Tulen käyttö on muokannut ihmisen ja planeettamme historiaa enemmän kuin ehkä mikään muu toiminto. Tulen ja ihmisen tarina kertoo sekä menestyksestä että tuhosta ja on vielä osittain hämärän peitossa

Kun Vladimir Putinin johtama Venäjä aloitti erikoisoperaatioksi kutsumansa ryöstö- ja tuhoamissodan Ukrainaa vastaan, seurasin monien muiden tavoin herkeämättä uutisia. Sodan kuvasto täytti mieleni ja hiipi uniini. Näin kuvia palavista taloista ja palaneista raunioista. Vaikka sotaa käydään tänään monin eri tavoin, tuli on yhä sen brutaalein voima ja myös sodan keskeinen metafora. Vihollista tulitetaan, puolustaessa tarvitaan tulivoimaa, ja uudet sotilaat saavat taistelussa tulikasteensa. Yksi kauhistuttavista Ukrainaa vastaan käytetyistä uusista aseista on termobaarinen pommi, joka tuottaa valtaisan lämpö- ja paineiskun kohteeseensa.

Tulesta tuli minulle lähes tulkoon pakkomielle. Ryhdyin tutkimaan tulen käytön historiaa ja kulttuuria. Vaikka raapaisin vain pintaa, minulle alkoi valjeta, kuinka isosta ja perustavanlaatuisesta asiasta on kysymys.

Ilman tulen hallintaa meidän nykyisenkaltaista kulttuuriamme ei olisi olemassa ja – jos joidenkin tutkijoiden arviot ovat oikeansuuntaisia – emme edes olisi olemassa nykyihmiseksi (homo sapiens) nimettynä biologisena lajina.

Tulen käyttö on ainutlaatuinen ihmisen ominaisuus. Muut eläinlajit kykenevät ainoastaan reagoimaan tuleen. Vain ihminen pystyy sytyttämään tulen, kantamaan sitä mukanaan ja sammuttamaan sen hallitusti. Tulen hyödyntäminen on myös universaalia. Meillä ei ole tietoa yhdestäkään ihmiskulttuurista, joka olisi toiminut ilman tulen teknologiaa. Tuli ei kuitenkaan ole osa biologista perimäämme. Ihminen on sen hallinnan vähitellen oppinut, taito on yleistynyt, ja siitä on tullut lajimme tunnusomainen piirre, joka on antanut sille ratkaisevan edun muihin eläimiin nähden.

Tulen käytön varhainen historia on kiistanalainen. Selvää on kuitenkin se, että tämä historia yltää nykyihmistä varhaisempaan aikaan. Arkeologisia jälkiä ihmissuvun varhaisten edustajien tulenkäytöstä on ainakin noin miljoonan vuoden takaa, muun muassa kuuluisasta Wonderwerk-luolan alueella Etelä-Afrikasta tehdyistä kaivauksista. Tämä aineiston pohjalta ei kuitenkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että varhaiset ihmiset olisivat jo tuolloin hyödyntäneet tulta säännöllisesti tai että he olisivat pystyneet sitä itse tuottamaan. Arkeologinen aineisto viittaa siihen, että tulen käyttö yleistyi ja kehittyi vähitellen 400 000–200 000 vuotta sitten, mutta monet yksityiskohdat jäävät hämärän peittoon.

Kiinnostavan ja osin edellä sanotun kanssa ristiriidassa olevan hypoteesin on esittänyt yhdysvaltalainen biologinen antropologi Richard Wrangham. Hänen päättelynsä lähtee siitä tosiasiasta, että ihmisen aivot ovat energiasyöppö elin, jonka äkillinen kasvu evoluutiossa vaatii selityksen. Ruoan kypsentäminen tulen avulla tarjosi varhaisille ihmisille mahdollisuuden hyödyntää ruoassaan olevaa energiaa tehokkaammin kuin jos he olisivat syöneet vain raakaa ravintoa. Näin tulen käyttö tuki ihmisen suvun kehittymistä isoaivoiseksi eläimeksi. Tämä johti myös siihen, että ihmisen fyysinen ulkomuoto muuttui: ihmisapinoille tyypilliset vahvat leuat ja iso vatsa – joka on tarpeen raa’an ruoan sulattamiseen – jäivät pois. Hypoteesiaan Wrangham perustelee muun muassa modernia raakaruokadieettiä noudattavien henkilöiden parissa tehdyillä tutkimuksilla. Heillä on todettu olevan haasteita saada riittävää kalorimäärää syömästään ruoasta.

Ruoan kypsentämisen lisäksi kyky käsitellä tulta avasi ihmisille lukuisia uusia etuja ja mahdollisuuksia. Tuli tarjosi suojaa pedoilta ja lämpöä kun ihmisen esi-isät levittäytyivät kohti kylmempiä alueita. Tuli toi valoa pimeän aikaan. Näin ihminen pystyi käyttämään vuorokaudesta suuremman osan tehokkaaseen työskentelyyn, esimerkiksi työkalujen valmistamiseen.

Merkittävä mutta vähemmän tutkittu aihe ovat ne muutokset, joita tulen käyttö aiheutti ihmisten sosiaaliseen elämään. Koska tulisija tarjosi suojaa, valoa ja ruokaa, se kokosi joukon yhteen. Näin tuli loi monet ihmiskulttuurin peruspilarit kuten yhdessä syömisen ja yhteisesti jaetun sosiaalisen todellisuuden. Kun ihmislajin symboliset ja kielelliset kehittyivät, tämä jaettu todellisuus sai yhä tärkeämmän sijan yhteisön elämässä.

Vaikka asiaa on mahdotonta todistaa, uskon että monet niistä piirteistä, jotka tänään tunnistamme uskontoon liittyviksi, ovat syntyneet tulen käytön ansiosta. Varhaisille ihmisille tuli on ollut mystinen voima, joka on voinut provosoida ajatuksia näkymättämästä ja salatusta todellisuudesta. Iltatulen äärellä on kerrottu myyttisiä kertomuksia aikojen alusta tai esi-isistä, haltioiduttu, ja shamanistiset parantajat ovat tehneet matkojaan henkimaailmaan.

Tuli on ihmiskunnan tärkein keksintö, vaikkei sitä kukaan varsinaisesti keksinytkään. Tuli kiehtoo myös meitä: miksi muuten kerääntyisimme leirinuotioiden ja juhannustulien ympärille tai pohtisimme elämäämme takkatulen lämmössä. Osa ihmiskunnasta on saavuttanut uskomattoman vaurauden ja hyvinvoinnin sen jälkeen, kun ihminen alkoi hyödyntää maan uumeniin säilyneitä fossiilisia polttoainevaroja.

Mutta tulesta on tullut myös kirous. Jo varhaisille ihmisille tuli oli ase paitsi petoja myös muita ihmisryhmiä vastaan. Tulta on hyödynnetty kautta historian sodankäynnissä yhä nerokkaampien ja kauhistuttavien keksintöjen avulla. Tänään ihmisellä on kyky polttaa poroksi suuri osa maapallon väestöstä ja infrastruktuurista – ja siinä ohessa myös paljon muuta elollista.

Ihminen otti ensimmäisiä askelia kohti tulen hallintaa noin miljoona vuotta sitten. Tästä alkoi kehitys, joka johti tulen teknologian hallitsemaan ihmiskulttuuriin. Tulen hallinta ei kuitenkaan ole koskaan ollut täydellistä. Toisinaan tuli ”pääsee irti” ja voi aiheuttaa suuriakin vahinkoja, esimerkiksi tuhoamalla kaupunkeja. Ilmastomuutoksen seurauksena maapalloa riivaa lämpiminä kausina yhä pahenevien maasto- ja metsäpalojen epidemia. Pyristelemme irti vaurautemme perustavana olevista fossiileista polttoaineista, mutta on epävarmaa, saammeko tämän tehtyä ajoissa.

Onko tuli sittenkin meitä väkevämpi?

***

Kuva: Ritva Räsäsen vesivärimaalaus ”Tulitanssi”. Valokuva/käsittely: I. Uro

Kirjallisuus

Chazan, Michael (2017). Toward a Long Prehistory of Fire. Current Anthropology 58 (Supp 16), 351-59. doi: 10.1086/691988.
Goudsblom, Johan (2015). Fire and Fuel in Human History. David Christian (toim.), The Cambridge World History. Vol. 1 Cambride: Cambridge University press, 185-207.
Pyne, Stephen J. (2001). Fire: A Brief History. Seattle, WA: University of Washington Press.
Wrangham, Richard (2009). Catching Fire: How Cooking Made Us Human. London: Profile Books.

Ed: ”Tulen tarina” otsikossa muutettu 27.6. muotoon ”Tulen ja ihmisen tarina”.