Nykyisen Seinäjoen keskustan kehittämisen juuret ovat 1990-luvulla

Seinäjoen keskustan kehittäminen on aihe, joka nousee eri medioissa pinnalle tuon tuostakin. Toisinaan uutisvirtaa seuratessa tulee sellainen olo, että ennen tätä päivää aluetta ei kehitetty, vaan sen annettiin taantua. Todellisuudessa keskustaa on kehitetty koko kaupunkiajan. Valitut kehittämisen painopisteet ovat toki olleet erilaisia kuin nyt. Vuosien saatossa ne ovat myös voineet vanhentua ja muodostua suoranaisiksi rasitteiksi alueen elinvoimalle.

Kaupungin perustamisen jälkeiset vuodet

Heti kaupungiksi tulon jälkeen vuonna 1960 oli julkinen rakentaminen keskeisellä sijalla – kauppalan keskustasta rakennettiin kaupungin keskustaa. Lakeuden Ristin viereen ilmaantuivat kaupungintalo, kirjasto ja valtion virastotalo. Syntyi Aalto-keskus. Myös kunnalliset palvelut palokunnasta keskusneuvolaan ja kouluihin tarvitsivat uusia tiloja. Samoin infrarakentaminen oli voimakasta. ”Asfalttibetonilla” päällystettiin aiemmin kuraisia katuja.

 Kauppa ja palvelut edellä 1960-luvun lopulta 1980-luvulle

Vuosien 1968–1982 välillä erilaisten liiketilojen pinta-ala Seinäjoen ydinkeskustassa kasvoi 2,5-kertaiseksi. Samaan aikaan asumiseen tarkoitetun tilan määrä laski yhdeksän prosenttia.  Asukasluku kääntyi laskuun ja väki vanheni. Vuonna 1988 oltiin jo siinä tilanteessa, että keskustan alueen koulujen lakkauttamista suunniteltiin.

 Kehittämisen suunnanmuutos 1990-luvulta tähän päivään

Tultaessa 1990-luvulle Seinäjoen keskustan tulevaisuus herätti kasvavaa huolta kaupunginvaltuustossa. Kaupungin ydintä kuvailtiin autioksi ja epäsiistiksi. Kaavoituksen keinoin haluttiin tiivistää ja täydentää kaupunkirakennetta ja saada lisää asukkaita. Asukaskyselyssä puolestaan selvisi, että ihmiset pitivät kaupungin keskipisteenä Keskustoria, eivätkä uudempaa Kauppatoria.

Vuoden 1998 keskustan kehittämissuunnitelmassa vanhan autoilun ehdoilla rakennetun keskustan tilalle haluttiin luoda aiempaa tiiviimpi kävelykeskusta, joka houkuttelisi asiakkaita alueen uusiin ja uudistettuihin erikoisliikkeisiin. Kauppiaiden yhteistoiminnan lisääminen nähtiin tärkeänä ja ehdotettiin erityisen ”keskustan toiminnanjohtajan” palkkaamista. Hänen tehtävänään olisi alueen markkinointi ja sen tapahtumien koordinaatio. Keskustorista alettaisiin rakentaa kaupungin sydäntä. Sinne voitaisiin pystyttää jokin merkittävä maamerkki, vaikkapa vanha kauppalantalo, tai kansalaisia palveleva kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus. Luistinradastakin puhuttiin. Torin alle kaavailtiin puolestaan parkkihallia.

On mielenkiintoista havaita, että osasta 1990-luvun lopussa esitetyistä kehittämisideoista on keskusteltu vielä 2010-luvulla. Osa on jo toteutettu, ja osaa ollaan vielä toteuttamassa. Keskustan kehittäminen on hidasta puuhaa, jonka hedelmien kypsyminen voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Aapo Jumppanen
Yliopistotutkija
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Tietoja Seinäjoen kaupunkiajan historia -projektista
Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 16.3.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *