Yhteiskoulutushanketta koronan aikaan

Työpaikkani Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin (Mikkelin yksikkö) on mukana syksyllä 2019 käynnistyneessä ”Yrittäjyyskasvatuksesta elinvoimaa Etelä-Savoon” -yhteiskoulutushankkeessa. Hanketta ja sen hakua valmisteltiin pitkään, ja sen käynnistyttyä vuosi sitten, ryhdyimme vauhdikkaasti suunnittelemaan monipuolista koulutustoimintaa ja kehittämispilotointeja vuotta 2020 varten.

Lue loppuun

Oppi omistajaa myöten – metsänomistajien moninaisuus huomioitava opetuksessa

Iida Viholainen, projektipäällikkö, Suomen metsäkeskus

Metsää voi tarkastella monella tavalla ja puun tuotannon rinnalle on viime vuosina noussut myös muita arvoja. Monitavoitteinen omistajuus kiinnostaa yhä useampaa metsänomistajaa eli puun kasvattamisen lisäksi muutkin tavoitteet, kuten luonnon monimuotoisuuden säilyminen, marjastus ja muiden luonnontuotteiden keruu, metsästys, virkistys, hiilensidonta, suomalaisuus ja perinteet ovat nousseet tärkeiksi. Näiden tavoitteiden tiedostaminen ja edistäminen omassa metsässä on tärkeää ja oppeja niiden toteuttamiseen haetaan kursseilta ja asiantuntijoilta.

Lue loppuun

Uudistetaanko yhteisölainsäädäntöä mahdollistamaan osuustoiminnan uusi aalto?

Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Useimmille yrityksille kannattavuus on riittävä tavoite ja monille yrityksen tehtävä ja tarkoitus merkitsevät enemmän kuin raha. Myös tuotteilla ja palveluilla on tarkoitus, sisältö ja arvo tekijälleen. Osuustoiminnalliset yritykset kertovat tehtäväkseen tuottaa jäsenilleen näiden tarvitsemia palveluja ja jakaa heille ylijäämää palvelujen käytön mukaan. Säätiöt ja yhteiskunnalliset yritykset käyttävät tuottojaan yhteiskunnallisin perustein yhteistä hyvää edistäviin tarkoituksiin. Talouden kokonaisuudessa taloustoimijoita ovat myös kotitaloudet, vapaaehtoistoiminta, järjestöt ja yhteisöt, joiden tavoitteeksi ja tarkoitukseksi voitontavoittelu sopii varsin huonosti. Lue loppuun

Kuntaelinvoiman palapeli

Pasi Saukkonen, projektitutkija, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia

Palapelissä on useita, tiiviisti tosiinsa nivoutuvia paloja. Jos niitä puuttuu, se särkee arvoituksen ratkeamisen ja kuvan muodostumisen. Kuntien elinvoimassa on analogiaa tähän historialliseen peliin. Kuntaelinvoiman palapelin kokoamiseen tarvitaan nyt uutta lähestymistapaa ja innokkaita rakentajia. Lue loppuun

Haluatko näköispatsaan?

Muistomerkkejä pystytetään, jotta muistaisimme jotakin erityistä – hyvää tai pahaa. Ne ovat muistin paikkoja. Jokainen muistomerkki on aina myös valinta ja sellaisena vallankäyttöä. Kenelle patsas pystytetään, minkä muistoksi? Miten ja millaisena se toteutetaan? Mihin se sijoitetaan? Monien jännitteisten jakolinjojen vuoksi jokainen muistomerkki – niin julkinen patsas kuin yksityinen muistokivi – on luonteeltaan myös poliittinen ja siksi otollinen mielenilmauksien kohde. Alueiden, ajan ja kulttuurin tutkimusryhmäni Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa on sekaantunut tähänkin aiheeseen. Lue loppuun

Mobiili kansa villiintyy maaseudusta

Mobiilin kansan uusi normaali on entistä monipaikkaisempi arki.

Me suomalaiset innostumme varmasti ainakin kahdesta asiasta. Ensimmäinen on uusi jääkiekon maailmanmestaruus. Kun koronan jälkeen päästään pelaamaan MM-kisoja, nauliudumme television ääreen ja repeämme, kun Suomesta tulee taas uusi maailmanmestari. Toinen varma innostumisen, tai suoranaisen villiintymisen syy on sama, joka saa laitumelle päästetyt lehmät kirmaamaan ilosta. Se on kasvuun puhkeavan luonnon tuoksu ja auringon valo. Loputtomalta tuntuvan pimeyden jälkeen tarvitaan muutama hellepäivä, ja olemme sekaisin: alamme pukeutua oudosti – ja puhua iloisesti luonnosta.

Keväällä alkaa puhe lomista ja muista mukavista asioista. Se on otollista aikaa panna liikkeelle myös kyselyjä, joissa tiedustellaan ihmisten käsityksiä maaseudusta: aiotko muuttaa maalle? No tietysti. Ainakin mielikuvissani, tai ehkä jossain vaiheessa tai osa-aikaisesti – kesällä mennään joka tapauksessa mökille.

Lue loppuun

Kestävä kulttuuriperintö elää talovanhuksissa

Jokainen meistä kokee intohimoa johonkin paikkaan tai rakennukseen. Rakennetut kulttuuriympäristöt tarjoavat näyttämön ihmiskohtaloille, joten mitään ympäristöä ei tulisi väheksyä. Onko edes olemassa sellaista rakennusta, joka ansaitsisi tulla unohdetuksi tai joka olisi liian merkityksetön säilytettäväksi? Rumiksi väitetyt 80-luvun betonilaatikotkin ovat olleet ja edelleen ovat joidenkin koteja. Intohimon takana on sosiaalinen tarve yhteisöllisyyteen ja sen ilmaisemiseen. Kotiseutumme on pullollaan kulttuuriperintöä, joka toimii oivallisena kasvualustana minuuden kehittymiselle. Liian usein kuitenkin rakennetun kulttuuriperinnön arvo nähdään kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua – jos ollenkaan. Maire Mattinen toteaa artikkelissaan ”Kulttuuriympäristöön jää aina jälki” (2013), että rakennettu kulttuuriperintö sisältää toki taloudellisia ja käyttöarvoja, mutta samalla on oivallettava, että siihen on taltioituna edellisten sukupolvien taiteelliset ihanteet sekä rakentamisen koko tietotaito.[1] Otammeko tällaisia seikkoja tarpeeksi hyvin huomioon modernissa kehityskulussa? Lue loppuun

Pitkällä marssilla perustuloon

Hyvinvointi-Suomen rakentamisessa on vuosikymmenten varrella lähestytty perustulon sukuisia ratkaisuja. Kansaneläkkeistä ansioeläkepainotukseen siirtyminen etäännytti sosiaalipolitiikan valtavirta-ajattelua perustulohengestä. Työelämän murros epätyypillisten työtehtävien ja yrittäjyyden myötä on vienyt ajatuksenkulkuja toiseen suuntaan. Tulevaisuuden lyhyet ja pitkät kriisit koettelevat hyvinvointivaltion rakenteita ja nähtäväksi jää, kallistuuko heiluri perustulon suuntaan vai siitä poispäin. Katsaukseni puhunee sen puolesta, että perustulon tarve on aikaisempien vuosikymmenten satunnaisista oivalluksista vahvistunut keskusteluksi ydinasioista. Jatkossa koronakriisin ja tulevien ilmasto- ja ekokriisien jälkeen maailma muuttuu. Tulevaisuus on valmis ottamaan perustulon käyttöön, koska systeemin muutos sitä vaatii. Lue loppuun