton osalta on kuitenkin positiivista kerrottavaa. Arton tulevaisuudesta käyty keskustelu on näet herättänyt myös yliopistokirjastojen johtajat, ja Linnea2-ohjausryhmä onkin juuri päättänyt asettaa työryhmän pohtimaan Arton kehittämistä.
Kiitos raportista. Ikävää, että jouduin lähtemään kesken pois. Mielestäni ainoa ratkaisu ongelmaan on metadatan luonti jo toimitusten puolesta. Julkaisua tapahtuu jo niin hirvittävää vauhtia, etteivät ammattilaiset ikinä ehdi kaikkea hoitaa, vaan metadataa on tuotettava sähköisille aineistoille (mitä kaikki julkiasut tänä päivänä myös ovat!!) heti tuotantovaiheessa. Muutenkin ihmisten olisi hyvä herätä metadatan tärkeyteen. (Ehkä esim uusi Google Knowledge Graph auttaa tässä) Ammattilaisilla on tässä tärkeä tehtävä opastajina ja kuratoijina. Tarvitaan helppoja avoimia työkaluja, joita ihmiset voivat vapaasti käyttää, jotta saadaan aikaiseksi yhteismitallista metadataa … Vai ajattelenko ihan hassusti, kun ajattelen että mikä tahansa metadata on parempaa kuin ei mikään metadata …? 🙂
Kiitos kommentista! Metadatan – Arton kohdalla ainakin artikkelitason perustietojen – saaminen suoraan julkaisijoilta on meidänkin toivelistallamme. Näitä perustietoja olisi sitten tarvittaessa mahdollista täydentää kirjastoissa tai miksei muuallakin.
Isojen kustantajien kanssa asioitaessa julkaisujen tietoja voi olla mahdollista saada suoraan kustantajien omista järjestelmistä, mutta etenkin tieteelliset kustantajat ovat yleensä pieniä organisaatioita, joilla ei ole sellaisia omia tietojärjestelmiä, joista dataa saisi valmiina. Eli kustantajille pitäisi tarjota työkaluja, joilla yhteismitallisen metadatan tuottaminen onnistuisi mahdollisimman vaivattomasti ja jotka mahdollistaisivat metadatan hyödyntämisen eri tarkoituksiin (kansallinen metatietovaranto, julkaisurekisterit, kustantajan omat tarpeet, jne.).
Meillä on tähän aihepiiriin liittyvä hankesuunnitelma olemassa, mutta sille tarvittaisiin tietysti vielä rahoitustakin…
Minkähänlaisella työmäärällä kirjastojen, yms. ulkopuolella tuotettua metadataa voisi siirtää esimerkiksi Artoon? Tätä on tullut mietittyä seuratessa Jyväskylän yliopiston julkaisurekisteriä (http://tutka.jyu.fi/tutka/jytutkii). Siinä huomaa, että datan tasossa on haasteita, kun sitä tuottamassa on ihmiset, jotka varsinaisena työnä tekevät muuta ja joilla ei ole informaatioalan koulutusta. Perustiedot ovat kohtuullisen oikein, mutta esimerkiksi asiasanoitus on aika villiä, jonka takia tiedon etsiminen sieltä on aika hankalaa. Ensisijaisesti se toki on tarkoitettukin tuottamaan tilastotietoa rahoituksen jakamista.
Jos data on laadultaan OK ja se on järkevässä formaatissa, sen konvertoiminen esim. Arto-tietueiksi ei ole mitenkään erityisen hankalaa. Tuossa on tietysti kaksi varsin isoa jos-sanaa, mutta joka tapauksessa jo perustiedoista (lehden vuosikerta, numero, artikkelin nimi, tekijät, jne) olisi paljon hyötyä verrattuna sellaiseen tilanteeseen, ettei niitä ole saatavilla.
Julkaisurekisterit ovat sitten vielä ihan oma lukunsa, mutta meillä on kuitenkin tavoitteena (tai no, haaveena) saada kaikki nämä prosessit kytkettyä tavalla tai toisella yhteen. Arton kannalta yliopistojen julkaisurekistereitä varten tuotetussa datassa on ongelmana se, että kustakin lehdestä poimitaan rekistereihin vain kunkin organisaation henkilökuntaan kuuluvien tekijöiden tekstit, eli luettelointi ei ole kattavaa. Tällaisten aukkojen paikkaaminen jälkikäteen on hankalaa, eli tuntuu järkevämmältä ajatella niin, että Arto olisi pikemminkin julkaisurekisterien tietolähde kuin päinvastoin.
Tällä hetkellä ainakin HY:n Tuhat-järjestelmä tukee valmiiden viitetietojen haravointia mm. Artosta, Jyväskylän Tutkassa tälläistä mahdollisuutta ei taida vielä olla.