Putkivahvistin, digiloikka ja teologisen opetus

https://blogs.helsinki.fi/uro/files/2018/05/putkivahvistin-2.jpg

Siinä se nyt vihdoin on. Kauan haaveilemani putkivahvistin rakkaitten vinyylilevyjen kuunteluun. Huoneen täyttää lämmin, läsnäoleva ääni. Verneri Pohjolan trumpetti kuulostaa juuri niin kuulaalta ja kauniilta kuin pitääkin.

Suoraa hyppyä aikaan ennen digitaalista ääntä putkivahvistin ei kuitenkaan tarjoa. Laitteeseen voi kytkeä cd-soittimen, ja sen kautta voi myös kuunnella suoratoistoa. Vanhaa ja uutta on yhdistetty.

Putkivahvistin muuntuu mielessäni vertaukseksi digiloikasta. Teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelma on vuoden ajan tehnyt opetuksen digiloikkaa. Keskiössä on ollut verkkokurssien luominen lähiopetuksen rinnalle yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa. Myös jo käytössä olleita digitaalisia oppimisympäristöjä on kehitetty eteenpäin ja uusia pantu alkuun.

Digiloikkaa ei tulisi tehdä niin, että digitaalinen ja ihmisten fyysiseen vuorovaikutukseen perustuva oppiminen asetetaan vastakkain. Verkkokurssit eivät korvaa opettajan ja opiskelijoiden kohtaamista todellisessa maailmassa yhtä vähän kuin emojit kykenevät ilmaisemaan tunteita samalla voimalla ja herkkyydellä kuin ihmiskeho.

Siksi hybridimalli on paras.

Niin kuin uusi putkivahvistin.

Verkkokursseissa ja lähiopetuksessa on kummassakin etunsa ja haittansa. Digiloikkavideossa haastateltu opiskelija Mikko Salo tiivistää hyvin muutaman olennaisen asian: verkko-opetus on joustavampaa ja tarjoaa paremman vaihtoehdon oppimiseen kuin pelkkä perinteinen kirjatentti. Lähiopetus on vuorovaikutteisempaa, ja ryhmässä oppimisella on kiistattomat etunsa.

Digitaaliset ja analogiset oppimisympäristöt kietoutuvat yhteen. Ei tavallista luentokurssiakaan tänään toteuteta ilman digitaalista alustaa tai materiaaleja.

Meidän pitäisi entistä rohkeammin miettiä erilaisia tapoja yhdistää digi- ja lähiopetusta. Kun verkkokurssien tarjonta laajenee, opiskelijoiden mahdollisuus ottaa ohjelmaansa sekä joustavia digikursseja että vuorovaikutteisempia lähikursseja kasvaa. Mutta myös yksittäisen kurssien kohdalla voisi ajatella hybridimallia, jossa yhdistyisi kummankin kurssimuodon edut. Opetuksen voisi toteuttaa esimerkiksi käänteisenä luokkahuoneena, jossa opiskeltaisiin ensin verkkokurssin tapaan, mutta loppuosa toteutettaisiin lähiopetuksena.

Analogiseen musiikkiin sisältyy kaikenlaista ylimääräistä kohinaa ja LP-levyjen napsahtelua. Juuri siksi pidän tällaisesta musiikin toistosta. Digitaalinen ääni on liian steriili minun makuuni.

Miten tahansa tieto siirtyykin, oppiminen kuten musiikin kuuntelukin on aina viime kädessä analogista. Vielä enemmän kuin analogisessa musiikin toistossa oppimisessa jujuna ovat nimenomaan nuo häiriöt. Parhaimmillaan oppimisessa syntyy kohinaa ja napsahtelua, jotka tuottavat uusia, kenties parempia tiedon versioita ja sovelluksia.

***

TUK:n digiloikkaa esittelevän videon voi katsoa täältä.