Kuukausi: tammikuu 2021

Kuvittelen mielessäni sen joulun erityisen onnelliseksi. Minulla on siitä joitain muistikuvia, jotka voivat palautua itse tapahtumiin tai perustua valokuvien pohjalta syntyneisiin mielikuviin. Muista perheen jouluista ei ole juuri säilynyt kuvia, joten nämä yksitoista valokuvaa ovat minulle erityisen arvokkaita: joululahjojen iloista esittelyä, poseerauksia kuusen äärellä yhdessä ja erikseen.

Kuva kahdeksanvuotiaasta itsestäni kuusen vieressä nostaa esiin monenlaisia ajatuksia. Tunnistaisinko itseni tuosta kuvasta, jos minusta ei olisi säilynyt muita lapsuudenkuvia enkä tietäisi mihin yhteyteen kuva liittyy? Mitä tuntisin ja kokisin, jos voisin päästä tuon pikkupojan pään sisälle? Mikä minut oikeastaan yhdistää lapseen, joka viettiä joulua perheensä kanssa 59 vuotta sitten kerrostaloasunnossa Kotkan torin laidalla.

Tiedän, että yhteyteni kuvassa esiintyvään kahdeksanvuotiaaseen rakentuu ennen muuta niin sanotun elämäkertamuistin avulla. Puhutaan myös tapahtumamuistista. Se on se muistijärjestelmän osa, jonka varaan meidän yksilöllinen identiteettimme rakentuu. Elämäkertamuistiin tallentuneet asiat ovat niitä, jotka tiedän tapahtuneen juuri minulle, esimerkiksi ne muutamat välähdykset, jotka muistan joulusta 1961. Tai sen että kuuluin tuohon kuvissa esiintyvään perheeseen ja että perheen isä sairastui aivoinfarktiin ollessani yhdeksänvuotias.

Yleisempi tieto, esimerkiksi se, että kotiin usein hankitaan kuusi jouluksi, tai lääketieteellinen informaatio siitä, että verisuonen tukkeuma aivoissa voi aiheuttaa toispuoleisen halvauksen ja puhekyvyttömyyden, on sen sijaan tallentunut toisenlaiseen muistijärjestelmään eli asiamuistiin.

Ajattelemme muistista usein, että sen toiminta liittyy nimenomaan menneisyyteen, muistoihin, mutta yhtä lailla muisti on olennainen nykyisyyden ja tulevaisuuden hahmottamisen kannalta. Ihminen, jonka tapahtumamuisti alkaa haurastua esimerkiksi muistisairauden takia, on myös hukassa nykyhetkessä. Elämää on myös vaikea katsoa eteenpäin, kun kyky tarkastella omaa minää menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden muodostamalla akselilla katoaa.

Elämäkertamuisti tuottaa perimmäisiä kysymyksiä. Kuka minä olen? Mistä olen tullut? Minne olen menossa? Kun katselen kuvia isästäni ja äidistäni, mietin missä he nyt ovat. He ovat muuttuneet esi-isiksi ja -äideiksi, joiden kuvat koristavat seiniämme ja joiden haudoilla vierailemme juhlapyhinä. Hermosolujen verkostot, jotka ovat ylläpitäneet heidän minuuttansa, ovat aikoja sitten hävinneet. Minne minä menen, kun minusta vuorollani tulee esi-isä?

Jotkut uskonnontutkimuksen pioneerit näkivät tällaisissa kysymyksissä uskonnon alkujuuren. Brittiläinen antropologi Edward Burnett Tylor (1832–1917) esitti, että uskonnon syvin olemus ja alkuperä on uskossa henkiin eli animismissa. Esi-isien henget olivat Tylorin mukaan olennainen osa animismia. Muinaiset ihmiset kohtasivat kuolleita omaisiaan esimerkiksi unissa ja päättelivät siitä, että ihmisen elämä ei voi päättyä kuolemaan. On olemassa sielu, joka jatkaa elämäänsä, kun ihmisen ruumis hajoaa. Jumalat saivat alkunsa esi-isien ja henkien palvonnasta.

Tylorilla oli käytössään hyvin vähän tietoa ihmislajin ja kulttuurien esihistoriasta. Evoluutioteoria otti vasta ensimmäisiä askeleitaan, kun Tylor esitti ajatuksensa uskontojen alkuperästä. Lähes 150 vuotta sen jälkeen, kun Tylor julkaisi teoksensa Primitive Culture (1871), yhdysvaltalainen antropologi-psykiatri E. Fuller Torrey esitti uskonnon alkujuuria käsittelevän teorian, joka osittain muistuttaa Tylorin ehdotusta. Torrey hyödyntää teoriansa rakentamisessa sitä laajaa tutkimustietoa, mikä meillä on nykyisin käytössä aivojen kehittymisestä ihmislajin ja sen lähisukulaisten evoluutiohistoriassa.

Torreyn mukaan avain uskonnon murtautumiseen nykyihmisen kulttuuriin on siinä, että ihmiselle kehittyi elämäkertamuisti. Tämä tapahtui suhteellisen myöhään, ehkä vasta noin 40 000 vuotta sitten. Ihmisen kognitiiviset kyvyt kasvoivat vähitellen. Pystyihmiselle (1,8 miljoonaa vuotta sitten) alkoi kehittyä tietoisuus omasta itsestään. Varhaiselle nykyihmiselle (esimerkiksi neandertalinihmiselle 200 000 vuotta sitten) syntyi kyky ymmärtää toisen yksilön tietoisuutta, mikä teki mahdolliseksi empatian; tiedämme että että neandertalinihmiset pitivät huolta vammautuneista tovereistaan. Lopulta nykyihminen kykeni tarkastelemaan itseään ja ajatuksiaan. Ihminen pystyi ajattelemaan, että hän ajatteli.

Vasta elämäkertamuisti tuotti kuitenkin sen kognitiivisen loikan, jonka tuloksena syntyivät upeat luolamaalaukset ja niissä esiintyvät kämmenen jäljet – jotka viestivät, että juuri minä tein tämän tai että minä olin täällä – sekä korut, soittimet, paremmat työkalut ja aseet. Elämäkertamuisti mahdollisti sen, että ihminen kykeni paremmin ottamaan oppia aikaisemmista kokemuksista ja kehittymään taitavammaksi ravinnon ja kulttuurin tuottajaksi. Runsaat hautaesineistöt tältä ajalta kertovat, että ihmiset ajattelivat syvällisesti vainajien elämää tuonpuoleisuudessa. Tylorin tapaan Torrey päättelee, että usko esi-isien läsnäoloon ihmisyhteisöjen elämässä antoi alkusysäyksen sille prosessille, joka tuotti vaikutusvaltaisemmat jumalat ja lopulta uskontojärjestelmät siinä mielessä kuin me ne ymmärrämme.

Torreyn teoria on yksi monien joukossa. Uskonnon alkuperän arvoitusta se tuskin yksin ratkaisee. On silti hedelmällistä pohtia, mitkä ihmismielen ominaisuuden ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että usko kuolemanjälkeiseen elämään ja jumaliin on tullut osaksi ihmisten kulttuureja. Jos Torrey on oikeilla jäljillä, varhaiset nykyihmiset ja heidän edeltäjänsä olivat eläneet tällä planeetalla satoja tuhansia vuosia, ilman että heidän mieleensä oli tullut ajatella, mitä heille kuoleman jälkeen tapahtuu tai että jumalia on olemassa.

Ihmislaji on ainoa olento maapallolla, jolla on kyky ajatella elämäänsä sekä taakse että eteenpäin. Muilla eläimillä ei kykyä elämäkertamuistiin ole tai jos joillakin on, se on hyvin rajallinen. Ainoastaan ihminen kykenee ottamaan oppia aikaisemmista kokemuksistaan ja rakentamaan sen varaan kulttuurisen pääoman, joka siirtyy ja kasvaa sukupolvelta toiselle. Se että meillä on tämä kyky, sälyttää harteillemme suunnattoman vastuun. Antropologi Roy Rappaportia mukaillen, meidän on ihmislajina ajateltava koko maailman puolesta.

***

Kirjallisuus
Rappaport, Roy A. (1999). Ritual and Religion in the Making of Humanity. Cambridge: Cambridge University Press.
Torrey, E. Fuller (2017). Evolving Brains, Emerging Gods: Early Humans and the Origins of Religion. New York: Columbia University Press.
Tylor, Edward Burnett (1871), Primitive Culture. Vols 1–2. London: John Murray.