Aikuinen – tule opiskelemaan osuustoiminnan ja yhteisötalouden kursseillemme

Monet aikuiset täydennyskouluttautuvat ja opiskelevat. Niin minäkin. Näyttäisi yhä selvemmältä, että tämä trendi ei ole laantumassa, sillä vaikka suomalainen peruskoulutus, ammattikoulutus sekä korkeakoulutus vievätkin pitkälle, niin työ- ja yrityselämän osaamisen ja taitojen tarpeet muuttuvat. Toisaalta opiskella voi myös sekä itsensä että yhteisen hyvän vuoksi – ilman erillistä suoraa hyvitystä. Osaamista täydentävän aikuiskoulutuksen lisäksi myös sivistävällä aikuiskasvatuksella on merkitystä. Parhaimmillaan voi olla vaikeaa sanoa, mihin aikuiskoulutus loppuu ja mistä aikuiskasvatus alkaa. Lue loppuun