Suomalaista lypsykarjaa voisi olla nykyistä enemmänkin, arvioi kokemusasiantuntija Mansikki. Kuvat: Rodeo
”Olen lypsylehmä, siis märehtijä.
Ja kyllä, ruoansulatuksestani vapautuu metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Meidän suomalaisten nautojen ilmastovaikutus vastaa 2,1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain (Tilastokeskus 2021). Osuutemme maatalous-nimiseen tilastoluokkaan laskettavista päästöistä on 32 %, osuus ruoantuotannon päästöistä 13 % ja osuus Suomen kansantalouden kokonaispäästöistä 4,2 %.
Jos kasvihuonepäästöjen määrä olisi ainoa kestävyyden kriteeri, myös lypsy- ja muu nautakarjatalous tulisi kirjata sille pitkälle listalle toimintoja, joista tulisi luopua. Silti ilmastovaikutuskaan ei ole yksiselitteinen asia.
Käytän tähän puolustuksen puheenvuoron. Minun ja muiden lypsylehmien ruokinnan vaatima nurmiviljelty peltoala, joka on niittonurmia ja laitumia, sitoo peltomaihin hiiltä mullan muodossa (Leino ym. 2023). Ilman näitä nurmia kivennäismaapeltojen vuotuinen päästö (Heikkinen ym. 2013) olisi 1,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain.
Turvepeltojen vuotuinen päästö on 7,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain (Kaljonen ym. 2022). Eniten päästöjä syntyy yksivuotisten kasvien viljelyssä. Nurmirehuni viljely turvepellolla kuitenkin vähentää näitä päästöjä noin kolmanneksen. Jos puolet turvepelloista siirrettäisiin pysyviksi laitumiksi, olisi päästövähennys Mansikin matematiikallani runsaat miljoona tonnia. Tämä ja nurmien hiilensidonta riittäisi kompensoimaan metaanipäästön. Saisin märehtiä tunnontuskitta.
Me naudat, toisin kuin ns. yksimahaiset (ihminen, sika, broileri), elämme ja kasvamme ruoholla. Tätä ominaisuutta eivät emäntäni ja isäntäni täysimääräisesti hyödynnä, vaan nopean kasvun ja suuren maidontuotannon tavoittelussa ostavat ja itsekin viljelevät myös viljaväkirehua. Silti vain me naudat tuotamme ruohosta maitoa ja lihaa, jotka ovat suuren ravintoainesisällön ruokia (Saarinen ym. 2019).
Kasvihuonekaasupäästöt eivät ole ainoa karjatalouden kestävyyden kriteeri (Leino ym. 2023). Ilmastovaikutuksen lisäksi merkittäviä ympäristövaikutuksia ovat luonnon monimuotoisuus viljellyissä ympäristöissä sekä vesistökuormitus maatalousalueilta.
Ensin vesistökuormituksesta. Kun maidon- ja lihantuotoksemme mitoitetaan ensi sijassa nurmirehun varaan, me mahdollistamme lannoiteravinteiden kierrätyksen. Lantani pellolle levitettynä on mitä tehokkainta kierrätystä. Yhdessä rehunurmieni viljelyn kanssa kierrätys suojelee vesistöjä rehevöittäviltä ravinteilta. Lantani voidaan kierrättää myös biokaasulaitoksen kautta: lannoitearvo säilyy, mutta lisäksi saadaan bioenergiaa.
Sitten monimuotoisuudesta: Meidän lypsylehmien symbioosi maatalousyrittäjien kanssa lisää maatalousluonnon monimuotoisuutta jo nykyisessä muodossaan. Viljelykierto on nurmien ansiosta monipuolisempi kuin erikoistuneilla kasvinviljelytiloilla keskimäärin (Leino ym. 2023). Jos, kuten usein on käytäntö, nurmet toteutetaan heinäkasvien ja palkokasvien kuten apilan seoksina, tulee maisemaan tarjolle kukkivia mesikasveja. Mesikasvit ovat monimuotoisen pölyttäjä- ja muun hyönteislajiston perusresurssi, joka eläinten ravintoverkoissa moninkertaistaa lajirunsauden aina lintuihin saakka.
Lisäksi omat ja kollegojeni jälkeläiset, vasikat ja nuorkarja, voivat laiduntaa luontotyypeillä, jotka ilman laidunnusta ovat eliöistöineen uhanalaisia. Näitä ovat esimerkiksi kedot ja hakamaat (Torres-Miralles ym. 2022).
Yksi yli sarviemme käyvä ihmisten keskustelu koskee maidon ja punaiseksi lihaksi kutsutun pihvin kuulumisesta ruokavalioihin (Saarinen ym. 2019). Myönnän heti, että tuhansia vuosia vanha sopimuksemme karjanhoitajien kanssa on pysynyt kannaltamme kovana. Sopimus on kuitenkin symbioottinen, jossa sekä ihminen että me hyödymme: ihminen saa ruokaa, me saamme suojaa, ruokaa ja hoitoa.
Nautoja on pelkästään Suomessa 840 000, ja siitä meitä lypsylehmiä 250 000. Luonnonvaraisina meitä ei esiinny. Lähin luonnonvarainen sukulaisemme on hirvi, mutta hirven lailla emme enää pärjäisi. Kotinavetassani olemme yksimielisiä: jos meiltä kysytään, annamme maitomme ja lihamme symbioosin hinnaksi.
On totta, että maailmassa meitä on kestämättömän paljon. Yhteenlaskettu elopainomme on suurempi kuin kaikkien luonnonvaraisten nisäkkäiden, päästäisestä sinivalaaseen, yhteenlaskettu elopaino (Bar-On ym. 2018). Tähän kohtuuttomuuteen toivomme ihmiseltä korjausta. Olemme samoilla linjoilla ravitsemuksen asiantuntijoiden kanssa: ihmisen hyvään ruokavalioon suositellaan sisällytettäväksi jonkin verran eläintuotteita, maito ja liha mukaan lukien. Siis kohtuus tässäkin.
Olen huolestuneena seurannut niitä lukuisia kriisejä, joiden kanssa te ihmiset lisääntyvästi kamppailette. Muistuttaisin roolistamme ruoan huoltovarmuuden ylläpitäjänä. Viime sodistanne on aikaa, mutta ne opettivat lypsykarjatalouden suuren arvon suomalaisten ruokaturvalle.
Maailmalta tunnetaan paljon tuotantotapoja, jotka ovat kestämättömiä ja epäeettisiä myös meidän nautojen etiikalla. Suomalaista tuotantotapaa ei tulisi verrata näihin.
Esimerkiksi pahamaineisella feed-lot-pihvikarjankasvatuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä minulla tavallisena suomalaisena lypsylehmänä on kokemusta. En myöskään osallistu trooppisten sademetsien hävitykseen.
Lopuksi haluaisin todeta, että meitä suomalaisia nautoja, etenkin lypsykarjaa, voisi reiluuden nimissä olla nykyistä enemmän. Samalla kun suomalaiset ihmiset kohtuullistavat eläintuotteiden kulutustaan, maailman väestö keskimäärin vaurastuu ja parantaa ruokavalioitaan. Me suomalaiset naudat ehdotammekin, että luokaa te, hyvät suomalaiset, Suomesta vientivetoisen lypsykarjatalouden mallimaa.
Palauttakaa lypsykarja myös nykyisin viljaan erikoistuneille alueille. Näin toimien saatte nurmien hiilinielu- ja viljavuushyödyt, saatte ravinteet kiertämään, tuotatte monimuotoisuutta, ja: pääsette vesi-intensiivisten nautakarjatalouden tuotteiden kautta reiluuden periaatteella jakamaan myös ulkomaisten kuluttajien ulottuville runsaita vesi- ja nurmirehuvarojanne. Lypsykarja kuuluu kestävän ruokajärjestelmän tukipilareihin.”
-Mansikki, 6-v.
Mansikin ajatuksia kirjasi Juha Helenius, joka on Helsingin yliopiston agroekologian professori ja strategisen tutkimuksen FOOD-ohjelman ohjelmajohtaja. Ohjelmassa etsitään ratkaisua siihen, miten edetään kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää.
Lähteet:
Bar-On, Y.M., R. Phillips & R. Miloa, The biomass distribution on Earth. PNAS 115.
Heikkinen, J., E. Ketoja, V. Nuutinen & K. Regina 2013. Declining trend of carbon in Finnish cropland soils in 1974–2009. Global Change Biology 19(5): 1456-1469. https://doi.org/10.1111/gcb.12137
Kaljonen, M., K. Karttunen & T. Kortetmäki. 2022. Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38. http://hdl.handle.net/10138/349713
Leino, M., A. Huuskonen, C. Jansik, K. Järvenranta, T. Mehtiö & S. Viitala (toim.) 2023. Synteesi suomalaisen nautakarjatalouden kestävyydestä. Luononvara- ja biotalouden tutkimus 7/2023. Luonnonvarakeskus LUKE. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-604-7
Saarinen, M., Kaljonen, M., Niemi, J., Antikainen, R., Hakala, K., Hartikainen, H., Heikkinen, J. ym. 2019. Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät. RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan julkaisusarja 2019:47. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/han-dle/10024/161742
Tilastokeskus. 2021. Suomen kasvihuonekaasupäästöt 1990–2020. Tilastokeskus. https://www.tilastokeskus.fi/static/me-dia/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf
Torres-Miralles, M., K. Särkelä, K. Koppelmäki, M. Lamminen, H.L. Tuomisto & I. Herzon 2022. Contribution of High Nature Value farming systems to sustainable livestock production: A case from Finland. Science of The Total Environment 839. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2022.156267
Seinäjoen keskustan kehittäminen on aihe, joka nousee eri medioissa pinnalle tuon tuostakin. Toisinaan uutisvirtaa seuratessa tulee sellainen olo, että ennen tätä päivää aluetta ei kehitetty, vaan sen annettiin taantua. Todellisuudessa keskustaa on kehitetty koko kaupunkiajan. Valitut kehittämisen painopisteet ovat toki olleet erilaisia kuin nyt. Vuosien saatossa ne ovat myös voineet vanhentua ja muodostua suoranaisiksi rasitteiksi alueen elinvoimalle. 
eille on Suomessa kova tarve. Suomi ja muu Eurooppa ovat riippuvaisia soijasta, jota tuodaan etenkin Amerikoista eläinten rehussa käytettäväksi. Kotoperäisen valkuaiskasvituotannon kasvattaminen on tärkeää maatalouden kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen näkökulmista. Tuota valkuaista! eli Tuova -hanke on pureutunut suomalaiseen valkuaiskasvituotantoon. Hankkeessa on ollut mukana monta osaajaa ja toteuttamassa erilaisia toimia: kenttäkokeita, demoruutuja, pellonpiennarpäiviä, kyselyjä, haastatteluita ja seminaareja sekä tapahtumia. Paljon on tullut tietoa löydettyä ja opittua. Poimin tähän muutaman mielenkiintoisen haarukkapalan valkuaiskasvien viljelijä-tutkimuksesta.
Kansainväliset ruokajärjestelmät rakentuvat monimutkaisista verkostoista. Lisäksi nykyjärjestelmien kanssa kitkaisesti yhteensopivia uusia teknologiota esitellään kiihtyvällä tahdilla. Olemassa olevien ja uusien ruokajärjestelmien yhdistelmissä muokkaantuvien käytäntöjen uskottava kuvaaminen on siten tarpeellisempaa kuin ehkä koskaan aikaisemmin.