Mokopane

Terveisiä Mokopanen iltalämmön hektisestä sykkeestä!

Mokopane on noin 30 tuhannen asukkaan kaupunki Limpopon provinssissa, reilun puolentoista tunnin ajomatkan päässä Pretoriasta. Torstaiaamuna Pretoriassa jakauduimme bussi- ja autokyydeille meneviin, heitimme laukkumme ajoneuvoihin ja lähdimme matkaan. Etelä-Afrikan liikennekulttuuri on osoittautunut huomattavasti pelättyä kesymmäksi; pahempia kokemuksia saa tarvittaessa jo Etelä-Euroopassa.

Saavuttuamme Mokopaneen, joukkueemme jakautui kahteen: keskustan majataloon jääviin ja niihin, jotka jatkavat läheiseen Mosesetjanan kylään. Majatalon porukka kuitenkin jatkoi pian matkaansa Mosesetjanaan, missä ryhmäämme odotti tervetuliaisseremonia. Saimme kokea perinteistä ndebelenaisten ja -miesten ryhmätanssia rumpujen tahdittamana. Myös paikallisen ndebele-aktiivien ryhmä esittäytyi ja kertoi toiminnastaan. Vastaanotto oli kaikin puolin lämmin ja vieraanvarainen, itselle parhaimpana muistona jäivät kylän lapset, jotka kiinnostuneina tulivat seuraamaan, mitä kylän majatalolla oikein tapahtuu. Myös lasten vilpitön riemu vastaanottoseremonian tanssiesityksistä jäi pysyvästi mieleen.

Sää Mokopanessa on ollut jonkin verran lämpimämpi Pretoriaan verrattuna, vaikkei se vastaakaan luultavasti kenenkään ennakkokuvaa Afrikan säätilasta. Keskipäivän lämpötilat voivat huidella hellelukemissa, mutta pimeän tullen lämpötila laskee hyvinkin nopeasti 15:een asteeseen ja allekin. Tuulisessa iltasäässä harva tohtii pukeutua shortseihin ja sandaaleihin.

Perjantaina 13. päivä oli luvassa ensimmäinen kohtaaminen informanttiemme kanssa. Ennalta järjestetyt vieraamme saapuivat Mokopanen majataloomme kello yhdeksän aamulla, ja pian ryhdyimme tositoimiin. Oman ryhmämme, augmenttiryhmän, kannalta Mokopane on vain logistisesti pakollinen välipysähdys; alueella puhuttavassa Pohjois-Transvaalin ndebelessä augmentti on suurimmalta osin hävinnyt, sitä näkyy jäänteenä joissain omistusrakenteissa. Itselleni tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus opetella diktofonin käyttöä, testata laatimiamme kyselylomakkeita ja yleisesti totuttautua elisitointiin työskentelymetodina. Ensikertalaisena työ oli yllättävän monipolveista, muuttujia on hyvin paljon. Informanttien omat kielitaustat ja -taidot vaihtelevat suuresti, kuten myös kärsivällisyys istua paikoillaan ja toistella lähes identtisiä lauseita.

Loppujen lopuksi kokemus oli kuitenkin rohkaiseva, enkä epäile yhtään, etteikö loppumatkan työstä selvitä. Oikea totuushan myös vasta valkesi hetki sitten itselleni. Informanttien nauhoittaminen, kysely ja elisitointi on hommasta vielä se kevyempi puoli, jäljellä on nauhoitusten kopioiminen, translitterointi, saattaminen kirjalliseen muotoon ja sen jälkeen on vielä analyysin aika. Rento lomamatka loppu viimeistään tänään.

– Jukka

ps. Kuvia minulla ei toistaiseksi tähän postuakseen ole lisätä, kamera on Mosesetjanassa. Jälkeenpäin niitäkin on luvassa!

Leave a Reply

Your email address will not be published.