Yhteenveto miljoonasta sivusta

Sulevi Riukulehto

Sulevi Riukulehto

Vuodesta 1988 olen kirjannut muistiin perustietoja kirjoista, jotka olen lukenut kannesta kanteen. Alle satasivuisista en ole pitänyt lukua. Elokuussa 2021 ylittyi miljoonan sivun raja: hyvä tekosyy pysähtyä hetkeksi.

Vaikka olen merkinnyt ylös vain muutaman tiedon, niistä irtoaa monenlaista kummaa. Ainakin itse olen hämmästynyt. Yllätys oli jo se, kuinka suuri luku miljoona oikeasti on: kuvittelin, että moinen sivumäärä olisi ohitettu vuosia sitten.

Miljoonaan sivuun kirjoja upposi 4188, ja niissä oli keskimäärin 239 sivua. Lukuvauhti on ollut noin 120 kirjaa vuodessa. Se on paljon keskivertokansalaista enemmän. Vain joka kymmenes suomalainen lukee yli 20 kirjaa vuodessa. Todelliset suurkuluttajat ahmivat ihan eri mitalla: olen tavannut ihmisiä, jotka lukevat kirjan päivässä.

Yritän lukea vanhaa, mutta luenkin uutta

Työni puolesta luen paljon vanhoja tekstejä. Luen myös kaunokirjallisuuden klassikoita yleensä jollakin teemalla. Silti minunkin lukemistoni on selvästi kallistunut uusimpaan aikaan.

Miljoonan sivun rajapyykillä vanhin lukemani kirja oli mesopotamialainen Gilgamesh noin 4300 vuoden takaa ja uusin Eeva Uusitalon väitöskirja. Puoliväliin osui Erkki Niinivaaran Ihmisen tuleminen, vuodelta 1971.

Lieneekö tämä ikäiselleni historioitsijalle tyypillinen jakauma?

Luulen, että useimpien tutkijakollegojen mediaani tulee kirkkaasti 2000-luvulle, sillä tiedemaailma arvostaa – tai oikeastaan yliarvostaa – kaikkein uusimpia julkaisuja. Uusinta tietoa pitääkin seurata, mutta tosiasia on, että vain harvoin se kumoaa vanhaa. Tyypillisesti uusi tutkimus täydentää kokonaiskuvaa jollakin tavalla. Pätevin yleisesitys voi olla yllättävän vanha. Silti melkein alalta kuin alalta voi valmistua lukematta yhtään kymmentä vuotta vanhempaa kirjaa. Olen enemmän huolissani tutkijoiden historiatietoisuudesta kuin heidän tietojensa ajantasaisuudesta.

Olen vilpittömän yllättynyt siitä, kuinka vähän olen itsekin lukenut ennen vuotta 1700 kirjoitettuja kirjoja: reilut 200. Luulin jotain muuta. Olenhan historioitsija. Jos käsiini osuu vanha teos, jonka joku on vaivautunut suomentamaan, katson melkein velvollisuudekseni lukea sen jo kannatuksen vuoksi. Numerot todistavat, että vaikka yritän koko ajan lukea vanhaa, luen sittenkin uutta.

Englanti rules, n’est-ce pas?

Rakastan kieliä. Tämä näkyy lukuprofiilissani. Olen lukenut  seitsemällä kielellä. Kolme kirjaa neljästä on mennyt suomeksi (76 %). Se on hyvä asia. Olen onnellisessa asemassa, kun ulottuvillani on runsaasti omakielistä kirjallisuutta.

Vieraiden kielten ykkönen oli omaksikin yllätyksekseni espanja – 349 kirjaa ja päälle vielä yksi katalaaninkielinen, jonka epähuomiossa ostin verkkokaupasta, kun otsikon perusteella luulin sitä espanjaksi. Lukeminen oli hidasta, mutta punnersin sisulla loppuun asti.

Vaikka olen espanjaa harrastanut, kuvittelin tietenkin, että englanninkielisiä nimikkeitä olisi selvästi enemmän: onhan englanti käytössä päivittäin ja opiskeluaikainen erikoistumisalanikin oli Yhdysvallat. Tosiasia kuitenkin on, että tutkittaessa luetaan pääosin lyhyitä artikkeleita ja yksittäisiä lukuja. Kirjoja kahlataan yksityiskohtia poimien. Kokonaisia englanninkielisiä teoksia lukuhistoriassani oli 303.

Englannin jälkeen seurasivat ruotsi (199) ja ranska (178). Viro on uusi harrastukseni: kirjoja oli kertynyt kieltä opetellessa 45, enimmäkseen lasten ja nuorten romaaneja. Toimivaksi kielitaidoksi en voi viroani vielä sanoa. Olenpa kuitenkin huomannut, että Viro on lastenkirjallisuuden luvattu maa.

Vino maailma

Olen lukenut kirjoja 108 maasta. Määrä on suuri, sillä etsin tarkoituksellisesti luettavaa kaikkialta maailmasta. Juuri siihen tarvitsen ja käytän kieliä. On paljon maita, joista on suomennettu tuskin mitään. Latinalainen Amerikka avautuu espanjalla ja Länsi-Afrikka ranskalla. Miljoonan sivun luettelossani oli 38 Euroopan, 25 Amerikkojen, 22 Afrikan, 21 Aasian ja 2 Oseaanian maata. On outojakin: Kambodža, Norsunluurannikko, Dominica, Ugarit. Vaikuttaa kattavalta.

Tarkemmin katsottuna lukeneisuuteni on sittenkin hyvin vino. Alkuperämaita on kyllä määrällisesti paljon, mutta annoskoko on ollut useimpien kohdalla pieni. Monet kaukomaat olen vain kevyesti korkannut nauttimalla yhden tai kaksi kirjaa. Sen sijaan länsimaisten kirjojen äärellä on toistuvasti vierähtänyt kuukausien putki. Useampi kuin kolme neljästä kirjasta on ollut eurooppalainen, lopuista yli puolet pohjoisamerikkalaisia.

Kulttuurin tutkijana minulta odotetaan asiantuntemusta ja monialaisuutta, mutta tosiasia on, että ulkoeurooppalaisten kulttuurien tietämykseni perustuu lähes yksinomaan länsimaisten kirjoittajien käsityksiin. Tämä näkyy varmasti maailmankuvassa. Harrastuneisuuteni ansiosta olen kuitenkin erityisasemassa: kuinkahan vino keskivertolukijan kirjakori onkaan?

Eipä ihme, että meidän on usein vaikea ymmärtää esimerkiksi islamilaisen maailman tai luonnonkansojen ajattelutapoja. Olemme kuulleet niistä vain toisen tai kenties viidennen käden kautta. Kaikki on huolellisesti suodatettu länsimaisen tulkinnan läpi. Afrikkalaisilta ja aasialaisilta olen lukenut yhteensäkin vain 175 kirjaa. Se tekee naurettavat nelisen prosenttia alueelta, jolla elää reilusti yli puolet maailman väestöstä.

Kirjoittaja Sulevi Riukulehto on Ruralia-instituutin aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja.

.

Haluatko näköispatsaan?

Muistomerkkejä pystytetään, jotta muistaisimme jotakin erityistä – hyvää tai pahaa. Ne ovat muistin paikkoja. Jokainen muistomerkki on aina myös valinta ja sellaisena vallankäyttöä. Kenelle patsas pystytetään, minkä muistoksi? Miten ja millaisena se toteutetaan? Mihin se sijoitetaan? Monien jännitteisten jakolinjojen vuoksi jokainen muistomerkki – niin julkinen patsas kuin yksityinen muistokivi – on luonteeltaan myös poliittinen ja siksi otollinen mielenilmauksien kohde. Alueiden, ajan ja kulttuurin tutkimusryhmäni Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa on sekaantunut tähänkin aiheeseen. Lue loppuun

Pinaattilätty ja jauhelihakastike

Tavat ja tottumukset imetään ympäristöstä huomaamatta. Omaksumme lähimmäisten puhe- ja käytöstavat. Opimme pukeutumaan kuten muutkin meillä päin. Omaksumme ihmisten roolit, uskomukset ja periaatteet. Hyväksymme ne ruokalajit, joita kotona tai tuttavapiirissä syödään.  Tällainen meikäläisyys on kotiseutukokemuksen yksi keskeinen osa. Sen todellisuuden huomaa, kun tapaa ihmisiä, jotka eivät puhu, käyttäydy, pukeudu ja ajattele samalla tavalla. Tässä on yksi esimerkki 2010-luvun Seinäjoelta. Lue loppuun

Kielenhuollollinen Suomi 100 -haaste

Suomen juhlavuoden hengessä olen käynnistänyt ihka oman Suomi 100 -hankkeen. Poistan kielestäni sata tarpeetonta lainasanaa. Aloitan kaikkein turhimmista. Ensimmäisenä mielessäni on elefantti. Täydellisiä synonyymejä on harvassa, mutta tässä nähdäkseni on sellainen: norsu ilmaisee täsmälleen saman, mutta tehokkaammin. Se on lyhempi, kauniimpi ja kaikin puolin nasevampi sana, vieläpä ilman vierasta F-kirjainta. Se jo paljastaa, että elefantti on kielellinen saaste. Enpä lausu sitä enää. Lue loppuun

Kapeammin, vähemmän, harvemmin: suuruuden logiikka rasittaa myös maaseutututkimusta

riukulehtoKirjassaan Pieni on kaunista (1973) taloustieteilijä E.F. Schumacher pohtii ansiokkaasti koon ongelmaa. Pääviesti on, että jokaisella toiminnalla on tietty oikea kokonsa. ”Kun ryhdymme tositoimiin, tarvitsemme ilmeisesti pieniä yksiköitä, koska toiminta on henkilökohtainen asia”. Näin sanoessaan Schumacher ajattelee sellaisia toimia kuin vaikkapa perheen perustaminen tai yksittäisen tehtävän suorittaminen työpaikalla. Lue loppuun

Pohjalaistaloissa piilee arvaamattomia mahdollisuuksia

riukulehtoPunamullatut pohjalaistalot tunnetaan pohjalaiseksi jopa paremmin kuin Extreme Duudsonit, ja toisin kuin Duudsonien, niiden imago on lähes yksinomaan myönteinen. Tiheimmin pohjalaistaloja on Kuortaneenjärven valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuurimaisema-alueella, mutta komeita pihoja löytyy rannikolta ja Keski-Pohjanmaalta asti. Lue loppuun

Maaseutuasuminen muuttuu, Ruralia on maaseutuasumisen moniosaaja

 

Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja, FT Sulevi Riukulehto

Asumista on tutkittu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa erillisyksikön perustamisesta saakka. Kuitenkin suurin kiinnostuksen aalto on hyökymässä päällemme juuri nyt. Kertooko se jotain omasta ajastamme? Lue loppuun

Kotiseutu on kokonaisuus

Nurmo tarvitsee kotiseutusuunnitelman

 

Kaikilla ihmisillä ei ole kotia, mutta jokaisella on kotiseutu. Se koostuu kolmenlaisista asioista: luonnonympäristöstä, rakennetusta ympäristöstä ja henkisestä ympäristöstä. Kotiseutu eletään omaksi.

Luonnonympäristöllä voi olla valtava vaikutus yksilöön. Ei ole tavatonta, jos aikuisen miehen silmät kostuvat, kun lapsuuden tuttu leikkikivi on käännetty syrjään. Tunnekuohua on vaikea selittää järkiperäisesti edes itselleen. Puun kaataminen voi synnyttää kansanliikkeen – ja on usein synnyttänytkin. Eikä puuhun tarvitse välttämättä liittyä erityisiä maisema-arvoja. Puu voi olla elämää suurempi vaikkapa siksi, että juuri sen luona kylän nuoret ovat aina tavanneet toisiaan. Asukkaiden tuntema loukkaus on todellinen ja syvä: ilman puuta paikka ei enää tunnu samalta. Mutta metsänhoitajahan ei voinut tietää…

Rakennettu ympäristö herättää vähintään yhtä vahvoja tunteita. Kirkon polttaminen suututtaa myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Se kuohuttaa jopa toisella puolella Suomea. Yhteiseen kulttuuriperintöön kohdistuva rikos on anteeksiantamaton. Palaneen rakennuksen raunioilla tuntuu kuin olisi menettänyt palan omasta itsestään.

Kotiseudun avainkohteen ei tarvitse ole erityisen kaunis. Jos lapsia pyydetään nimeämään viisi kotiseudun tärkeintä paikkaa, eniten mainintoja saattaa kerätä rähjäinen lautatarha tai takapiha. Paikka ei ehkä ole arkkitehtoninen helmi, mutta se voi olla yksi kotiseudun tärkeimmistä kiinnekohdista. Siellä me on aina pyöritty… Leikkipaikan menettämisestä aiheutuva närkästys, suru tai järkytys voi olla pysyvä.

Luonnonympäristö ja rakennettu ympäristö jättävät jokaiseen pysyviä jälkiä. Tärkeintä kotiseutua on kuitenkin henkinen ja toiminnallinen ympäristömme. Miten syödään, puhutaan, pukeudutaan, käyttäydytään, miten meillä päin tavataan ajatella ja toimia eri tilanteissa. Tapojen tuttuus saa olon kotoisaksi – tai vieraaksi. Tätäkään ympäristöä ei pidä tahallaan loukata. Kadunnimen vaihtaminen voi herättää kapinan. Vieras tai muuten oudoksi koettu nimi loukkaa, sillä nimi on paikan muisti.  Oma kieli on ihmisen identiteetin ytimessä. Siksi murresanan kirjoitusasu voi synnyttää pitkällisiä oppiriitoja maakuntalehden yleisönosastossa.

 

Nurmon halki virtaava joki ja sen rannoille levittyvät perinnemaisemat, nauhamainen kyläasutus Ylijoelta Kouran ja Veneskosken kautta Keski-Nurmoon ja Alapäähän, ovat tärkeä alue nurmolaisuuden rakentumisessa. Kun Nurmonjokilaaksoa tarkastellaan ison kaupungin osana, on tärkeää että alueen kulttuuriarvoja ja sen asukkaiden identiteettiä kohdellaan kunnioittavasti. Tätä on kulttuurisesti kestävä kehittäminen.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on aloittamassa hankkeen, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja kartoittaa ne tekijät ja kohteet, jotka ovat nurmolaisuuden peruspilareita. Tarkoituksemme on toteuttaa kevään 2012 aikana pilottihankkeena Nurmonjokilaakson kotiseutusuunnitelma. Sen onnistumisessa tarvitsemme apua kaikilta alueen kotiseudukseen kokevilta ihmisiltä. Kotiseudun syvärakenteita, ydinarvoja ja avainkohteita ei voi asiantuntija osoittaa ulkopuolelta. Kotiseutu on kokemuksellinen asia. Jokainen mielipide on tärkeä. Jokaisella on kotiseutu, ja kotiseutu on kokonaisuus.

 

Sulevi Riukulehto

aluehistorian tutkimusjohtaja

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Epanet-verkosto

 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Nurmoo-Seuran toimittamassa Nurmon Joulu 2011 –kotiseutulehdessä.