Tilan epädemokraattisuus – toisilla on ja toisilla ei

Kun tulin kaksi vuotta sitten tähän EWEen, niin tilan kerrottiin olevan Activity-based Working Environment eli Engaging Working Environment (EWE). Olin kiinnostunut kokeilemaan uudenlaista työympäristöä sekä odotin myös syntyvän uusia kontakteja, tutkimusyhteistyötä. Tutkimusyhteistyöstä on nyt toteutunut ja toteutumassa edelleen Niclas Sandströmin kanssa aloitettu Campus Retrofitting – tutkimusprojekti, jossa tutkimme miten kaksi vuotta sitten toteutettu kirjaston tilojen muutos opiskelijoiden oppimistilaksi (Oppimiskeskus) ja akateemisten sekä hallinnon työtilaksi onnistui tavoitteissaan.

Näiden kahden vuoden aikana kokemukseni EWEstä ovat olleet sekä myönteisiä että kielteisiä. Kielteisin kokemus syntyy tilan jakautumisesta a) yleisiin, joustavasti käytettäviin tiloihin eli ns. flexi-paikkouhin  ja b) omistettuihin työhuoneisiin. Tutkijat, väitöskirjaansa valmistelevat ja yliopistonlehtori(t) työskentelevät avoimilla flexipaikoilla valiten joko hieman hiljaisemman työhuoneen tai avoimen, yleisen tilan. He eivät omista mitään tilaa EWEssä. Opettaja/tutkijoilla on toki yhteisen tilan lisäksi mahdollisuus varata yksi kokoushuone tai Minervan muista kerroksista kokoushuoneita ohjausta ja tutkimusryhmän tapaamista varten. Lisäksi EWE tarjoaa kaksi koppia puhelinkeskusteluihin ja/tai Skype-tapaamisiin. Professorilla ja kasvatuspsykologian yliopistonlehtorilla on oma yhteinen huone. OPA/YPAlaisilla on omia huoneita tai yhteisesti jaettuja huoneita. Näin ollen näillä henkilöillä on käytössään omien/jaettujen huoneidensa lisäksi yhteinen tila eli Lobby-tila sekä kokoushuone K142 sekä Skype -kopit tarvittaessa.

Perehdyttyäni nyt tarkemmin siihen mitä tarkoitetaan toimintaperustaisella työympäristöllä, olen tunnistanut EWE-tilan suurimman ongelmallisuuden eli tila ei tarjoa kaikille samoja mahdollisuuksia työskennellä. Toisilla on enemmän kuin toisilla. Toiset voivat halutessaan vetäytyä omaan työhuoneeseensa / jaettuun työhuoneeseensa ja toisille on tarjolla vain avoimet, yhteiset tilat. Aikaisemmissa blogi-kirjoituksissani olen pohdiskellut tätä ehkä nimeten sen kahden työkulttuurin ongelmaksi. Nyt olen päätynyt siihen, että kyseessä ei ole kahden työkulttuurin kohtaaminen (hallinto versus tutkijat) vaan kyse on siitä, että EWE-tilasta tehtiin hybridi, jossa toisille annettiin omia / jaettuja huoneita ja toisille vain flexipaikka. Näin EWE lähti rakentumaan epädemokraattisena työtilana, jossa tutkijoiden viihtymättömyys näkyy poissaoloina ja hakeutumisena työskentelemään muualla. Samanaikaisesti vaikuttaa siltä, että myös hallinnon puolella ei olla täysin tyytyväisiä työtiloihin, koska esimerkiksi avoimen Lobby-tilan vieressä olevissa työhuoneissa ovet suljetaan ja sälekaihtimet ovat tiukasti edessä. Tulkitsen tämän niin, että Lobby-tilan äänet ja näkyvyys halutaan sulkea pois, jotta on mahdollista keskittyä omaan työhön.

EWE-tila ei siis ole toimiva eikä se tarjoa sellaista innovatiivista, vuorovaikutteista tilaa tutkijoille kuin tilaa rakennettaessa oli ehkä tavoitteena. Vaikuttaa siltä, että tilaa ei ilmeisesti toteutettu alkuperäisten tavoitteiden suunnassa, vaan jossain vaiheessa EWE-tilan toteutukseen tuotiin mukaan ratkaisu, joka teki tilasta epädemokraattisen – toisilla on ja toisilla ei.

 

 

Pesien tekoa

Tutkimuskirjallisuuteen perehtyminen ja aineistojen analysointi on vaikuttanut havaintoihini. Pohdin nyt muutamia havaintojani. Aluksi pieni kertaus siitä, miten EWE-tila on muokkautunut parin vuoden aikana.

Marraskuussa 2015 muutin tähän EWE-tilaksi kutsuttuun monitilaan, jonka suunnittelussa keskeisenä periaatteena oli luoda tila, jossa oma työpiste valitaan kulloisenkin aktiviteetin mukaisesti. Eli, jos tarvitsen mahdollisuuden keskittyä analyysiin tai lukemiseen, tilan tuli tarjota minulle hiljainen työtila, jossa sekä äänet että visuaaliset häiriöt olisivat mahdollisimman vähäisiä. Tai, jos tarvitsin tilaa neuvotteluun, ohjaukseen, yksityisiin keskusteluihin, tilan tuli tarjota minulle tähän soveltuva huone. Lisäksi tilassa oli mahdollisuus hengailla lobby-tilassa, sohvilla, tai syödä lounasta tai kahvitella vapaasti.

EWE -tila ei vastannut kuitenkaan näihin odotuksiin kuin osittain. Tilaan muutti myös opintohallinto, jonka ihmiset saivat omia tai jaettuja huoneita, ja toisekseen, tilaan muuttanut professori ja yliopistonlehtorit majoittuvat omaan huoneeseensa. Avoimilla fleksi-paikoilla työskenteli vain nuorempia tutkijoita, graduaan tekeviä tai projektityöntekijöitä. Meitä oli muutama senioritutkija, yliopistonlehtori ja professori, joille ei ollut tarjolla edes neuvottelutilaa ohjaustyöhön. Näistä johtuen uusi EWE-tila ei toiminut kuten sen olisi tullut alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tila ei ollut se Engaging Working Environment, kuten Helsinki Challenge kilpailun esityksissä ja suunnitelmissa kuvailtiin.

Pidin silti kovasti uudesta työtilastani, koska oli kiva vaihtaa päivittäin työpöytää, siivota se työn lopuksi ja seuraavana päivänä työskennellä jossain muussa työpisteessä. Skype-kokouksia varten oli kaksi pientä työtilaa, joiden ovet sai kiinni. Iltaisin viihdyin pitkään uudessa työtilassani, koska oli rauhallista ja usein koko avara tila vain itselläni. Pohjoinen valo suurista ikkunoista toi tilaan avaruutta.

Nyt tilaan alun perin muuttaneista osa on poistunut ja uusia ihmisiä on tullut tilalle. Huomaan heidän etsivän tilasta aina saman paikan, jossa he työskentelevät. Näin työpisteestä alkaa muodostua “oma tila”, ja tuntuu vaikealle enää ajatella työskentelevänsä juuri tuossa työpisteessä, jonka joku ottaa itselleen joka päivä. Ihmiset alkavat siis tehdä omia pesiä, sijoittua samoille valitsemilleen fleksipaikoille päivittäin ja näin työpisteen idea kaikille vapaana tilana katoaa.

Tämä oman tilan tai oikeastaan oman pesän tekeminen tuntuu olevan ihmisille todella tärkeää. Ehkä tässä on kyse jostain ihmiselle lajityypillisestä toiminnosta. Opettaessani olen huomannut miten kurssilaiset sijoittuvat aina samoille paikoille kuin ensimmäisellä kerralla. Luennoilla opiskelijat hakeutuvat samoille paikoille kuin ensimmäisellä luennolla. Osaston kokouksissa ihmiset tuntuvat sijoittuvan aina samoille paikoille kuin ennenkin, ryhmittyen lähelle parhaiten tuntemiaan.

“Activity-based working environment” edellyttäisi irtautumista “omasta tilasta”, mutta se näyttää olevan suurimmalle osalle todella vaikeaa. Yliopiston kannalta tämä tuottaa kuitenkin paljon tehottomassa käytössä olevaa työtilaa, koska useimmat tekevät nykyisin työtään myös etänä tai liikkuvat työpäivän aikana kokouksesta toiseen. Työtila/huone on hyvin vähäisessä käytössä.

Ihmiset haluavat siis tehdä työtään omissa pesissään, silloin kun he niihin ennättävät. Muun ajan “pesä” on suljettu muilta, koska se on oma.

Jotta EWE alkaisi vastata nimeään, se edellyttäisi työkulttuurin perinpohjaista muutosta. Nyt EWE ei toimi, sillä tilaan sijoittuneet eivät ole tasa-arvoisessa asemassa suhteessa tilan käyttömahdollisuuksiin. Miten tilaa tulisi kehittää, siinä onkin paljon pohdittavaa…

 

Tutkimus alkanut

EWEen siirtymisestäni on kulunut nyt puolitoista vuotta. En ole kovin usein tänne kirjoitellut vaikka ensin näin kuvittelin tekeväni. Nyt olen aloittanut Niclaksen tutkimusprojektissa ja keräämme tutkimusaineistoa retrofitting-prosessista. Olemme viimeisen kuukauden aikana suunnitelleet tutkimusta, hahmottaneet tutkimuskysymyksiä, laatineet haastatteluteemat, haastatelleet eri toimijoita, jotka ovat vaikuttaneet tai jotka työskentelevät / opiskelevat näissä uusissa tiloissa. Samalla olen lukenut ja perehtynyt tähän tutkimuskenttään ja aikaisempiin tutkimuksiin vauhdilla.

Tutkimusprosessi on edennyt tiiviiden yhteisten keskustelujen ja pohdintojen myötä. Jokainen haastattelu on tuonut uusia näkökulmia ja vahvistanut myös aikaisemmissa tutkimuksissa tunnistettuja jännitteitä esimerkiksi hiljaisen, keskittymistä vaativan työn ja sosiaalisen, yhteisöllisen työskentelyn välillä.

Tänään on perjantai, kello on jo 18.00, aurinko alkaa paistaa sisään pohjoiseen suuntaan olevista suurista ikkunoista. Opintohallinnon väki bilettää tuossa lounge-tilassa ja me paneudumme tutkimukseen täällä ikkunoiden äärellä. Tutkijoiden ja hallintoihmisten työ on todella erilaista ja erilaiset säännöt ohjaavat työskentelyämme. Tutkijat eivät toimi 8-16 aikataululla, vaan työtä tehdään välillä intensiivisesti ja välillä hellittäen, joustaen aina kulloisenkin tilanteen mukaisesti.

Ensimmäinen artikkeli on työn alla ja vauhti on aikamoinen!

Seikkailua työympäristöjen välillä

Kun vapauttaa itsensä omasta työhuoneesta, rikkumattomasta rauhasta ja siirtyy monitoimitilaan… huomaa tutustuvansa moniin uusiin ihmisiin ja maailmasta tulee rikkaampi. Samalla kuitenkin haluaa säilyttää edelleen yhteyden omaan työyhteisöön, ja tehdä aina välillä töitä siellä. Niinpä seikkailen EWEn ja YTYn välillä ja pyrin arvioimaan milloin kannattaa olla YTYn puolella ja milloin EWEssä. Näiden lisäksi siirryn välillä vaikka Kaisa-taloon ja teen siellä yhdessä töitä varaamassamme kokoushuoneessa. Tai tapaan kollegan Alexandrian kokoushuoneessa.

Kun haluan ehdottomasti olla rauhassa, voin tehdä töitä kotona, tai Kaisa-talon 7. kerros (aamulla kun on hiljaista ja paljon tilaa).

Juttelin näistä kollegojen kanssa ja heistä toiset kokivat, että tarvitsevat ehdottomasti oman työhuoneen ja kaikki ne kirjat ympärilleen, koska kotona ei ole mahdollisuutta tehdä keskittyneesti työtä (perhe, lapset). Kahdenkeskisiin ohjauskeskusteluihin tarvitsee myös oman työhuoneen, koska sen voi parhaiten rauhoittaa tähän.

EWE ja YTY tarjoavat tällä hetkellä kaksi hyvin eri tyyppistä tilaa työnteolle. EWEssä ei ole muita yliopistopedagogiikan tutkijoita ja opettajia, joten täällä voin oikeastaan keskittyä todella hyvin omiin juttuihini. EWE tarjoaa myös mahdollisuudet skype-palavereihin ja ohjauskeskustelut, tapaamiset onnistuvat myös täällä. YTY tarjoaa taasen mahdollisuuden keskustella nimenomaan yliopistopedagogiikan opetuksesta, edellyttäen että siellä on myös muita paikalla. Oma työpiste on siellä vakituinen ja itselläni vain niin kauan kun ei ole tarvetta jollekulle muulle saada työpistettä.

Joudun ehkä jossain vaiheessa päättämään tästä ja valitsemaan kumpi työympäristö tarjoaa parhaat mahdollisuudet tehdä näitä töitäni. Mutta ennen tätä, seikkailen molempien välillä ja tutkin mitkä asiat saavat minut viihtymään eri ympäristöissä ja mitkä tuottavat turhautumista.

 

Hiljaista on…

Maanantai-aamu ja tulen töihin kello 10 aikaan. Aamu alkoi kotona sähköpostin lukemisella ja vastaamisella. Sitten Bon Tempsiin kahville, sähköposteja edelleen. Ratikalla töihin ja täällä EWEssa on muutama ihminen paikalla. Hiljaista.

Olin ajatellut pitää etäpäivän, mutta sitten totesin että joudun ehkä printtaamaan tekstejä. Niinpä lähdin työpaikalle. Täällä on täydellinen työrauha, ihanan avaraa ja hiljaista.

Vuosi on kulunut….

Nyt olen ollut vuoden täällä uudessa monitoimitilassa. Bloggaaminen jäi keväällä kun yliopistossamme tapahtui irtisanomisia ja ihmisiä lähti tästä tilasta ja muualta. Seurasin kun ihmiset itkivät ja lähtivät, kiroilivat ja lähtivät. Itse säilytin työpaikkani. Tämä monitoimitila alkoi myös muuttua vähitellen kun YPA aloitti toimintansa toukokuussa ja uusia ihmisiä alkoi tulla opintohallinnon puolelle. Tutkijoita on myös tullut ja mennyt.

Monitoimitilaa muokattiin yhdessä syyskuussa, siirsimme siirrettäviä hyllyjä ja vihdoin tulleita kaasujousipöytiä niin että saimme enemmän näkyvyyttä ja järjestystä. Edelleen vaikuttaa kuitenkin siltä, että työpöytiä ja tuoleja on enemmän kuin tähän tilaan mahtuu. Uusia tuoleja ei ole saatu siinä määrin kuin on ollut tavoitteena, joten täällä istutaan vanhoilla tuoleilla, jotka vievät tilaa ja joita siirretään sinne tänne.

YTY muutti myös keväällä, vihdoin ja viimein Psychologicumin ensimmäiseen kerrokseen valmistuivat remontoidut uudet tilat. Yksi isompi huone (10 työpistettä), jossa on kaksi sivuhuonetta, meni post doc tutkijoille ja tohtorikoulutettaville, jokaiselle oma pöytä. Toinen, pienempi huone (5 työpistettä) tuli yliopistonlehtoreille ja koulutussuunnittelijalle. Käytännössä tuohon huoneeseen muutti vain koulutussuunnittelija ja yksi yliopistonlehtorin sijaisuutta hoitanut. Lähdin itse kokeilemaan työskentelyä siellä, koska pöytiä oli vapaana. Niin, ja yksi huone meni siis professorille, mutta siten, että sitä huonetta saa käyttää kokouksiin, skype-neuvotteluun, ohjaamiseen silloin kun professori ei ole paikalla.

Kesä menikin mukavasti kahdessa työpistessä seikkaillen, tehden töitä YTYn puolella kun tuntui siltä, että oli opetukseen liittyviä asioita paljon ja sitten välillä täällä EWEssa. Syksyn alussa YTYn tilojen epämukavuus verrattuna EWEen alkoi tulla ilmeiseksi. Opiskelijat palasivat ja Pscyhologicumin käytävä muuttui meluisaksi luentosaliin menevien tai sieltä tulevien opiskelijoiden hälinästä. Vessa olikin nyt opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen, pieni mutta tärkeä asia. Toisessa YTYn huoneessa on kahvinkeitin, mutta vesi tulisi hakea joko saman kerroksen vessasta tai toisen kerroksen kahvihuoneesta. Huolimatta näistä epämukavuuksista, niin toki YTYn puolella oli myös mukavaa kun ehti paremmin tavata YTYläisiä.

Nyt marraskuussa palasin takaisin pysyvämmin EWEen, ja totesin että voin käydä YTYssä vain silloin tällöin kun tarvitsee. EWE tarjoaa monitoimintatilan, jossa voin tehdä työtä välillä omassa rauhassa, hiljaisessa tilassa tai voin nopeasti varata Skype-neuvotteluun sopivan pienen huoneen. Tälläistä mahdollisuutta ei ole YTYn tiloissa. EWEssa voin keitellä kahvia, nauttia ihanasta talvivalosta, jota tulvii näistä suurista ikkunoista. EWE tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua jatkuvasti uusiin ihmisiin, ja kuulla ja nähdä miten opintohallinto toimii. Tähän tilaan muutto on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi itselleni. Viihdyn tällaisessa epätilassa, jossa tapahtuu asioita ympärilläni ja voin samalla keskittyä rauhassa omiin tekemisiini.

 

Pohdiskeluja siitä miten tästä ei tullut engaging working environment

Nyt olen ollut EWEssa neljä kuukautta ja edelleen ympäristö on keskeneräisessä tilassa. Alkuvaiheen innostus on kaikonnut ja ihmiset ovat alkaneet löytää tavan olla tässä. Tähän tilaan ovat sijoittuneet opintohallinnon ihmiset, joilla on omat työhuoneensa ja toimintatapansa sekä tutkimus- ja opetushenkilökunnan väkeä, joilla toisilla on oma työpiste ja toisilla ei. Kasvatuspsykologian professori ja yliopistonlehtorit ovat sijoittuneet omaan huoneeseensa ja sisustaneet siitä vähitellen sellaista että jokaisella on oma rauhallinen nurkkauksena. Alun perin hiljaiseksi kirjastohuoneeksi suunnitellusta huoneesta on tullut niin sanottu hiljaisen työskentelyn huone, jossa näyttää myös olevan vakiintunutta olemista ja pysyviä työpisteitä. Sitten on tämä K141a yhteinen avotila, johon tulemme me muut opettajat ja tutkijat, enimmäkseen tohtorikoulutettavia näyttää kuuluvan tähän joukkoon, mutta minun lisäkseni varttuneempaa tutkijaa edustavat myös yksi professori ja akatemiantutkija.

Tämän tilan suunnittelussa alkuperäisenä ideana oli kehittää tilasta Engaging Working Environment, eli Activity based working environment. Tämän tilan tulisi siis toteuttaa seuraavaa periaatetta:

Activity based working (ABW) is based on the premise that no employee ‘owns’ or has an assigned workstation. Rather, the broader workspace provides employees with a variety of predetermined activity areas that allow them to conduct specific tasks including learning, focusing, collaborating and socialising.” (Malkoski, November 20, 2012).

Jos siis tämä tila olisi suunniteltu aidosti alkuperäistä ideaa toteuttaen, jokainen meistä valitsisi itselleen tehtävänsä kannalta ideaalin tilan paikalle saapuessaan. Kukaan meistä ei omistaisi mitään vakituista työpistettä. Tässä tilassa ei toteudu tuo periaate ja se alkaa näkymään myös siinä, että yhteisöllisyys ei toteudu. Ihmiset pujahtavat omiin koloihinsa ja keskittyvät siellä omiin töihinsä.

Opintohallintoväen sijoittaminen näihin samoihin tiloihin on tuonut lisää haasteita, koska heidän työnsä on kovin erilaista kuin tutkijoiden työ. Heille on muodostunut yhteinen päivärytmi kahvitaukoineen. He ovat myös toisinaan kovin äänekkäitä, erityisesti kahvitauoillaan ja se heille toki suotakoon. Tutkijat ovat ratkaisseet tämän hankkimalla kuulokkeita, jotta voivat keskittyä omaan työhönsä meluisassa ympäristössä.

Opintohallinnon väki siis työskentelee perinteiseen tapaan näissä tiloissa ja osa tutkijoista ja opettajista on siirtynyt myös omiin työpisteisiinsä. Osa taas yrittää keskittyä työhönsä tässä meluisassa K141a-tilassa. Tässä tilassa on edelleen keskeneräisyyttä, sisustus on jäänyt puolitiehen ja edelleen puuttuvat nuo kaasujousityöpöydät. Iso älytaulu on, mutta se vaikuttaa orvolta ja sijoittuu aina jotenkin väärin tähän tilaan.

Kokonaisuutena tämä entinen kirjaston K1 kerros on tila, jossa on monenlaista väkeä ja tilan suunnittelun alkuperäinen idea ei ole toteutunut.

Kun pohdin miksi tämä tila on edelleen keskeneräinen ja miksi siinä ei toteudu tilan alkuperäinen idea niin päädyin kolmeen mahdolliseen syyhyn / tekijään. Ensimmäisenä tekijänä tähän vaikuttanee se, että tämän tilan suunnittelua ei ole oikeastaan johtanut kukaan ja tänne sijoitettiin sekä hallintoa että tutkijoita ja opettajia tarkemmin pohtimatta heidän työtehtäviensä laatua. Toisekseen, ihmiset kaipaavat kovasti omaa “turvallista” työpistettä, omaa paikkaa. Me ihmiset olemme persoonallisuuksiltamme niin kovin erilaisia, mutta yhteistä meille on oman turvallisen pesän tarve, paikka mistä turvallisesti voi tähyillä ulkopuolella vaanivia vaaroja. Kolmantena syynä saattaa olla se, että (akateeminen) työ ei ole edelleenkään vain digitaalista, verkoissa tehtävää työtä. Monella hallintoihmisellä, tutkijalla tai opettajalla on paljon salassa pidettäviä asiakirjoja, dokumentteja ja lisäksi työssä tarvittavia kirjoja. Nämä vaativat tilaa, ovat painavia siirtää, osin myös niiden salassa pysyminen on turvattava. Näin syntyy luonnollisesti oman työhuoneen tarve eli tarve tilalle, jonka voi lukita siitä pois lähtiessään.

Tila EWE tarjoaa edelleen itselleni kiinnostavan ja viihtyisän työympäristön. Silti pohdiskelen, miten tätä tilaa tulisi kehittää niin että se todella toimisi niin, että kukin voisi sijoittua oman työnsä kulloisenkin vaatimuksen mukaisesti ideaaliin tilaan. Eli kun kaipaan rauhaa ja haluan keskittyä lukemiseen, niin silloin olisi mahdollista keskittyä tähän viihtyisässä kirjastohuoneessa (nykyinen on tästä kaukana). Kun minulle tulee ohjattavia, tarvitsen tilan, jossa voin keskustella yhdessä tutkimuksesta, mieluummin niin, että saamme olla täysin rauhassa. Skype/Adobe Connect pro-neuvotteluja varten tulisi olla rauhallinen tila, mutta nykyiset puhelinkopit eivät toimi tässä tarkoituksessa. Jos minulla olisi iso projekti, silloin toivoisin että minulla olisi käytössä enemmän tilaa, projektille oma työhuone tietyksi määräajaksi.

 

 

Quiet and noisy and inspiring

The EWE is both very quiet working environment and then suddenly, very noisy and full of disturbs. The administration staff have coffee breaks (meetings) twice a day, and in the afternoon, about at 2-3 o’clock, many of them gather together and discuss loudly about this and that. I’m listening classics thru my new red headphones.

I’m very happy and satisfied that I decided to move here. As the working environment, this is very inspiring and no day is the same. We’ve got (finally) also meeting room for supervision and other meetings that require confidentiality and trust between participants.

In this environment those big windows are the best, the sky every where above us and daylight. Now is winter, and the big windows are sometimes covered by snow like a white lace drapery. My favorite places are near the big windows.

Keskeneräisyys yllätti

Pohdiskelen nyt vaihteeksi suomeksi. Uuden ympäristön keskeneräisyys yllätti suuresti. Kun muutin tänne EWEeen marraskuun alussa ja aloin tutustumaan paikkaan, hämmästyin melko lailla siitä miten keskeneräistä kaikki oli. Vain muutama sähköpöytä oli paikallaan sekä hiljainen huone oli täynnä laatikoita ja sekava. Vessat eivät vielä olleet käytössä.

Yllätyin myös siitä, miten kaksi pientä koppia oli suunniteltu sisääntulon ja naulakoiden luokse. Koppien tarkoituksena oli olla paikka, jossa voi muiden kuulematta rauhassa puhua puheluitaan, hoitaa skype-neuvotteluja yms. Kopit olivat epäonnistuneet toteutukseltaan. Ääni kaikui ja kumisi neliön muotoisessa ikkunattomassa kopissa.

Kun tutkin paikkoja ja Niclas niitä ystävällisesti minulle esitteli, huomasin että meille ei ollut varattu minkäänlaisia neuvottelutiloja ohjausta varten. Alun perin ehkä tähän tarkoitukseen soveltuvat kirjaston entiset työhuoneet olivatkin menneet opintohallinnon väelle. Toiselta puolelta löytyi neuvotteluhuone, joka oli vielä varsin kesken ja kalsea. Neuvotteluhuone oli tehty entiseen varastoon ja sen siniset tuolit lisäsivät tilan kalseutta. Punaiset tuolit sopisivat tuohon tilaan paremmin. Tila vaikutti minusta ahdistavalle. Joka tapauksessa tuo tila vaatii vielä sisustamista. Olen alkanut kutsua tuota tilaa “luolaksi”.

Toisella puolella oli myös mukavalta vaikuttava ikkunallinen neuvotteluhuoneen näköinen tila, joten varasin siitä ohjaustapaamiseen ajan kirjoittamalla tarralapulle tästä. Pohdiskelin myös Niclaksen kanssa että vielä vapaana oleva työhuone toisella puolella soveltuisi mainiosti ohjaustapaamisiin jos sen voisi siihen varata. Nämä asiat olivat siis kuitenkin vielä täysin kesken ja niinpä syntyi ensimmäinen sähköpostikeskustelu, jossa oltiin ehkä jonkin verran loukkaantuneita siitä että olin mennyt varaamaan toisten taukotilan neuvottelutilana ohjaustapaamiseen. Asia sitten selvisi, mutta edelleen minua kummastutti se, että tämäkin asia oli näin keskeneräinen. Neuvotteluhuoneen ovessa lukee muuten edelleen varasto.

Opintohallinnon väkeä muutti omiin huoneisiinsa ja eivät vaikuttaneet kovinkaan ilahtuneilta siitä että olivat joutuneet muuttamaan kesken pahimpien työruuhkien. Tutkijoita sen sijaan ei tuntunut näkyvän, vain muutamia nuoria tutkijoita ilmaantui aina silloin tällöin paikalle. Jotkut olivat koko päivän, mutta muutto tuntui etenevän tosi hitaasti.

Yllätyin myös siitä, että osalle porukkaa eli opettajankoulutuslaitoksen yliopistonlehtoreille olikin varattu yhteinen oma työhuone. Tämä kun tuntui olevan vastoin tilan perusajatusta, jonka mukaisesti kukin valitsee itselleen sen työpisteen, joka sillä hetkellä on oman työn kannalta tarkoituksenmukaisin.

Olin muuttaessani varannut nopeasti itselleni mielestäni mukavasta kohdasta lukittavan kaapin ja varasin myös Erikalle oman kaappini vierestä. Toin joitakin kirjojani lähelle kaappiani ja Studies in Higher Education -lehdet vein yhteiseen hyllyyn. Sinne vein myös verkkopedagogiikan kirjani.

Aluksi näkymät olivat avarat, mutta sitten opintohallinnon lasiseinäisiin työhuoneisiin alkoi nousta hyllyjä ja näkymien avaruus katosi. Avaruus alkoi kadota myös sähköisiin työpöytiin tulleiden korkeiden seinäkkeiden myötä. Olin juuri tottunut tekemään töitä vaikka vastapäätä työskenteli joku toinen. Nyt parin viikon aikana olen tosin tottunut jälleen tekemään töitä korkeaseinäkkeisellä sähköisellä työpöydällä. Nähtävästi totun nopeasti uuteen ja sopeudun.

Miellyttävä yllätys oli miten nopeasti ilmaantui erilaisia viherkasveja hyllyjen päälle ja tila alkoi vaikuttaa mukavalle. Vähitellen alkoi tulla myös huonekaluja, turkoosinsinisiä lepotuoleja, korkeilla ja matalilla selkänojilla. Tilat alkoivat muotoutua kolmannella viikolla lisää kun keinutuolit saapuivat. Samalla tulivat myös korkean ruokailutason luokse tarkoitetut baarijakkarat. Ne tosin osoittautuivat liian korkeiksi ja odottavat nyt palautusta ja tilalle pitäisi saada oikean korkuiset baarijakkarat.

Piano saapui myös tilaan ja taisi olla toisella viikolla kun saimme sen yhdessä muutettua paikalleen. Piano odottelee viritystä, mutta se ei ole estänyt sillä soittamista. Virittämätön piano sopii erinomaisen hyvin tähän keskeneräiseen ympäristöön.

Huolimatta keskeneräisyydestä, olen alkanut viihtymään uudessa työympäristössäni. Työskentelen nyt kaaoksen keskellä ja seurailen miten tämä tila muokkaantuu. Eniten pidän isoista ikkunoista ja avaruudesta, tilassa tapahtuvasta äänisyyden ja hiljaisuuden vaihteluista.

 

Third week

During this week, some of the furniture arrived, the nests have been used for short meetings. With nests I mean the chairs and tables surrounded by a curtain in case one likes to have privacy. In our space, we have two circle curtains, and can pull on the curtains when like to be or discuss in private. We decided (actually the decision was made by me and another person) that one nest could be more official with round table and chairs around it and on the table a data projector. One circle with curtains is reserved for a small group (2-3 persons) meeting with easy chairs and small sofa tables.

People began to use the circle nests with curtains and have their first meetings inside the curtains. I could hear talking, but it was not loud and didn’t disturb me.

However, mostly the EWE is quite empty, and it is quiet. I’ve liked to come here instead of working at home as during my YTY days. I like that here are people around me, working and that helps me to focus on my writing.

The administration people have their coffee breaks at 9.00 o’clock morning and then at 14.00 o’clock afternoon. During their coffee break it’s quite noisy. I’m getting to be used for that. My own schedule with the need for coffee break is different, mostly I like to have my coffee and work at the same time and not to stop for coffee break. This is different than what I liked in YTY, as their I had my own room and really wanted to have sometimes coffee break with others just to chat and have some fun. Now my need for a coffee break is not so strong, and sometimes I just prefer to have some tea next to me, and continue to focus on my writing.

The so called quiet room is still in a “process”, and I don’t find it comfortable room. There are no cosy chairs, no sofa. People have wanted to have their big screens and quiet place for data analyses etc… I would like to have a quiet place to read… and at the moment no such place is available in EWE. I wonder what we can do for that room. Now the function of the room is not very well planned.

I’ve learned to use Outlook Calendar and how to reserve meeting rooms, and I’m planning to use meeting rooms Minerva 435 and Minerva 325, and only as a last possibility, to reserve that Cave.

So three weeks have gone, and I’m getting used to my new working environment. No regrets! 🙂