Huutelua korona-katsomosta

Viime viikot ovat tarjonneet meille yhteiskuntatietelijöille ja muille kulttuurin tutkijoille mielenkiintoisia näkyjä ihmisyhteisöjen toimintaan. Medialla näyttää olevan vain yksi aihe, josta voidaan kertoa lukemattomin variaatioin. Erilaiset asiantuntijat ovat kertoneet meille vuolaasti näkemyksiään koronasta. Tämän lisäksi tulevat vielä erilaiset kokemusasiantuntijat alkaen naapurin Penasta päätyen Balille koronan takia jumiin jääneisiin ykkösluokan maailmantähtiin.

En usko, että minulla on mitään sen syvällisempää sanottavaa kuin kenelläkään muulla itse sairaudesta. Tämän kirjoituksen kautta haluaisin kuitenkin jakaa joitakin politiikan tutkimuksen näkökulmasta tekemiäni havaintoja viime viikkojen korona-uutisoinneista. Ne ovat enemmänkin vain alustavia kuvaelmia kuin analyysejä. Niitä pohtiessani olen myös palannut tutkijakoulutukseni alkujuurille jonkinlaisen metodologisen selkänojan saamiseksi.

Politiikka – kamppailua vallasta eri näkökulmista

Kasvattiyliopistoni Jyväskylän valtio-opin oppiaineessa minua valistettiin aikanaan hylkäämään yhteiskuntaopin kirjoista tuttu harmoninen käsitys yhteiskunnasta, jossa kaikki pyrkisivät kohti yhteistä päämäärää ja jokaiselle löytyisi paikkansa. Sen sijaan esitettiin näkemys, jonka mukaan yhteiskunnassa on käynnissä jatkuva kamppailu vallasta, jota puoluepolitiikan lisäksi käydään kaikilla inhimillisen elämän aloilla.

Maailma sanojen vankina

Kari Palonen on puhunut politiikan aspektiluonteesta. Sen mukaan missä tahansa ihmisen toiminnassa voidaan nähdä poliittinen ulottuvuus. Tutkijalla on vain oltava aistit auki sen tunnistamiseen. Politiikkaa tehdään ennen kaikkea kielen avulla. Sanat luovat sosiaalisen todellisuutemme. Esimerkiksi katujen nimet ovat voineet pitää antamishetkellään voimakkaan poliittisen latauksen (Palonen 1988, 19 ; Palonen 1997b, 239), erilaisten konfliktien tai sairauksien nimistä puhumattakaan. Sata vuotta sitten puhuttiin espanjantaudista ja nyt esimerkiksi Yhdysvalloissa Trumpin hallinto on pyrkinyt nimeämään koronan Wuhanin virukseksi kiinalaisia leimatakseen. (Marquardt & Hansler 2020) Nimeäminen onkin hyvin voimakas poliittisen vallankäytön väline (Korhonen 2010, 1-4 ; Palonen 1997a, 197). Se jolla on valta nimetä, on myös valta määritellä, minkälainen nimetty kohde on. Hyvä vai huono, ystävä vai vihollinen Myös nimeämättä jättäminen on voimakas viesti. Ihmisyhteisössä se, jolla ei ole nimeä, ei oikeastaan ole edes olemassa. Tai sen ei haluttaisi olevan olemassa. Tämän ovat kokeneet historian saatossa nahoissaan esimerkiksi erilaiset vähemmistöt, joita viime vuosikymmeninä on ilmestynyt keskuuteemme kuin tyhjästä. Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

Korona, maaseutu ja kaupunki

Pandemian vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan on tarkasteltu mediassa monista eri näkökulmista. Päällisin puolin minulle on jäänyt se vaikutelma, että yrittäjien taloudellista ahdinkoa ja keinoja sen helpottamiseksi on kuvattu erityisen runsaasti. Tässäkin voidaan tulkita olevan kyse arvovalinnasta. Läpi kaupallistuneessa, markkinatalouteen perustuvassa yhteiskunnassamme, jossa me homo economicukset toteutamme itseämme kulutuksen kautta, on terhakka yrittäjä monellakin tapaa keskeinen hahmo, sitä ei käy kieltäminen.

Toisaalta korona on nostanut keskiöön myös vanhan kunnon maaseudun ja kaupungin välisen vastakkainasettelun (Jumppanen 2018). Uudenmaan asettaminen karanteenin vajaaksi kolmeksi viikoksi kirvoitti esimerkiksi Maaseudun tulevaisuuden sivuilla rutkasti jälkiviisautta, ja toisaalta keskittymiskehityksen innokkaimmat äänitorvet söivät sanojaan ainakin osittain (Esim.  Vainio 2020, 6 ; Alatalo 2020, 10), kuten tutkimusjohtajamme Torsti Hyyryläinen maaliskuussa tuoreeltaan havainnoi. Korona-keskustelussa ”Etelän media” (Kts. Poranen 2013) joutui puolustuskannalle ja esimerkiksi Iltalehdessä tuomittiin jyrkästi uusmaalaisiin kohdistuva panettelu ja leimaaminen (Mm. Kauppinen 2020). Tämä oli mielenkiintoinen, mutta odotettu reaktio lehdeltä, jonka kolumnistit ovat vuosien varrella säännönmukaisesti jaksaneet alleviivata maakuntien takapajuisen ”kepulandian” yksinkertaisten ihmisten kurjaa elämää lavealla pensselillä yleistäen.  (Mm. Karvala 2015; Enbuske 2017) Ilmeisesti tunteet uusmaalaisia kohtaan olivat myös aidosti kuumentuneet, kun presidentti Sauli Niinistökin antoi ymmärtää, ettei uusmaalaisten panettelu ole näin poikkeustilan aikana hyväksyttävää.

Helsingin Sanomien HS viikko – julkaisussa oli myös vajaa viikko sitten Marko Junkkarin Uudenmaan eristämistä käsitellyt pääkirjoitus, jossa ruodittiin oivaltavasti uusmaalaisten maakunnallista identiteettiä tai oikeammin sen puutetta. Junkkarin mukaan esimerkiksi helsinkiläiset eivät miellä asuvansa maakunnassa. Ylipäätään uusmaalaiset identifioituvat vahvemmin asuinkuntaansa, Suomeen ja Eurooppaan kuin maakuntaan.  (Junkkari 2020, A3) Hän tosin jättää jutussa mainitsematta, että näin tekee suurin osa suomalaisista muuallakin, (Miettinen 2017 ; Meklin, Koski, Pekola-Sjöblom & Airaksinen 2019, 56-57). Junkkari myös jatkoi kirjoituksessaan:

”Kainuulla, Etelä-Pohjanmaalla, Lapilla ja muilla maakunnilla on oma identiteetti, johon ihmiset myös samaistuvat. Uudellamaalla ei sellaista ole.”

Mielenkiintoisesti erityisen heikosti asuinmaakuntaansa samaistuvia löytyy Uudenmaan isojen kaupunkien lisäksi myös esimerkiksi Hämeenlinnasta (Kanta-Häme), Kotkasta (Kymenlaakso) ja Kemiönsaaren kunnasta (Varsinais-Suomi). (Miettinen 2017) Myös esimerkiksi Etelä-Karjalan alueen maakunnallisen identiteetin yhtenäisyys on kyseenalaistettu. Liian usein alueellisuutta tai maakuntaa onkin meillä Suomessa rakennettu keinotekoisesti esimerkiksi lehtien levikkien ehdoilla, kuten Pekka Rautio on todennut. (Rautio 2010, 37) Tekemällä Uudestamaasta maakunnallisen identiteetin heikkouden erikoistapauksen Junkkari sai juttuunsa lisää jännitettä. Yleistämällä korona-esiripun paremmalle puolelle jääneet muut maakunnat sisäänpäin kääntyneiksi yhtenäiskulttuureiksi, saatiin lisää kaikupohjaa ajatuksella siitä, kuinka uusmaalaiset kokevat maailman läheisemmäksi kuin oman maakuntansa (Junkkari 2020, A3). Toisin sanoen vastakkain asetettiin navetan takaiset maalaiset ja kosmopoliittiset uusmaalaiset, joille ihmiskunta oli likeisempi viiteryhmä kuin uusmaalaisuus. Ilmeisesti tällä rajauksella pyrittiin miellyttämään lehden ydinlukijajoukkoa. Todennäköisesti siinä myös onnistuttiin.

Toisaalta kuten Junkkari toteaa, Uudenmaan maakunnan brändääminen on osoittautunut vaikeaksi. Kansainvälisillä areenoilla onkin puhuttu Helsinki Regionista ja maakuntaliiton nimikin on Helsinki-Uusimaa Regional Council (Junkkari 2020, A3 ; Uudenmaan liitto 2020). Myös Uudenmaan koronatilanteesta valtakunnan medioissa käydyissä keskusteluissa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on ollut näkyvin hahmo, kun taas maakuntajohtaja Ossi Savolaista ei ole juuri näkynyt. Ei maakunnan kaupunkivetoisuus tosin näytä olevan vain Uudenmaan yksinoikeus. Pirkanmaallakin puhutaan Tampere Regionista ja Pohjois-Pohjanmaalla Oulu Regionista (Pirkanmaan liitto 2020 ; Pohjois-Pohjanmaan liitto 2020). Maakunnissa joissa on vahvoja kaupunkiseutuja, voikin käydä niin, että keskuskaupunki käytännössä korvaa maakunnan. Itsekin odotan jo mielenkiinnolla aikaa, jolloin täällä vahvan maakunnallisen identiteetin Etelä-Pohjanmaalla aletaan puhua Seinäjoki Regionista. Se aika voi olla lähempänä kuin arvaammekaan.

Ruralian toimipaikat yhdistettynä samaan kuvaan, Seinäjoki (lakeuden risti) sekä Mikkeli (Naisvuoren vesitorni). Jaana Huhtala.

Aapo Jumppanen
Yliopistotutkija

Lähteet:

Alatalo, Mikko (2020) ”Kriisi haastaa keskittämisajattelun”. Maaseudun tulevaisuus 30.3.2020. Sivu 10.

Enbuske, Tuomas (2017) ”Miksi maalaiset ovat tyhmempiä kuin kaupunkilaiset”. IL blogit 10.3.2017. Saatavissa: https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2017/03/10/miksi-maalaiset-ovat-tyhmempia-kuin-kaupunkilaiset/ [Käytetty 27.4.2020].

Enqvist, Kari (2020) ”Huuhaa-väki on siirtynyt vähin äänin hopeavedestä käsidesiin”. Yle – Uutiset 8.4.2020. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-11293703 [Käytetty 27.4.2020].

Vainio, Aimo (2020) Muutto maakunnista kaupunkeihin voi pysähtyä toistaiseksi. Maaseudun tulevaisuus 30.3.2020. Sivu 6.

Jumppanen, Aapo (2018) Maaseudun ja kaupungin konflikti Maaseudun tulevaisuus – lehden sivuilla 1916-1918. Maaseudun uusi aika. 1/2018, 26, 35-44.

Junkkari, Marko (2020) ”Uusimaa sai identiteetin – joka kohta taas katoaa”. HS Viikko – Helsingin sanomien parhaat jutut 17.-23.4.2020. Sivu A3.

Karvala, Kreeta (2015) ”Tällainen on ”kepulandia”. Saavissa: https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/a/2015042019553749 [Käytetty 27.4.2020].

Kauppinen, Perttu (2020) ”Pääkirjoitus: Helsingin ja maakuntien vastakkainasettelu ei auta ketään kriisissä –eikä sen jälkeen. Saatavissa: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/752ab8f1-d9d7-4b8b-8dd5-d5c0b6b6b186  [Käytetty 27.4.2020].

Korhonen, Pekka (2010) Naming Europe with the East. Teoksessa. The East and the Idea of Europe. Toimittaneet Katlin Miklossy ja Pekka Korhonen. Cambridge Scholars Publishing. Newcastle. Sivut.1-22.

Marquart, Alex & Hansler, Jennifer (2020) US push to include `Wuhan virus´ language in G7 joint statement fractures allince. Saatavissa: https://edition.cnn.com/2020/03/25/politics/g7-coronavirus-statement/index.html  [Käytetty 27.4.2020]

Meklin, Pentti, Koski, Arto, Pekola-Sjöblom, Marianne & Airaksinen, Jenni (2019) Kuntauudistukset leveämpiä hartioita etsimässä. ARTTU2-ohjelman tutkimuksia nro 8. Kuntaliitto. Suomen Kuntaliitto, Helsinki.  Saatavissa: http://shop.kuntaliitto.fi/product_details.php?p=3587 [Käytetty 27.4.2020].

Miettinen, Ville (2017) Muuttoliike laimentaa maakuntaintohimoa – suomalainen samaistuu ennemmin Eurooppaan. Kuntalehti 2.6.2017 Saatavissa: https://kuntalehti.fi/uutiset/opetus-ja-kulttuuri/muuttoliike-laimentaa-maakuntaintohimoa-suomalainen-samaistuu-ennemmin-eurooppaan/ [Käytetty 27.4.2020].

Palonen, Kari (1988) Tekstistä politiikkaan – johdatusta tulkintataitoon. Vastapaino, Tampere.

Palonen, Kari (1997a) ”Nimillä politikointi yliopistossa – yliopiston politikoinnin kenttänä”. Teoksessa Kootut Retoriikat – Esimerkkejä politiikan luennasta. SoPhi, Jyväskylä 1997. Sivut 189-209.

Palonen, Kari (1997b) ”Politiikan aspektit kadunnimen luennassa”. Teoksessa Kootut Retoriikat – Esimerkkejä poliittisesta luennasta. SoPHi, Jyväskylä.  Sivut 239-265.

Pirkanmaan liitto (2020) Englanninkieliset kotisivut. Council of Tampere Region. Saatavilla: https://www.pirkanmaa.fi/?lang=en  [Käytetty 27.4.2020].

Pohjois-Pohjanmaan liitto (2020) Englanninkieliset kotisivut. Saatavilla: https://www.pohjois-pohjanmaa.fi/index.php?id=566&lang_id=1 [Käytetty 27.4.2020].

Poranen, Katarina (2013) ”Etelän medialle keskusta on helppoa riistaa” Tulkintoja etelän mediasta: poliitikkojen ja toimittajien käsityksiä sekä kehysanalyysi keskustapuolueen kesäkuun 2010 puoluekokouksen julkisuudesta Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ilkassa. Tampereen yliopisto. Tiedotusopin pro gradu.

Rautio, Pekka (2010) Jaetun maakunnan identiteetti – Maakuntalehti Etelä-Karjalan alueidentiteetin muovaajana. Alue ja Ympäristö, 39: 1 (2010). ss. 27-39.

Uudenmaan liitto (2020) Englanninkieliset kotisivut. Helsinki-Uusimaa Regional Council. https://www.uudenmaanliitto.fi/en  [Käytetty 27.4.2020].

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *