Työpaikkani Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin (Mikkelin yksikkö) on mukana syksyllä 2019 käynnistyneessä ”Yrittäjyyskasvatuksesta elinvoimaa Etelä-Savoon” -yhteiskoulutushankkeessa. Hanketta ja sen hakua valmisteltiin pitkään, ja sen käynnistyttyä vuosi sitten, ryhdyimme vauhdikkaasti suunnittelemaan monipuolista koulutustoimintaa ja kehittämispilotointeja vuotta 2020 varten.
Kirjoittajan arkistot:Pekka A Hytinkoski
Berliinin taivaan alla – Matka Kansainvälisen osuustoimintaliiton eurooppalaiseen tutkimuskonferenssiin 21.–23.8.2019
Mikkelin yliopistokeskuksen (MUC) myöntämän matkatuen ansiosta kolmen hengen osuustoimintatiimimme pystyi tutkimusjohtaja Hagen Henrÿn johdolla matkustamaan ja osallistumaan Kansainvälisen osuustoimintaliiton (ICA – CCR) vuosittaiseen eurooppalaiseen tutkimuskonferenssiin, joka pidettiin tänä vuonna Berliinissä.
Huomionarvoista oli, että tutkimuskonferenssin teemat olivat erittäin hyvin linjassa Ruralia-instituutin kestävän kehityksen teemojen kanssa ja osuuskuntaoikeuden teemat, joista myös Helsingin yliopisto tunnetaan, olivat merkittävässä nousussa eurooppalaisessa osuustoiminnan tutkimuksessa.
Ehditäänkö sote-soppaa vielä maustaa myös osuuskuntaratkaisuilla?
Kaupallisista vanhusten hoivapalveluista kohistaan. Mutta oikeastaan vielä yllättävämpää on, että asia ei ole noussut jo aiemmin kunnolla esille. Toisaalta varsinaiset kaupalliset osakeyritykset eivät tee toiminnassaan sinänsä automaattisesti ”pahaa”, niiden tehtävähän on jo lainkin mukaan tuottaa tuottoa omistajilleen. Siksi meidän pitäisikin oikeastaan puhua siitä, miksi myös arvo- ja eettispohjainen vanhusten hoiva ja hyvinvoinnin edistäminen ovat näin yleisesti kytkettyjä nykyisiin markkinatalouden patenttiratkaisuihin? Lue loppuun
We and the world? About our new book and upcoming Helsinki Summer School -course next August
Nowadays internationalization is one of the hottest trends of the different educational levels in Finland. I´m certain that Universities around the globe have this same goal. So actually almost every academic organization, researcher, teacher – or even student – has pressure to cooperate also internationally. Or maybe pressure is a wrong term, maybe a better phrase would be that almost everyone would benefit from this kind of cooperation. After all the years I´m still feeling like a rookie but with a little help from my fri… supervisors – Tapani Köppä, Eliisa Troberg and now with Hagen Henrÿ – I have had an unusual pleasure to meet multidisciplinary global experts working with research, teaching and development work of the co-operative company model. Lue loppuun
Aikuinen – tule opiskelemaan osuustoiminnan ja yhteisötalouden kursseillemme
Monet aikuiset täydennyskouluttautuvat ja opiskelevat. Niin minäkin. Näyttäisi yhä selvemmältä, että tämä trendi ei ole laantumassa, sillä vaikka suomalainen peruskoulutus, ammattikoulutus sekä korkeakoulutus vievätkin pitkälle, niin työ- ja yrityselämän osaamisen ja taitojen tarpeet muuttuvat. Toisaalta opiskella voi myös sekä itsensä että yhteisen hyvän vuoksi – ilman erillistä suoraa hyvitystä. Osaamista täydentävän aikuiskoulutuksen lisäksi myös sivistävällä aikuiskasvatuksella on merkitystä. Parhaimmillaan voi olla vaikeaa sanoa, mihin aikuiskoulutus loppuu ja mistä aikuiskasvatus alkaa. Lue loppuun
SHAKE – kestävän paikallisen koulutuksen puolesta
Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen ympärillä viime aikoina käyty keskustelu kuvaa hyvin sitä, että koko suomalainen koulutuskenttä elää nyt läpi suurta muutosta kasvavien vaatimusten ja vähentyvien resurssien polttopisteessä. Tämä muutos on ajankohtainen eri koulutustasoilla niin suomalaisissa kaupungeissa kuin maaseutualueillakin.
Kaikki päätökset eivät ole omissa käsissämme, mutta viimeistään nyt on selvää, että alueellisen koulutusyhteistyön lisääminen on yksi keskeisimmistä toimintaratkaisuista vastauksena nykyisiin suomalaisen opetus- ja koulutuskentän sekä kansallisiin että näin ollen samalla myös paikallisiin haasteisiin. Lue loppuun
Osuuskunta lukiossa?
Kun Eliisa Troberg kysyi minulta viime keväänä, että olisinko kiinnostunut tutkimaan hänen kanssaan lukioihin perustettuja oppimisosuuskuntia, niin olin ihmeissäni. Vaikka olen viime vuosina tutustunut erityisesti suomalaisten ammattikorkeakoulujen ja muutaman ammattikoulun opiskelijaosuuskuntiin, silti myös minulle oli yllätys, että Suomesta löytyy jopa kymmenestä lukiosta käynnissä oleva opiskelijaosuuskunta. Osuuskunta lukiossa – voiko se muka olla mahdollista? Lue loppuun
Projekteja ja pääsiäismunia
Kehittämis-, koulutus- tai tutkimusprojekteja kritisoidaan monesti lyhytjänteisyydestä niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin. Ehkä tutkimusprojekteille riittää enemmän ymmärrystä, mutta ainakin kehittämis- ja koulutusprojekteja arvostellaan usein, etteivät niiden hyödyt todella jalkaudu alueelle ja nivoudu arkeen pidemmällä aikavälillä. Lisäksi näin osaaminen karkaa usein toimijoiden mukana toisiin tehtäviin ja maantieteellisiin sijanteihin. Lue loppuun