Hiljakkoin minulta kysyttiin, mistä luista saa parhaiten eristettyä muinais-DNA:ta. Näin vastasin:

Kokemusperäisesti on jo monta vuotta tiedetty, että erityisen otollinen luu muinais-DNA:n lähteeksi on korvaluu, tarkemmin sanottuna ohimoluun petrus- eli kallio-osa, joka ympäröi sisäkorvaa. Petrusluu on hyvin tiivis, mikä ilmeisesti suojelee DNA:ta sekä hajoamiselta että varsinkin ulkopuolisilta epäpuhtauksilta paremmin kuin huokoisemmissa luissa. Jos petrusluita ei ole käytettävissä, hampaat ovat toinen hyvä vaihtoehto. Ne ovat usein myös käytännön näytteenoton kannalta helpommat, niin että näytemateriaalille aiheutuu vähemmän vahinkoa kuin petrusluuta poratessa. Tämä tosin vaihtelee tilannekohtaisesti.

Muiden kudosten osalta tieto DNA-saannosta on ollut hajanaisempaa, kunnes aiheesta julkaistiin vuonna 2020 systemaattinen tutkimus. Siinä testattiin yhdeltätoista keskiaikaiselta ihmiseltä kymmentä luuston eri osaa, monesta luusta myös useampaa eri kohtaa.

Kuten oli ennestään tiedossa, selvästi kaikkein parhaiten DNA:ta saatiin petrusluista. Myös hampaitten eri osista saanto oli hyvä. Suunnilleen yhtä hyvin hampaitten kanssa toimivat myös rintarangan nikamat, sormien kärkiluut sekä yksi testattu nilkan/kantapään alueen luu (tarkkaan ottaen kantaluun yläpuolinen telaluu eli talus).

Muista tutkimuksessa testatuista luista DNA:ta saatiin huonosti. Näitä olivat reisiluu, istuinluu, kämmenluut, kylkiluut ja solisluu. Myös tarkempi näytteenottokohta vaikutti toimivuuteen: kaikki näytteet, jotka oli otettu huokoisesta hohkaluusta, toimivat huonosti – silloinkin kun ne olivat peräisin luista joiden tiiviimmistä osista otetut näytteet toimivat hyvin.

Parker ym.  (2020). A systematic investigation of human DNA preservation in medieval skeletons. Scientific Reports 10:18225. doi: 10.1038/s41598-020-75163-w