Mitä opimme ja miten tästä eteenpäin?

Teologian ja uskonnontutkimuksen digiloikka pääsi niihin tavoitteisiin, jotka se oli itselleen asettanut. Yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa tuotettiin kaiken kaikkiaan 10 verkkokurssia – muun muassa kaikki kandiohjelman peruskurssit. Verkkokurssit ovat yhtä aikaa Avoimen teologian opintoja ja vaihtoehtoisia suoritustapoja tutkinto-opiskelijoille. Myös klassisten kielten digitaalisia oppimisympäristöjä kehitettiin eteenpäin. Kamu, Hemmo ja Lalli olivat olemassa jo ennen digiloikkaa, mutta niiden uudistaminen sai hankkeen myötä tervetulleen buustauksen. Opettajille järjestettiin digi-iltapäiviä, joissa käsiteltiin digitaaliseen oppimiseen liittyviä teemoja ja joissa opettajille tarjottiin tukea haasteiden kohtaamisessa. Ottaen huomioon, kuinka rankkaa ensimmäinen uuden ohjelman vuosi opettajille oli, on hämmästyttävää, kuinka monet opettajat uhrasivat kallista aikaansa näihin tilaisuuksiin.

Ajatuksia ja tunnelmia teologisen digiloikasta voi myös katsoa videosta, joka esitettiin loppuseminaarissa 22.5.18.

Mikä toimi teologisen digiloikassa?

• Yhteistyö Avoimen yliopiston ja kandiohjelman välillä tuotti paljon yhteistä hyvää. Tiedekunta hyötyi Avoimen pitkästä kokemuksesta verkkokurssien kehittämisessä. Avoin puolestaan pystyi rakentamaan kattavan ja hyvin mietityn valikoiman teologian opintoja omille opiskelijoilleen. Avoin keskusteluyhteys ohjelman ja Avoimen välillä sekä opettajien kesken rohkaisi uusiin kokeiluihin ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen.
• Kandiohjelman johtoryhmä perusti hankkeelle ohjausryhmän, jossa oli mm. opiskelijoiden edustaja. Ohjausryhmä kokoontui säännöllisesti, ideoi ja seurasi digiloikan toteutumista. Ryhmässä oli niin pedagogista kuin opetusteknologista osaamista, ja sen toiminta oli tärkeä tekijä digiloikan onnistumiselle.
• Tiedekunnassa on paljon digiopetuksesta kiinnostuneita opettajia mutta myös skeptikkoja. Päästiin rakentavassa hengessä keskustelemaan digitaalisen oppimisen hyödyistä ja haasteista. Yhtä mieltä oltiin siitä, ettei digitaalisuus itsessään ole tavoiteltava päämäärä. Olennaista on se, miten uusia välineitä käytetään. Uutta ja vanhaa tulee yhdistää (ks. Risto Uron blogikirjoitus ”Putkivahvistin, digiloikka ja teologisen opetus”).

Missä oli haasteita?

• Hankkeen tiivis aikataulu yhdistettynä samaan aikaan toteutettuun Iso Pyörä -uudistukseen ja hallinnon uudelleen järjestämiseen kuormittivat osallistujia. Digirahaa oli käytössä vain runsaan vuoden. Ei ollut aina helppo löytää tekijöitä hankkeeseen näiden tekijöiden puserruksessa.
• Opiskelijoiden aktivointia olisi voinut olla vielä enemmän, haasteena on esimerkiksi opiskelijoiden alhainen vastausprosentti erilaisiin kyselyihin.
• Kuinka tukea opettajia parhaalla mahdollisella tavalla digitaalisten oppimisvälineiden käytössä? Tukea opettajille on saatavilla, mutta sitä ei aina osata tai kyetä hyödyntämään. Hankkeen myötä yhteistyö Opetustekonologian kanssa kuitenkin tiivistyi entisestään. Digiloikan yksi tärkeä opetus on se, että jatkuvasti uusiutuvien digitaalisten välineiden tuottama kognitiivinen taakka on otettava entistä paremmin huomioon opettajien työn kuormittavuutta arvioitaessa.

Työ verkkokurssien kehittämiseksi jatkuu teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelmassa mm. siten, että ohjelma on kehittämässä MOOC-kurssia ”Johdatus teologiaan ja uskonnontutkimukseen” osana Toinen reitti yliopistoon -hanketta.

Risto Uro

risto.uro@helsinki.fi