Helsingin yliopisto
Kuudes kurssikerta käynnistyi sisällöllisesti tosi mukavasti, kun pääsi kuulemaan vanhasta kunnon Jan Gehlin eli Geelin Janin ideaalista, ihmisten kaupungista ja siihen kuuluvista kaupunkisuunnittelun periaatteista. En nyt ollut mukana luentokerralla, joten jätin pisteeni pomimatta EpiCollectilla. Sen sijaan hyödynsin opastuksen mukaisesti yhtä kurssikertaa vastanneen csv-tiedoston ja näppäilin sen kurssikerran esimerkkikartan mukaisesti harjoituksen. EpiCollect on kuitenkin onneksi melko helppokäyttöinen, ja olen hyödyntänyt sitä jo kahdella kurssilla: Maantieteelliset kohteet lähiympäristössä ja Satelliittipaikannusmenetelmät maantieteessä. Jälkimmäisellä mittasimme myös mm. polygon-muotoista dataa, ja sen paikannuksessa saikin olla jo paljon tarkempi, lisäksi muistissa on uudelleenprojisointiin liittyvät haasteet aineiston kanssa. Todennäköisesti kohtasimme silloin vähän samankaltaisia ongelmia, kuin nyt oli ollut UTM-kaistojen kanssa kurssiblogin mukaan. Interpolointi oli yksi pääteemoista ja ansaitsee paikan otsikossakin – interpolointikarttaa ei tästä blogista kuitenkaan nyt löydy. Kokeilin yhtä interpolointia järistysten magnitudien suhteen, mutta totesin sen olevan melko huono valittuun teemaan, sillä järistykset eivät muodosta mitään jatkuvaa pintaa ja kartta vääristäisi.
Varsinaisissa itsenäisharjoituksissa päätin syventyä maanjäristysten esiintymiseen globaalilla tasolla. Näkökulma keskittyy historialliseen dataan, sen jakautumiseen ja toisaalta esitettätyyteen. NOAA:n aineisto sisältää tietoa merkittävistä maanjäristyksistä. Se ulottuu vuodesta 2050 ennen ajanlaskun alkua nykypäivään saakka, ja valikoituneissa tapahtumissa jokin kolmesta täyttyy: järistyksestä on aiheutunut kuolonuhreja, merkittävää taloudellista vahinkoa, tai se on ollut voimakkuudeltaan yli 7.5 Richterin yksiköissä. (Jälkeenpäin huomasin, että ehkä oli turhaa käyttää tuota Richter-sanaa joka kartassa, magnitudi olisi riittänyt.)
Kuvasta 1 voidaan nopeasti kerrata maanjäristysten, ja etenkin voimakkaiden sellaisten, esiintymistä globaalisti. Järistyksiä tapahtuu eniten sellaisissa mannerlaattojen saumakohdissa, joissa on myös alityöntövyohykettä. Poikkeuksena tästä on Keski-Aasian ja Himalajan pohjoisseudun järistykset, jotka ovat verrattain kaukana laatan rajasta, mutta näitäkin selittää voimakas ja aktiivinen alityöntövyöhyke Intian ja Euraasian laattojen välillä. Lisäksi kartasta puuttuu tuolta kohtaa alityöntövyöhyke – muilta osin se vastaa pääasiallisia vyöhykkeitä mannerlaatta-aineiston pohjalta jalostettuna. Historiallisen aineiston ennen vuotta 1000 tapahtuneet järistykset taas painottuvat Välimeren, Lähi-Idän ja Itä-Aasian alueille. Vaikuttaisi siis siltä, että tietoa historian tapahtumista on saatavilla eniten tietoa suurten tunnettujen sivilisaatioiden alueelta. Koitin vaihtoehtoista esitystä varten löytää ei-eurosentristä esitystapaa, jossa tuttu tulirengaskin olisi erottunut hyvin, mutta se osoittautuikin vähän hankalammaksi löytää.
Kuva 1. Maanjäristyksiä suhteessa mannerlaattojen rajoihin ja alityöntövyöhykkeisiin.
Kuvassa 2 puolestaan on vertaileva kartta, joka toimikoon muistutuksena aineiston valinnasta, kartan vallasta ja yksinkertaisesti erikokoisesta aineistosta. Molemmissa kartoissa esitetään näennäisesti täsmälleen samaa asiaa eli magnitudiltaan 7 tai yli Richterin suuruisia maanjäristyksiä. Punaiset pisteet perustuvat NCEDC:n aineistoon vuosilta 1980-2012 (yhteensä 401 kohdetta), kun siniset pisteet edustavat puolestaan aikaisemmin mainittua NOAA:n aineistoa, jonka pisteet edustavat siis viimeistä 4000 vuotta (yhteensä 1133 kohdetta). Näiden kahden välillä on siis eroja aikaskaalassa, aineiston laajuudessa ja tarjoajassa. Kuvan 1 kartan perusteella voidaan kuitenkin päätellä (olettaen, että 4000 vuotta on lyhyt aika geologisessa historiassa), että historiallisen aineiston tuoma vääristymä aiheuttaa kenties poikkeavan voimakkaan sinisten pisteiden esiintyvyyden Kreikan ja Turkin lähettyvillä. Halusin kokeilla jotakin erilaista, ja mielestäni tämä esimerkki on hyvä havainnollistamaan tietojen esittämistä esimerkiksi lukioikäisille ja kehittää kriittistä tarkastelutapaa sisältöaiheen lisäksi.
Kuva 2. Voimakkaita maanjäristyksiä tarkasteltuna kahdella eri aineistolla.
Tarkastellaan lopuksi vielä lähempää yhtä aluetta. Kuvan 1 kartasta nähdään, että Japani on aktiivisten alityöntövyöhykkeiden lähellä ja myös historiallisia järistyksiä on alueelle tallennettu paljon. Kuvassa 3 (pohjoisnuoleton ja skaalaton kartta, maailmankarttoihin verrattuna tässä olisi ollut aiheellista lisätä) on osa Itä-Aasiaa tarkasteltuna mannerlaattojen saumakohtien, voimakkaiden järistysten ja kaupunkialueiden sijoittumisten suhteen. Japanilla on pitkä historia maanjäristyksiin valmistautumisessa ja järistyksiä kestävässä rakentamisessa. Historian aikana maanjäristykset ovat olleet huomattavasti tuhoisempia kuin nykyisin.
Kuva 3. Voimakkaiden maanjäristysten sijoittuminen suhteessa kaupunkialueisiin Itä-Aasiassa.
Koska tässä on nyt tarkasteltu vain maanjäristyksiä, olisi hyvä tarkastella myös tulivuorten sijoittumista. Siinä missä näissä kartoissa on keskitytty lähinnä alityöntövyöhykkeisiin, tulivuoria esiintyy lähellä muunkinlaisia laattarajoja ja toisaalta myös kauempana niistä. National Geographicin MapMaker-työkalu on siitä kätevä, että siinä käyttäjä pystyy itse lisäämään karttaan tasoja, joita tarjotaan teemakohtaisesti. Näin toisiinsa linkittyvää dataa on helppo tarkastella.
Loppukevennys: Mistä tunnistaa laadukkaan, interwebsistä ladatun vektoriaineiston? Siitä, kun Norjan rantaviiva näytää tältä. Tähän tarkoitukseen tämän skaalatason aineisto oli kuitenkin mukavan kevyt.
Lähteitä:
NCEDC. Historic ANSS Composite Catalog Search. https://ncedc.org/anss/catalog-search.html (luettu 1.3.2021).
NOAA National Centers for Environmental Information. Global Significant Earthquake Database. doi:10.7289/V5TD9V7K (luettu 1.3.2021).
