Kuukausi: elokuu 2021

Olin 21-vuotiaana kesäteologina uusmaalaisessa maalaisseurakunnassa. Kylän pienestä kirjakaupasta löysin vaatimattoman oloisen kirjan, jonka kohteesta tuli nuoruuteni suuri sankari. Löytö oli saksalaisen kirjailijan Waldemar Augustinyn elämänkerta teologi ja yleistietäjä Albert Schweitzerista (1875–1965). Schweitzeria on luonnehdittu yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä henkilöistä. Hän oli monilahjakkuus ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja, joka oli jo nuorena saavuttanut menestystä niin teologina, musiikintutkijana kuin muusikkonakin. 30-vuotiaana hän teki päätöksen alkaa opiskella lääketiedettä ja lähteä Afrikkaan. Suurimman osan elämäntyöstään Schweitzer toteutti lähetyslääkärinä Länsi-Afrikassa ja tuotteliaana kulttuurifilosofina. Nämä tehtävät johtivat hänet muotoilemaan kuuluisan periaatteensa kaiken elämän kunnioituksesta.

Nuorena teologina minua kiehtoi Schweitzerin työ historiallisen raamatuntutkimuksen saralla. Vanhemmiten olen alkanut kiinnostua entistä enemmän hänen elämänkunnioituksen etiikastaan, joka tänä päivänä tuntuu lähes profeetalliselta.

Schweitzerin kuuluisin eksegeettinen työ käsitteli historiallisen Jeesuksen tutkimushistoriaa ”Reimaruksesta Wredeen” (1906). Kirja osoitti vastaansanomattomasti, kuinka monet aikaisemmat tutkimukset olivat tahattomasti modernisoineet Jeesuksen sanomaa ja toimintaa. Kirjansa lopussa Schweitzer esittää oman tinkimättömän tulkintansa, jota on kuvattu johdonmukaisen eskatologian teoriana. Sen mukaan Jeesus odotti Jumalan valtakunnan toteutuvan välittömästi ja pettyi, kun odotus ei toteutunutkaan. Schweitzer korosti, että historiallinen Jeesus on ymmärrettävissä ainoastaan aikansa historiallisessa kontekstissa. Historian Jeesus on kuin vedessä kasvava kasvi, joka kuihtuu ja muuttuu rumaksi, kun sen repii pois alkuperäiseltä kasvupaikaltaan.

Schweitzer oli saanut virikkeen tulkinnalleen lukiessaan asevelvollisena kreikankielistä Uutta testamenttia. Hänen huomionsa kiinnittyi erityisesti Matteuksen evankeliumin lukuun 10, jossa kerrotaan siitä, kuinka Jeesus lähetti oppilaansa ”Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo” parantamaan sairaita ja julistamaan Jumalan valtakunnan pikaista tuloa. Jeesus uskoi tämän operaation olevan ratkaiseva askel ennen lopun saapumista: ”te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee”.

Koska ennustus ei toteutunut, Schweitzer päätteli, että sen täytyy olla aito. Jeesus todella odotti lopun tulevan organisoimansa mission aikana.

Schweitzer kulki mukanani opinnoissani. Valitsin väitöskirjani aiheeksi – osin nuoruuteni sankarin innoittamana – Jeesuksen lähetysohjeet. Opetuslasten lähettämisestä kerrotaan kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa kaiken kaikkiaan neljässä eri kohdassa, joiden analyysi tarjosi jännittävän tekstihistoriallisen palapelin. Tutkimukseni ei keskittynyt historialliseen Jeesukseen. Sen sijaan katsoin, että nämä evankeliumitraditiot tarjoavat ikkunan varhaisen Jeesus-liikkeen elämään ja rakentumiseen. Sosiaalisen maailman tutkimuksesta tuli minulle metodinen ja tutkimusfilosofinen kulmakivi, jonka varaan suuri osa myöhemmästä tutkimustyöstäni rakentui.

Jeesusta ja varhaisten kristittyjen maailmaa tulee tulkita historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissaan, niin kuin Schweitzer oli opettanut, mutta siinä maailmassa oli paljon yhtymäkohtia meidän maailmaamme: kaikkina aikoina ihmiset ovat huolehtineet toimentulostaan, etsineet suojaa erilaisista ryhmistä ja kohdanneet kriisejä kuten sairauksia, onnettomuuksia ja kuolemanpelkoa.

Tätä Lambarénén lähetyslääkäri ei olisi kiistänyt.

Schweitzerin maailmankatsomus oli epädogmaattinen. Hänelle kaikkien uskontojen ja filosofien tarjoamat maailmanselitykset olivat epätäydellisiä. Schweitzer ei ajattelussaan pyrkinyt luomaan ristiriidatonta ja täydellistä filosofista systeemiä. Maailmankatsomuksen sijasta hän halusi korostaa elämänkatsomusta, jonka hän ymmärsi eletyksi ajatteluksi ja käytäntöön suuntautuvaksi etiikaksi. ”Elämäni on argumenttini”, hän tiivisti.

Schweitzerilta opin kantamaan liberaalin kristityn viittaa ylpeydellä. Siinä kristillisessä perinteessä, jossa olin kasvanut, ”liberaali” oli lähinnä haukkumasana, nimitys, jolla viitattiin perinteisestä uskosta luopuneeseen henkilöön. Liberaali kristillisyys saatetaan ymmärtää myös jonkinlaiseksi laimeaksi versioksi uskonnosta, jolla on vain vähän menestymisen mahdollisuuksia. Kirkon dogmeista piittaamattomalle Schweitzerille liberaali perinne merkitsi syvää eettistä velvoitusta, työtä ihmiskunnan ja elämän puolesta. Myöhemmin perehtyessäni tarkemmin länsimaiseen ajattelun historiaan ymmärsin, kuinka paljon me kaikki – konservatiivit kristityt mukaan lukien – olemme velkaa uskonnon ja uskomisen vapautta puolustaville aatehistoriallisille virtauksille.

Kun lukee Schweitzerin kulttuurifilosofiaa ja etiikkaa käsitteleviä kirjoituksia, joista monet on kirjoitettu sata tai lähes sata vuotta sitten, ajan ruosteen huomaa helposti. Mutta kirkkaana loistaa myös timantti. Tämä näkyy selkeästi hänen esityksessään elämän kunnioittamisen periaatteesta. Schweitzerin ajattelun ytimessä on universaali elämisen tahto, jonka ihminen löytää itsestään ja jonka avulla hän voi ymmärtää tämän tahdon itsensä ulkopuolisessa maailmassa. Länsimaisen filosofian suuret mestarit olivat tehneet ratkaisevan virheen siinä, että he olivat rajoittaneet etiikan koskemaan vain ihmisten välisiä suhteita. Schweitzerille etiikka oli universaali. Se koskettaa kaikkea elämää alkeellisimmista ötököistä kehittyneisiin elämänmuotoihin. Schweitzer ei tuntenut käsitettä biodiversiteetti, mutta jos olisi, hän olisi puhunut siitä usein.

Kaikkialla läsnä olevalla elämisen tahdolla oli Schweitzerille syvästi hengellinen ja mystinen ulottuvuus. Elämän kunnioittaminen loi yhteyden universaaliin maailman henkeen. Kirjoituksissaan Schweitzer horjui panteistisen ja persoonallisen jumalakuvan välillä, mutta tämän asian täsmentäminen ei ollut hänelle tärkeää. Ratkaisevaa oli elämän tahdon tunnistamien kaikessa elollisessa.

Schweitzerin viesti on tänään ekologisen kriisin uhatessa vielä ajankohtaisempi kuin yli vuosisata sitten, kun lähetyslääkäri sen ensi kerran kirjasi muistiin matkallaan Ogooué-joella. Oman aikansa kontekstissa Schweitzer ajatteli rohkeasti ”laatikon ulkopuolelta”, ja hänen filosofiaansa on vaikea sijoittaa johonkin tiettyyn koulukuntaan. Hän rikkoi rohkeasti raja-aitoja niin tieteen ja taiteen, humanismin ja luonnontieteen kuin uskontojenkin välillä.

Lopuksi: Kesän hellekausi ja kuivuus ovat kestäneet jo yli kuukauden. Mediassa puhutaan paljon ilmastomuutoksen vaikutuksesta sään ääri-ilmiöiden yleistymiseen. Puutarhan nurmi ja suuri osa kukkapenkeistä ovat palaneet karrelle. Asettelen pihalle perhosbaaria ja matalaa juoma-astiaa linnuille ja muille pikkuotuksille. Mieleeni tulevat Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa: ”joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä …”.

Hellekypärään pukeutunut muhkeaviiksinen mies hymyilee minulle lempeästi.

***

Kirjallisuus

Augustiny, Waldemar (1960). Albert Schweitzer. Suom. Mani Malm. 2. painos. Helsinki: Kirjayhtymä.
Cicovacki, Predrag (toim.) (2009). Albert Schweitzer’s Ethical Vision: A Sourcebook. Oxford: Oxford University Press.
Schweitzer, Albert (1954). The Quest of the Historical Jesus: A Critical Study of Its Progress from Reimarus to Wrede. trans. W. Montgomery. London: SCM. (Alkuperäisteos: Von Reimarus zu Wrede: Eine Geschichte der Leben-Jesu-Forschung. Tübingen: J. C. B. Mohr 1906.)
— (1956). Elämän kunnioitus. Koonnut ja esittänyt Rudolf Grabs, suom. Juho Tervonen. Porvoo: WSOY.
Uro, Risto (1987). Sheep Among the Wolves: A Study on the Mission Instructions of Q. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Dissertationes humanarum litterarum. 47. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.