Kuinka monta humanistia tarvitaan järjestämään leffailta?

Vastaus: kahdeksan. Neljä ihmistä yrittää tunkea epämääräisiä johtoja erilaisissa teknisissä vempaimissa oleviin aukkoihin ja loput juttelee keskenään ja toivoo, että tekevä osapuoli saa asiansa hoidettua. Sopiva johto ja siihen sopiva paikka kuitenkin vihdoin löytyi ja verhokin saatiin alas, vaikka se ei meinannut ensin haluta laskeutua ollenkaan.

IMG_9828

Kaikesta huolimatta saatiin elokuvailta pidettyä. Leffaksi valikoitui Vacanze Romane, se osoittautui hyväksi valinnaksi: kukapa ei haluaisi ajella Vespalla ympäri Colosseumia.

IMG_9830

Ilta oli mukava ja kaikilla oli kivaa, naposteltavatkin olivat hyviä!

ryhmä

Tämä kuvasarja havainnollistaa divinalaisten reaktioita, kun yhden kuvan sijasta kamera ottikin vahingossa monta.

Le favole di buonanotte

Kun syksyn illat alkoivat pimentyä, DC:n ihmisten joukossa kehittyi idea iltasaduista. Oli ehtinyt kulua niin kauan siitä, kun kukaan on kuullut viimeksi iltasatuja! Päätettiin siis kokoontua porukalla yhteen lukemaan kirjaa ääneen ja syömään kakkua. Ensimmäistä kertaa varten tehtiin netin välityksellä äänestys, jonka voitti Italo Calvinon Le città invisible, vaikka Collodin Pinocchio olikin kova vastus. Istuttiin Saijan sievässä kodissa pehmeillä sohvilla ja luettiin ääneen ringissä ja oli kovin mukavaa. Ideana oli myös sekä yhdessäolon ja iltasatujen lisäksi italiankielen harjoittaminen ja käyttäminen erilaisista aksenteista välittämättä.

IMG_9656

Koska iltasatuilta oli ollut niin menestyksekäs, kokoonnuttiin vielä uudestaan, mutta sillä kerralla luettiin Gianni Rodarin Il libro degli erroria, joka oli oikein hauska. Aina on hyvä syy kokoontua, mutta mikä sen parempi tapa viettää iltaa kun mukava kirja, mukavia ihmisiä ja teetä. Toivottavasti iltasatuperinne jatkuu vielä vuodenvaihteen jälkeenkin!