Yhteenveto miljoonasta sivusta

Sulevi Riukulehto

Sulevi Riukulehto

Vuodesta 1988 olen kirjannut muistiin perustietoja kirjoista, jotka olen lukenut kannesta kanteen. Alle satasivuisista en ole pitänyt lukua. Elokuussa 2021 ylittyi miljoonan sivun raja: hyvä tekosyy pysähtyä hetkeksi.

Vaikka olen merkinnyt ylös vain muutaman tiedon, niistä irtoaa monenlaista kummaa. Ainakin itse olen hämmästynyt. Yllätys oli jo se, kuinka suuri luku miljoona oikeasti on: kuvittelin, että moinen sivumäärä olisi ohitettu vuosia sitten.

Miljoonaan sivuun kirjoja upposi 4188, ja niissä oli keskimäärin 239 sivua. Lukuvauhti on ollut noin 120 kirjaa vuodessa. Se on paljon keskivertokansalaista enemmän. Vain joka kymmenes suomalainen lukee yli 20 kirjaa vuodessa. Todelliset suurkuluttajat ahmivat ihan eri mitalla: olen tavannut ihmisiä, jotka lukevat kirjan päivässä.

Yritän lukea vanhaa, mutta luenkin uutta

Työni puolesta luen paljon vanhoja tekstejä. Luen myös kaunokirjallisuuden klassikoita yleensä jollakin teemalla. Silti minunkin lukemistoni on selvästi kallistunut uusimpaan aikaan.

Miljoonan sivun rajapyykillä vanhin lukemani kirja oli mesopotamialainen Gilgamesh noin 4300 vuoden takaa ja uusin Eeva Uusitalon väitöskirja. Puoliväliin osui Erkki Niinivaaran Ihmisen tuleminen, vuodelta 1971.

Lieneekö tämä ikäiselleni historioitsijalle tyypillinen jakauma?

Luulen, että useimpien tutkijakollegojen mediaani tulee kirkkaasti 2000-luvulle, sillä tiedemaailma arvostaa – tai oikeastaan yliarvostaa – kaikkein uusimpia julkaisuja. Uusinta tietoa pitääkin seurata, mutta tosiasia on, että vain harvoin se kumoaa vanhaa. Tyypillisesti uusi tutkimus täydentää kokonaiskuvaa jollakin tavalla. Pätevin yleisesitys voi olla yllättävän vanha. Silti melkein alalta kuin alalta voi valmistua lukematta yhtään kymmentä vuotta vanhempaa kirjaa. Olen enemmän huolissani tutkijoiden historiatietoisuudesta kuin heidän tietojensa ajantasaisuudesta.

Olen vilpittömän yllättynyt siitä, kuinka vähän olen itsekin lukenut ennen vuotta 1700 kirjoitettuja kirjoja: reilut 200. Luulin jotain muuta. Olenhan historioitsija. Jos käsiini osuu vanha teos, jonka joku on vaivautunut suomentamaan, katson melkein velvollisuudekseni lukea sen jo kannatuksen vuoksi. Numerot todistavat, että vaikka yritän koko ajan lukea vanhaa, luen sittenkin uutta.

Englanti rules, n’est-ce pas?

Rakastan kieliä. Tämä näkyy lukuprofiilissani. Olen lukenut  seitsemällä kielellä. Kolme kirjaa neljästä on mennyt suomeksi (76 %). Se on hyvä asia. Olen onnellisessa asemassa, kun ulottuvillani on runsaasti omakielistä kirjallisuutta.

Vieraiden kielten ykkönen oli omaksikin yllätyksekseni espanja – 349 kirjaa ja päälle vielä yksi katalaaninkielinen, jonka epähuomiossa ostin verkkokaupasta, kun otsikon perusteella luulin sitä espanjaksi. Lukeminen oli hidasta, mutta punnersin sisulla loppuun asti.

Vaikka olen espanjaa harrastanut, kuvittelin tietenkin, että englanninkielisiä nimikkeitä olisi selvästi enemmän: onhan englanti käytössä päivittäin ja opiskeluaikainen erikoistumisalanikin oli Yhdysvallat. Tosiasia kuitenkin on, että tutkittaessa luetaan pääosin lyhyitä artikkeleita ja yksittäisiä lukuja. Kirjoja kahlataan yksityiskohtia poimien. Kokonaisia englanninkielisiä teoksia lukuhistoriassani oli 303.

Englannin jälkeen seurasivat ruotsi (199) ja ranska (178). Viro on uusi harrastukseni: kirjoja oli kertynyt kieltä opetellessa 45, enimmäkseen lasten ja nuorten romaaneja. Toimivaksi kielitaidoksi en voi viroani vielä sanoa. Olenpa kuitenkin huomannut, että Viro on lastenkirjallisuuden luvattu maa.

Vino maailma

Olen lukenut kirjoja 108 maasta. Määrä on suuri, sillä etsin tarkoituksellisesti luettavaa kaikkialta maailmasta. Juuri siihen tarvitsen ja käytän kieliä. On paljon maita, joista on suomennettu tuskin mitään. Latinalainen Amerikka avautuu espanjalla ja Länsi-Afrikka ranskalla. Miljoonan sivun luettelossani oli 38 Euroopan, 25 Amerikkojen, 22 Afrikan, 21 Aasian ja 2 Oseaanian maata. On outojakin: Kambodža, Norsunluurannikko, Dominica, Ugarit. Vaikuttaa kattavalta.

Tarkemmin katsottuna lukeneisuuteni on sittenkin hyvin vino. Alkuperämaita on kyllä määrällisesti paljon, mutta annoskoko on ollut useimpien kohdalla pieni. Monet kaukomaat olen vain kevyesti korkannut nauttimalla yhden tai kaksi kirjaa. Sen sijaan länsimaisten kirjojen äärellä on toistuvasti vierähtänyt kuukausien putki. Useampi kuin kolme neljästä kirjasta on ollut eurooppalainen, lopuista yli puolet pohjoisamerikkalaisia.

Kulttuurin tutkijana minulta odotetaan asiantuntemusta ja monialaisuutta, mutta tosiasia on, että ulkoeurooppalaisten kulttuurien tietämykseni perustuu lähes yksinomaan länsimaisten kirjoittajien käsityksiin. Tämä näkyy varmasti maailmankuvassa. Harrastuneisuuteni ansiosta olen kuitenkin erityisasemassa: kuinkahan vino keskivertolukijan kirjakori onkaan?

Eipä ihme, että meidän on usein vaikea ymmärtää esimerkiksi islamilaisen maailman tai luonnonkansojen ajattelutapoja. Olemme kuulleet niistä vain toisen tai kenties viidennen käden kautta. Kaikki on huolellisesti suodatettu länsimaisen tulkinnan läpi. Afrikkalaisilta ja aasialaisilta olen lukenut yhteensäkin vain 175 kirjaa. Se tekee naurettavat nelisen prosenttia alueelta, jolla elää reilusti yli puolet maailman väestöstä.

Kirjoittaja Sulevi Riukulehto on Ruralia-instituutin aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja.

.

Työ- ja elämälähtöisyys – Itsereflektoivaa pohdintaa kandikurssin palautteen äärellä

Hiljattain saimme jälleen päätöksen työelämälähtöisen maaseudun kehittämisen kandikurssin. Arvosanojen lisäksi on annettu ja saatu kirjallista palautetta molemmin puolin. Kiitokset vielä kaikille kurssille osallistuneille opettajille ja opiskelijoille.

Silloin kun itse parikymppisenä opiskelin, ei opettajille juuri palautetta annettu kuin korkeintaan epävirallisesti ainejärjestön lehden kautta. Kurssitulokset kiinnitettiin laitoksen seinällä olevalle ilmoitustaululle kaikkien nähtäväksi kuin Lutherin teesit. Tietosi tai tietämättömyytesi tentissä oli kaikkien kiinnostuneiden tiedossa. Toisinaan opettajilta kyllä sai kirjallista palautetta ja joskus sanallistakin. Vanhemmassa professorikaartissa oli vielä yksittäisiä henkilöitä, jotka saattoivat esimerkiksi pyytää luokseen ja vaatia selvennyksiä epäselvästi kirjoittamiisi esseisiin. Yleensä ohjausta kuitenkin annettiin vain seminaaritöiden valmistelun ja niiden käsittelyn yhteydessä. Lue loppuun

Harjoittelijan syksy Ruralialla – havaintoja etätyöstä ja asiantuntijuudesta

Tieni harjoitteluun Ruralialle alkoi Viikin kampukselta vuosi sitten, jossa osallistuin tuolloin ruralialaisten pitämälle, maatalousylioppilaille suunnatulle ”Maaseudun kehittäminen” nimiselle kandikurssille. Olin jo metsätieteen maisterivaiheen opiskelija, mutta olen aina ollut monitieteellisesti kiinnostunut maailmasta, joten maaseudun kehittämisen kurssi sopi hyvin sekalaiseen opintokokonaisuuteeni. Kurssilla käsiteltiin maaseudun kehittämisaiheiden lisäksi esimerkiksi asiantuntijan roolia työelämässä, verkostoitumista ja asiantuntijajohtamista. Vastaavaa luennointia näistä aiheista en ole koko opiskeluaikanani saanut, ja koen, että kurssi laski kynnystä työelämään siirtymistä ajatellen. Samaistuin kurssilla myös ruralialaisten monitieteellisyyteen, koska opintojeni sekalaisuuden vuoksi olen kokenut joskus ulkopuolisuutta vain metsätieteilijöiden keskuudessa, ja aihepiirit olisivat mielestäni ehdottoman tarpeellisia muillekin kuin maataloustieteen opiskelijoille! Kurssin aikana kävi ilmi, että Ruralia-instituutillakin harjoittelupaikkoja on, ja parin mutkan kautta minulle löytyikin sopivaa, metsiin liittyvää tutkimusavustajan työtä Rikare skog -projektin parissa. Se kuulosti sopivalta, sillä metsien monikäyttö on yksi monista kiinnostuksenkohteistani. Lue loppuun

Yhteiskoulutushanketta koronan aikaan

Työpaikkani Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin (Mikkelin yksikkö) on mukana syksyllä 2019 käynnistyneessä ”Yrittäjyyskasvatuksesta elinvoimaa Etelä-Savoon” -yhteiskoulutushankkeessa. Hanketta ja sen hakua valmisteltiin pitkään, ja sen käynnistyttyä vuosi sitten, ryhdyimme vauhdikkaasti suunnittelemaan monipuolista koulutustoimintaa ja kehittämispilotointeja vuotta 2020 varten.

Lue loppuun

Keikalla

Ensimmäisen kerran olin opettamassa aika tarkkaan kaksikymmentä vuotta sitten.  Opetettava aine oli historiaa, vahvinta kouluainettani, jota oli tullut myös harrastettua lapsesta saakka. Pari perusopintojen kurssiakin olin jo yliopistossa suorittanut, joten osaamiseni oli huippuluokkaa. Pidin ensimmäiset tuntini minimaalisella valmistelulla luennoiden. Näin jälkikäteen ajatellen valittu pedagoginen lähestymistapa ei ollut paras mahdollinen opettajalle eikä oppilaille. Oppikirjassa olevat asiat käytiin kyllä läpi, mutta mahtoiko lukiolaisten päähän jäädä mitään noista tunneista? Lue loppuun

Tehoa työnhakuun -mentoroinnit jalkautuivat Etelä-Pohjamaalle

Elintarviketieteiden Seuran Tehoa työnhakuun -mentorointitilaisuudet jalkautuivat Etelä-Pohjanmaalle. Ensimmäinen mentorointitapahtuma pidettiin Seinäjoella Atrian Itikanmäen toimitiloissa yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kanssa maaliskuun alussa.

Lue loppuun

Ammatillisen koulutuksen työssäoppimisympäristöt ovat osa maaseudun innovaatioympäristöjä

Ammatillisen koulutuksen reformi on merkittävin koulutusta koskeva uudistus aikoihin. Uudistuksen taustalla on koulutusjärjestelmän mukauttaminen siihen, että työtä tekevät ikäluokat pienenevät ja digitalisaatio muuttaa ammatteja sekä työnkuvia. Uudistuksen tavoitteena on tukea yksilöllisiä opintopolkuja, lisätä opiskelun joustavuutta sekä vahvistaa yritysten roolia työssäoppimisen ympäristöinä. Uudistuksessa on nähty mahdollisuuksien rinnalla myös uhkakuvia. Huolta on kannettu muun muassa oppilaitosten resurssien leikkauksista ja siitä, kyetäänkö yrityksiin luomaan riittävän laadukkaita työssäoppimisen ympäristöjä.

Lue loppuun

We and the world? About our new book and upcoming Helsinki Summer School -course next August

Nowadays internationalization is one of the hottest trends of the different educational levels in Finland. I´m certain that Universities around the globe have this same goal. So actually almost every academic organization, researcher, teacher – or even student – has pressure to cooperate also internationally. Or maybe pressure is a wrong term, maybe a better phrase would be that almost everyone would benefit from this kind of cooperation.  After all the years I´m still feeling like a rookie but with a little help from my fri… supervisors – Tapani Köppä, Eliisa Troberg and now with Hagen Henrÿ – I have had an unusual pleasure to meet multidisciplinary global experts working with research, teaching and development work of the co-operative company model. Lue loppuun