Kuinka monta humanistia tarvitaan järjestämään leffailta?

Vastaus: kahdeksan. Neljä ihmistä yrittää tunkea epämääräisiä johtoja erilaisissa teknisissä vempaimissa oleviin aukkoihin ja loput juttelee keskenään ja toivoo, että tekevä osapuoli saa asiansa hoidettua. Sopiva johto ja siihen sopiva paikka kuitenkin vihdoin löytyi ja verhokin saatiin alas, vaikka se ei meinannut ensin haluta laskeutua ollenkaan.

IMG_9828

Kaikesta huolimatta saatiin elokuvailta pidettyä. Leffaksi valikoitui Vacanze Romane, se osoittautui hyväksi valinnaksi: kukapa ei haluaisi ajella Vespalla ympäri Colosseumia.

IMG_9830

Ilta oli mukava ja kaikilla oli kivaa, naposteltavatkin olivat hyviä!

ryhmä

Tämä kuvasarja havainnollistaa divinalaisten reaktioita, kun yhden kuvan sijasta kamera ottikin vahingossa monta.

Decamerone-henkinen kirjoituskilpailu – tarinoi itsesi oopperaan!

Firenze 1348. Musta surma piinaa kaupunkia, kaikkialla on hätää, kärsimystä ja pelkoa. Kymmenen nuorta tapaa Santa Maria Novellan kirkossa ja päättää lähteä maaseudulle ruttoa pakoon. Retki kestää kaksi viikkoa, ja neljästätoista päivästä kymmenenä kerrotaan tarinoita kullekin päivälle päätettävän teeman mukaan. Firenzeen palataan siis sataa kertomusta rikkaampina.

Tähän kehykseen rakentuu italialaiskirjailija Giovanni Boccaccion pääteos, Decamerone. Boccaccion syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 700 vuotta. Italialaisen filologian ainejärjestö Divina Compagnia ry on päättänyt venyttää juhlia vielä reilusti seuraavallekin vuodelle, ja julistaa kevääksi Decamerone-henkisen kirjoituskilpailun kaikille humanistisen tiedekunnan opiskelijoille.

Siispä, rakas humanisti, kerro meille tarina! Klassikkoteoksen hengessä etsimme kertomuksia, joiden sisällä kerrotaan vähintään yksi kokonainen kertomus. Aihe on vapaa, tarina saa opettaa tai olla opettamatta, kujeilu on sallittua eikä siveyttä edellytetä. Voit kirjoittaa suomeksi, italiaksi, englanniksi tai ruotsiksi.

Lähetä 1-15 liuskan mittainen teksti (riviväli 1,5 ja fonttikoko 12) 15.5. mennessä osoitteeseen elina.melander [at] helsinki.fi. Tekstejä seuloo kolmihenkinen raati: DC:n puheenjohtaja Elina Melander, varapuheenjohtaja Eveliina Marjanen ja sihteeri Emmi Kaarto. Divina Compagnia julkaisee kilpailun satoa nettisivuillaan – jollei se ole mielestä tai haluat julkaista nimimerkillä, kerro se tekstiä lähettäessäsi. Ja toki, koska alkuteoskin on koottu aikanaan arjen iloksi ja viihdykkeeksi, parhaat sanankäyttäjät palkitaan ravintola- ja oopperalahjakortein!