Osallista, innovoi ja jaa – kirjaston uudet ja vanhat aatteet ja vaatteet

Osallistuin lokakuun lopussa  Internet Librarian International 2012–konferenssiin Lontoossa. Jo 12. kerran järjestetyssä konferenssissa keskusteltiin ja visioitiin kahden päivän ajan uudenlaista kirjastonhoitajuutta mm. teknologian, palvelujen tuottamisen ja markkinoinnin näkökulmista. Päivien teemana oli tänä vuonna uudistuminen ja innovaatio : Re-imagine, Renew, Reboot: Innovating for Success.

Hyvää kannattaa jakaa ja yhteisöllisyyttä vahvistaa
Yksi tilaisuuden pääpuhujista oli intohimoinen kirjastojen puolestapuhuja ja ”asianajaja” professori R. David Lanke Syracusen yliopistosta, joka viime vuosien keskusteluista tuttuun tapaan peräänkuulutti aitoa yhteisöllisyyttä kirjaston palvelujen kehittämisen perustaksi.  Kirjaston alkuperäisestä toimintakonseptista eli lainaamisesta on tullut yhä kestämättömämpi erityisesti e-maailmassa, koska lainaaminen pikemminkin kasvattaa resurssien niukkuutta kuin edistää niiden jakamista. Tällä hetkellä verkon kautta tarjolla oleva sisältö lisääntyy, mutta yhä pienempi osa siitä jaetaan. Myös kokoelmanhallintaan liittyvät toiminnot ovat kirjastoissa paisuneet ja ylimitoitettuina uhkaavat tukahduttaa muut palvelut.

Aidosti yhteisöllisen kirjaston asiakkaat ovat kirjastoyhteisön jäseniä eivätkä vain ja ainoastaan  sen tuottaman palvelun kuluttajia tai käyttäjiä. Kukin jäsen  panostaa omalla osuudellaan yhteisön tarvitseman palvelun rakentamiseen ja kehittämiseen. Tällaisesta ”nyyttikestimallista” on Lanken mukaan mahdollista saada tuntuvaa lisäarvoa kirjaston taustayhteisölleen tuottamille palveluille. Jaettu resurssi on moninkertainen resurssi – jaettu tieto on läsnä ja saavutettavissa kaikkialla! Kirjasto voidaan myös ajatella alustana, jolle yhteisö rakentaa yhdessä tarvittavat palvelut. Kirjastonhoitaja ei ole enää portinvartija, vaan resurssi, mahdollistaja ja osallistaja.

Yhteisöllisyys avaa kirjastojen tietojärjestelmille aivan uusia näköaloja ja mahdollisuuksia, mutta tuottaa toki myös kompleksisuutta toimintaympäristöön. Järjestelmillä on runsaasti ja monimuotoista hallittavaa ja jaettavaa: painettuja ja sähköisiä aineistoja, palveluita, uutisia ja tapahtumia. Kirjastojen verkkopalvelut osallistavat ja yhteisöllistävät: käyttäjät sekä tuottavat sisältöä että kuvailevat ja arvioivat sitä taggaamalla ja peukuttamalla ja pikaviestittävät sekä keskenään että kirjaston henkilökunnan kanssa.

Kirjastojen tulevaisuus haltuun
Brian Kelly UKOLN-innovaatiopalvelukeskuksesta  pohti esityksessään ”Making sense of the future” kirjastojen tulevaisuutta useasta eri näkökulmasta. Kasvun ja isojen panostusten aika opetus- ja kirjastoteknologiassa on ohi – ehkä lopullisesti.  Suuriakin teknologisia innovaatioita on toki yhä odotettavissa, mutta talousnäkymät ovat maailmanlaajuisesti kääntyneet huonompaan suuntaan eikä toipumisesta ole juurikaan merkkejä näkyvissä. Nyt kysytään konkreettista näyttöä siitä, että tehdyt isot panostukset myös tuottavat ja vaikuttavat.

Uudenlaisia tapoja mitata e-aineiston käytön vaikuttavuutta ja uusia seuranta- ja monitorointitekniikoita ollaankin ottamassa käyttöön. Sekä mittaamisvälineisiin että tulosten tulkintaan, on kuitenkin Kellyn mukaan syytä suhtautua kriittisesti ja niistä pitää  myös keskustella avoimesti. Teknologioilla kun on myös rajoituksensa eivätkä ne aina ole hyvin dokumentoituja. Palautetta ja keskustelua  tarvitaan sekä jatkotutkimuksen että uusien toimintatapojen ja rahoituksen suunnittelun tarpeisiin. JISCin perustama JISC Observatoryn sekä tuottaa että analysoi e-aineistojen käyttöön liittyvää tietoa ja laatii suosituksia. Yksikön verkkosivuilta löytyy sekä tiimin blogi että palvelussa julkaistuja Tech Watch –raportteja. Aineistoa kerätään mm. asiantuntijahaastattelujen ja verkkoliikenteen seurannan avulla.

Käynnissä on myös projekteja, joissa pyritään kehittämään ja tutkimaan e-resurssien vaikuttavuuden mittareita kuten hankinnan määrän tai siihen käytetyn rahan vaikutus suoritettujen tutkintojen määrään ja arvosanoihin. Esim. JISCin vaikuttavuusprojektista (Library Impact Data Project) on käytettävissä  vasta aivan ensimmäisiä tuloksia. Näistä tuloksista on kuitenkin jo käynyt ilmi, että vaikuttavuus vaihtelee suuresti tieteenala- ja yliopistokohtaisesti. Voidaanko siis hyviä käytäntöjä tunnistaa ja jakaa?  Tämä on yksi mainitun projektin tavoitteista.

Tiedot vaihtoon avointen rajapintojen kautta
Tietojärjestelmien yhteentoimivuus ja avoimet rajapinnat ovat kaikkien yhteinen etu. Dave Pattern Huddersfieldin yliopistosta esitteli kehittämisprojektia, jossa avoimet rajapinnat ovat tehneet mahdolliseksi kehittää lukulistasovellus yliopiston opiskelijoille. Huddersfieldin yliopistossa käytössä oleva MyReading sekä täydentää listalla olevien julkaisujen metatietoja avoimien rajapintojen kautta että tarjoaa sovelluksen käyttäjälle linkkejä niihin liittyviin palveluihin. Patternin mukaan kirjastojen onkin nyt  aika tavoitella avoimuutta palveluntarjoajiensa  kanssa: kaikki sellaiset rajapinnat, jotka liitttyvät kirjastoissa käytössä oleviin sovelluksiin, pitää pyrkiä saamaan avoimiksi hyvin dokumentoituina ja mahdollisuudella testata.

Datan avaamisella näyttäisi olevan  suorastaan virkistäviä vaikutuksia kaikkialla: kun viranomaistietoa avataan, kaupallisilla toimijoilla on runsaasti mielenkiintoa visualisoida ja tuotteistaa ja tuoda tieto uudella tavalla näkyväksi kansalaisille.  Avoimet rajapinnat myös vauhdittavat  hankkeita, jossa Open Source-tuotteita on integroitu suljettuihin ohjelmistoihin.

Sujuva vuoropuhelu ja selkeät roolit : onnistuvan tietojärjestelmäprojektin muistilista
Kirjasto on toki edelleenkin innovaatiomyönteinen ympäristö, jossa teknologiaa hyödynnetään hyvin moninaisilla tavoilla. Yhä useammat kirjastolaiset joutuvat tekemisiin tietojärjestelmien hankinnan kanssa tavalla tai toisella: ostajana,  työn tilaajana, osana kehittäjäyhteisöä. Critical Eye Communicationsin Stephanie Meyerin mukaan tietojärjestelmäprojektit onnistuvat, kun projektin roolit ja ilmaisu ovat selkeitä ja vuorovaikutus ja viestintä avointa.

Palvelun tilaajien  ja järjestelmän kehittäjien välinen keskustelu saattaa kuitenkin joskus olla haasteellista. Tilaajien pitäisikin pystyä artikuloimaan tarpeensa mahdollisimman hyvin kehittäjille. Teknologiatausta ei ole välttämättä tarpeen. Sen sijaan tarvitaan kykyä kuvata tarvittavat ominaisuudet selkeästi ja täsmällisesti. Sekä kokonaisuuden sekä omien työnkulkujen suhteessa hankittavaan järjestelmään on oltava hallinnassa ja hyvin hahmotettuja. Ns. ketterissä kehittämismalleissa löytyy yleensä enemmän sekä vuorovaikutteisuutta että joustavuutta. Projektin roolit on alusta alkaen syytä tehdä mahdollisimman selkeiksi, jolloin jokainen saa keskittyä siihen minkä parhaiten hallitsee tai osaa.