Ehditäänkö sote-soppaa vielä maustaa myös osuuskuntaratkaisuilla?

Kaupallisista vanhusten hoivapalveluista kohistaan. Mutta oikeastaan vielä yllättävämpää on, että asia ei ole noussut jo aiemmin kunnolla esille. Toisaalta varsinaiset kaupalliset osakeyritykset eivät tee toiminnassaan sinänsä automaattisesti ”pahaa”, niiden tehtävähän on jo lainkin mukaan tuottaa tuottoa omistajilleen. Siksi meidän pitäisikin oikeastaan puhua siitä, miksi myös arvo- ja eettispohjainen vanhusten hoiva ja hyvinvoinnin edistäminen ovat näin yleisesti kytkettyjä nykyisiin markkinatalouden patenttiratkaisuihin?

Kun lukee talouslehtiä, niin niistä käy kuukausittain ilmi, kuinka isot toimijat ovat ostaneet pienten kylien ja isompienkin kaupunkien vielä toimivia yksityisiä pienempiä yrityksiä. Mutta tässäkään ei kannata syyttää suoraan yritysten kokoa – menestyvä iso yritys ei ole automaattisesti huono ratkaisu. Kysymys ei ole vain arvovalinnoista, vaan myös yritysmuodoista. On tärkeää hahmottaa, että ”The Yritys” ei ole aina välttämättä osakeyhtiö, vaan se voi olla myös jokin muu. En silti väitä, että: Osuuskunta hyvä ja osakeyhtiö paha – ne vain tarjoavat erilaiset lakimuotoiset rakenteet yritystoiminnan ympärille, kuten muutkin tarjolla olevat yritysmuodot. Yritysmuodot tarjoavat siis käyttäjilleen erilaisia lakirakenteita ja toiminnan organisointimuotoja erilaisiin tarpeisiin. Ne ovat erilaisia lakipohjaisia yritysinstrumentteja erilaisissa tilanteissa käytettäviksi.

Tässä palaamme soteen. Vaikka uutta sote-mallia ei ole pystytty lyömään lukkoon, niin tästä huolimatta jo esimerkiksi Mikkelin keskustan tuntumaan on remontoitu tai rakennettu merkittävä määrä suurimpien hoivapalvelutoimijoiden vanhusten hoivapalveluorganisaatioita. Tämä on mielenkiintoista, sillä vaikka ratkaisut sote-mallin suhteen ovat olleet jo vuosia kesken, niin tämä ei ole pysäyttänyt esim. Attendoa, Mehiläistä tai Esperi Carea tekemästä merkittäviä investointeja jo pelkästään tänne kotikaupunkiini. Jos en tietäisi paremmin, niin voisin sanoa, että nämä yritykset ovat jo toimintansa puolesta varautuneet tulevaan. Miksi ne muuten uskaltaisivat investoida näin aggressiivisesti?

Mutta mikä siis avuksi, jos julkinen palvelutarjonta ei tunnu riittävän kapasiteetiltaan, erityisesti vanhustenhoidon kasvavan tarpeen osalta, ja toisaalta myös isojen markkinaehtoisten toimijoiden tarjonta mietityttää? Korostan, että myös paikallisilla toimijoilla voi olla omia pk-kokoisia tai isompiakin hoiva-alan osakeyhtiöitä, jotka voivat toimia sekä yhteiskuntavastuullisesti että tuloksellisesti. Jos isot kansainväliset yritykset polkevat hintoja voittaakseen kilpailutukset, niin tästä kärsivät kaikki paikalliset toimijat yritysmuotoon katsomatta.

Mutta nyt kysynkin, miltä kuulostaisi käyttäjä-tuottaja -mallin vahvistaminen osuustoiminnallisten ratkaisujen kautta? Se, että tämän suuntaisia yrityscaseja ei löydy vielä jonoksi asti, tai et satu tuntemaan tällaisten toimintaa, ei vielä tarkoita, etteikö näitä asioita kannattaisi pohtia. Hagen Henrÿ, Jarmo Hänninen, Seija Paksu ja Päivi Pylkkänen julkaisivat vuonna 2014 Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin -teoksen, joka nykyvalossa näyttää olleen suorastaan aikaansa edellä, mutta jäi ilmestymisvuonnaan julkisesta keskustelusta selvästikin sivuun. Siinä pohdittiin osuustoiminnallista monimuotoisuuden tarvetta nykyiseen julkiseen ja yksityiseen tehtyyn kahtiajakoon. Nyt uutisia lukiessani en voi olla ajattelematta, että juuri tälle monimuotoisemmalle mahdollisuuksien kirjolle olisi ehkä enemmän tarvetta kuin koskaan ennen. Mutta olemmeko jo myöhässä?

Nykyiset lait asettavat tiukat yksityiskohtaiset säädökset ja puitteet sosiaali- ja terveysalojen tuottamiselle. Tämä on monin osin hyvä asia, mutta samalla täytyy myös pohtia tämän sääntelyn uudelleentulkintaa niin, että valtio pitäisi yhä kiinni velvollisuudestaan taata sote-palveluiden järjestäminen, vaikka hoivapalveluiden markkinoita ja niiden kilpailutusta avattaisiin. Vanhusten uudenlaiset hoiva- ja asumismuotoratkaisut tulisikin nostaa esiin potentiaalisina malleina, joissa myös osalliset pääsisivät vaikuttamaan palvelujen tuotantoon. Veikkaan, että myös hoitohenkilökunnan puolelta voisi löytyä kiinnostusta yrityksille ja työpaikoille, joissa pyrittäisiin aidosti ottamaan huomioon myös riittävät henkilöresurssit ja aikaresurssit. (Henry et. al. 2014; 75-80.)

Hoitoalan palkoista on puhuttu paljon, eikä suotta. Silti osuuskunta voisi ainakin yrittää pyrkiä tuomaan mahdollista taloudellista ylijäämäänsä myös hoitohenkilökunnan palkkoihin. Sillä voittoa tavoittelematon osuuskunta voi halutessaan päättää myös näin. Tai ehkä termin pitäisikin olla, että ”ei vain voittoa tavoitteleva yritys”?! Samalla osuuskunnan työntekijä voi olla myös yrityksen omistaja. Vanhuksen hoivapalveluja koordinoivan ja/tai tuottavan osuuskunnan jäsenyyden voisi kuvitella kiinnostavan myös hoivapalveluja tarvitsevia ja käyttäviä henkilöitä – sekä heidän omaisiaan. Voitontavoittelu ja pyrkimys hyvään vanhuuteen, eivät aina nivoudu yhteen. Siksi meidän tulee pohtia myös vakavasti kilpailuttamisessa tarkasteltavia näkökulmia, euro ei ole aina se paras konsultti, kuten olemme nyt kuulleet.

Silti tämän bloggauksen tarkoitus ei ole nyt vain hyväksikäyttää käynnissä olevaa keskustelua, johtuen suurten kaupallisten hoivapalveluiden tarjoajien organisaatioissa ilmenneistä ongelmista johtuen. Mutta lukiessani nyt uudelleen tämän edellä mainitun vuonna 2014 julkaistun teoksen yllätyin, kuinka ajankohtainen se todella nyt on. Ei siksi että sen pitäisi olla yhtäkkiä ”The Vanhustenpalvelu” -ratkaisu, vaan siksi, että meidän kaikkien tulisi kiireisesti monipuolistaa näkemyksiämme uudenlaisista sote-palvelujen tuottajien mahdollisuuksista. Näitä havaintojani tukee vahvasti myös Pellervon taloustutkimuksen ja kumppaneiden valmistelema Osuustoimintamalli sopisi sote-tuottajille – tietoa ja taitoa uupuu -väliraportti (Jussila, Frondelius, Norlo, Leminen et. al. 2018), joka tämän bloggauksen teemoista kiinnostuneen kannattaa myös ehdottomasti lukea. Lisäksi olen viime aikoina pohtinut myös paljon meidän suomalaisten yksinäisyyttä koskevia uutisia ja keskusteluja. Onneksi nyt samaan aikaan on pitkästä aikaa herätty myös asumisosuuskuntamaisten ratkaisujen potentiaaliin:  https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005964383.html

Sillä kuten edellä mainitussa Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin -teoksessa kirjoitetaan: ”Yhteisöasumismalleja tulee edistää ja miettiä pidempää asukkaiden elinkaarta kuin vain palveluasumisjaksoa. Asumisoikeusyhdistysten perustamista tulisi kannustaa antamalla neuvontaa ja rahoitusta. Kunnat voivat olla aktiivisia pilottikohteiden saamisessa ja jopa rakentaa itse mallikohteita. Yhteisöasumiseen kannattaa jo suunnitteluvaiheessa kytkeä palvelutuotanto.” (2014; 81)

Kuten ei iso osakeyhtiö ole automaattisesti paha, niin ei myöskään pk-osuuskunta ole perusolemukseltaan perushyvä. Erilaiset yritysmuodot ovat välineitä, joita me voimme kuitenkin käyttää sopivissa tilanteissa. Nyt uskallankin väittää, että meillä on ”tilanne päällä”.

Kirjoittaja Pekka Hytinkoski työskentelee verkko-opetuskoordinaattorina Helsingin yliopiston Ruralia-instituuttissa.

Lähteet:
Henrÿ, H., Hänninen, J., Paksu, S. & Pylkkänen, P. (2014). Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 79. Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2014. Luettavissa myös verkossa: https://kaks.fi/wp-content/uploads/2014/05/Henry_H%C3%A4nninen_Paksu_Pylkk%C3%A4nen-1.pdf (6.2.2019)

Jussila, I., Frondelius, E., Noro, K., Leminen, S. et al. (2018). Osuustoimintamalli sopisi sote-tuottajille – tietoa ja taitoa uupuu (väliraportti). Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 2018. Luettavissa myös verkossa: https://tietokayttoon.fi/documents/1927382/2158283/otso+va%CC%88liraportti_final.pdf/65f8bde6-1526-4f65-8e62-95dabcde7af6/otso+va%CC%88liraportti_final.pdf.pdf
(6.2.2019)

1 thought on “Ehditäänkö sote-soppaa vielä maustaa myös osuuskuntaratkaisuilla?

  1. Pekka kirjoittaa asiaa – ja tärkeää asiaa. Millä ihmeellä nuo Pekan tekstissään viittaamat kirjallisuuslähteet saatettaisiin sekä päätöksentekijöiden että suuren yleisön tietoon? Tässä ei nyt ”vaatimattomuus kaunista”, vaan pitäisi kaikin voimin ryhtyä puhumaan ja toimimaan ikäihmisten palveluiden tuottamiseksi vastuullisen, kaikkien sidostyhmien, ei vain omistajien, edut huomioivan liiketoiminnan keinoin. Paikallisten sidos- eli intressiryhmien (tuottajat, käyttäjät, omaiset, henkilökunta) perustamat osuuskunnat olisi varmaan yksi varteenotettava ratkaisu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *