Väitöskirjatutkija Niko Räty.
Teimme aiheesta tutkimusta suomalaisten maanviljelijöiden keskuudessa ja yllätyimme heidän avarakatseisuudestaan vielä varsin uutta ja tulevaisuusorientoitunutta aihetta kohtaan.
Solumaataloudella tarkoitetaan ruoantuotantotapaa, jossa pyritään korvaamaan perinteiset tuotantoeläimet, kuten lehmät, siat ja kanat bioreaktoreilla.
Bioreaktoriksi taas kutsutaan oikeastaan mitä tahansa säiliötä tai astiaa, jossa biologinen reaktio tapahtuu. Solumaatalous ei toki rajoitu pelkästään eläinperäisiin tuotteisiin, sillä myös kasveja voidaan korvata soluviljelmillä.
Ehkäpä yksi kuuluisimmista solumaatalouden tuotteista on bioreaktorissa kasvatettu liha, jota myös labralihaksi kutsutaan. Kyseessä ei siis ole lihaa imitoiva kasvispihvi, vaan oikeita lihasoluja sisältävä tuote.
Solumaatalous on kuitenkin paljon muuta kuin vain laboratoriolihaa. Sitä ovat myös esimerkiksi tarkkuuskäymiseen (presicion fermentation) pohjautuvat tuotteet, kuten maitoproteiini kaseiini ja valkuainen, jota tuotetaan mikrobien avulla. Kasvisolujen puolelta kiinnostavaksi tuotteeksi suomalaisille nousee esimerkiksi soluviljelmissä kasvatettu kahvi ja kaakao.
Käytössä jo nyt olevista solumaatalouden tuotteista voi kuluttajalle olla tutuin esimerkiksi vanilliini, tuo vaniljan synteettinen pikkuveli, jota perinteisesti valmistetaan mm. raakaöljystä, mutta jota nyt voidaan myös tuottaa solumaatalouden menetelmin hiivasta.
Solumaatalous herättää viljelijöiden keskuudessa monenlaisia mielipiteitä. Tekstin kuvat on luotu tekoälyn avulla. Kuva: Niko Räty.
Kaikki nämä erilaiset tavat tuottaa tuttuja raaka-aineita soluviljelmien avulla ovat tuotteita, jotka linkittyvät alkutuotantoon ja siten myös maatalouteen. Vaikka solumaatalous voi tuntua ensisilmäyksellä etäiseltä verrattuna nykymuotoiseen ruoantuotantoon, voi sillä olla tulevaisuudessa paljonkin vaikutuksia siihen, miten maanviljelijät ammattiaan harjoittavat.
Lähdimme selvittelemään näitä kytköksiä suomalaisten kotieläintuottajien kanssa.
Mitä solumaataloudesta tuumivat viljelijät?
Solumaatalous herättää viljelijöiden keskuudessa monenlaisia mielipiteitä. Osa näkee siinä mahdollisuuden maaseudun uudistamiseen ja elinvoiman säilyttämiseen, kun taas toiset pelkäävät sen vaikutuksia perinteisiin viljelytapoihin ja maaseudun tulevaisuuteen.
Solumaatalouden tuoma toiveikkuus liittyy sen mahdollisuuksiin muuttaa ruoantuotannon tapoja, mutta joillekin se edustaa negatiivista kehitystä, joka voi johtaa maaseudun näivettymiseen.
Kuluttajakysyntä solumaatalouden tuotteille on epävarma. Viljelijät vertaavat asiaa aiempiin trendeihin, kuten sirkanviljelyyn, joka ei saavuttanut odotettua suosiota. Toisaalta kasviperäisten tuotteiden, kuten kauramaidon, kasvava kysyntä antaa toivoa solumaatalouden tuotteiden mahdollisista tulevaisuuden markkinoista. Monet viljelijät ajattelevat, että tuotanto mukautuu kysynnän mukaan.
Jotkut maanviljelijät arvioivat solumaatalouden vielä lisäävän perinteisten elintarvikkeiden arvoa kuluttajien silmissä. Kuva: Niko Räty.
Solumaatalouden mahdollinen taloudellinen kannattavuus kiinnostaa viljelijöitä, mutta he pohtivat myös, miten se vaikuttaisi heidän työtapoihinsa ja elämäänsä maaseudulla. Eläinten kanssa työskentely on tärkeää monille viljelijöille, ja solumaatalous tarjoaa uusia näkökulmia eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Jotkut viljelijät näkevät siinä mahdollisuuden vähentää tai jopa korvata perinteisen eläintuotannon.
Eräs luomuviljelijä esimerkiksi visioi tilannetta, jossa lehmiä pidettäisiin lannan ja kantasolujen tuottamiseksi, mikä mahdollistaisi eläinten täysipainoisen pitkän elämän. Toisaalta jotkut epäilevät, että heidän roolinsa solumaataloudessa jäisi rajalliseksi nykyisten maatalouden rajoitteiden ja teknologioiden korkeiden kustannusten vuoksi.
Tähän tutkimukseen osallistuneet viljelijät eivät pitäneet solumaataloutta välittömänä uhkana nykymuotoiselle maataloudelle, eikä toisiaan poissulkevina tuotantomuotoina tulevaisuudessakaan. Sen sijaan he uskoivat suomalaisten maataloustuotteiden kysyntään myös tulevaisuudessa, vaikka solumaatalous yleistyisikin. Jotkut jopa arvioivat sen lisäävän perinteisten elintarvikkeiden arvoa kuluttajien silmissä.
Perinteinen maanviljely ja solumaatalous voisivat hakea tukea toisistaan. Kuva: Niko Räty.
Tulevaisuudessa olisikin keskeistä tietää, miten maanviljelijät ja ennen kaikkea maaseutukunnat voisivat hyötyä solumaatalouden kaltaisesta teknologisesta kehityksestä. Olisi erityisen kiinnostavaa tietää, miten tulevaisuuden ruuantuotantoa voitaisiin rakentaa siten, että se ottaisi huomioon sen parissa toimivat ihmiset ja heidän tarpeensa. Erityisesti tämä on merkittävää siksi, että maanviljely ei ole pelkästään työ, se on myös elämäntapa.
Tätä kirjoittaessa Italiasta kantautuu kuitenkin päinvastaisia ajatuksia solumaataloudesta, sillä maa on juuri päättänyt kieltää viljellyn lihan myynnin ja tuotannon. Se ennakoi kivistä tietä solumaatalouden hyväksyttävyydelle Euroopassa. Toisaalta Italia ehti aluksi kieltää myös tekoälyn käytön, mikä myöhemmin kumottiin, antaen viitteitä siitä, kuinka maan suhtautuminen uusiin teknologioihin voi muuttua ajan myötä.
Niko Räty on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa työskentelevä ja Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa opiskeleva väitöskirjatutkija, jonka väitöskirjan aiheena on maanviljelijöiden näkemykset solumaataloudesta.
Blogiteksti on julkaistu aiemmin Ruralia-lehden numerossa 2/2023 (PDF) hieman lyhyempänä versiona.
Kansainväliset ruokajärjestelmät rakentuvat monimutkaisista verkostoista. Lisäksi nykyjärjestelmien kanssa kitkaisesti yhteensopivia uusia teknologiota esitellään kiihtyvällä tahdilla. Olemassa olevien ja uusien ruokajärjestelmien yhdistelmissä muokkaantuvien käytäntöjen uskottava kuvaaminen on siten tarpeellisempaa kuin ehkä koskaan aikaisemmin.