Strategioilla voidaan ohjata julkisia hankintoja kohti kestäviä innovaatioita, mutta tehdäänkö sitä?

Kuva: Canva

Marinin hallitusohjelman tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Julkiset hankinnat ovat merkittävässä roolissa tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta. Julkisten hankintojen kautta julkinen ja yksityinen sektori tekevät suurimman osan niiden välisestä yhteistyöstä. Tämän yhteistyön tavoite on tuottaa molempien tahojen yhteisellä panostuksella palveluita kolmannelle osapuolelle eli loppukäyttäjälle.

Lue loppuun

Ammatillisen koulutuksen työssäoppimisympäristöt ovat osa maaseudun innovaatioympäristöjä

Ammatillisen koulutuksen reformi on merkittävin koulutusta koskeva uudistus aikoihin. Uudistuksen taustalla on koulutusjärjestelmän mukauttaminen siihen, että työtä tekevät ikäluokat pienenevät ja digitalisaatio muuttaa ammatteja sekä työnkuvia. Uudistuksen tavoitteena on tukea yksilöllisiä opintopolkuja, lisätä opiskelun joustavuutta sekä vahvistaa yritysten roolia työssäoppimisen ympäristöinä. Uudistuksessa on nähty mahdollisuuksien rinnalla myös uhkakuvia. Huolta on kannettu muun muassa oppilaitosten resurssien leikkauksista ja siitä, kyetäänkö yrityksiin luomaan riittävän laadukkaita työssäoppimisen ympäristöjä.

Lue loppuun