Suomen Maantieteellinen Seura 130 vuotta

Suomen Maantieteellinen Seura on kartoittanut Suomea ja sen tulevaisuutta vuodesta 1887 lähtien. Seuran toimesta julkaistiin vuonna 1899 Suomen kartasto, joka oli maailman ensimmäinen kansalliskartasto. Sitä ihasteltiin edistyksellisenä tieteellisenä innovaationa mm. Berliinin maantieteilijäkongressissa. Näin maantieteilijät tekivät maatamme tunnetuksi kartoittamalla Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Seura juhli Tieteiden talolla 22.9.2017 hillityn kansalliseen tyyliin seminaarissa, jonka teema oli Karttoja tulevaisuuteen. Esitelmän pitäjiksi oli saapunut maantieteen professoreita Helsingin, Oulun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoista. Emerituksena maantieteen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta käytti puheenvuoron Vaasasta äskettäin eläkkeelle jäänyt professori Hannu Katajamäki. Tilaisuuden avasi seuran puheenjohtaja, yliopistolehtori Venla Bernelius. Meille esiteltiin myös uusinta kartastohanketta, joka siirtää Suomen kartastot digiaikaan.

Olen ollut seuran jäsen vuodesta 1994. Tampereen yliopiston aluetieteessä olleen käytännön mukaisesti minut kutsuttiin työjäseneksi heti väitöksen jälkeen. Tämä tapa oli muistaakseni aluetieteen professoreiden Seppo Siirilä ja Lauri Hautamäki luoma. On edelleen helppo palauttaa mieleen, miten hienolta nuoresta tutkijasta tuntui saada kunniakkaalta tieteelliseltä seuralta kutsu työjäseneksi ”tunnustukseksi maantieteen alalla suorittamastanne arvokkaasta tutkimustyöstä”. Tuosta eleestä on paikallaan kiittää vielä näin jälkikäteenkin.

Maantiede ei ole vain sitä, mitä maantieteilijät tekevät, vaan mitä he ovat. Koen olevani maantieteilijä. Ajattelen ja katson kuten maantieteilijä. Tunnistan tämän taidon ammatillisen identiteettini ytimeksi. Olen toki myös maksanut tunnollisesti seuramme jäsenmaksut sekä lukenut Terrat ja Fenniat. Mutta ilmeisin merkki tuosta identiteetistä on aito innostus karttoihin. Kartoilla vilistävät paikat virittävät mielikuvitukseni lentoon. Oma näkökulmani yhteiskunnan tilalliseen järjestymiseen on avautunut maaseudun kautta. Maaseutu ei ole ollut valtavirrassa, mutta virtaa voi havainnoida tarkasti myös maalta.

Oletin ja odotin, että luentosali pullistelisi kaltaisistani seuran kasvateista. Olin pettynyt siitä helppoudesta, jolla salista löytyi vapaa paikka. Pohdin mielessäni: onko eurojufo-arjen ankaruus hämärtänyt kollegojen ymmärryksen pyhän merkityksestä? Onko oman tiedeyhteisön ja samalla oman tieteellisen identiteetin kunniakkaan perinteen juhlimisen ohittanut jokin rutiineista, kuten artikkelin viimeistely tai rahoitushakemuksen deadline?

Harmitus alkoi kuitenkin hälvetä seminaarin edetessä. Esitelmät olivat erinomaisia. Eturivin maantieteilijät Anssi Paasi, Sami Moisio, Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen, Sirpa Tani, Tuuli Toivonen, Jarmo Rusanen, Ari Lehtinen ja Mari Vaattovaara sekä edellä jo mainittu Hannu Katajamäki energisoivat salin. Julkisena palautteena voin kertoa saaneeni erinomaisen vastineen panostukselle (52 €), joka VR:n ja OnniBussin matkalipuista tälle kokemukselle muodostui. Valitettavan usein vähäisempi vaikutus tulee haettua moninkertaisella kustannuksella kauempaa. Niille, jotka eivät ”ehtineet” paikalle sanon – olisi kannattanut tulla.

Suomalaiset maantieteilijät esittelivät tutkimusaiheitaan ja ajatuksiaan seuraavista aiheista: tieteellinen julkaiseminen, valtion alueellisen järjestymisen ymmärtäminen, kestävä kaupunkisuunnittelu, arktisten alueiden ja luontopolitiikan tutkimus, yhteiskunnan mobiilin luonteen analysointi suurilla digitaalisilla aineistoilla ja geoinformatiikan metodein, nuorten maahanmuutto, maantieteellisen tiedon ja datan käytön, opettamisen ja oppimisen tarkastelu sekä kestävien ja taloudellisten ratkaisujen vertailu päätöksenteon apuna. Kaikki vakuuttavia todisteita siitä, että maantiede ja maantieteilijät vaikuttavat aikamme elintärkeissä teemoissa vahvasti.

Juhlahumuiset maantieteilijät ovat tietysti jäävejä yleisesti arvioimaan tieteenalansa yhteiskunnallista merkitystä saati vaikuttavuutta. On kuitenkin tärkeätä tunnistaa myös henkilökohtainen kokemus siitä, että maantieteellä ja sen instituutioilla on merkitystä meille persoonina. Jos maantiede olisi henkilö, kiittäisin häntä lämpimästi: oli hienoa käydä synttäreilläsi, olen saanut sinulta paljon ja olet minulle edelleen tärkeä. Tämä sinua nuorempi, vasta 100-vuotias Suomi tietää merkityksesi. Yhdessä jatkamme Suomen kartoittamista.

Kirjoittaja Torsti Hyyryläinen on Tampereen yliopisto aluetieteestä väitellyt, vahvasti maantieteilijäksi identifioituva tutkija, joka toimii nykyisin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *