Vuoden 2005 joulukuussa pääsin työhaastatteluun Ruralia-instituuttiin. Minua haastatteli kaksi pätevää ja mukavaa ihmistä. Taina Hautamäki ja Kaisa Ikola (nyk. Viitala). Avoinna oli tehtävä historiamatkailuhankkeessa, jonka tarkoituksena oli kehittää Ruotsin vallan aikaan ja erityisesti sen sotiin liittyvää matkailua Itämeren alueella. Aiemmissa hankkeissa oli jo luotu Suuren Pohjan sodan (1700–1721) sekä Suomen sodan (1808–1809) taistelupaikkoihin perustuva Sodan ja Rauhan tie Etelä-Pohjanmaalta Ruotsin Västerbotteniin ja sieltä aina Jämtlandiin ja Norjan tuntureille saakka.
Kirjoittajan arkistot:Aapo I Jumppanen
Pitkittynyt korona
Yliopistotutkija Aapo Jumppanen
Olen silmät ymmällään ja korvat höröllään seurannut, kuinka englanninkielinen ilmaisu ”long covid” on useissa medioissa korvannut suomen kielen sanaparin pitkittynyt korona.
Saattaisin periaatteessa pahoittaa tästä mieleni, sillä itse en näe kansallisessa ilmaisussa tälle lääketieteelliselle ilmiölle mitään vikaa, sehän alkaa painokkaasti p:llä ja päättyy nasevaan na-tavuun. Niin kaunista kuin suomi vain voi olla.
Matkailussa aitous luo pohjan kestävyydelle
Viime vuoden lokakuussa minua pyydettiin mukaan tutkimushaastatteluiden tekemiseen ja analysoimiseen Kohti kestävää matkailua Etelä-Pohjanmaalla-hankkeeseen.
Haastatteleminen on aina oppimisprosessi. Niin haastattelijalle kuin haastateltavalle. Se alkaa valmistautumisesta. Haastattelijalla on oltava riittävä esiymmärrys tutkittavasta ilmiöstä, muuten tulee helposti kysyneeksi vääriä asioita, tai ei kykene tyydyttävällä tavalla vastaamaan haastateltavien tarkennuspyyntöihin. Itse palautin kestävän matkailun aihepiirin mieleeni muun muassa instituuttimme aikaisempia julkaisuja lukemalla. Silmäilin myös esimerkiksi alan klassikkoa, YK:n julkaisemaa Brundtlandin raporttia vuodelta 1987.
Haastateltavien valitseminen on aina oman pohdintansa paikka. Millä perusteilla mukaan otettava joukko rajataan? Kuinka monta? Pieniä vai suuria, vanhoja vai uusia, miltä paikkakunnilta, miltä toimialoilta ja niin edelleen. Lue loppuun
Työ- ja elämälähtöisyys – Itsereflektoivaa pohdintaa kandikurssin palautteen äärellä
Hiljattain saimme jälleen päätöksen työelämälähtöisen maaseudun kehittämisen kandikurssin. Arvosanojen lisäksi on annettu ja saatu kirjallista palautetta molemmin puolin. Kiitokset vielä kaikille kurssille osallistuneille opettajille ja opiskelijoille.
Silloin kun itse parikymppisenä opiskelin, ei opettajille juuri palautetta annettu kuin korkeintaan epävirallisesti ainejärjestön lehden kautta. Kurssitulokset kiinnitettiin laitoksen seinällä olevalle ilmoitustaululle kaikkien nähtäväksi kuin Lutherin teesit. Tietosi tai tietämättömyytesi tentissä oli kaikkien kiinnostuneiden tiedossa. Toisinaan opettajilta kyllä sai kirjallista palautetta ja joskus sanallistakin. Vanhemmassa professorikaartissa oli vielä yksittäisiä henkilöitä, jotka saattoivat esimerkiksi pyytää luokseen ja vaatia selvennyksiä epäselvästi kirjoittamiisi esseisiin. Yleensä ohjausta kuitenkin annettiin vain seminaaritöiden valmistelun ja niiden käsittelyn yhteydessä. Lue loppuun
Huutelua korona-katsomosta
Viime viikot ovat tarjonneet meille yhteiskuntatietelijöille ja muille kulttuurin tutkijoille mielenkiintoisia näkyjä ihmisyhteisöjen toimintaan. Medialla näyttää olevan vain yksi aihe, josta voidaan kertoa lukemattomin variaatioin. Erilaiset asiantuntijat ovat kertoneet meille vuolaasti näkemyksiään koronasta. Tämän lisäksi tulevat vielä erilaiset kokemusasiantuntijat alkaen naapurin Penasta päätyen Balille koronan takia jumiin jääneisiin ykkösluokan maailmantähtiin.
En usko, että minulla on mitään sen syvällisempää sanottavaa kuin kenelläkään muulla itse sairaudesta. Tämän kirjoituksen kautta haluaisin kuitenkin jakaa joitakin politiikan tutkimuksen näkökulmasta tekemiäni havaintoja viime viikkojen korona-uutisoinneista. Ne ovat enemmänkin vain alustavia kuvaelmia kuin analyysejä. Niitä pohtiessani olen myös palannut tutkijakoulutukseni alkujuurille jonkinlaisen metodologisen selkänojan saamiseksi.
Nykyisen Seinäjoen keskustan kehittämisen juuret ovat 1990-luvulla
Seinäjoen keskustan kehittäminen on aihe, joka nousee eri medioissa pinnalle tuon tuostakin. Toisinaan uutisvirtaa seuratessa tulee sellainen olo, että ennen tätä päivää aluetta ei kehitetty, vaan sen annettiin taantua. Todellisuudessa keskustaa on kehitetty koko kaupunkiajan. Valitut kehittämisen painopisteet ovat toki olleet erilaisia kuin nyt. Vuosien saatossa ne ovat myös voineet vanhentua ja muodostua suoranaisiksi rasitteiksi alueen elinvoimalle. Lue loppuun
Tuloskunto
Eräs tutkimusryhmä, jonka jäsen olen, on saamassa näillä näkymin vain yhden julkaisupisteen kuluvan vuoden aikana, useiden julkaisujen siirtyessä ensi vuoden puolelle osin meistä riippumattomista syistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme saaneet läpi vain yhden paperin, vaan niitä lienee ollut kymmenkunta. Ne ovat kuitenkin olleet esimerkiksi vertaisarvioimattomia ”harmaita” tutkimusraportteja ja suurelle yleisölle tarkoitettuja kansantajuisia tekstejä, joita Opetus- ja kulttuuriministeriö ei rahoitusmallissaan juuri arvosta. Ne eivät ole myöskään hääviä valuuttaa akateemisen meritoitumisen kannalta, joskaan ei niistä haittaakaan liene. Lue loppuun
Keikalla
Ensimmäisen kerran olin opettamassa aika tarkkaan kaksikymmentä vuotta sitten. Opetettava aine oli historiaa, vahvinta kouluainettani, jota oli tullut myös harrastettua lapsesta saakka. Pari perusopintojen kurssiakin olin jo yliopistossa suorittanut, joten osaamiseni oli huippuluokkaa. Pidin ensimmäiset tuntini minimaalisella valmistelulla luennoiden. Näin jälkikäteen ajatellen valittu pedagoginen lähestymistapa ei ollut paras mahdollinen opettajalle eikä oppilaille. Oppikirjassa olevat asiat käytiin kyllä läpi, mutta mahtoiko lukiolaisten päähän jäädä mitään noista tunneista? Lue loppuun