Biomassaintensiiviset symbioosit tarjoavat järjestelmätason ratkaisun kaupunkiseutujen kestävään kehittämiseen hajautetusti.

Suomen kansantuotteesta biotalouden osuus on nyt runsas kymmenesosa. Tuotoksen ja arvonlisän osalta metsätoimiala on noin kaksi kertaa suurempi kuin elintarvikeala. Investoinneissa ja työllistäjänä elintarvikesektori, eli maatalous ja elintarviketeollisuus yhdessä, on selvästi metsäsektoria suurempi. Tässä on maakuntien ja laajojen maaseutuvaltaisten kaupunkien kehittämisen merkittävä potentiaali. Biotalouden osuutta on mahdollista ja tarpeen kasvattaa koko Suomessa.

Kestävällä biotaloudella tarkoitetaan sellaista eliöiden (puun, viljan, kotieläinten, kalan…) kasvattamiseen perustuvaa taloutta, joka toimii uusiutuvalla energialla. Se ei lisää vaan pikemminkin vähentää kasvihuonekaasuja ilmakehässä, varjelee luonnon monimuotoisuutta ja on lisäksi kiertotaloutta.

Elintarviketuotannossa on kaikki edellytykset siirtyä uusiutuvan energian biotalouteen. Elintarvikeketjun yritykset voivat muodostaa teollisia yhteenliittymiä, joissa toiminta on alkutuotannosta ruoan jalostukseen ja vaadittaviin kuljetuksiin bioenergiaomavaraista. Nämä niin sanotut agroekologiset symbioosit kierrättävät maataloudessa tarvittavat lannoiteravinteet ja ovat parhaimmillaan netto-bioenergian tuottajia. Niissä yritysten energia- ja materiaalitehokkuus perustuu ketjun omia biomassoja syötteenä käyttäviin biokaasulaitoksiin.

Keskeinen energiabiomassa on kestävän maatalouden viljelykiertoon kuuluva apilanurmi, joka sitoo lannoiteravinteeksi tarvittavan typen. Tällöin fossiiliseen maakaasuun ja suureen teolliseen energiapanokseen nojaava väkilannoitetyppi tulee tarpeettomaksi. Myös kotieläintuotannon lantoja voi käyttää biokaasun tuotantoon. Elintarvikejalostuksen jäännösbiomassat kierrätetään edelleen syötteiksi biokaasulaitoksiin.

Kaikki perinteinen elintarviketuotanto on järjestettävissä symbioosimallin mukaiseksi. Yksittäisen symbioosin tuotteet voivat olla elintarvikkeita tai pitkälle jalostettuja raaka-aineita jatkoprosesseihin. Ympäristövastuullisuuteen ja ilmastotehokkuuteen panostavat elintarvikeyritykset saavat symbiooseista uuden kasvusuunnan. Suomen ensimmäinen agroekologinen symbioosi on rakentumassa Hyvinkään Palopurolle.

Näissä uudenlaisissa yritysten yhteenliittymissä voidaan kokeilla myös radikaalisti uusia ruoantuotantotapoja, kuten solumaataloutta. Sillä tarkoitetaan soluviljelyyn perustuvien teknologioiden hyödyntämistä esimerkiksi eläinperäisten ruokaraaka-aineiden tuottamisessa ilman kotieläimiä, luovuttajaeläimiltä saaduista solulinjoista.

Symbioosimalli on väistämättä alueellisesti hajautettu ja verkostoitunut. Voimaloina toimivien biokaasulaitosten vaatimien syötebiomassojen ja niiden tuottamien kierrätyslannoitteiden kannattavat kuljetusetäisyydet ovat olennaisesti lyhyempiä kuin nykyisessä keskittyneessä jalostusteollisuudessa. Symbioosimallin tehokas koordinointi ja johtaminen edellyttävät myös digitaalisten alustaratkaisujen hyödyntämistä.

Biomassaintensiiviset symbioosit tarjoavat järjestelmätason ratkaisun kaupunkiseutujen kestävään kehittämiseen maaseututaajamien mittakaavassa. Ovatko alueet, kaupungit ja maaseututaajamat valmiit ottamaan vastaan kuvatun kaltaisen uuden rakenteen edellyttämät investoinnit ja työpaikat? Ovatko kuljetusväylät, kuten tiestö ja radat kilpailukykyisessä kunnossa, onko valmiuksia talouden kasvuun?

Suomen merkittävä mahdollisuus on ilmastoneutraalin ja materiaaliviisaan elintarviketalouden rakentamisessa maaseuduilleen sekä elintarvikesektorin kasvattamisessa alueellisesti ja valtakunnallisesti. Tämän mahdollisuuden täysimääräinen käyttöönotto vaatii konkreettisia toimeenpanosuunnitelmia maamme eri alueille.

Jutun kirjoittajat, professori Juha Helenius, vanhempi tutkija, dosentti Toni Ryynänen ja tutkimusjohtaja, varajohtaja, dosentti Torsti Hyyryläinen, työskentelevät Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.