Huutelua korona-katsomosta

Viime viikot ovat tarjonneet meille yhteiskuntatietelijöille ja muille kulttuurin tutkijoille mielenkiintoisia näkyjä ihmisyhteisöjen toimintaan. Medialla näyttää olevan vain yksi aihe, josta voidaan kertoa lukemattomin variaatioin. Erilaiset asiantuntijat ovat kertoneet meille vuolaasti näkemyksiään koronasta. Tämän lisäksi tulevat vielä erilaiset kokemusasiantuntijat alkaen naapurin Penasta päätyen Balille koronan takia jumiin jääneisiin ykkösluokan maailmantähtiin.

En usko, että minulla on mitään sen syvällisempää sanottavaa kuin kenelläkään muulla itse sairaudesta. Tämän kirjoituksen kautta haluaisin kuitenkin jakaa joitakin politiikan tutkimuksen näkökulmasta tekemiäni havaintoja viime viikkojen korona-uutisoinneista. Ne ovat enemmänkin vain alustavia kuvaelmia kuin analyysejä. Niitä pohtiessani olen myös palannut tutkijakoulutukseni alkujuurille jonkinlaisen metodologisen selkänojan saamiseksi.

Lue loppuun

Tuloskunto

Eräs tutkimusryhmä, jonka jäsen olen, on saamassa näillä näkymin vain yhden julkaisupisteen kuluvan vuoden aikana, useiden julkaisujen siirtyessä ensi vuoden puolelle osin meistä riippumattomista syistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme saaneet läpi vain yhden paperin, vaan niitä lienee ollut kymmenkunta. Ne ovat kuitenkin olleet esimerkiksi vertaisarvioimattomia ”harmaita” tutkimusraportteja ja suurelle yleisölle tarkoitettuja kansantajuisia tekstejä, joita Opetus- ja kulttuuriministeriö ei rahoitusmallissaan juuri arvosta. Ne eivät ole myöskään hääviä valuuttaa akateemisen meritoitumisen kannalta, joskaan ei niistä haittaakaan liene. Lue loppuun

Tehtävänä totuuden tavoittelu

Tutkimusjohtaja, Timo NieminenEtiikassa itseisarvolla tarkoitetaan arvoa, jota ei tarvitse eikä voida perustella muilla arvoilla. Itseisarvo on arvo itsessään ja sitä kannattaa tavoitella sen itsensä vuoksi. Itseisarvoina on yleisesti pidetty ainakin kauneutta, hyvyyttä ja totuutta.

Tiede on järjestelmä, jolla tavoitellaan totuutta ja me tieteentekijät voimme tuntea itsemme etuoikeutetuiksi, koska saamme totuuden tavoittelusta palkkaa. Olemme osa pitkää historiallista jatkumoa, jossa yhteisöt tai yhteiskunnat ovat sijoittaneet osan resursseistaan totuuden tavoitteluun. Tavoittelun muodot ja käsitykset totuudesta ovat vaihdelleet, mutta päämäärä on säilynyt. Lue loppuun