Blogiarkisto (2013-)

Albert Schweitzer oli nuoruuteni idoli, jonka viesti on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. (7.8.21.) Olin 21-vuotiaana kesäteologina uusmaalaisessa maalaisseurakunnassa. Kylän pienestä kirjakaupasta löysin vaatimattoman oloisen kirjan, jonka kohteesta tuli nuoruuteni suuri sankari. … Lue lisää.

Elämäkertamuisti luo minuutemme perustan — tutkijan mukaan se toi ihmisen kulttuureihin myös jumalat. (22.1.21.) Kuvittelen mielessäni sen joulun erityisen onnelliseksi. Minulla on siitä joitain muistikuvia, jotka voivat palautua itse tapahtumiin tai perustua valokuvien pohjalta syntyneisiin mielikuviin. Muista perheen jouluista ei ole juuri säilynyt kuvia … Lue lisää.

Korona vei minut metsään, ja metsä alkoi ajatella minussa. Olen pitänyt itsenäni luonnon ystävänä. (27.8.20.) Metsä on ollut minulle tärkeä. Mutta jos joku olisi vuosi sitten kysynyt, mikä paikka maailmassa on minulle kaikkein mieluisin, en ehkä olisi ensimmäiseksi maininnut metsää. … Lue lisää.

Sosiaalinen kosketus on meissä syvällä, ja sen merkitys on vasta avautumassa tutkijoille. (11.5.20.) Kreikkalaisen taruston mukaan Midas oli kuningas, joka ahneuksissaan pyysi Dionysokselta, että kaikki mihin hän koskee muuttuu kullaksi. Psykologiassa termi ”Midas-efekti” viittaa ilmiöön, jossa ihmisten välisellä satunnaisella kosketuksella on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia … Lue lisää.

Rituaalit eivät ehkä pelasta maailmaa mutta rituaalien ekologinen tutkimus paljastaa mielen ja ympäristön suhteesta jotain tärkeää. (10.3.20.) Oli vaikea hahmottaa, missä se tarkkaan ottaen sijaitsi. Alueelle tultiin sisään … Lue lisää.

Jos haluat muuttaa maailmaa satsaa opetukseen. (18.12.19.) Se syksy oli töissä erityisen raskas. Huomasin kehossani ja mielessäni monia uupumisen merkkejä. … Lue lisää.

Mikä ihmeen teologia ja uskonnontutkimus? (27.8.19.) Lämpimästi tervetuloa opiskelemaan teologiaa ja uskonnontutkimusta. Olette kolmas vuosikurssi, joka aloittaa opiskelunsa teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelmassa. … Lue lisää.

Määritelmistä on vaikea päästä sopuun, mutta määrittely on tärkeä osa tutkimustyötä. (9.5.2019.) ”Se on sellainen akateeminen kysymys”, sanoi lääkäri, kun kyselin vaivani tarkempaa diagnoosia. Sopii minulle, ajattelin, mutta en sanonut mitään. … Lue lisää.

Ruoka, juoma, meno muu . (21.12.18.) Joulu pyörii paljolti ruuan ympärillä. Muutamaa juhlapyhää varten ostetaan valtavia määriä ruokaa, jota meille syytää ruoan tehotuotannon, jakelun ja kaupan maapallon resursseja rankasti kuluttava koneisto. Olen tuskin ainoa, jonka iloa himmentää jouluisin mielen sopukoissa lymyilevä ympäristöahdistus … Lue lisää.

Luennot ovat ehkä vanhentunut oppimisen muoto, mutta mikä luento oikeastaan on? (17.9.18.) Hävitetään kaikki luentosalit. Tällainen ehdotus esitettiin tämän vuoden Peda-forum -päivien loppupaneelissa, jossa keskusteltiin korkeakoulujen opetuksen tulevaisuudesta… Lue lisää.

Putkivahvistin, digiloikka ja teologisen opetus. (20.5.18.) Siinä se nyt vihdoin on. Kauan haaveilemani putkivahvistin rakkaitten vinyylilevyjen kuunteluun. Huoneen täyttää lämmin, läsnäoleva ääni. Verneri Pohjolan trumpetti kuulostaa juuri niin kuulaalta ja kauniilta kuin pitääkin … Lue lisää.

Maailmankylän rituaali. (16.3.18.) Earth Hour lähestyy. Jo yhdentoista vuoden ajan ihmiset, yhteisöt ja kaupungit eri puolella maailmaa ovat viettäneet WWF:n järjestämää suurta ilmastotapahtumaa. Earth Hour sai alkunsa Australiassa 2007, ja seuraavana vuonna useiden muiden maiden kaupungit liittyivät tapahtumaan. Pohjoismaissa Earth Houria alettiin viettää vuonna 2009 … Lue lisää.

Jeesus, polkupyörä ja lumilyhdyt. (19.12.17.) Verkkoviestinnän ohjelmat tarjoavat usein mahdollisuuden menneen muisteluun ehdottamalla vanhoja kuvia tai albumeja jaettavaksi: koe tämä päivä uudelleen jne. Aikamatkoja voi tehdä myös analogisesti, esimerkiksi siten, että tarttuu joulusiivouksen esille tuomaan kirjaan … Lue lisää

Tavoittelevatko tutkijat totuutta?.(16.9.17). ”Tutkija etsii totuutta, poliitikko valtaa.” Näin kirjoitti Marko Junkkari Helsingin Sanomissa joitakin aikoja sitten. Poliitikkojen ja tutkijoiden suhteesta voisi sanoa paljonkin, mutta jäin miettimään kärjistyksen ensimmäistä osaa. Voiko tutkimusta osuvasti kuvata totuuden etsimisenä? … Lue lisää.

Auttaako evoluutio ymmärtämään uskontoa? (2.4.17.) Suomalainen heviyhtye Nightwish julkaisi vuonna 2015 albumin Endless Forms Most Beautiful, jonka teemana ja innoituksen lähteenä on evoluutioteoria. Nimikappale perustui Darwinin Lajien synnyn viimeiseen kappaleeseen. Yhtyeen säveltäjä ja keskeinen hahmo Tuomas Holopainen inspiroitui evoluutiosta lukemalla brittiläisen evoluutiobiologin ja tieteen popularisoijan Richard Dawkinsin teoksia. Hänen onnistui jopa houkuttelemaan Dawkinsin lukemaan katkelman Darwinin teoksesta albumin avausraidalle ja esiintymään konsertissa Wembley Areenalla joulukuussa 2015 … Lue lisää.

Yhteistyö, monitieteisyys ja yksinäisen sankaritutkijan pitkä varjo. (2.1.17.) Intensiivinen työ teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelman synnyttämiseksi on saanut minut pohtimaan yhteistyöhön liittyviä perustavia kysymyksiä. Mikä motivoi akateemisia tutkijoita työskentelemään yhdessä? Miten erilaisia tutkimustraditioita voidaan sovittaa yhteen opiskelijan kannalta mielekkäiksi kokonaisuuksiksi? Mitä eri muotoja yhteistyöllä voi olla? Mitkä sen hyödyt ja haasteet ovat? … Lue lisää.

Mitä voisimme oppia Cambridgesta? (7.6.15.) Yliopistoilla eletään kauhunsekaisen tunteiden vallassa. Uuden hallituksen kaavailema kylmä kyyti vaikuttaa rankasti yliopistoihin, myös Helsingin yliopistoon. … Lue lisää.

Tienraivaaja. (31.8.14.) Otsikon valinta Heikki Räisäsen Taistelua ja tulkintaa (Kirjapaja 2014) arvioivalle kirjoitukselle tuotti päänvaivaa. … Lue lisää.

Monitieteisyyden monet muodot. (10.12.13.) Olen joutunut viime aikoina pohtimaan monitieteisyyden problematiikkaa. … Lue lisää.

Uutta etsimässä. (14.10.13.) Kymmenen vuotta sitten sain valmiiksi tutkimuksen Tuomaan evankeliumista, Nag Hammadin koptinkielisen kirjaston kuuluisimmasta tekstistä. … Lue lisää.

Kesä Johanneksen seurassa. (30.8.13.) Johannes Kastaja on yksi suosikkihahmoistani. Ensimmäisen kerran perehdyin syvällisemmin erämaan profeettaan jo kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kirjoitin hänestä esseen kansainväliseen Q-lähdettä … Lue lisää.

Uusi projekti: rituaalinen näkökulma kristinuskon syntyyn. (11.6.13.) Miksi kristinusko syntyi ja menestyi? Teologit, historiantutkijat ja uskonnontutkijat ovat pitkään etsineet vastausta tähän kysymykseen. … Lue lisää.

Elokuva jota ei ole vielä tehty. (22.5.13.) Täytyy tunnustaa, että tätä en tiennyt. Muun muassa elokuvat RoboCop, Total Recall ja Starship Troopers ohjannut alankomaalaissyntyinen Paul Verhoeven on tunnetun kalifornialaisen Jeesus-seminaarin aktiivinen jäsen. … lisää.

Rituaali ja magia.(15.2.13.) Tammikuun lopulla Aalto-yliopistossa tarkastettiin väitöskirja naisten korujen käytöstä. Taiteen maisteri Petra Ahde-Deal väitteli aiheesta Women and Jewelry – A Social Approach to Wearing and Possessing Jewelry. lisää.

Rituaali ja usko.
(18.1.13.) Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola kirjoitti joulun alla esseen ”Myös ateisti voi kuulua kirkkoon” ja sai palautetta enemmän kuin mistään aiemmasta kirjoituksestaan 30-vuotisen toimittajauransa aikana. … lisää.